sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lokakuussa loppuneita


Näistä postauksista on näköjään tullut melkein kuukausittaisia, aina näitä loppuu kuitenkin suhteellisen tasaiseen tahtiin. Säilytystilan puutteen vuoksi en viitsi loppuneita tuotteita hirmuisia määriä nurkkiin kerätä.

Korresin Guava-sarjan suihkugeeli ja Body Butter tulivat lahjapakkauksessa, ja pakkauskoko on pienehkö 50 ml, joka ei vaihtelunhaluista yleensä kosmetiikkahamsteria haittaa, paitsi ehkä tämän sarjan kohdalla, jota saatan hyvinkin ostaa vielä uudestaankin. Body Butteria minulla on vielä toinen samanlainen jemmassa. Tuoksu on ihanan kesäinen, tuo mieleen aurinkovoiteen ja etelänlomat :). Body Butter on täyteläistä ja kosteuttavaa.

Virolaisen Joik-merkin Grapefruit & Mandarin Body Scrub with White Sugar and Jojoban ostin pärnulaisen kosmetiikkaliikkeen myyjän suosituksesta, on kuulemma heillä merkin suosituimpia tuotteita. Enkä ihmettele, tuoksu on taivaallinen ja kuorinta ylellinen käyttää. Tuotteen sisältämä öljy jää kuorinnan jälkeen kosteuttamaan ihoa, myös tuoksu jää leijumaan ihanasti kylppäriin. Suosittelen, jos bongaatte Joikin tuotteita myynnissä jossain.

En ihan ymmärrä Mádaran sävyttäviä kosteusvoiteita.. Sunflower Tinting Fluidissa on nimittäin sen verran vähän pigmenttiä, ettei siitä juurikaan ole apua ihon sävyn tasoittamiseen, eikä näissä ole aurinkosuojaakaan. No, käytin näytekoon loppuun kotipäivinä, kun en tarvinnutkaan ehostusta enkä suojakertoimia.

Born to Bion Argan Bio Dry Hair Shampoosta vasta kirjoittelinkin.

Malu Wilzin Jojoba Peeling -kasvojenkuorinnassa oli kermainen, voidemainen koostumus ja kuorivia jojoba-vaharakeita aika harvassa. Tuntui hieman liian hellävaraiselta omalle iholleni, mutta ehkä herkkäihoiset voisivat tykätä tästä. Tuoksu oli mieto, perusvoidemainen.

Oscar de la Rentan Oscar Body Lotionin sain tuoksuostokseni kylkiäisenä viime vuoden kesällä Stockmannilta. Aluksi tuoksu vaikutti todella mummomaiselta, huonolla tavalla, mutta sittemmin tykästyin sen pehmeään, kypsään tuoksuun. En silti oikein pidä näistä tuoksusarjojen vartalotuotteista, tuoksumielialani vaihtelevat niin paljon, joten näitä tulee käytettyä hyvin harvakseltaan. Tämä ainakin oli niin voimakkaasti hajustettu, että piti todella haluta tuoksua Oscarilta. 30 millin kulumiseen meni siis näinkin kauan.

Oriflamen Matte Control Pressed Powderia hehkutinkin viime kuun suosikit-postauksessa.

perjantai 26. lokakuuta 2012

I love Me -messusaalis


Tätini on muodostunut jo vakkarimessuseurakseni, hän soitti jo hyvissä ajoin, että lähdetäänkö I Love Me -messuille purkkeja hypistelemään. Osallistuin moniin vapaalippuarvontoihin, ja viimein minua onnisti Natcos Oy:n Facebook-arvonnassa. Aikatauluhässäköiden takia messuvisiittimme ajoittui sunnuntai-iltapäivään ja iltaan, jolloin olimme jo hieman väsähtäneitä. Tästä syystä en valitettavasti ehtinyt kosmetiikkabloggareiden miittiin :(. Messujen kauneuspuoli tuli kuitenkin päällisin puolin kierreltyä, ryysiä en tosin viitsinyt, joten ihmismuurien läpi en osastoille jaksanut survoutua. Kameraakaan en mukaan ottanut, sillä vietin myös aamupäivän kaupungilla, eikä huvittanut raahata sitä koko päivää mukana. Esimerkiksi Tyttö ilman helmikorvakorua -blogin Sonialla sen sijaan kamera oli ahkerassa käytössä :).

Kivoin osasto oli tänäkin vuonna niche-tuoksujen maahantuojan, Osmantus Oy:n, osasto. Yritys on valitettavasti menettänyt suomalaisen yhteistyökumppaninsa, ja sen venäläiset edustajat kyselivätkin minulta, tietäisinkö ketään, joka olisi kiinnostunut. Tästä voi sitten laittaa asian korvan taakse, jos kiinnostaa ;). Minulla oli heidän kanssaan kuitenkin mukava tuoksuttelu- ja juttutuokio, hieman ostoksiakin tuli osastolla tehtyä. Hintaa oli hieman enemmän kuin suoraan merkin nettisivuilta tilattaessa, mutta harvemmin Suomessa pääsee näitä niche-ostoksia tekemään, joten hankin Lorenzo Villoresin Piper Nigrumini messuilta. Ostoslistallani korkeammalla olisi oikeastaan ollut Patchouli, mutta siitä he eivät olleet varanneet myyntikappaleita mukaan. Jälkeenpäin olin tyytyväinen ostokseeni, Piper Nigrum on ehkä sittenkin käyttökelpoisempi tuoksu. Siinä tuoksuu nimensä mukaisesti mustapippuri ja muut tummana hohkaavat mausteet. Yleisvaikutelma on kytevän lämmin ja herkullinen.

Kylkiäisiksi sain kaksi Patchouli-näytettä, Eau d'Italien Bois d'Ombrien, Robert Piguet'n Bagharin, Maison de la Vanillelta Vanille Noire de Mexiquen ja Vanille sauvage de Madagascarin. Paikanpäällisnuuhkinnoista positiivisimpina mieleeni jäivät Frapinit, Eau d'Italiet ja Simone Cosacit.


Luonnonkosmetiikkamerkit oli koottu omaksi osastokseen. Minulla oli haussa uusi kasvovesi ja shampoo, ja löysin ne Flow Kosmetiikan myyntipöydältä, jossa oli ota 3, maksa 2 -tarjous. Ruusuveden kaunistavaa vaikutusta olen halunnut kokeilla jo pitkään, nyt minulla on luomulaatuista tuotetta ilman mitään ekstraa kauniissa suihkepullossa. Merkin shampoot ovat palamuodossa, valitsin normaaleille ja käsitellyille hiuksille tarkoitetun Punatukka Shampoopalan. Kolmas tuote meni tädilleni, hän valitsi jonkun saippuapaloista.


Peggy Sage -merkillä oli isohko osasto, josta tätini löysi myyjän avustuksella luomivärinpohjustajan ja eyelinerin kohtuuhintaan. Mielenkiintoista kuulla, miten tuo pohjustus toimii! Itse tutustuin kynsitarravalikoimaan, ystävällinen Syysviiru lähetti minulle kerran tuoksuvaihtojemme yhteydessä niitä yllärinä, joten jäivät siitä mieleeni :). Valikoin valkoisia tähtiä ja perinteisiä kukkia ja kiemuroita. Kynsilakkoja oli messuilla tarjolla yllin kyllin. Oma lakkalaatikkoni alkaa olla ääriään myöten täynnä, joten en havitellut sinne lisää ainakaan täysikokoisia lakkapulloja. Orlyn minilakkoja sai myöskin ota 3, maksa 2 -tarjouksella. Löysin helposti kolme mieluista sävyä: helmiäispersikkainen "Life's A Peach", läpikuultava, shimmerinen vaaleansininen "Limelite" ja vaalea taupe "You're Blushing".

Duroylla oli huikea valikoima siveltimiä ja muita tarvikkeita, itselläni oli eniten tarvetta tuollaiselle minisuihkepullolle, johon voi laittaa kasvovettä pakattavaksi matkoille mukaan. Ecotoolsilta löytyi 20 kappaleen aplikaattoripakkaus. Bambu-vartisia aplikaattoreita on pakkauksessa kolmea eri kokoa.

Tällaista siis tarttui mukaan messuilta, sekä tarpeellista että tarpeetonta tilpehööriä :).

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Dermosil Mattavoide


Ihoni rasvoittuu ja alkaa päivän mittaan helposti kiiltää, joten testailen aina välillä mielelläni erilaisia kiillon hillitsemiin tarkoitettuja tuotteita: primereita ja mattavoiteita. Dermosililtäkin löytyi yllätyksekseni yksi, For Faces -sarjaan kuuluva Mattavoide eli Matifying Cream. Hintaa 40 millin pullolla on 9,30, tulee tuollaisessa ihan tyylikkäässä mattamuovisessa pumppupullossa.

Tuote on kerännyt Dermoshopin sivuilla ihan hyviä arvioita, joten siksi rohkaistuin kokeilemaan. Voide on vaaleaa, ohuehkoa. Ei geelimäistä, mutta ei myöskään kermaista. Tuoksu on minusta kasvoille tarkoitetulle tuotteelle aivan liian voimakkaan parfyymimainen. Iho tuntuu ja näyttää voiteen levittämisen jälkeen ihanan samettiselta.

Aluksi olin hieman pettynyt Mattavoiteeseen, mielestäni se hillitsi kiiltoa vain aivan aavistuksen verran. Nyt olen taas innostunut tuotteesta, sillä huomasin, että se toimii hyvin yhdessä L'Oréalin Lumi Magique BB Creamin kanssa. Sekään ei yksinään anna minulle aivan huoletonta olotilaa, mutta yhdessä nämä kaksi tuotetta siirtävät päivän ensimmäistä puuterointia monella tunnilla. Näin minäkin saan siis nauttia Lumi Magiquen antamasta terveen kuultavasta jäljestä.

Kokeilin muuten lehden välissä tulleesta näytepussukasta Garnierin Anti-Shine BB Creamia, joka pitää ihoni mattaisena todella hyvin. Pinta jää aika lailla puuteroidun näköiseksi, täytyy sanoa, että pidän Nude Magique -nassua huomattavasti kauniimpana.

Dermosilin Mattavoiteen INCI:n näet yrityksen kotisivuilta, ainesosien funktio tulee näkyviin kun viet hiiren niiden päälle.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Estée Lauder Sensuous Nude EdP


..koska joskus maailman ja minun väliin tarvitaan jotain pehmeää, näin tyynymainosta mukaillen.

Suosin tuoksuissani eniten viileitä ja raikkaita, sekä hieman kitkeriä ja kuivia tuoksuja, vahvat, pehmeät ja makeat hajuvedet usein sen sijaan tukahduttavat ja tekevät oloni hankalaksi. Olenkin niitä ihmisiä, jotka mieluummin hieman palelevat kuin läkähtyvät lämmössä. Silti minäkin kaipaan näin kolean, pimeän ja märän vuodenajan tullen jotain ihanan pehmoista ja tyynnyttävää. 

Onnekseni aina silloin tällöin kohtaan myös itselleni sopivia vilttituoksuja. Yksi näistä on kesällä alekupongilla Emotionista lunastettu Estée Lauderin Sensuous Nude EdP (toinen Sensuous-tuoksun flankereista) tuoksuhamsterille sopivassa 15 millin minikoossa. Hintaa taisi olla 25 euroa.

Hain jossain vaiheessa jotakin ihanan öljyistä ja aurinkoista aurinkovoidetuoksua, minulle tämän tarpeen täytti Annick Goutalin viikunainen Ninfeo Mio, joka ei kyllä oikeastaan aivan vastaa kuvaustani.. Sensuous Nudesta puolestaan tulee ehkä hieman mieleen auringonlämmittämä iho, jolle suolavesi on ehtinyt jo kuivaa. Vaikutelma ei kuitenkaan ole trooppinen tiaré-kukkineen ja kookoksineen, onneksi. Ihastelen tuoksun pehmeyttä, lämpöä, suolaisuutta ja kuivuutta. Makea hunaja häivähtelee silloin tällöin, mutta sokeriyliannostusta tämä ei todellakaan tarjoile.

Ankeiden arkipäivien puskuriksi Sensuous Nude EdP sopii erityisen hyvin likellä iholla pysyttelevän projektionsa ja hiljaisuutensa ansiosta, tämä tuoksu ilahduttaa siis lähinnä sinua ja aivan lähireviirillesi päästämiäsi ihmisiä.

Tuoksusta on saatavilla siis myös EdT, mutta en ole vertaillut näitä kahta eri vahvuutta.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Vaikutelmia Born to Bio -tuotteista


Hankin huhtikuussa Luonnonkaunis-luonnonkosmetiikkamessuilta muutamia Born to Bio -tuotteita, ja nyt ajattelin kertoilla omia käyttökokemuksiani. Jotkut bloggaajat saivat näitä jossain vaiheessa maahantuojalta testiin, ja muistaakseni tuotteiden ulkonäkö jakoi mielipiteitä. Toiset ihastelivat jogurttijuomapullot mieleen tuovaa ulkonäköä, joitakuita hieman lapsellinen ilme häiritsi. Itse lukeudun ihastelijoihin, nämä erottuvat muista kosmetiikkasarjoista niin selkeästi iloisella ulkomuodollaan. Mielestäni on mukavaa, että luonnonkosmetiikkapuolelta löytyy tällaisia nuorempiinkin kuluttajiin vetoavia tuotteita. Itse esimerkiksi kiinnostuin eläimillä testaamattomasta kosmetiikasta juurikin siinä iässä, jossa tällaiset olisivat takuulla viehättäneet. Enkä pane pahakseni vieläkään. Tällä ranskalaisella sarjalla on siis Ecocert-sertifiointi, ja tuotevalikoimaan kuuluu lähinnä suihkugeelejä, shampoita, ja myös ihoöljyjä ja lastentuotteita. Ylläolevasta linkistä pääset merkin nettisivuille, josta löydät jälleenmyyjät.

En tiedä, miksi aina silloin tällöin sorrun ostamaan  uusia suihkugeelejä, vaikka kaapit pursuavat niitä jo ennestään.. Mutta niin vain ostin myös Born to Biolta Violet Shower Gelin. Muistaakseni monet merkin suihkikset olivat melko voimakkaan tuoksuisia, mutta tämä orvokki oli miedoimmasta päästä. Tuoksusta tulee oikeastaan hieman uimahallin tuoksu mieleen.. Puhdas ja raikas tuoksu, joka ei ärsytä eikä ala kyllästyttää. Vaahtoaa mukavasti, eli ihan hyvä perussuihkugeeli on tämä. Esimerkiksi Biodelly.comissa suihkugeeleillä on hintaa 7,40 €, pakkauskoko on 300 ml.

Jännä, että Born to Biolla on valikoimassa shampoita, muttei hoitoaineita tai muita hiustuotteita.. Shampoista valitsin siis kuiville hiuksille tarkoitetun arganöljyä sisältävän Dry Hair Shampoon. Tuoksu on suhteellisen voimakas, hieman aprikoosimainen. Hellävarainen, hyvin tyypillinen luonnonkosmetiikkashampoo, eli koostumus on heikosti vaahdottuvaa lirua, jota menee kerralla ikävän suuri määrä, että hiukset saa pestyä. Hinta on suunnilleen samaa luokkaa kuin suihkugeeleissäkin, ja pullokoko on sama.

Kaksi edellistä olivat siis hyviä perustuotteita, Rose Sauvage Deodorant sen sijaan oli iloinen yllätys, sillä luonnonkosmetiikan dödöt ovat välillä melko arvaamattomia tuotteita. Alkoholiton ja alumiiniton deodorantti tuoksuu herkullisen hillomaiselta ja jopa porkkanaiselta! Deodoranteissa oli makuuni hieman turhan vahva tuoksu myöskin, mutta onneksi tuoksu hieman laantuu päivän mittaan. Minulle tämä villiruusudödö on on ollut erittäin luotettava kaveri, hienhaju on pysynyt hyvin loitolla kaikissa olosuhteissa! Kuivina ne eivät tosin aina pysy, kun kyseessä ei olekaan antiperspirantti. Vaatteet ovat pysyneet tahrattomina. Voi kunpa edullisella Born to Biolla olisi myös tuoksuton vaihtoehto.. Deodorantti liikkuu myös samassa hintaluokassa kuin shampoo ja suihkugeelikin.

torstai 4. lokakuuta 2012

Syyskuun suosikit


Syyskuun kohokohta oli tietenkin Kreikassa vietetyt kesäloman rippeet, mutta siitä voit lukea tarkemmin omasta postauksestaan. Tänä syksynä en jäänyt suremaan kesän loppumista, vaan toivotin syksyn tervetulleeksi ihan ilomielin. Kaunis vuodenaika se tämäkin on, tietää mm. uusien harrastusten alkua. Jatkan latinan opiskelua yhtä innolla kuin ennenkin. Erittäin suurena plussana koen myös ne muutamat tunnit ennen tunnin alkua, jotka saan viettää ihan itseni kanssa Kallion ihanissa kahviloissa tai kaduilla vaellellen. Aloitin täällä kotikaupungissani myös valokuvauskurssin, josta en nauti sitten yhtään. Opettajan pedagogiset taidot ovat vähän niin ja näin, ja minua ei oikeastaan kiinnosta kamerat sinänsä, tahtoisin vain oppia ottamaan säällisiä kuvia. Kurssi on siis melkoista pakkopullaa ja aiheuttaa myös paikoitellen suurta ahdistusta, omasta mutta jospas sieltä tarttuisi haaviin ne tarvitsemani perusasiat valokuvauksesta.

Kuva: Netcycler

Kaverini innostui vast'ikään kierrättämään tarpeettomia tavaroitaan Netcycler-nimisen sivuston kautta, ja sai samalla minutkin innostumaan! Myyn silloin tällöin kaikenlaista pientä ylimääräistä Huuto.netin kautta, mutta joskus jotkut tavarat eivät mene siellä kaupaksi, eivät sitten millään. Netcyclerissä ideana on tavaroiden vaihtaminen, tosin myös siellä voi myös myydä ja ostaa, sekä lahjoittaa. Palvelu on ilmainen, tosin tietysti mahdolliset postikulut lankeavat vaihtajille. Sivustolla on myös oma postituspalvelu, ja Extra-lisäpalvelun ostaneet voivat käyttää yrityksen tavarahotelleja vaihtojen suorittamiseen. Näin muutaman viikon kokemuksella sanoisin, että tämä on kärsivällisen ja kiireettömän ihmisen hommaa. Tavaroiden lisääminen sivustolle on aikaa vievää puuhaa, samoin selailu, sekä tietenkin vaihtojen sopiminen. Kunhan sopiva vaihtokauppa ensin vain syntyy, sekin tuntuu ottavan aikansa.. Idea on kuitenkin hieno! Ja varmasti vaihtokauppojen syntyminen riippuu myös listatuista tavaroista. Minusta Netcycler on erityisen mukava kanava tuohon ilmaistavaroiden eteenpäin laittamiseen. Niidenkin hankkiminen sivustolta ottaa oman vaivansa, joten oletan, että uusi omistaja todella haluaa tavaran, eikä se päädy vain uudestaan tyhjänpantiksi. Itse olen tähän mennessä laittanut eteenpäin minihajuveden ja laukun, ja saanut aikakauslehden ja kirjan.


Mutta mennäänpäs sitten syyskuun kosmetiikkasuosikkeihin. Meikkipohjana olen käyttänyt lähes pelkästään Diorin Pro-Youth Skin Tint SPF 20 sävyttävää päivävoidetta, josta teinkin viime kuussa oman postauksen. Parhaiten tämä soveltuu rentoihin vapaapäiviin, sillä tosiaan erityisen kiillottomana se ei kasvoja pidä, jos ohjelmassa on muutakin kuin lorvimista. Pidän kuitenkin edelleen sen peittävyydestä ja helppoudesta, sävyttävä päivävoide on niin paljon nopeampi levittää verrattuna meikkivoiteeseen. Lisäksi käytän hieman peiteainetta ja puuteria.

Ajattelin nostaa esiin myös viimeisiään vetelevän puuterini, joka oli iloinen yllätys, nimittäin Oriflamen Matte Control Pressed Powder. Sain sen lehtitilauksen kylkiäisenä, ja pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan merkin tuotteita. Myös Wonder Lash Mascaraan ihastuin kovasti, itse asiassa se on paras kokeilemani ripsiväri. Mutta palataan puuteriin, mukana tulleella vipalla ei tehnyt mitään, sen sijaan olen käyttänyt poskipunan mukana tullutta sivellintä, jolla tulee erittäin kaunista jälkeä. Puuteria tulee juuri sopivasti, iholle tulee himmeä mattapinta, muttei rumaa pakkelikerrosta. Nimensä mukaisesti kiilto pysyy joitakin tunteja poissa.


Menin sitten hukkaamaan lempparikulmakynäni, nimittäin Rimmelin Professional Eyebrow Pencilin sävyssä "Hazel". Tuossa on mielestäni juuri oikea sävy, kun hennaan hiuksiani. Kynä on melko pehmeää, mutta myös pysyy hyvin. Mutta onneksi kosmetiikkahamsterilla on lähes aina uusi tuote jemmassa, tällä kertaa se oli alennuskorista ostamani Lancôme Le Crayon Sourcis Pro sävyssä "Brun Cuivré". Sävy on viileämpi kun Hazelissa, mutta mielestäni tämäkin sopii minulle kyllä, erityisesti kun edellisestä hennauksesta on jo tovi vierähtänyt.. Tämä kynä on melko kova, mikä ei välttämättä ole huono asia, sillä tällä on ehkä helpompi saada aikaan luonnollisempaa jälkeä. Kynän toisessa päässä on kulmakarvavahaa, mikä on kätevää matkoilla. Normaalioloissa käytän edelleen geeliä.