keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ensimmäiset indiemeikkini!


Voi Johis, minkä teit! Minähän vallan innostuin näistä indiemeikkifirmoista jo ennen kuin tämä ensimmäinen tilaukseni saapuikaan. KosmetiikkaKaaos-blogissa on kyllä ennenkin ollut runsaasti postauksia indiekosmetiikasta, mutta nämä viimeisimmät swatchit Shiro Cosmeticsin The Hobbit -kokoelmasta saivat jotain naksahtamaan päässäni :D. Ehkäpä ne olivat nuo ihanat, omaperäiset neutraalit sävyt ja hurmaava teema. Ja kahtokee nyt, miten suloisissa pikku purnukoissa kokoelman täysikokoiset luomivärit tulevat!



Olen pitänyt esim. Fyrinnaen sivuja aiemmin todella sekavina, enkä ole oikein jaksanut perehtyä näihin firmoihin, mutta Shiro Cosmeticsilla on ilahduttavan selkeät kotisivut, joten sinnepä läksi tilaus. Tein tilauksen ystävänpäivänä, sain omistaja-Caitlinilta sähköpostin tilaukseni postittamisesta 21.2. ja tänään kolahti luukusta tämä päiväni pelastanut kuplamuovikuori. Lupauksen mukaisesti mukana tuli karkkia ja kaksi luomivärinäytettä kaupan päälle. Käsinkirjoitettu kiitos lämmitti myös, on aina ilo asioida näiden pienten, muutaman ihmisen yritysten kanssa tällaisen henkilökohtaisen otteen takia :).

Lähetyksen saapumisen ajankohta ei olisi voinut olla parempi, sillä saimme avopuolison kanssa tänään vähän huonoja uutisia ensi viikon lomamatkan suhteen: terveyssyistä emme pääsekään lähtemään Berliiniin :(. Ei mitään vakavaa onneksi, mutta ei kuulemma kannata riskeerata. Rauhoittelin sitten itseäni swatchaamalla näitä ihania luomivärejä :D.


Hobitti-kokoelmasta sain kaupanpäällisiksi The Wandering Wizardin, joka on matta, vaalea siniharmaa.
When the Thrush Knocks on hillitysti hohteleva kulta-kupari, "myöhäisiltapäivän auringonvalo" Shiron mukaan :).
Farewell, Wherever You Fare hohtelee myöskin maltilla, kylmä harmaanruskea.
An Unexpected Party on hiukan lämpimämpi ruskea vihreällä shimmerillä. Tätä tulen varmasti käyttämään paljon!
King Under the Mountain kimmeltelee voimakkaasti hopeana ja sinisenä, olisiko tuo pohjasävy sitten rusehtava harmaa? Hankalaa hommaa tämä sävyjen kuvailu :D.
Not Drawing-Room Fashionilla on Shiron sivuilla hauskin sävykuvaus mitä olen koskaan nähnyt: "the murky greyish-greenish shimmer of unwashed trollskin."
Lingered in Twilight on upea, jalokivivihreää shimmeriä mustalla pohjalla. Tämä olisi hieno rajausvärinä.
Hieman jäi vielä kutkuttelemaan muutama sävy tästä kokoelmasta..



Shiro Cosmeticsin kokoelmissa on mm. Pokemon-, anime- ja erilaisia peli-aiheisia teemoja, suurin osa ei sano minulle mitään. Onneksi valikoimissa on myös jotain meille kirjanörteille, Hobitin lisäksi on Nälkäpeli-kokoelma.

The Truth on Fullmetal-kokoelmasta (Full Metal Alchemist), siitä tilasin minikokoisen purkin (1 g), sillä minulta uupuu tällainen pigmenttinen, hohtava valkoinen luomiväri.
Sweet Honey on Super Effective -kokoelmasta (ilmeisesti Pokemon-teema), kaunis kaunis persikkaisenkuparisenshamppanja sävy (niinpä..). Taitaapi olla aika suosittu sävy Shirolta.
Housewife on upea, vaalea kimmeltelevä taupe.
Fullmetal on sinertävä, tumma sävy.
Chimera puolestaan tumma sävy punertavalla hohteella. Nämä kaikki kolme Fullmetal-kokoelmasta, unohdin swatchata Exterminationin :(.
Beyond the Fence on tietenkin Nälkäpeli-aiheisesta The Tributes-kokoelmasta, toinen kylkiäinen, kaunis metsänvihreä.

Luomivärit on swatchattu Art Decon luomivärinpohjustajalle kuivalla applikaattorilla. 

Luomivärinäytteet tulevat siis pienissä muovipussukoissa, maksavat yhden dollarin, määräksi ilmoitetaan 1/4 teelusikkaa. Minipurkki (1 g) on 3,5 dollaria, täysikokoiset 5-6 dollaria. Nettikaupassa on myös "paljousalennuksia", esim. jos tilaa koko kokoelman tai vaikka kymmenen näytettä.


Shiro Cosmeticsin Intertubesit ovat ilmeisesti jotain huulirasvan, -kiillon, ja -punan väliltä. INCIssä on shea-voita, jojoba-öljyä ja candelilla-vahaa, joten erittäin kosteuttavalta vaikuttaa. Kerrostamalla saa voimakkaamman sävyn. Luulen, että nuo swatchissa näkyvät rakeet sulavat kyllä huulille nätimmin. Minulta on loppumassa hieman tämän sävyinen huulikiilto, josta olen tykännyt kovasti, joten hankin tilalle Smashingin. Intertubesit on muuten nimetty netti-meemien mukaan, ja värivalikoimasta löytyy aika villejäkin vaihtoehtoja. Tilaamani kappale on täysikokoinen ja maksoi 6,50 dollaria, mutta näitäkin saa näytekoissa: mini on 5 ja näytekoko 1,80 dollaria. Itse vain olen niin huono käyttämään purkeissa tai paleteissa olevia huulituotteita, että tilasin suosiolla täysikokoisen.


Että nyt alkoi ottaa päähän, kun unohdin sen yhden swatchin, mutta ehkäpä teen sillä vaikka sitten silmämeikin blogiin.

edit. Ja postikuluthan olivat 7,50 dollaria. 

maanantai 25. helmikuuta 2013

Helmikuun suosikit


Arvatkaa, mikä on ollut helmikuun suosikkiväri? Diorin Stylish Moveen palaamisesta se lähti, oikean alanurkan keskitumma luumu on kertakaikkisen upea yhden sävyn silmämeikissä. Muutenkin paletti on täysi kymppi, sillä luomivärit sulautuvat toisiinsa lähes maagisella tavalla. Wet 'n Wildin Petal Pusherissakin on upeita, uniikkeja sävyjä, eniten pidän toisen rivin kanervaisista sävyistä. Sololuomiväri Kittenissä on jännä, metallinen hohde.

MIYOn Mysticissä on siinäkin ovela metallinen hohde ja kaunis luumunsävy, harmi vain, että laadultaan lakka on melko onneton. Paksua ja painajaismaista levittää, kuluu nopeasti kynsien kärjistä.


MACin Mineralize Skinfinish Naturalit on kehuttu maista taivaisiin, eikä syyttä, kuten sain todeta! Enpä ole tainnut omistaa näin unelmanpehmeää ja luonnollista jälkeä tekevää puuteria aiemmin. Kiinnostuin tuotteesta, kun Kamicha kirjoitteli joskus Tuoksufoorumilla tämän sopivan myös yksinään kevyeksi meikkipohjaksi. Tuhannet kiitokset vinkistä siis! Tokihan tällaisen monitoimituotteen hankkiminen oli siis oikeutettua, vaikka entisistäkin puutereista olisi riittänyt vielä moneen käyttökertaan. Myyjä valitsi minulle sävyn Medium.


Luen melko paljon tietokirjoja, mutta nyt on tehnyt mieli harjoittaa hieman todellisuuspakoa ja tartuin siis kotimaiseen fantasiaan. Jenny Kangasvuon Sudenveri on ihmissusitarina, joka on kerännyt paljon kehuja kirjablogeissa ja lehtiarvosteluissa, sitä on jopa verrattu Aino Kallaksen Sudenmorsiameen. Tarina lumosi minut täysin, tässä oli niin monta elementtiä, jotka vetosivat minuun! En lue kovin paljon fantasiaa, mutta silloin kun siihen tartun, olen hirmuisen utelias kirjailijan luoman maailman ja sen lainalaisuuksien suhteen. Tässä romaanissa elettiin tämän päivän Suomessa ja hieman myös lähihistoriassa, sillä kyseessä on osittain myös sukutarina. Tällä kertaa ahmin tietoa Jenny Kangasvuon ihmissusien biologiasta: muutoksesta, lisääntymisestä, ikääntymisestä, laumakäyttäytymisestä jne. Kirjassa on kolme minä-kertojaa, joten välillä päästään aistimaan suomalaista luontoa sudennahoissa, melkoisen harvinainen lukukokemus siis sekin!

perjantai 22. helmikuuta 2013

e.l.f Tone Correcting Powder ja Contouring Blush & Bronzing Powder



Eilen kirjoittelin e.l.f.:in silmämeikeistä, tänään kasvotuotteista. Tilasin puuterin ja poskipuna/aurinkopuuteri -paletin.

Puuteri on Studio-linjan Tone Correcting Powder, josta olen nähnyt jonkun verran kehuja. Hintaa tälläkin on £3,75 ja sävyvaihtoehtoja on kolme: Cool, Warm ja Shimmer, itse valitsin Warmin. Koostumus on hienojakoista ja pölisemätöntä, sävyä en iholle levitettäessä juurikaan havaitse. Mainio viimeistelypuuteri, jota ei siis tarvitse välttämättä olla vaihtamassa, vaikka iho hieman päivettyykin. Tuota beigenväristä "osiota" olen käyttänyt luomivärin häivyttämiseen.

Pakkaus on ihan tyylikäs, mattamuovia (johon tosin jää helposti rumia sormenjälkiä), litteä ja kompakti. Vippaa tai sivellintä ei tule mukana, mutta peili on mukavan kookas ja pakkaus taittuu auki melkein 180 asteen kulmaan. 

INCI löytyy kaupan verkkosivuilta, pääset sinne klikkaamalla tuota tuotteen nimeä. Pakkauskoko on 13,5 grammaa.


E.l.f.:in sivut ovat osittain mielestäni hieman sekavat, en ole nyt aivan varma onko tämä nyt tämä tilaamani Contouring Blush & Bronzing Powder, vaikka sävyt näyttävätkin ihan erilaisilta. Lisäksi sivuilla on vielä kaksi erilaista, mutta samannimistä tuotetta, joilla on sävynimet.. Hmm..

Jokatapauksessa, tämäkin on Studio-linjaa, ja kustantaa £3,75, yhteensä tavaraa on 8 grammaa. Pakkaus on samanlainen kuin Tone Correcting Powderissakin. Tämä on vilahdellut useasti YouTube -videoilla ja varsinkin tuota aurinkopuuteripuolta on kehuttu kovasti. Kummatkin ovat mielestäni monille sopivia sävyjä, kullanhohtoinen persikka-pinkki poskipuna ja lämmin keskitumma aurinkopuuteri.

Itsekin pidän enemmän aurinkopuuterista (vaikka olenkin melko laiska käyttämään niitä), sillä poskipunassa on melko isoa ja näkyvää hilettä, joka saa posket näyttämään kuivilta. Myös aurinkopuuterissa on kullanhohdetta, mutta paljon hillitymmin. Pigmenttiä on kummassakin ihan sopivasti ainakin omaan makuuni.


Pahoittelut super-kököstä swatch-kuvasta :(. Vähän arpapeliä nämä meikäläisen kuvailut edelleen..

Alla olevista meikkikuvista pääsette vielä katselemaan Studio Cream Eyeshadow "Pewter":illä tehtyä silmämeikkiä.



Vielä on tulossa arvostelu Eyebrow Treat & Tame -kulmatuotteesta, jahka minulle kertyy enemmän kokemusta sen käytöstä.

Mitkäs ovat teidän suosikkejanne e.l.f.:iltä?

torstai 21. helmikuuta 2013

Postin tuomaa


Hihii, posti toi tänään tällaisia ihanuuksia, ystävänpäivän alennusmyyntien satoa.. Feeluniquella oli lisäksi joku kylkiäiskampanja Deep Steepeistä, jos käytti tietyn summan, sai jalkakuorinnan kaupan päälle. Hieman hölmistyneenä etsiskelin Candy Mint Foot Polishia postipaketista, kunnes tajusin, että kylkiäiseni olikin tuo Honeydew Spearmint Body Lotion. Ilmeisesti varsinainen kampanjatuote oli päässyt loppumaan? Minulla olisi ollut ehkä enemmän käyttöä sille jalkakuorinnalle, mutta olen kyllä ihan tyytyväinen tuohon vartalovoiteeseenkin ihanan tuoksun takia.

Muutamassa suomalaisessa kosmetiikkablogissa muistin nähneeni pari postausta tästä amerikkalaisesta luonnonkosmetiikkamerkistä, joka pakkaa tuotteensa kertakaikkisen houkuttelevasti. Tilauksen tehtyäni googlettelin hieman, ja huomasin että merkkiä saakin lähes yhtä edullisesti myös muutamasta suomalaisesta verkkokaupasta, mm. Cosmeryasta ja OrganicYou:sta. (Kummastakaan minulla ei ole kokemuksia, joten suosituksia en voi mennä antamaan.)

Incit vaikuttavat olevan täynnä luonnosta saatavia aineita, mutta jostain syystä Deep Steepillä ei ole mitään luonnonkosmetiikasertifikaattia. Valikoimassa on siis kylpy- ja vartalonhoitotuotteita kuudessa eri tuoksussa.

Kirjustelen käyttökokemuksia, jahka olen päässyt näihin tarkemmin käsiksi, oli vain pakko päästä hehkuttamaan näitä herkkuja!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

e.l.f. Brightening Eye Color "Blue Moon" ja Cream Eyeshadow "Pewter"


Edellisessä sivellinpostauksessani mainitsinkin tehneeni tilauksen e.l.f.:ille, tänään muutama sananen tilaamistani luomiväreistä. Olin näiden tilaamisen suhteen melko maltillinen, sillä olin hieman epäileväinen laadun suhteen..


Brightening Eye Color -luomiväri on edullisempaa Essentials-sarjaa ja nämä nelikot kustantavat £1,50, luomiväriä on yhteensä 2,5 grammaa. Sävyvalikoimaa löytyy, itse valitsin tämän Blue Moon -paletin tuon ihanan tummansinisen ja jännän ruskean sävyn vuoksi.


Yllä swatchattuna pohjustajan päälle ja alla ei-niin-edustava silmämeikkikuva, jossa käytetty ruskeaa ja kermaista sävyä.

Kermansävy näyttää kuvissa lämpimältä, mutta meikissä se hohtaa mielestäni melko kylmänä. Pidän heikkopigmenttisistä vaaleista sävyistä kulmaluulla ja luomivärin häivytykseen, joten tässä tapauksessa olen sävyyn oikein tyytyväinen. Viileää ruskeaa voisi kuvailla melkein taupeksi, jännä, todella kauniin hillitysti hohteleva sävy! Paletin helmi! Tämäkään ei ole huippupigmenttinen, mutta ihan passeli arkimeikkiin. Vaaleansininen hohtelee melko hillitysti, tätä voi esim. täpätä hieman luomen keskelle korostamaan tuota ruskeaa tai sinistä. Tummansininenkin hohtelee maltillisesti, ja on oikein käyttökelpoinen väri arkimeikkiinkin.


Olen ihan tyytyväinen tähän ostokseeni, mutta tuskin tilaan lisää eri sävyisiä Brightening Eye Color -nelikoita.


Studio-linjan Cream Eyeshadow on todella reilunkokoinen purnukka, tässä on tavaraa peräti 10 grammaa, hintaa on £3,75. Liekö sävyt tällä hetkellä vähissä alennusmyyntien jäljiltä, esim. tätä Pewter-sävyä ei ole ainakaan britti-e.l.f.:in sivuilla tällä hetkellä.

Pewter on siis hohtava "gunmetal"-harmaa, olen levittänyt tätä sekä sormella että synteettisellä luomiväri- tai peitevärisiveltimellä. Jälkimmäinen on siinä mielessä parempi, että sillä tavoin on ehkä helpompi annostella värin määrää. Tämä kyllä paakkuuntuu hieman, jos innostuu laittamaan turhan monta kerrosta. Muuten ei ole laadussa valittamista, Cream Eyeshadow pysyy luomivärinpojustajan päällä moiteettoman hyvin rasvoittuvilla luomillani koko päivän kasautumatta luomivakoon. En ole vielä kokeillut puuterimaisia luomivärejä tämän päällä, muuten kuin hieman suht. samansävyistä häivyttämiseen, kuten kuvankin meikissä.

Kiitos muuten edelliseen postaukseen kommentoineelle Ainolle vinkistä käyttää Angled Eyeliner Brushia ihan tavallisen luomivärin kanssa! Kuvan meikkiin rajasin silmät kyseisellä siveltimellä ja mustalla mattaluomivärillä. Kuvittelin, ettei tuo sivellin nappaisi tarpeeksi väriä, mutta väärässä olin!

 
Onko teillä kokemuksia e.l.f.:in luomiväreistä tai muista silmämeikeistä?

tiistai 12. helmikuuta 2013

Uusia siveltimiä


Innostuin ostelemaan hieman lisää uusia siveltimiä, kun pinna paloi eräiden vanhojen kanssa.. mm. Seppälästä ostetun synteettisen luomivärin häivytyssiveltimen suhteen, tosin keksin sillekin juuri uuden käyttötarkoituksen, eli peiteaineen häivyttämisen. 

Ensin ostin yhden, sitten vielä muutaman lisää..


Real Techniques by Samantha Chapman -siveltimet ovat tulleet ainakin minulle tutuksi niin muutamasta suomalaisesta kosmetiikkablogista, kuin YouTube -videoistakin. Samanthahan on toinen suosituista Pixiwoo-sisaruksista, jotka tekevät meikkivideoita YouTubeen. Esim. iHerbistä tilattuna nämä siveltimet ovat erittäin edullisia, joten laitoin tilaukseen kaksi kasvosivellintä. Näitä saa myös lookfantastic.comista, mutta kalliimmalla. IHerbin postikulut olivat 6 dollaria, siveltimet maksoivat $9.99 ja $8.99 eli tilauksen hinnaksi tuli yhteensä $24.03.

Siveltimien harjakset ovat huippupehmeää taklonia. Merkin kasvosivellinten erikoisuus on myös tuo leveä varsi, joten ne pysyvät pöydällä pystyssä.

Real Techniquesilla on hyvät verkkosivut, joilla on runsaasti Samanthan tekemiä tutoriaaleja ja sivellinesittelyitä, joista voi napata vinkkejä näiden siveltimien käyttöön. Stippling brushia hän neuvoo käyttämään erilaisten meikkipohjien, poskipunien, korostustuotteiden ja puuterin levitykseen. Kun aloittaa meikkipohjasta, lähes koko kasvomeikin voi siis tehdä samalla siveltimellä.


Voin vahvistaa Samanthan sanat, tosin nestemäinen meikkivoide kastelee nuo valkoiset harjakset hieman epämiellyttävän tuntuisiksi. Stippling brush on ollutkin lempparini poskipunan ja aurinkopuuterin levittämiseen. Se ei varista niitä yhtään mihinkään, ja meikin saa levitettyä juuri sinne minne haluaa. Sivellin on myös juuri sopivan kokoinen tähän tarkoitukseen, halkaisija on noin 2,5 senttiä.


Expert face brushista olen kuullut eniten kehuja. Myös tätä voi käyttää samaan tapaan kuin Stippling brushiakin, eli levittää lähes kaikki kasvotuotteet samalla siveltimellä. Harjakset ovat unelmanpehmeät, sivellinosa on leveimmästä kohdasta vajaa 3,5 senttiä leveä, joten tällä on todella miellyttävä levittää meikkipohja. Kostutettua sivellintä käyttäessä meikkipohja asettuu iholle ohuesti ja kauniisti, enemmän peittoa vaativiin kohtiin on sitten helppoa kerrostaa hieman enemmän.

Kuviin on eksynyt hieman huolimattomasti pesty Expert face brush, sillä tämä on hieman haasteellinen puhdistaa.. Marseille-saippuan lisäksi voi käyttää hieman ruokaöljyä apuna. Synteettiset harjakset kuivuvat nopeasti, sivellin on seuraavana päivänä taas valmis käyttöön.

Nyt minulla on siis käytössä kolme meikkivoidesivellintä, näiden lisäksi myös mainio Ecotoolsin Recycled Rectractable Foundation Brush, joka tuntuu hieman samalta kuin Expert face brush, ei tosin ihan yhtä pehmeältä. Nestemäisten meikkien kanssa käytetyt siveltimet pitäisi pestä joka käyttökerran jälkeen, joten useampi sivellin antaa hieman pelivaraa.


Tein myös pienen tutustumistilauksen e.l.f.:ille, ja tilasin sieltäkin muutaman siveltimen. Small Tapered Brush on myös superpehmeää taklonia, joka nappaa varisevatkin puuterimaiset meikit ja levittää ne juuri sinne minne haluankin. Tämä on tainnut olla suosittu tuote, sillä tällä hetkellä en löydä tätä britti-e.l.f.:in sivuilta ollenkaan, lieköhän tilapäisesti loppunut, kun verkkokaupalla oli ale jokin aikaa sitten? Muut Studio-linjan kasvosiveltimet maksavat 3,75 puntaa, joten eiköhän tämäkin ollut samanarvoinen.

Ostin muuten myös Studio-linjan Stipple Brushin, jonka vallan unohdin kuvata, ilmeisesti ei sitten niin mieleenpainuva sivellin kyseessä! Minulla on Coastal Scentsiltä toinen vastaavanlainen "löysä" skunkkisivellin, käytän näitä jos haluan poskille vain häivähdyksen väriä.



Essential-linjan siveltimet maksavat 1,50 puntaa, ja tämä Bronzing Brush onkin selvästi heikkolaatuisempi kuin Studio Stipple Brush. Harjakset ovat melko karkeita ja niitä on harvassa. Löysin silti tällekin käyttötarkoituksen, tämä on omiaan voimakaspigmenttisten poskipunien levitykseen, kun tuotetta päätyy kasvoille niin säästeliäästi ja varovaisesti. Koko on myös sopivan pikkuinen.


Studio-linjasta ostin jostain syystä myös Angled Eyeliner Brushin, vaikkei minulla oikeastaan ollut tälle juuri tarvetta. No, ehkäpä niitä saattaa jossain tulevaisuudessa olla. Myös tämä maksoi £3,75.


Stockalta lähdin päivänä eräänä kalliin heräteostoksen kanssa, nimittäin MACin kehutun 217-siveltimen kera. Tähän asti olen pärjännyt huomattavasti halvemmilla välineillä. Onhan tämä pehmoinen ja muutenkin mainio sivellin, mutta ehkä hinta selittyy minulle paremmin ajan kanssa kestävyyden myötä?

perjantai 8. helmikuuta 2013

Loppuneita


Jaahas, naputellaanpas tähän väliin taas loppuneista kosmetiikkatuotteista. Aloitellaan kasvojutuista.

L'Oréal Paris Eye & Lip Make-Up Remover Waterproof tuli tarpeeseen, kun aloin talven myötä käyttää säännöllisemmin vedenkestävää ripsiväriä. Nappasin tämän ihan lähimarketista, harvemmin sieltä tuleekaan mitään kosmetiikkaa ostettua. Minulla on melko vähän kokemusta näistä silmämeikinpoistoaineista, edellinen muistamani oli Lumenea, joka kirveli silmänympärysihoa siinä määrin, että turvaudun jatkossa muihin merkkeihin. L'Oréal hoiti hommansa tehokkaasti silmiä tai ohutta ihoa ärsyttämättä. Saatan ostaa jatkossakin, jos tämä ainainen kokeilunhaluni katoaa johonkin tai ellen löydä parempaa. Miksiköhän nämä aineet muuten myydään yleensä näin pienissä pulloissa, tämänkin pakkauskoko on vain 125 ml? Tällainen kuluu kuitenkin suhteellisen nopeasti, muutamassa kuukaudessa.

Flow kosmetiikan Ruusuvesi on hyvin perinteinen kauneudenhoitotuote, tätä ainetta lienee käytetty jo vuosikymmeniä.. Etiketin mukaan ruuvesi sopii erityisesti kuivalle, herkälle, couperoottiselle ja ikääntyvälle iholle. Kyllä minunkin rasvoittuva ihoni tästä tykkäsi, vaikkei mitään ihmeitä tehnytkään. Silti tämän suihkuttelu tuntui rauhoittavalta ja kosteuttavalta ihonpuhdistuksen jälkeen. Ja kuten etiketti lupasi, suloinen tuoksu helli myös mieltä. 100 millin pullo maksaa ainakin merkin omassa verkkokaupassa 16 euroa. Mietin, että saisikohan ruusuvettä esim. etnisistä kaupoista edullisemmin, joissain maissahan sitä käytetään ruoanlaittoon? Flow kosmetiikan eduksi katsottaneen luomulaatuisuus ja ainakin pullottaja on kotimainen yritys. Pullo on suloinen, vaaleanpunaista mattalasia, ja spray on laadukas. Merkiltä löytyy myös muita kukkaisvesiin perustuvia kasvovesiä.

Lily Alexandran Pehmentävää kasvonaamiota en käyttänyt loppuun, vaan ihoni reagoi tähän samalla tavalla kuten Nekullakin, eli naamio aiheutti kuumottavan ja kihelmöivän tunteen, ja huuhdeltuani sen pois, kasvot punoittivat kuin viimeistä päivää! Kaikki kolme muuta kokeilemaani Lily Alexandraa tekivät minuun vaikutuksen, harmillista että tämä naamio nyt sitten teki tällaisen tempun. Seerumista olen maininnut täällä ja silmänympärysvoiteesta & puhdistusgeelistä olen kirjoittanut oman postauksenkin.
INCI on tällainen: Aqua, Glyceryl Stearate SE, Cetyl Alcohol, Glycerin, Stearic Acid, Betain, Bambusa Arundinacea Stem Powder, Caprylic/Capric Triglyceride, Xanthan Gum, Tocopheryl Acetate, Glyceryl Caprylate, Potassium Sorbate, Sodium Phytate 
Incihaku.fin mukaan Potassium Sorbaten (joka on myös elintarvikelisäaine) epäillään aiheuttavan yliherkkyysoireita, mutta toisaalta sitä on myös silmänympärysvoiteessa ja seerumissa, enkä saanut siitä mitään oireita.


Dermosilin Väriä suojaava shampoo 30 millin matkakoossa kului loppuun alta aikayksikön. Koska tämä oli myös muiden käytössä, en ehtinyt tätä montaa kertaa kokeilla, joten en valitettavasti osaa vielä sen perusteella muodostaa mielipidettäni. Meillä on samaa ainetta järkälemäinen 500 millin pullo, joten eiköhän siihenkin tule tilaisuus..

Schwarzkopfin got2b Rockin't Dry Shampoo taisi myös olla ahkerammassa käytössä tuolla paremmalla puoliskolla, itse käytän kuivashampoota melko harvoin. Tästä olen lukenut tyhjenemisongelmista, mutta meidän kappaleemme toimi ihan moitteettomasti. Vertailukohtana minulla on vain Tigin Rockaholic Dirty Secret -kuivashampoo, joka oli ehkä hitusen tehokkaampi, mutta hinnan takia ostaisin mieluummin Schwarzkopfia. Nyt kaapissa tosin on Klippoteketiä.

Nämä Dermosilin 40 milliset mini-vartalovoiteet kuluvat aika nopsaan. Ensin käytin Classic Body Lotionin, joka näytti ihan räältä ja tuoksui muotovaahdolta, hyh. Winter Body Lotionin nimeä ihmettelin, sillä se oli Classic Body Lotionin tavoin melko ohutta lirua. Pakkaukset olivat kivat: näppärä flippikorkki ja söpöt lintukuviot, mutta tuskin hankin näitä uudelleen.

Born to Bio -tuotteista olen kirjoitellut jo aiemmin täällä. Violet Shower Gel oli mukavan tuoksuista, INCIstä katsoin, että tässä on orvokin sijasta douglaskuusta! 300 millin pullo tuntui kestävän ikuisuuden, joten vaikka tästä tykkäsinkin, niin on mukava saada vihdoin jotain vaihtelua. Myös Rose Sauvage Deodorant tuoksui ihanalta, hieman porkkanaiselta ruusulta! Tämä pelitti pitkään todella hyvin, kunnes muiden luonnonkosmetiikkadödöjen tavoin hyytyi loppumetreillä. Silloinkin tämä oli ihan toimiva niinä päivinä, kun ohjelmassa ei ollut mitään ihmeempää liikuntaa tai jänniä tilanteita.


Kuten olen moneen otteeseen maininnut, pidin Beauty Without Crueltyn Mineral Satin Blusherista sävyssä Cranberry todella paljon, aivan ideaali sävy, joka antoi terveen ilmeen ja hohti hillitysti. Poskipuna oli lähes yhtäjaksoisessa käytössä viime syksystä lähtien. Mm. tässä lisää juttua.

Lumene Natural Coden kynsilakka Trouble Maker oli yksi suosikeistani, nyt tämä 4,5 millin minipullo sitten loppui kesken kynsien lakkauksen. Neljään kynteen sain tarpeeksi väriä! Loput kynnet lakkasin hieman samantyyppisellä IsaDoran Oasiksella. Aivan upea sävy, kaksi kerrosta riittää ja lakka oli myös melko kestävä! Pidän myös muista Lumene Natural Coden lakoistani, harmi että merkin sävyvalikoima on melko suppea.

Chanel Mat Lumière -meikkivoiteesta sudin viimeiset rippeet tuossa muutama päivä sitten. Olen kirjoittanut tästä aiemmin oman postauksensa. Hyvän primerin kanssa ja oikean levitystekniikan avulla tämä oli loppujen lopuksi ihan mukiinmenevä meikkivoide, mutta en ostaisi uudestaan.


Benefit Erase Paste sävyssä Medium oli mainio peitevoide silmänalusille. Lohenvärinen, paksu ja vahamainen aine levittyi ja asettui mukavasti sekä tietenkin peitti hyvin.

Rimmel Professional Eyebrow Pencil "Hazel" oli pitkään hukuksissa meikkipakin uumenissa. Sitä oli vain enää pikkupätkä jäljellä, jonka päätin käyttää loppuun. Tämä on melko pehmeä kynä, en ehkä enää ostaisi, sillä kovemmilla kynillä saa luonnollisempaa jälkeä. Sävy on myös ehkä hitusen liian punertava, vaikka hennaankin hiuksiani.

torstai 7. helmikuuta 2013

Helmikuun LivBox


Pahoittelut salaman pahoinpitelemistä kuvista, pääsin availemaan laatikkoa vasta auringonlaskun jälkeen :(

Tällä kertaa LivBoxin availussa ei juuri ollut jännitystä, sillä menin Facebookista kurkkimaan sisällön jo etukäteen. Tämän kuun boksi sai siellä melko paljon kritiikkiä.

Teemana on tietenkin ystävänpäivä 14.2, joka näkyy pinkissä teemavärissä ja tuotteiden valinnassa.

Sokoksella myytävän We Care Icon -merkin vartalovoi on nimeltään Love Story Body Butter, pakkaus on vaaleanpunainen ja itse voikin hennon vaaleanpunaista. Huokaisin helpotuksesta, sillä tuoksu on onneksi melko mieto ja hento. (Pelkäsin ätläkkää karkki- tai kukkaistuoksua.) Voi vaikuttaa melko paksulta jankilta, joten taidan käyttää sen nyt talven kuivattamalle iholle. Pakkauskoko on 200 ml ja mukana tulleen kortin mukaan arvo on 6,90€.

Essien lakkaa salaa hieman toivoinkin, sillä en ole vielä päässyt niitä kokeilemaan. Ne ovat nykyään helposti saatavilla marketeista ja tavarataloista, mutta hintaa niillä on sen verran, ettei niitä tule ihan heräteostoksina hankittua. Vaaleanpunaisen sävyn nimi on teemaan sopiva Lovie Dovie. Väri on hillitympi kuin tuossa kuvassani, tästä pääset tarkastelemaan swatcheja Googlen kautta. Jotkut olivat ilmeisesti saaneet vielä hennomman vaaleanpunaisen sävyn Muchi Muchi. Olen tyytyväinen, että sain Lovie Dovien, sillä tällä hetkellä minulla ei ole tällaista sävyä. En välttämättä ostaisi omilla rahoillani vaaleanpunaista lakkaa, mutta kyllä tämä nyt menettelee. Kortin mukaan tämän 14 millin lakka kustantaa 13,90€.

Olayltä on kolme not for sale -tekstillä varustettua 7 millin näytettä. Olen saanut 3 Point Super Serumista joskus näytteen ilmaiseksi lehden välissä. Lisäksi tuli 3 Point Treatment Cream ja Night Renewal Elixir. Nämä eivät ole rasvoittuvalle iholleni suunnattuja, ehkä annan jollekin vanhemmalle sukulaiselle tai heitän toilettilaukkuun reissukäyttöä varten.

Osa oli saanut tämän John Gallianon 10 millin matkakokoisen Parlez-moi d'Amour -tuoksun sijaan kolme ihan tavallista hajuvesinäytettä, ja ymmärrän erittäin hyvin heidän pettymyksensä. Tuollaisissa näytteissä on yleensä vain noin 1-2 milliä hajuvettä, joten eihän se ole missään suhteessa tuohon 10 millin "purse spray'hin". Parlez-moi d'Amour -niminen tuoksu sopii kyllä erittäin hyvin helmikuun hempeään teemaan, vaikkeivät tämän tyyppiset tuoksut minuun iskekään. Kortissa sitä kuvaillaan näin: "Myskin, hedelmien ja kukkien yhdistelmä tuo tuoksulle odottamatonta vetovoimaa, ja lopputulos on ultranaisellinen.".


Vaikkeivät tuotteet tällä kertaa oikein kolahtaneetkaan, niin tykkäsin siitä, että ne oli valittu niin hyvin teemaa noudattaen, Olayn voiteita lukuunottamatta. En ole pinkin ja hempeän ystävä, mutta moni on :)!

Jatkoin LivBoxin tilausta, joten toivotaan, että jatkossa tämän katon alla kuullaan enemmän riemunkiljahduksia!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Lush Buffy kuoriva vartalovoide


Jokin naksahti päässä alennusmyynneissä ja ostin usemmankin vartalokuorinnan, Athena'sista teinkin jo arvion. Lushin joulutuote, hiekka-sokeri -kuorinta Sandy Santa tuli sekin jo käytettyä jalkojen kuorintaan. Siihen se oli oikein passeli, mutta tuntui hieman liian kuorivalta muulle vartalolle. Hiekan huuhtominen muutenkin suhteellisen usein tukkiutuvaan viemäriin tuntui hieman arveluttavalta. Muuten tuo pukkikuorinta oli ylellinen tuote, tehokas kuorinta ja kosteuttavan tuntuisia öljyjä varmastikin seassa.

Hiekkapukkia enemmän ihastutti tämä Buffy kuoriva vartalovoide, joka löytyi Lushin hieman sekavanoloisesta valikoimasta ystävällisen myyjän avustuksella. Tämä onkin erikoinen tuote, jota oli ilo päästä kokeilemaan!


Kuorintapala kostutetaan vedellä, laitetaan suihku kiinni, jotta pala pysyy kasassa, ja hierotaan ihoa vasten. Kuorivina ainesosina on jauhettua riisiä, mantelia ja adukipapuja. Ne kyllä tuntee iholla palalla hierottaessa, mutta iholle jää lähinnä noita kosteuttavia ainesosia ja melko vähän pois huuhdeltavaa. Kaakao- ja sheavoit sekä kasviöljyt eivät sen sijaan huuhtoudu, mutta iho kannattaa kuivata pyyhkeellä kevyesti painellen, eikä pyyhkiä niitä pois. Iholle jää näin melko reilusti "voidetta", eikä suihkun jälkeen todellakaan tarvitse enää lisätä erillistä vartalovoita tai -voidetta. Kaikki britti-Lushin sivuille kommentoineet eivät olleet pitäneet Buffyn jättämästä öljyisestä tunteesta, mutta minusta se on vain nannaa iholle ja tekee sen superpehmeäksi!

Itse en jostain syystä oikein pidä vartalovoiteiden levittämisestä, mutta vartalon kuoriminen on mieluista hommaa, joten tämä on minulle aivan ideaali tuote. Myös jos kylppärisi on viileänsorttinen, tai olet muuten vilukissa, pääset nopeasti pukemaan kun erillinen vartalon rasvaaminen ei ole tarpeen.

Tuoksu on erittäin mieto, ehkä hieman ruokaisa noista ainesosista johtuen. Minä en haista mitään, ellen erikseen kohota tuotetta nenälle.

Huh, olen vakuuttunut ja aion suunnata Lushiin vastaisuudessakin vartalonhoitotuotteiden perässä. Ne saippuat eivät niin houkuta, mutta nämä kuorinnat ja vartalovoit senkin edestä.

Hintaa tällä pienemmällä palasella on Suomen Lushissa 12,95/90 g, Buffy Big maksaa 23,25/200g. En osaa sanoa, kauanko palanen kestää käytössä, mutta ei se tunnu ainakaan mitenkään silmissä kuluvan. Uskoisin, että tästä 90 gramman palasesta riittää kuukauden pari, riippuen tietysti käyttääkö koko kropalle vai vain kuivimpiin kohtiin.

Britti-Lushin sivuilta voi käydä kurkkaamassa kuinka Buffyä valmistetaan.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Päivän kosmetiikat



Tyttö ilman helmikorvakorua -blogin Sonia heitti uudelleen ilmaan haasteen listata kaikki päivän aikana käytetyt kosmetiikat. Näitä postauksia pyöri pari vuotta sitten kosmetiikkablogeissa, Sonia listasikin niitä blogissaan. Tällä kertaa haasteen ovat ottaneet vastaan ainakin Miten niin liikaa? -blogin Elisa ja Designin'Eyesin Annie. Ideana on kai hämmästellä kuinka montaa eri purkkia sitä oikein päivän aikana käyttääkään.

Päätin myös tarttua haasteeseen, listasin keskiviikon 30.1.2013 kosmetiikat. Sain huomata, että onhan tässä kemikaalihysteerikolle päiviteltävää :D. Melkoisen määrän puteleita sitä ehtiikin mahduttaa yhteen tavalliseen arkipäivään. Päivi Kousa kehotti keväällä Luonnonkaunis-messujen luennollaan kosmetiikan turvallisuudesta huolestuneita miettimään, mitkä tuotteet todella ovat tarpeellisia, ja minimoimaan tuotteiden määrän mahdollisuuksien mukaan. Olisihan tässä paljon karsimisen varaa, vähemmälläkin pärjäisi, mutta ku ei taho!

Aamulla käytin näitä:

1. The Body Shop Natrulift Softening Facial Wash
2. Dermosil Kasvovesi neroli
3. Louis Widmer Eye Contour Cream
4. The Body Shop Seaweed Mattifying Moisture Lotion SPF15
5. Dermosil Deodorantti roll-on
6. Frédéric Malle Vétiver Extraordinaire -hajuvesi

Päivän aikana:

7. Dermosil Hand & Foot Night Cream
8. työpaikan käsisaippua
9. työpaikan käsivoide



Meikin tein toki myös aamulla:

10. Chanel Mat Lumière -meikkivoide
11. Coastal Scents Silica Powder Spheres puuterina
12. Clinique Airbrush Concealer
13. Beauty Without Cruelty Mineral Satin Blusher "Cranberry"
14. Anytime Sun Party -aurinkopuuteri
15. Rimmel Professional Eye Brow Pencil "Hazel"
16. Lancôme Crayon Sourcils Pro "Brun Cuivré" kulmavahana
17. NARS Pro-Prime Smudge Proof Eyeshadow Base
18. e.l.f. Studio Cream Eyeshadow "Pewter"
19. Wet 'n Wild "Vanity" -luomiväri
20. Golden Rose "Grey Line" -luomiväri
21. MSCHIC by Seppälä Silmien rajauskynä "Orchid"
22. Pencil Me In Eye Accent Pencil "Snow"
23. Oriflame Wonder Lash Waterproof Mascara
24. Natuc Huulikiille, sävynnimitarra pudonnut


Illalla kävin suihkussa:

25. Ziaja Eye Make-up Remover
The Body Shop Natrulift Softening Facial Wash
26. FLOW Kosmetiikka Punatukka Shampoopala
27. Styx Kräutergarten Henna Balsam -hoitoaine
28. Lumene Syväpuhdistava Turvenaamio
29. Born to Bio Violet Shower Gel
30. Lush Buffy kuoriva vartalovoide


Suihkun jälkeen vielä nämä:

Dermosil Kasvovesi neroli
31. Lily Alexandra Kiinteyttävä tehoseerumi
32. Mádara Deep Moisture Gel
Louis Widmer Eye Contour Cream
33. Urtekram Shea Butter Lip Balm
34. Bioregena PediRepair -jalkavoide
35. Dermosil Hand Cream Walnut

Määrä on aikalailla samaa luokkaa mitä muillakin kosmetiikkabloggaajilla, joiden postauksia nyt silmäilin, siinä 20-40 tuotteessa liikuttiin, mutta oli tämä erittäin mielenkiintoista tehdä. Määrä tietenkin vaihtelee hieman eri päivinä, pesen hiukset noin joka kolmas päivä, viikonloppuna en välttämättä aina meikkaa, joskus laitan enemmän hiuksia, kynsiä laittaessa käytän melko montaa eri tuotetta jne. Luulen, että tänään oltiin "ylärajoilla".

Olen linkittänyt ne tuotteiden nimet, joista olen tehnyt aiemmin arvion blogissani.