maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kesän loppuneita


Taas on päässyt purtiloita tyhjenemään.. Tuntuu, että nyt näitä olisi kulunut vähemmän, mutta teinhän minä edellisen loppuneet-postauksen viimeksi alkukesästä.

Herbina Hellävarainen puhdistusvaahto on kulkenut pitkään mukanani matkaputsarina, tämä 75 millin pikkupullo on näppärä kanniskella. Pieni koko hämää, tämä on oikeastaan aika riittoisaa tavaraa, neste kun tosiaan muuttuu vaahdoksi. Puhdistusteho ei ole tehokkain mahdollinen, olenkin tehnyt tuplapuhdistuksen tällä. Silmämeikitkään eivät oikein tällä lähde. Ihan peruskiva putsari siis, ei jää hirmuisesti ainakaan kiristämään rasvoittuvaa ihoani. Voisin ostaa toistekin matkaputsariksi. Tuoksu on erittäin mieto ja miellyttävä.

Clarins Toning Lotion oli hurjassa 400 millin pönikässä, tämä kului minulla hitaasti. Ostin tämän jo muutama vuosi sitten alesta, mutta paremmat tuotteet ovat usein syrjäyttäneet tämän vakikäytöstäni. Hellävaraisen tuntuinen tuote rasvoittuvalla ja sekaiholle, mutta eniten tässä tökki voimakas, vanhanaikainen tuoksu. Alkoholia ei onneksi INCI-listasta löydy.

Biotherm Aquasource Oligo-Thermal Gel paljastui positiiviseksi ylläriksi. Kevyt, mádaramaisen vihreäntuoksuinen geeli oli erittäin miellyttävä ja virkistävä käyttää.


Sante Shampooing Shampoo Jojoba Care ei ollut lirumaisen koostumuksensa takia kovin riittoisaa 2-3 -henkisessä huushollissamme, mutta tämä luonnonkosmetiikkashampoo yllätti vaahtoavuudellaan ja pesevyydellään. Tuoksu oli erittäin mieto, lähes olematon. Valitettavasti INCI-listasta löytyy alkoholi lähes kärjestä. Olen nähnyt tätä ihan Anttilassakin, joten hyvin saatavilla oleva perushyvä shampoo on kyseessä.

Rainbow Aurinkovoide SPF 25 kului vihdoin loppuun. Vihdoin siksi, että tässä oli aika epämiellyttävä haju, joka onneksi tuntui nenässä vain levityksen ajan. Iho tuoksui miedon kukkaiselle, siitäkään en anna plussaa, sillä se ei ole kovin unisex-tuoksu. Koostumus oli paksuhkoa ja helppoa levittää.

Mádara Deep Moisture Hand Creamin ostin keväällä Luonnonkaunis messuilta. Ihastuin marsipaanimaiseen tuoksuun, joka kuitenkin onneksi haihtuu nopeasti käsistä. Tämä kulki käsilaukussani näppärän ja kauniin pakkauksensa takia. Koostumus on miellyttävä, ei ihan lirua, muttei jankkiakaan. Hetkeksi käsiin jää öljyinen tunne, mutta imeytyy kuitenkin kohtuu ajassa. Kosteutustehot ovat keskitasoa, eli ihan riittävät näin kesällä. Jos en olisi näin kokeilunhaluinen, ostaisin ehdottomasti käsilaukkuun uudestaankin!


Clarins Gentle Care Roll-On Deodorantista onkin ollut kauneusblogeissa paljon juttua, lähes pelkästään positiivista sellaista. Ostin tämän lentokentältä, kun Niveani petti lähtöjännityksessä. Tähän kaveriin voikin sitten todella luottaa, kainalot pysyvät kuivina ja hajuttomina. Tuoksu on mieto, eikä häiritse minua ollenkaan. En ostaisi välttämättä kalliin hinnan takia uudestaan, muistaakseni tämä maksoi lentokentälläkin noin 17 euroa. Halvemmallakin saa toimivan antiperspirantin. Pakkauskin on aika ankea.

OPI RapiDry Top Coat kuivahti nopeasti, kuten kuvasta näkyy. En huomannut, että tämä olisi toiminut mitenkään erityisen hyvin pikakuivattajana, ja pikkupullon siveltimellä tätä oli todella hankala levittää. Taidan pysyttäytyä Seche Vitessä..

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Syntymäpäivän tuoksutulva


Juhlin syntymäpäivääni jo muutama viikko sitten, se oli arkipäivä ja sään vuoksi kävimme mieheni kanssa ihan vaan pienimuotoisesti Helsingissä hieman kätköilemässä, ostostelemassa ja elokuvissa. Rainavalinta oli Prometheus. Heräsin jokin aika sitten siihen, etten ollut tuonkaan elokuvan kultti-edeltäjiä, Alien-sarjaa nähnyt (niinkuin en monia muitakaan klassikoita), ja katsoimme ne sitten ennen Prometheusta. Melkoinen pannukakku oli tämä uusin, yli hilseen meni ja lujaa. Näyttelijöidenkin suoritukset olivat hieman pettymys.

Mutta mennään sitten lahjalistaan, ensimmäisenä on jo pitkään ostoslistallani ollut Chanelin eksklusiivi, joka piti tilata Belgiasta saakka. Se kuuluu siis Chanelin putiikkituoksuihin, ihastuin siihen nuuhkuteltuani sitä The Perfumed Courtin näytteestä. Monet sarjan tuoksuista on nimetty Coco Chanelille tärkeiden osoitteiden mukaan, 31 Rue Cambonilla on sijainnut tietysti Chanelin liike vuodesta 1921 saakka. Tuoksu on lanseerattu 2007, nenä on Chanelin in-house parfymööri Jacques Polge.

31 Rue Cambon on chypre, mutta siitä puuttuu chypre-tuoksujen olennainen ainesosa, kitkeräntuoksuinen oakmoss eli valkohankajäkälä. Itse rakastan nostalgisen tuoksuisia, kuivan kitkeriä "mummo"-chyprejä, mutta tokihan tämä on helposti lähestyttävämpi lajinsa edustaja, kuin monet muut. Muut chypreistä tutut nuotit toki löytyvät: bergamotti, labdanum ja patsuli. Lisäksi tässä tuoksuu etenkin mm. monista Chaneleista tuttu, hienostunut iiris. Muita rakennuspalikoita ovat alun pippuri ja iiriksen lisäksi löytyy ruusua ja ylang ylangia.

Monia chyprejä, niin kuin tätäkin, kuvaillaan usein erittäin hienostuneiksi tuoksuiksi, mutta itse koen tämän tuoksuluokan aika helposti lähestyttävänä ja kotoisana. Ja kaikkein parhaimmaksi ystäväksi tästä joukosta on osoittautunut 31 Rue Cambon, turvatuoksuni. Jos olisi pakko valita vain yksi, niin se olisi tämä, päivällä ja illalla, arkena ja juhlahetkinä.

Syysviirun näkemyksen pääset lukemaan tästä, kliks.


..Samassa tuoksuperheessa pysytään edelleen, löysin Huuto.netistä 100 millin vintage-version toisesta lempituoksustani, Miss Diorista (tai Miss Dior Originale nykyään). Omistan 30 millin pullon tänä vuona ostettua samalla nimellä kulkevaa tuoksua. Tämän mummon ikää en tiedä, mutta aika eri maata ovat! Vintage-versio on ainakin paljon paljon äänekkäämpi ja tujumpi painos, nykyinen on utuisempi ja sen särmät ovat hioutuneet vuosien varrella pois. Sen syvempiä keskusteluja en ole tämän kanssa vielä ehtinyt käymään.


Iiks, ja sitten tein vielä vanhenemispäivän kunniaksi vähän heräteostoksia Korresilla.. 100 millin tuoksupullot olivat hyvässä halvennuksessa, ja yllätin itseni valitsemalla joukosta tumman ja tiheän Pepper Jasmine Gaiac Wood Passion Fruitin. En ole yleensä kovin raskaiden tuoksujen ystävä, mutta tämä on hurmasi pehmeydellään. Päällimmäisenä haistan suklaanuotin ja puun. Tummuus muistuttaa minua miehestäni, joka hänkin ihastui tähän, ja on käyttänyt tuoksua oikeastaan minua enemmän.

Pakkauskin on todella kaunis, ja näppärä kääräistä auki/kiinni. 

Syysviirulta löytyy tämäkin tuoksu, ja hän on osannut kuvailla sitä minua paremmin.


Kotiutin Korresilta myös pakkauksen, jossa tuli Guava-vartalovoita ja -suihkugeeliä. Ihastuin tähän tuoksuun Best of Korres -pakkauksessa tulleen vartalovoin myötä. Tuo mieleeni ihanat lomamatkat Välimerellä, auringon lämmittämän ihon. Pehmeä tuoksu ei kuitenkaan ole liian voimakas. Koostumus on paksuhkoa, mutta helppoa levittää.


Vanhempani kysyivät lahjatoiveitani ja mainitsin nämä Paavo Castrénin tietopaketit antiikin historiasta. Uudessa Antiikin historiassa käydään läpi Kreikan ja Rooman historiaa ajallisesti limittäin, jolloin tapahtumien kulkua on helpompi hahmottaa. Antiikin käsikirja on hakusanateos. Suomalaisessa kirjakaupassa tein heräteostoksen, ja kiikutin kassalle Pariisi miehityksen jälkeen 1944-1949 -pokkarin. Aihe jäi kiinnostamaan luettuani Coco Chanelin sodanaikaisista vaiheista kertovan kirjan.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Coastal Scents 88 Warm Palette


Tilasin viime kuussa Coastal Scentsiltä jo kauan hinkuamani 88-paletin, päädyin pitkällisen jahkailun jälkeen lopulta Warm Paletteen, jossa vaikutti olevan käytännöllisin ja tarjoavan eniten minua miellyttäviä värejä: persikoita, taupeja, mattaruskeita, mattavaaleita..


Napit ovat halkaisijaltaan 1,50 senttimetriä, ja koko paletin mitat ovat noin 16,5*23 cm. Paletti on mustaa muovia, sisäkannessa on peili ja kaksi vaahtomuoviaplikaattoria. 

Hinnoista ja saatavuudesta kirjoitin jo aiemmassa postauksessani. Tälläkin hetkellä paletti on Coastal Scentsillä alennuksessa, tarjoushinta on $14,97.


Koostumuksia on monenlaisia: moni nappi on matta, on satiinisia, aivan hienovaraisesti helmiäisiä, muutama glitterinen ja monta kaunista pehmeää, metallista sävyä. 


Vaikka paletti kulkee nimellä Warm palette, löytyy sävyistä myös kauniita, viileitä harmaita, muutama siniharmaa, taupeja, violetteja ja ruskeita. Etenkin mattapersikkaisia sävyjä on paljon, samoin mattoja ja helmiäisiä vaaleita korostussävyjä. Hyvistä arkisävyistä on siis paha runsaudenpula!

Mansikan inspiroimana merkkasin sävyt kirjaimin ja numeroin. Siis jos löydän paletista erityisen hienon sävyn, voin painaa mieleeni kirjain-numero -yhdistelmän. Osa napeista kun näyttää väriltään samanlaisilta, mutta koostumus saattaa olla erilainen.


Myös laatueroja on: osa napeista on erittäinkin pigmenttisiä ja pehmeitä, jotkut hieman varisevia ja heikompipigmenttisiä, mutta tähän mennessä ei ole tullut yhtään onnetonta tapausta vastaan.


Bunny 9585 -nimimerkillä kulkeva tyttö on tehnyt You Tube -videon, jolla hän esittelee tästä paletista löytyviä Urban Decay Naked-paletin dupeja. Kaikkia ei siis löydy Warm Palettesta, vaan muutamalle sävylle hän oli löytänyt vastaavan sävyn Metal Mania -paletista.

You Tubesta löytyy muutenkin runsain määrin 88 Warm Palette -tutoriaaleja!


Tämä meikki on itse ideoimani, olen käyttänyt kuudennen rivin kolmea ylintä sävyä ja lisäksi viidennen rivin ylintä sävyä korostussävynä.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Too Faced Glamour to Go -taskupaletti


Esittelen nyt tarkemmin Pärnun lomalta ostamani Too Faced Glamour to Go Pocket Paletten, kun olen sitä ehtinyt jo jonkun aikaa käyttää. Olen ottanut sen monesti esim. pikku reissuille mukaan, kompaktissa koossa (9,5 * 6 cm) kun on kahdeksan erilaista luomiväriä ja kasvotuotteet poskipuna sekä aurinkopuuteri. Paletin huulikiilto ei ole ihan heiniäni.

Ostin paletin siis I.L.U. -nimisestä kosmetiikkaliikkeestä, joka on ilmeisesti virolainen ketju, liikkeitä on Pärnun lisäksi ainakin Tartossa ja Tallinnassa. Valikoimat olivat erittäin hyvät näin suomalaisesta näkövinkkelistä, oli useita merkkejä, joita ei Suomesta saa. Muihin Pärnun kosmetiikkaliikkeisiin verrattuna I.L.U. oli ylellisemmästä päästä. Palettini maksoi liikkeessä noin 20 euron kieppeillä.

Glamour to Go -paletista on julkaistu erilaisia versioita, olen katsellut aiemmin Dream Editionia. Eri versioita nettikuvien perusteellani vertailtuani, voin näin jälkiviisaana olla tyytyväinen valintaani, mielestäni tässä on monipuolisimmat värit.


Kahdeksan luomiväriä löytyvät peilillisen kannen alta, ja poskipuna, huulikiilto sekä aurinkopuuteri tulevat esiin sen alla olevasta "tarjottimesta". Kummatkin kerrokset ovat irroitettavia, mutta magneettia ei ole. No, ainakin paletit voi kääntää toisinpäin, jos haluaa.

 
Sävyjä ei ole painettu palettiin, mutta sävyjen nimet löytyvät Too Facedin sivuilta.

Ylärivistä löytyy Bronze Copper, Shimmer-laatua. Näyttävä, metallinhohtoinen, erittäin pigmenttinen kupari.

Vieressä on Cool Taupe, samaista Shimmeriä. Paletin suosikkisävyjäni, tyylikäs taupe. Hieman vastaavia sävyjä minulla on jo ennestään, mutta koostumuksessa on eroa, tämä on aiemmin omistamiani huomattavasti hillitympi. 

Sheer Pink, Opalescence-koostumuksella on violettinakin hohteleva vaaleanpunainen. Ei superpigmenttinen, mutta toimii hyvin yhdessä muiden sävyjen kanssa.

Antique Gold on Glitter-luomiväri, mielestäni ennemminkin omalaatuinen hopea. Upea sävy yksinäänkin luomella. Varisevista glitter-hippusista on hieman harmia meikatessa.

Alarivistä vasemmalta löytyvä Cocoa on Velvet Matte -koostumusta. Hyvä, pigmettinen mattaruskea. Ehkä vähän outo valinta palettiin, sillä mielestäni tämä ei sovi kuin Bronze Copperin ja aurinkopuuterin kanssa käytettäväksi.

Shimmer-laatuinen Cream on luonnonvalkoinen, liiloja hippusia sisältävä mattainen sävy. Tarpeellinen silmän sisänurkkaan ja kulmaluulle. Taitaa kulua nopeiten paletin sävyistä.

Myöskin Shimmerinen Slate Grey on vivahteikas voimakkaasti siniseen päin kallellaan oleva harmaa. Yksi ostoimpulssin aikaansaajista :D.

Ja viimeisenä Shimmer Black Gold, mielestäni melkein mattamusta, kultaista shimmeriä löytyy vain aavistus.


Poskipuna on nimeltään Peachy Pink. Pigmenttiä on vähänlaisesti, poskille tällä saa väriä aika niukasti. Sävyvalinta on hyvä, tällainen persikkainen vaaleanpunainen sopii varmasti monelle.

Aurinkopuuteri on jännä kultainen Rich Golden Glow. Minä tykkään! Tätä voi aivan hyvin käyttää myös luomivärinä, Cocoan ja/tai Bronze Copperin kanssa.


Poskipuna on erittäin valoa heijastava, kuten kuvasta näkyy.


Pahoittelen eri valaistuksissa otettuja kuvia.. Huulikiiltoa on vaalea metallinen Translucent Nude. Ainakin nyt, kun olen aika ruskettunut, tämä vaalea metallinen huulikiilto näyttää itselläni aika törkeältä.


Minulla oli näiden GtG-meikkien kuvailujen suhteen rutkasti epäonnea, tein meikkejä kaikilla eri sävyillä, mutta vain muutamat kuvat onnistuivat jotenkuten. Ehkä palaan tulevissa postauksissa vielä tämän paletin pariin. Yllä olevassa meikissä on käytetty vaaleanpunaista ja taupea luomivaossa.


Antique Goldilla ja Slate Greyllä tuli upeaa jälkeä, joka ei valitettavasti aivan välity tästä kuvasta.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kesäkuun kivoimmat


Kesäkuun kivoimpiin tuotteisiin on luonnollisesti kuuluneet tuoreimpia ostoksiani, esim. Coastal Scentsin 88 Warm Palette. Kuten Coastal Scents -haalintapostauksessani kirjoitinkin, tämä oli haaveilulistallani todella pitkään, enkä joutunut pettymään. Yksi asia, mikä minua tässä erityisesti ilahduttaa, ovat lukuisat paletin sävyjä käyttäen toteutetut You Tube -tutoriaalit. Jos siis itseltä meinaa mielikuvitus loppua, miten noita sävyjä yhdistelisi, niin eikun You Tuben kauneusguruja apinoimaan :). Paletissa on tosiaan todella upeita ja uniikkeja sävyjä, ja koostumuksia löytyy moneen lähtöön. Laadussa on jonkin verran eroja, mutta todella mallikelpoisiakin yksilöitä löytyy. Ajattelin tehdä tästä vielä oman postauksensa, joten palaillaan Warm Paletteen myöhemmin.

Vaikka minulta alkaakin näitä luomivärejä löytyä ihan kiitettävissä määrin, on myös Too Faced Glamour To Go -paletissa ihania uniikkeja sävyjä. Näppärän kokonsa ansiosta se on jo päässyt pikku-viikonloppureissuille mukaan. Siinähän on kahdeksan luomivärin lisäksi myös poskipuna, huulikiilto ja aurinkopuuteri, jotka ovat olleet suht ahkerassa käytössä.

Ihonhoitotuotteista olen hiljattain ottanut käyttööni Luonnonkaunis-messuilta ostamani Lily Alexandran Silottavan silmänympärysvoiteen. Koostumus on ihanan kevyttä, pehmeää ja nopeasti imeytyvää. Tätä on niin miellyttävä käyttää, ettei tämä ihonhoitorutiini ole päässyt unohtumaan purkin avattuani kertaakaan. Purkkikin on mukavan ylellisen näköinen, vaikkei tietysti hygieenisin mahdollinen pakkautapa olekaan. Tuote on tuoksuton, mistä vielä lisäplussat!

Tämän You Tube -videon nähtyäni muistin kaivella jemmoistani talvella ostamani, silloin liian tummaksi osoittautuneen Clarins Everlasting Foundation SPF 15 -purnukan sävyssä "Amber". Ei sävy taida ihan vieläkään aivan nappiin osua, mutta tulipa todettua tuo meikkivoide tuolla Tiffanyn niksillä aivan loistavaksi tällaiselle hyvin rasvoittuvalle iholle. Videolla siis näytetään, miten kosteutetun siveltimen avulla saa paksusta kestomeikkivoiteesta pysyvää, mutta kevyempää jälkeä. Hyvin toimi myös tämän Everlasting Foundationin kanssa! Tämä taitaa olla yksi harvoja meikkivoiteita, joka todella pysyy ja peittää koko päivän. Näppylät pysyvät visusti jemmassa! Kasvot eivät pysy aivan täysin samanlaisina kuin heti meikkivoiteen levityksen jälkeen, mutta mielestäni jälki on juuri sopivaa, kun ihon rasva on hieman sekoittunut tuotteeseen, jälki on silloin kauniin luonnollista. Iltapäivällä on puuteripaperilla painelu paikallaan, mutta suht huoletta mennään senkin jälkeen vielä monta tuntia. Huipputuote, varsinkin tuolla tavalla kevyellä kädellä levitettynä!

Ja vielä viimeiseksi nostaisin esille Goshin Crystal'Eyes Eye Pencilin sävyssä Sparkling Gold. Tätä on ollut tapanani käyttää hieman silmän sisänurkassa alaluomella säihkettä tuomassa. Luomiväriin verrattuna helppo ja nopea käyttää, kynä kun on vielä ihanan pehmeää ja liukuvaa sorttia.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

L'Oréal False Lash Telescopic -ripsiväri


Otin hetikohta L'Oréal Paris -iltamista saamani mustan False Lash Telescopic mascaran käyttööni. Minulla on tässä muitakin avattuina, mutta yksi on sinimusta ja toinen vedenkestävä, joka on taas niin työläs poistaa, että käytän sitä vain sadepäivinä.


Harja oli positiivinen yllätys: hyvin muotoiltu kumiharja lyhyin, tihein ja terävin nystyin. Kärki on toimiva, sillä saa levitettyä mascaran siististi sisä- ja ulkonurkan ripsiin.

Pakkaus on mielestäni edustava, kun miettii miltä suurin osa markettiripsareista näytää. Sulkiessa se napsahtaa hauskasti kiinni.


Mainonnassa luvataan "huimaavaa irtoripsivaikutelmaa" ja "loputonta pituutta". Tätä myydään siis pidentävänä mascarana, joka sisältää 1,2 millin mikrokuituja.


Omat preferenssinihän ripsivärin suhteen ovat siis se kuminen harja, erottelevuus ja pidentävyys. Tämä täyttää siis kaksi toivettani, mutta mielestäni on myös tuuheuttava, mistä taas se erottelevuus kärsii. Suosin hieman siistimpää ja erotellumpaa jälkeä, mutta toisaalta miinuslasien takaa ripseni eivät niin tarkan syynin alla olekaan.


Yksi kerros tätä ripsiväriä riittää minusta mainiosti, liian ahkeralla levityksellä jäljestä tulee jo tosi epäsiistiä. Yllä olevassa kuvassa ollaan jo siinä rajoilla. Mutta tietysti nämä ovat makuasioita..

Ihan tyytyväisenä minä kuitenkin parhaillaan tätä käyttelen, ainakin tämä on nopea levittää kun niitä kerroksia ei tosiaan montaa tarvitse.


Telescopic False Lash -ripsiväri on siis saatavilla mustana ja ruskeana, suositushinta on 17,90 euroa.