sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Bellápierre Mineral Foundation SPF 15


Tätini on Bellápierren Mineral Foundationin vannoutunut käyttäjä - hän on ostanut sitä lisää jo monen monta purkkia, joten omakin kiinnostukseni mineraalipohjaa kohtaan heräsi.

Bellápierren mineraalipohja yllätti sangen hohtavalla lopputuloksellaan, hohde on selvästi nähtävillä myös alla olevissa kuvissa. Tuote on mielestäni yhdelläkin kerroksella melko peittävä, mutta toki kerrostaessa myös hohteen määrä lisääntyy. Ihoni tuppasi ennen olemaan rasvoittuvampi, joten enää en voi arvioida meikkipohjien pysyvyyttä samalla tavalla. Tätä mineraalipohjaa käyttäessäni kasvojen kiilto tulee tosiaan Bellápierren pohjasta, eikä läpi pukkaavasta ihon omasta rasvasta. Suojakerroin tuotteessa on 15, tosin en osaa sanoa, paljonko tätä pitäisi levittää iholle, jotta tuo toteutuu.

Bellápierrellä on myös kiinteä mineraalimeikkipohja - Rabbit Glow -blogin Eeva kuvaili sitä taasen mattapinnan jättäväksi, mutta peittäväksi.

Jauhemaisen version hinta on merkin omassa verkkokaupassa 34,99 € (9 g), kiinteän 39,99 € (10 g).

Maahantuojalla on myös Kauneutta.com -niminen verkkokauppa, mutta en nyt osaa sanoa, tulevatko tuotteet periaatteessa samasta osoitteesta, tilasi kummasta vaan? Vegaanisista tuotteista en suoraan löytänyt tietoa, pitää vaan syynätä aineosalistoja. Meikkipohjat ovat vegaanisia, myös jotkin luomivärit.


Bellápierren verkkosivuilla on sävykartta, josta saa osviittaa itselleen sopivasta sävystä. Minulle valikoitui I love me -messuilla sävy Ivory, joka on keltapohjainen, vaaleahko sävy. Sen olisin valinnut kyllä tuon sävykartankin perusteella. 

Vasemmalla Bellápierre Mineral Foundation sävyssä Ivory, oikealla Everyday Minerals Multitasking Mineral Concealer

Ostin I love me -messuilta ensimmäisen Everyday Minerals -tuotteeni - Multitasking Mineral Concealerin, joka on melko vaalea, inasen punertava ja myöskin hohtava peiteaine. Yksinään se ei aivan riitä peittämään liian vähäisen unen sinertämiä silmänalusiani, mutta olen käyttänyt sitä voidemaisen peiteaineen päällä lisäpeittoa tuomaan.

Hinta on Everyday Mineralsin omassa verkkokaupassa 12,90 €.

Mineraalipohja saatu blogin kautta, peiteaine ostettu itse.

Bellápierre Mineral Foundation vasemmalla puolella. Minulla on punoitusta saman verran kummallakin puolen kasvoja, joten tämä kuva havannoillistaa hyvin mineraalipohjan peittävyyttä. 

8 kommenttia:

  1. Bellápierren kiinteä pohja on ihan loistava! Mun makuun tuo jauhemainen on liian hohtava mutta kiinteä pohja on matta ja peittävä. Erittäin riittoisa tuote! Kauneutta.com on maahantuojan nettikauppa joten samasta paikasta tulevat ;)

    http://charmingnails.blogspot.fi/2015/06/bellapierre-kosmetiikka-syynissa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun linkkasit, nyt alkoi kiinnostaa myös tuo kiinteä :D.

      Poista
  2. Mä niin tykkäisin käyttää mineraalipohjia, mutta nää jauhamaiset ei ole yhtään mun juttu, pintakuivalla iholla eivät toimi valitettavasti ideaalisti. Mutta näköjään kiinteäkin löytyy mitä CN edellä sanoi, se voiskin olla sellainen, mistä tykkäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane Iredalellahan on myös se kiinteä..

      Poista
  3. Tykkäsin tosi paljon siitä kiinteästä Bellapierren puuterista. :) Myös muutama sarjan luomiväripaletti on vegaaninen ja kaikki kynsilakat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun infosit :)! Aikas kivoja juttuja tällä sarjalla, oispa vaan enemmän vegaanisia!

      Poista
  4. BellaPierre on aikoinaan ollut eka "aito" mineraalisarja, jolta olen ostanut meikkipohjan ja tykkäsin siitä silloin todella paljon :) Ehkä voisi fiilistelyn vuoksi ostaa uudelleen ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes muista, mikä merkki oli eka! Olisinkohan Lily Lolon näytteitä kokeillut..

      Poista