tiistai 27. syyskuuta 2011

Rakkautta ja anarkiaa 2011

Viime viikolla blogissa oli taasen hiljaista mm. Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaalilla sekä kansalaisopiston kielikursseilla juoksemisen takia. Virkistävää kulttuuria syksyyn siis! Vaikka monet näistä elokuvista eivät tule Suomessa levitykseen, ajattelin silti näistä teille intoilla!

kuva
Elina Kivihalmeen Tuntematon emäntä -dokumentti on pyörinyt elokuvateattereissa jo pitkään (traileri katsottavissa Finnkinon sivuilla), en vain saanut aikaiseksi mennä sitä katsomaan. Luin Onerva Hintikan ja Kirsti Häppölän samannimisen kirjan, jolle dokumenttikin pohja. Kirjassa on siis käytetty sosiologien 1980-luvulla keräämää aineistoa, ja sai alkunsa Hintikan äidin patistuksesta. Hänestä nimittäin tuntui, että sota-ajan muisteluissa heidät, maatiloilla poikkeusoloissa pärjänneet naiset oli unohdettu kokonaan. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen, en ollut osannut mitenkään kuvitellakaan millaista uurastusta ja ponnistelua maaseudun naisten ja lasten elämä oli, ja miten vaikeissa olosuhteissa. Dokumentti ei sitten enää jysäyttänyt asiaa tajuntaan samalla tavalla, toki siinä asiat kerrottiin hieman eri tavalla. Ohjaaja kuljetti mummonsa elämäntarinaa, ja lisäksi oli haastateltu sota-ajan nuoria naisia ja lapsia, näyttelijät lukivat eräiden sisarusten vanhempien sota-ajan kirjeenvaihtoa. Kertojat oli valittu tasaisesti eri puolilta Suomea, ja heidän joukossaan oli loistavia tarinankertojia, mukana on kyynelten lisäksi myös huumorinpilkahduksia. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla olosuhteista Lapissa, ja pakomatkasta Ruotsiin, siitä aiheesta harvemmin kuulee. Tekijät lupailivat dokumentin tulevan ekstramateriaaleilla varustettuna DVD:lle, mahtavaa!

kuva
Festarin rankin katsomiskokemus oli japanilainen Sion Sonon ohjaama Guilty of Romance, äärimmäisen nöyrän kotirouvan kipeästä itsenäisyydentavoittelusta kertova elokuva. Izumi ottaa mentorikseen Mitsukon, joka toisessa elämässään toimii eliittiyliopiston kirjallisuudenprofessorina, ja toisessa katunaisena. Huonostihan siinä käy, sen katsoja saa siis todeta jo elokuvan ensihetkillä. Rankat kohtaukset seuraavat toisiaan, ja lopulta niihin sitten turtuu, seurauksena melkoisen tyhjä olo.

kuva
Ranskalaisen Mikael Buchin esikoisohjaus Let My People Go! oli hervottoman hauska farssi, jonka todellakin soisin päätyvän levitykseen myös Suomessa! Ranskalainen Ruben (Nicolas Maury) elelee paratiisimaisessa Suomessa, postia vihellellen kantaen, vaalean suomalaisen poikaystävänsä kanssa punaisessa mökissä järvenrannalla asuen, kunnes eräällä postinjakokierroksella asiat menevät pahemman kerran mönkään. Asiakas kieltäytyy kirjatusta rahalähetyksestä ja saa kinastelun seurauksena sairauskohtauksen. Huima summa rahaa jää Rubenin käsiin, komea poikaystävä hermostuu häneen, ja Ruben palaa masentuneena sähläävän, juutalaisista perinteistä kiinni pitävän sukunsa luo Pariisiin. Elokuvan tekijät loivat kertomansa mukaan tahallaan hauskan, kliseisen kitsch-Suomen, ja sitä sekä Rubenin ranskalaisella aksentilla puhumaa suomea on hillitöntä katsella ja kuunnella, puhumattakaan kommelluksista Pariisissa hullun perheen parissa. Rubenin poikaystävää Teemua näyttelee Jarkko Niemi, tämän eksää Olavi Uusivirta, Jarkon äitiä Outi Mäenpää, Rubenin asiakasta Kari Väänänen, ja äitiä mm. Almodóvarin elokuvista tuttu Carmen Maura.

kuva
Myöskin ranskalaisten Julien Carbon ja Laurent Cortiaudin Hongkongissa kuvattu esikoisohjaus Red Nights oli viileän tyylikäs pulp-trilleri, Genre glitter -sarjan elokuva, jossa leikitään kissa ja hiiri -leikkiä jahdaten muinaista kiinalaista ääriaistimuksia tuottavaa eliksiiriä sisältävää jadepääkalloa. Päähenkilöt ovat huippukauniita ja tyylikkäitä äärimmäisiä keinoja kaihtamattomia naisia, joita ei voinut kuin huokaillen ihastella verisistä juonenkäänteistä huolimatta. Eräs tapahtumapaikoista on muuten upporikkaan sadistisen kiinalaiskaunottaren, Carrien (Carrie Ng, kuvassa) oman parfyymin, Red Nightsin, julkaisujuhlat. Juoni tässä elokuvassa tuntui olevan suunnattu lähinnä teini-ikäisille pojille, mutta nautin kuitenkin elokuvan huikeasta visuaalisuudesta.

kuva
Festivaaleilla oli myös Balkanize!-sarja, mikä tietysti kiinnosti, olinhan juuri lomamatkalla siellä suunnalla. Kävin katsomassa niistä kaksi. Dejan Zečevićin The Enemy sijoittui aivan Bosnian sodan jälkeisiin päiviin, ja käsittelee sodan mielettömyyttä. Mukana on yliluonnollisia elementtejä, miinoja purkamassa olevaat serbisotilaat löytävät lähistön hylättyyn tehtaaseen muuratun miehen. Mies saa eripuraa aikaan sotilaiden keskuudessa, jotka pian huomaavat jääneensä jumiin tehtäväpaikkaansa, yhteyksiä päämajaan ei saa ja ympäristö on miinoitettu. Sotilaat näkevät miehen kukin omista lähtökohdistaan, osa mm. uskoo tämän olevan demoni tai Saatana, jota ei voi tuhota tuhoamatta samalla itseään ja koko maailmaa. Ohjaaja kertoi, että elokuvan nimellä ei ole mitään tekemistä elokuvan kanssa, siinä ei nimittäin ole hyviksiä, eikä pahiksia, eivätkä asiat ole muutenkaan elämässä niin mustavalkoisia.

kuva
Toinen Balkanize!-elokuva oli turkkilainen Seyfi Teomanin Our Grand Despair, hiljainen, melankolinen, mutta samalla empaattinen ja hauska draama kahdesta yhdessä asuvasta miehestä, jotka ottavat luokseen asumaan vanhempansa onnettomuudessa menettäneen nuoren tytön, ja kolmikon välisestä lämmöstä ja jännitteistä. Pidin hurjasti tässä elokuvasta siitä, ettei päähenkilöiden välisiä suhteita lokeroitu eikä alleviivattu, ne olivat kaikki hieman häilyviä ja epäselviä. Sellaisista lienee meillä kaikilla kokemusta? Tässäkin näytöksessä oli ohjaaja paikalla, ja mieleeni jäi erityisesti elokuvan miesten välisestä suhteesta keskusteltaessa maininta siitä, kuinka joidenkin parisuhteiden päätapahtumapaikka on olohuone, joidenkin makuuhuone, ja tässä tapauksessa se on ehdottomasti keittiö (elokuvassa oli ruoanlaitto ja syöminen isossa osassa).

kuva
Viimeinen katsomani oli festivaalin Avainelokuviin kuuluva, australialaisen kirjailijan Julia Leigh'n esikoisohjaus Sleeping Beauty. Elokuva oli tyylikkäästi ja kauniisti kuvattu, mutta aiheestaan johtuen todella surullinen ja kauhistuttavakin. Opiskelijatyttö siis hankkii kolmanneksi tulonlähteekseen rikkaiden kummallisiin rituaaleihin antautumisen. Ehkä olisin voinut jättää tämän väliin, esittelyssä tätä vain verrattiin Eyes Wide Shutiin, jonka mystisestä tunnelmasta pidin. Olihan tässä samoja aineksia toki.

Jos muuten kiinnostuitte turkkilaisesta elokuvasta, niin nyt loppuviikosta olisi mahdollisuus niitä nähdä ilmaiseksi Turkish Movie Days -festivaalilla, elokuvat näytetään Katajanokalla Kino K-13:ssa.

Festivaalin elokuvista teatterilevitykseen tulevat seuraavat:
30.9. Headhunters, Matka Edeniin, Sade kuuluu meille
7.10. Kuka, ellemme me?, Syvälle salattu, Drive
14.10. Iho jossa elän
21.10. Kotirauha, Tartunta, The Guard
28.10. Missä kuljimme kerran, Kätkijät
4.11. Neds
11.11. Ikuisesti sinun
18.11. Nader ja Simin: ero
25.11. Poliss
Ensi-illan ajankohta avoinna: She Monkeys

torstai 22. syyskuuta 2011

Tuoksuvalta apteekin hyllyltä


Hajuvedethän pitäisi säilyttää mielellään pimeässä ja lämpötilaltaan tasaisessa paikassa, ei siis esimerkiksi valoisassa huoneessa kampauspöydällä tai kylpyhuoneessa. Itse olen tähän saakka säilyttänyt niitä nimenomaan kylppärissä, onneksi tuoksuni ovat säilyneet siitä huolimatta ihan hyvinä jo useamman vuoden. Nyt kuitenkin päätin pelastaa raasut suihkuhuoneen kosteudesta ja kuumuudesta. Mietin sopivaa paikkaa, ne eivät saisi olla liian vaikeassa paikassa, että aamulla olisi helppo valita päivän tuoksu. Sijoitin pullot väliaikaisesti yöpöydän laatikkoon, ja sitten päähäni pälkähti etsiä jokin kaunis vanha lääkekaappi tähän tarkoitukseen ja ripustaa se pimeään eteiseemme. Eipä mennyt kauaakaan kun Huutiksesta sellainen löytyi, tämä elämää nähnyt pikkukaappi on 30-luvulta. Lasipullot olen hamstrannut jo aiemmin kirppareilta.


Täytyy kyllä sanoa, että oli lapsellisen hauskaa järjestellä nuo pullot tuohon kaappiin..
Missä ja miten te säilytätte tuoksupullojanne? 

Edit 23.9.2011 klo 16:17: kuvat vaihdettu edes hippusen parempiin.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Syksyinen Tampereen visiitti

Loman toisella viikolla olin mm. Tampereella kaverini luona yökylässä. Hän muutti sinne juuri opiskelemaan. Tykkään Tampereesta jotenkin tosi paljon, tuntuu, että siellä on todella paljon mielenkiintoista nähtävää suht käsitettävällä alueella. Kaupunkina jotenkin paljon rennompi ja helpostilähestyttävämpi kuin Helsinki. Nämä mielipiteet kuitenkin vain muutamien visiittien perusteella, toki asuminen on aina eri asia kuin turistina pällisteleminen.

Ensiksi ystäväni vei nälkäisen matkailijan aivan ihanaan lounaspaikkaan, jossa sai herkullista mahantäytettä todella edullisesti, kukkurallinen lautaseni kasvisherkkuja maksoi vain kuutisen euroa. Jälkkäriksi vegaanista pähkinäkakkua, nam-nam. Lisäksi sisustus oli niin makuuni kuin olla ja voi! Minun kotonani ei tosin näytä tuolta, voi kun näyttäisikin :). Paikka oli siis Café Gopal Kuninkaankatu 15:ssa, toinen, mutta isompi löytyy kuulemma Tammelan kaupunginosasta. Kaveri muuten ihasteli sitä, että Tampereen kahviloista löytää helposti vegaanista syötävää!

Tällä kertaa saatte nauttia upeasta kännykkäkameralaadusta, en jaksanut raahata järkkäriä mukaan






Sitten uuvutimme itsemme Tampereen lukuisissa museoissa. Ensin suuntasimme Vakoilumuseoon, joka näytti ensin pieneltä, mutta näännytti meidät nopeasti valtaisalla tietomäärällään. Museossa oli sai siis testailla erilaisia laitteita, kojeita yms., katsella toisia, sekä tutustua aiheeseen historian kautta eri maissa ja aikakausina. Jännä paikka, ja kiva käyntikohde monen ikäiselle. Koska emme millään jaksaneet tutustua ajatuksella kaikkeen, todettiin, että tuonne voi palata ihan hyvin toisenkin kerran.

Kaverini halusi Vapriikkiin Ladyn tyyli -nimiseen näyttelyyn, jossa on siis esillä Lady Ostapeck -nimisen suomalaissukuisen amerikkalaisvalokuvaajan fantasiapotretteja, sekä hänen keräämiään pukuja, puseroita, asusteita yms. 1840-1950 -luvuilta. Näyttely oli kutkuttava kaikin tavoin, upeita pukuja oli ihana ihastella ja nähdä muodin kehittyminen vuosikymmen vuosikymmeneltä, oli hauska saada kuulla noin jännittävästä persoonasta kuin Lady Ostapeck, sekä tietenkin katsella tunnelmallisia valokuvia. Näyttely on auki 18.3.2010 asti.

Vapriikissa on hurja määrä eri museoita ja näyttelyitä, joihin pääsee kaikkiin samalla lipulla. Ladyn tyylistä kiinnostuneet voivat sujuvasti jatkaa Kenkämuseoon, jossa on hurja määrä myöskin eri aikakausien kenkiä, mukaanlukien vanhat suomalaiset perinnejalkineet. Museossa voi tutustua myös kengänvalmistuksen eri vaiheisiin. Minusta oli ihana todeta, miten suosikkimallini olivat niin ajattomia! Esim. oxford-kengän variaatioita on ollut todella monella vuosikymmenellä.

Vilaisimme myös Tampere 1918-näyttelyä (aika rankka toteutus, en pystynyt tutustumaan ajatuksella, eikä kaverinikaan sitäkään vähää), Lotta Svärd-näyttelyä ja Luonnontieteellistä museota, oltiinko hieman ahneita? No kun oltiin kerta maksettu..



Seuraavana päivänä otettiin hieman rennommin. Kaverini meni aamuluennolle, ja minä suuntasin parin ketjuliikkeen kautta toiselle aamupalalle Kauppahalliin. Olihan ihanaa kahvitella kaikessa rauhassa, kun ei ollut kiire mihinkään.


Blogeissakin hehkutettu Radiokirppis oli jo etukäteen päätetty käyntikohteeni :D. Kävin siellä jo kesällä, mutta silloin minulla ei ollut aikaa eikä rauhaa koluta sitä läpi. Tuo on siis sellainen suuri itsepalvelukirpputori, ja mielestäni siellä on hieman keskivertoa tasokkaampi tarjonta. Lähellä oleva Mrs. Robinson -second handia olen myöskin kuikuillut moneen kertaan, ja nyt ehdin siellä käväistä, pettymässä. Helsingin Greendressissä en ole vielä käynyt, mutta Tampereen liikkeen loppualen kävin katsastamassa.




Tallipihalla oli näin syksyllä kovin hiljaista, mutta löysimme kivoja postikortteja, korun sekä tuliaissuklaata, kahvittelimme hämyisän jouluisissa tunnelmissa.


Sitten vain fiilistelimme syksyistä Tamperetta, toivon palaavani pian mielellään miehen ja gps-laitteen kera :D. Esim. teatteriviikonloppu voisi olla kiva, katselin että Tampereella menee vaikka mitä mielenkiintoista.

Lopuksi tämä fyysinen saalis tältä reissulta.


Pari mekkosta, vasemman puoleinen Greendressistä hyvällä alennuksella, oikeanpuoleinen Stocker-merkkinen myöskin perusrättikaupasta hyvällä alella. Jospas sitä intoutuisi feminiineilemään tekstiileinkin, yleensä tulee lampsittua farkut ja neuletakki -linjalla. 


Perustylsä lyhythihainen neulepaita Radiokirppikseltä, kortit Kauppahallista ja Tallipihalta, puuteripaperia Stockalta, parin euron ihanan raikas Jardin des Nymphes -suihkugeeli Yves Rocherilta, suosikkisarjakuvapiirtäjäni Tiitu Takalon ja Pauli Kallion Tampereen historiaa sarjakuvan avulla käsittelevä Työläistyttöjä ja ottopoikia -kirja Vapriikin kaupasta sekä graafikko Kirsi Neuvosen Jumalaisia naisia -taidekirja Radiokirppikseltä.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Pieni ja ihana Stylish Move


Kirjoittelinkin tuossa pari postausta sitten hankkineeni tämän Diorin Stylish Move -miniviisikon, tässäpä paletti in action! Pari kertaa olen sitä nyt kokeillut ja ihan myyty! Voi olla, että kuvat eivät taaskaan anna oikeutta, mutta viihdyn Stylish Move -meikissä tosi hyvin. En ihan oikeasti osaa sanoa, olenko kylmä vai lämmin, varmaan se taitaa lämpimän puolelle kallistua, mutta olen aina pitänyt kylmistä väreistä enemmän ja viihdyn niissä paremmin. Joten hittoon värisäännöt ja muut.


Pohjustuksena Urban Decay Eyeshadow Primer Potion ja Goshin Love That Nature! -luomiväripuikko (omille rasvaisille luomilleni pelkkä UDPP ei kerta kaikkiaan riitä, mutta tämä yhdistelmä takaa paremman pysyvyyden). Aloitin rajaamalla silmät Yves Rocherin Liquid shadow + liner "02 Améthystellä", ja huomasin, että pelkän pohjustajan päälle levitettynä se on aivan onneton. En huomannut samaa ongelmaa luomivärin päälle levitettynä. No, se ei nyt haitannut.  


Valkoista on sisänurkassa ja kulmaluulla, vaaleanpunaista liikkuvalla luomella, vasemman ylänurkan harmahtavaa, ihanan hillittyä liilaa banaanivarjostuksena, oikean alanurkan violettia ulkonurkassa, tumminta violettia aivan hitunen vielä ulkonurkkaa tummentamassa sekä rajauksen päällä. Alaluomet eivät kunnolla näy mutta sisänurkasta ulkonurkkaan on valkoista, vaaleanpunaista ja harmahtavaa liilaa. 

Ripsissä taasen Oriflamen Wonder Lash Mascara, kulmilla Rimmeliä ja Lumenea.


Hassua, minusta tässä on aika paljon väriä ja kaikenlaista, mutta kun kysyin ovesta ulos lähtiessä avokilta, onko liikaa meikkiä, hän vastasi, että "ei, eihän sulla koskaan ole, voishan olla enempikin". Olin siis menossa vain Helsinkiin kätköilemään ja työväenopiston kielitunnille. Olen kuullut saman kommentin ennenkin. Silmälasit vievät paljon voimakkuutta pois, joten kai sitä sitten voisi reilummallakin kädellä sutia.


P.S. Joku haikaili kansaisopistoon kurssia "Näin otat hyviä meikkikuvia blogiasi varten", sellainen olisi niiin tarpeen! Kuvaamista hankaloittaa kaiken kukkuraksi vielä se, että luukkumme on pressujen peitossa ja uusi parveke tulee joskus ensi vuoden puolella..

torstai 15. syyskuuta 2011

Chanel Chance Eau Tendre Body Mist


Ostolakossa-blogin Virven kirjoitettua tästä Chanelin Chance Eau Tendre Body Mististä se jäi mieltäni kaihertamaan, ja kuukausi-pari sitten kipitin Yhteishyvän mukana tulleen alennuskupongin kanssa Emotioniin. Joskus minua jotenkin inhottaa levittää vartalovoidetta ja olen sen käytössä hieman laiska sen takia. Tämä on ohuen ohutta suihkutettavaa hitusen kosteuttavaa "vartalosumua". Arvoin tämän ja Chance Eau Fraichen välillä. Tykkään Chancesta, mutta siitä ei ollut vastaavaa body mistiä tarjolla. Kun vertailin Eau Tendreä ja Eau Fraichea, kallistuin Tendren puolelle.

Mutta. Pidän kyllä koostumuksesta, sen puolesta tämä on aika ylellinen tuote, ja pakkauksen takia myös, mutta tuoksu.. nääh. Se on tylsän makea ja pistävän imeläkin, eikä millään lailla hienostunut minun nenääni. Lisäksi alan toivoa vartalotuotteiltakin tuoksuttomuutta siitä syystä, että tykkään illalla nukkumaanmennessä laittaa jotain hajuvettä, yleensä kokeilla jotain tuoksusampleistani. Tällä hetkellä ainoa omistamani (lähes) tuoksuton kropankosteuttaja on manteliöljy.

Onko jokin teidän tuoreista hankinnoistanne osoittautunut pettymykseksi?

tiistai 13. syyskuuta 2011

Reissukosmetiikkaa


Kuten mainitsin, emme olleen Kroatian lomallamme mitenkään hyvien ostosmahdollisuuksien äärellä, paitsi ehkä Porečissa vieraillemassa, ja sielläkin pyörimme vain vanhassakaupungissa, jossa en nähnyt kosmetiikkaliikkeitä tms. Siellä, ja Rovijnissa oli kyllä hassuja hajuvesiliikkeitä, jotka olivat aivan ihastuttavan vanhanaikaisen näköisiä säiliöineen ja pulloineen! Ne myivät kopioita tunnetuista hajuvesistä, ulkopuolella oli lista ja hinnasto. Hajuvedet olisivat irronneet todella edullisesti, mutten edes käynyt nuuhkimassa niitä, en oikein syty tuollaisesta piratismista kuitenkaan. Niiden lisäksi törmäsin jonkin verran laventelipussukoihin, -saippuoihin, -voiteisiin ja sen sellaiseen ulkokojuissa, matkamuistomyymälöissä yms. Tuliaisiksi ostin ystävälleni, jonka tiedän pitävän laventelista tuollaisen setin, missä on kaksi tuoksupussia ja saippua, ja toiselle kaverille laventelisaippuan. Itse en laventelin tuoksusta niin innostu, tuona viimeisenä päivänä meillä oli niin vähän muutenkin kunia jäljellä, että budjetti oli hieman rajattu. 
 

Menomatkalla tax freessä olin aivan täpinöissäni, ihanaa kun sai ajan kanssa tuoksutella hajuvesiä ja hipelöidä meikkejä. Tosin jumituin koko ajaksi ensimmäiseen myymälään, lähtöportille kipittäessäni huomasin, että siellä olisi ollut kaksi isompaakin myymälää, joissa näytti olevan paremmat valikoimat.. Kyllä otti päähän!

Päädyin ostamaan itselleni pitkän arpomisen jälkeen tämän Diorin viiden miniatyyrihajuveden (5ml) setin. Oli todella vaikea päättää eri vaihtoehdoista! Mutta etukäteen olin päättänyt, että jonkin tällaisen ostan. Harkitsin vahvasti myös settiä Diorin vanhemmista hajuvesistä -Diorissimo yms.-, mutta jotenkin nämä kiinnostivat enemmän. Nyt ehkä vähän harmittaa, ehkä se toinen setti olisi ollutkin mielenkiintoisempi, sillä mikään näistä ei oikein lennättänyt kuuhun. Ainakaan vielä.

Ihastuin myös kovasti Guerlainin Champs-Elysées'n, ainakin sen mielettömän hurmaavaan ensituoksuun. Pohjatuoksu oli hieman pettymys, se oli hyvin pehmeä, toisin kuin ihanan raikkaat alkusoinnut. Tuoksun ensituoksussa on Fragrantican mukaan mustaherukkaa, hunajamelonia (sen haistoin aivan selvästi ja siihen tykästyin!), mantelia (toinen suosikki!), orvokkia, persikkaa ja anista. Sydäntuoksussa tuoksuu sitten pioni, mimosa, syreeni, hibiscus, kielo ja ruusu. Pohjatuoksussa pehmentävät santelipuu, benzoin, vanilja, seetri ja mantelipuu. Melonista puheenollen, tein tuttavuutta paluumatkalla myös suositun Dolce & Gabbanan Anthology L'Impératrice 3:sen kanssa. Siinä on hyvin selvästi havaittava ja hyvin iholla pysyvä vesimeloni. Jotenkin siinä oli minun ihollani tuoksuessa ehkä jotain liian keinotekoista tai tylsää, että olisin tämän keisarinnan lumoihin joutunut.

Jouduin vähän askarteluhommiin näiden kanssa, lähes identtisistä pulloista puuttuu tuoksun nimi, joten leikkasin ne pakkauksen muovikuoresta ja teippasin pullojen pohjiin
 

Paluumatkalla Pulan lentokentällä oli samat täpinät, ja sama päättämisen vaikeus. Koska en ollut ostanut itselleni Kroatiasta mitään, päätin sallia itselleni toisenkin miniatyyrisetin. Tämän Pradan lisäksi himotti Guerlainin Mitsoukon, Shalimarin, Insolencen ja Idyllen sisältänyt setti, sekä Bvlgarin pakkaus. Pradat tuoksuivat ihanan syksyisiltä ja makuuni sopivan ei-makeilta, joten valitsin sen.

Samassa myymälässä pääsin tuoksuttelemaan Hermès'n tuoksuja, joida ei myydä Suomessa. Kyykin pitkään lattianrajassa, jonne ne oli sijoitettu, hyvin tuskastunut avomies niskaan hengitellen. Tilanne ei siis ollut kovin otollinen fiilistelylle, enkä rakastunut yhteenkään niistä. Tietysti niitä pitäisi kaikkia kokeilla iholle ja odotella sydän- ja pohjatuoksuja, mutta nyt testasin vain kovasti kehuttua Un Jardin en Méditerranée'ta. Kovat oli odotukset, ja ne eivät nyt ihan täyttyneet. Minun nenääni se oli liiankin yrttinen ja vihreä, samoin muut merkin tuoksut olivat liian mausteisia ja keittiömäisiä makuuni. Plussaa kuitenkin ehdottomasti erilaisuudesta ja sokerin puuttumisesta.

Kenzolla on muuten vain lentokentillä & koneissa myytävä 10:10 am in Sicilia, jolla on aivan ihana nimi ja pakkaus, ja jonka luulin olevan tylsän makea, mutta eipäs ollutkaan. Sekin oli ennemmin tuollainen vihreä ja raikas keitos. Sisilian aamussa listataan olevan greippiä, mandariinia ja bergamottia alussa, pionia, freesiaa ja viikunapuuta sydämessä, sekä seetriä ja vetiveriä pohjalla.


Ajattelin, että olisin ostanut tämän Guerlainin Rouge Automatiquen äidilleni joululahjaksi, mutta koska se oli suht siedettävän hintainen kentällä (olisiko ollut noin 26 euroa), hankin sen tuliaiseksi. Heti kun kuulin tästä, äiti tuli siitä mieleen. Äiti punaa huuliaan ai-na rattiin istahdettuaan, on tehnyt niin aina kun muistan, ja tämä yhdellä kädellä käytettävä korkiton huulipuna on siihen touhuun niin omiaan! Vielä kun löytyi sopiva hillitty sävy, joita äiti käyttää, niin kaupat tuli tehtyä! Oikein odotan kun pääsen antamaan tämän hänelle, äiti on osa-aikatöissä kautta aikuisopiskelija, niinpä hän ostelee nykyään harvemmin selektiivistä kosmetiikkaa, joten tämä tuntuu varmasti aika luksukselta :).


Lomatuoksuna minulla oli mukana miehen minulle synttärilahjaksi antama Kenzon L'eau par Kenzo Wild Edition ja Hugo Bossin Deep Red iltoja varten. Deep Red oli liian pehmeä siihen lämpöön, mutta Kenzo puolestaan sopivan raikas. Jotenkin siinä ilmastossa tuoksun kukkaisuus tuli paremmin esiin kuin täällä koto-Suomessa?!? Aiemmin olen haistanut siinä vain sen vesimäisyyden. Nyt nenääni leijuivat ihanan raikkaat hedelmät ja kukkaset ja muut heinäset. Fragrantican mukaan mandariini, vihreä orvokki, villi minttu, järviruoko, jasmiini, amaryllis, lootus, maustepippuri, persikka. Pohjalla on vaniljaa, myskiä ja seetripuuta. Tuoksua saa loiskia päälleen aika antaumuksella, että mitään haistaa, ja silti se haihtuu iholta valitettavasti aika nopeasti. Vaatteilla se pysyy sitten jo paljon paremmin (minulla oli aika sudeksi osoittautunut uusi luonnonkosmetiikkadödö matkassa, joten tuoksua tuli suihkittua kainalonseudulle).


Äidin laivalta minulle tuoma Lancômen Tendre Voyage on ollut minulla näppärän kokonsa ja väriyhdistelmänsä takia monet kerrat erinäisillä reissuilla mukana, niin nytkin. Kaikki luomivärit ovat aivan ihania! Etenkin tuo taupe ja upea hillitty liila. Vaalea sävy on syystä kulunut eniten. Poskipunastakin on ruusu kulunut aikaa sitten pois. Huulipuna on hyvä my lips but better -sävy ja tuo huulikiiltokin on muiden sävyjen kanssa linjassa mukavan hillitty. Tein lomalla myös ripsivärittömiä silmämeikkejä vaalealla luomivärillä ja taupella rajauksena.

Tykkään näissä matkapaleteissa siitä, kun sävyt on mätsätty yhteen jo etukäteen! Omistan myös Estée Lauderin Ingenious Color Palette with Detachable Compacts -paletin, jossa on/siis oli lisäksi ripsiväri sekä puuteri, mutta se on aika kookas. Katselin innolla lentokentällä jälleen matkapaletteja, mutta mikään ei herättänyt sen suurempaa himotusta, minulle on jo kertynyt niin paljon vastaavia sävyjä ja nämä kaksi pelittävät vielä pitkään.

Cliniquen City Block Sheer SPF 25 oli kesän viimeisiä auringonsäteitä torjumassa kasvoilla. Tämä on siitä kätevä, kun se sekä tasoittaa, antaa väriä, että suojaa samalla. Sipaisin vain vähän mineraalipohjaa ja viimeistelypuuteria tämän päälle.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Kesälomailua Kroatiassa

Huikea Adrianmeri hotellin rannasta kuvattuna

Minulla on parhaillaan kesäloma osa 2. meneillään, ensimmäisen puoliskon vietin avomieheni kanssa Kroatian Istriassa, tarkemmin sanottuna Vrsar (italiaksi Orsera) -nimisessä pikkukaupungissa/kylässä. Vrsarissa, jonka nimen lausumista harjoittelimme koko viikon, on normaalisti noin pari tuhatta asukasta, mutta nyt siellä kyllä oli enimmäkseen saksalaisia matkailijoita varmaankin kymmeniä tuhansia. Isoja lomahotelleja oli useampi, kaupungissa oli paljon huoneistoja ja niiden lisäksi vielä hurjan kokoiset leirintäalueet. Monet saksalaiset olivat ajelleet sinne omalla matkailuvaunulla. Ainakin Istriassa englantia paremmin pärjäsi/olisi pärjännyt saksalla ja italialla, molempia kuulemma opetetaan koulussa, ja lisäksi osan istrialaisista äidinkieli on italia.

Kuvat saa klikattua isommiksi
Lisäksi paikasta löytyy Euroopan suurin naturistikeskus Koversada, joka on aloittanut toimintansa jo 60-luvulla, Kroatiassa suhtaudutaan naturismiin siis erittäin suvaitsevaisesti. Nakuilijat pysyttelivät onneksi omalla alueellaan, mitä nyt meidän hotellimme rannan syrjäisemmillä osioilla oli porukkaa, jotka olivat jättäneet ne vähäisetkin tekstiilit pukematta. Matkailu avarsi siis tällakin tavalla, osa lomasta meni siihen, kun mietti miten moiseen harrastukseen oikein pitäisi suhtautua. Koversadan saari näkyi hotellimme rantaan, ja uteliaisuuttamme kävimme pienen kävelylenkin siellä heittämässä. Samaisella Koversadan saarella vietti muuten myös Casanova aikoinaan pari kesää, ja kehuskeli muistelmissaan Vrsarissa tekemillään valloituksilla! Kaupungista löytyi Casanova-niminen cocktail-baari, katu ja näköalapaikka.

Vrsar

Tällä upealla näköalapaikalla tuli sellainen kutina, että läheisyydessä voisi olla geokätkö, ja niinhän sitten olikin. Se oli ensimmäinen ulkomaankätköilymme. Yritimme etsiä myös toista purkkia, mutta maasto oli meille jo liian haastavaa. Kroatiassa on ilmeisesti jokamiehenoikeudet, joten erinäisissä paikoissa harhailua voi varmaankin harrastaa rauhallisin mielin.

Vrsar

Vrsarin, ja muidenkin roomalaiseen tapaan kukkulalle rakennettujen kaupunkien katuja tallatessa tuli hiki. Monissa kaupungeissa on siis edelleen roomalainen asemakaava, ja ne ovat kirkon ympärille rakennettuja. Roomalaiset olivat muuten Istriassa jo ennen slaavien saapumista. Aiheeseen liittyvää nähtävää olisi ollut etenkin Pulassa, Istrian suurimmassa kaupungissa, upea amfiteatteri ja muutakin. Olimme sinne menossa, ja odottelimme hirmuisessa helteessä bussia, joka ei koskaan tullutkaan. No, rahat säästyivät, sillä Pulassa olisi todennäköisesti ollut paremmat shoppailumahdollisuudet. Vrsarissa ei niitä ollut juuri ollenkaan, vain muutama rättikauppa ja jonkun verran lähinnä koruja ja muita matkamuistoja myyviä kojuja. Kosmetiikkaostoksetkin jäivät vähiin tästä syystä.


Motovunin keskiaikainen kaupunki, ihailtiin vain kaukaa
Olimme ihan perinteisellä pakettimatkalla, ensi kertaa omalla aikuisiälläni, ja avokille tämä oli ensimmäinen tällainen perinteinen rantaloma ikinä. Osallistuimme pari kertaa matkatoimiston retkille, maaseutu- ja meriretkillä. Maaseuturetkellä näki muutaman muunkin kaupungin, pääsi vierailemaan viinitilalla ja illan päätti paikallinen illallinen konobassa (vastaava kuin kreikkalaisten taverna). Autonkin olisi tietysti voinut vuokrata, mutta olimme laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Autoilijalta olisi myös vaadittu hieman huimapäisyyttä, sillä kroatialaiset eivät juuri nopeusrajoituksista piittaa..

Višnan
Višnan oli hirmuisen söpö pikkukaupunki kukkulalla, siellä on vain reilu kuutisenkymmentä asukasta ja sitä sanotaan taiteilijoiden kaupungiksi, sieltä löytyikin runsaasti taidegallerioita (ja kissoja!). Kaunista oli muuallakin, ei roskan roskaa missään ja pihat ja talojen edustat oli koristeltu kukkasin. Kyllä oli masentavaa tämän jälkeen kotiinpalatessa odotella lähijunaa tupakantumppien ja roskaruokakääreiden päällystämällä Tikkurilan asemalla. Minulle tuli sellainen vaikutelma, että vasta vuonna 1991 itsenäistyneen maan asukkaat ovat erityisen ylpeitä maastaan ja kulttuuristaan, ja arvostus näkyy esim. juuri siisteydessä. Kieli on ylpeydenaihe myös, ja esim. ruokalistoissa ja muuallakin joka paikassa oli tekstit aina ensin kroatiaksi.

Višnanin pieni ja suloinen asukki

Višnan

Ilmeisesti ainakin osa taloista lämpiää puulla? Višnanissa siis edelleen

Viinillä oli parhaillaan sadonkorjuuaika meneillään. Valitettavasti kroatialaiset viinitilat ovat pieniä, joten niillä ei juuri ole kapasiteettia viedä tuotteitaan ulkomaille. Maa on ravinteikasta, ja viinin lisäksi viljellään paljon lisäksi ainakin oliivipuita ja laventelia. Luin, että paikalliset maataloustuotteet olivat jo Rooman aikaan arvostettuja.



Tryffelit ovat "Istrian kultaa", ja niitä tuli maisteltua muutaman kerran ja ostettua kotiinkin. Yllä avokin tryffelipizza, minä söin muutaman tryffelipastan. Hyvää oli, paikallisilla hinnoilla pääsi tällainen tavallinen talliainenkin niitä maistelemaan. Tryffeliannokset olivat siis kalliimpia kuin muut, mutta silti suomalaisen perusravintola-annoksen hintaisia. En tiedä miten autenttista ruokaa pääsimme maistamaan, mutta istrialaisessa keittiössä maistuu siis Italia sen läheisyyden vuoksi. Istria on ollut monen eri vallan alla, ainakin Itävalta-Unkarin, Venetsian, Mussolinin Italian ja Turkin, ja kulttuurivaikutteet näkyvät keittiössäkin.


Mieheni oli parantumattomana herkkusuuna ekstaasissa liha- ja jälkiruokien takia. Jo aamiaisella oli mieletön valikoima erilaisia leivonnaisia, lisäksi ostimme niitä leipomosta. Nämä tulivat kylkiäiseksi konobassa, snapseja tuli muuallakin kysymättä pöytään :D. 

Vrsarilainen konoba


Vrsar 
Kahvilakulttuuri on vahva, Kroatiassa asutaan kuulemma ahtaasti, ja nuoret kotona avioitumiseen saakka, joten ystäviä tavataan kahviloissa. Ravintoloissa ei ole varaa syödä niin usein. Molempien kuvien ottamisen aikaan olimme hiljaiseen aikaan liikkeellä, vatsa kävi sielläkin suomalaisen eikä kroatialaisen kellon mukaan (joka kulkee perinteisen etelä-eurooppalaiseen tapaan siestoineen ja muineen). Ainakaan ei tarvinnut odotella annoksia!


Rovinj
Rovijn on matkaopaskirjan mukaan Istrian italialaisin kaupunki. Kovin kauaa emme siellä viipyneet ja siellä oli hieman ahdistavankin ahdasta ja täyttä, turisteja ja turisteilla suunnattuja kojuja ja kauppoja oli vaikka millä mitalla. Kaunista kuitenkin oli. Ja mäkistä!

Rovijn
Rovijn
Rovijn
Rovijn
Poreč
Viereiseen lomakaupunkiin, suurempaan Porečiin sentään onnistuimme bussilla ajelemaan, mutta siinäkin oli hieman kommervenkkejä matkassa. Odottelimme nimittäin ensin arkipäivisin kulkevaa bussia. Porečissa oli tasaista, jee :D. Yllä näkymä kirkontornista.


Porečissa on Unescon maailmanperintökohde, Eufrasiuksen basilika, jota on alettu rakentaa 300-luvulla. Se on tunnettu erityisesti näyttävistä mosaiikeista.


Basilikan pihalla kasvoi laventelia. Pelloilta se oli jo korjattu. 


Italialaisten vaatimattomia pikku venheitä Porečin vanhankaupungin edustalla


Huh, semmoiset sepustukset meidän viikon matkaltamme. Tähän postaukseen eivät kosmetiikkajutut enää mahtuneet, jatketaan niillä lähipäivinä! Mutta jos siis kaipaatte Välimerelle, niin suosittelen ehdottomasti harkitsemaan Kroatiaa!