Näytetään tekstit, joissa on tunniste Angel Schlesser. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Angel Schlesser. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Miehen tuoksu


Ajattelin kirjoittaa tällaisen pienen postauksen avomieheni tuoksumieltymyksistä. Sampleja tilaillessani minulle on päätynyt myös muutamia miestentuoksuja tai hyvin miehekkäitä unisex-tuoksuja, joita olen sitten tietenkin yrittänyt tuputtaa armaalleni. Suurin osa niistä on ollut hyvin puisia, mutta harmistuksekseni ne eivät uppoa hänelle, ei sitten millään. Viimeisin kommentti Hermèsin Terre d'Hermès Parfumista: "ihan kuin tikkuja nenässä". Toki nainenkin voi metsän tuoksua päälleen suihkia, en minä sillä, mutta jotenkin miellän nämä itsepäisesti aika miehisiksi. Sampleista hän mieltyi eniten sitruksiseen Diorin Eau Sauvageen, joka tuli minulle Perfumed Courtin klassikkochypre-samplesetissä. Uusimmassa Trendissä, jossa oli kiva tuoksujuttu, se nostettiin esimerkiksi miestentuoksusta, jota nainenkin voi käyttää. Minulle siitä tuli niin maskuliiniset, jopa liikemiesmäiset mielikuvat, että ei vaan pystynyt, kävin hinkkaamassa sen heti pois.

Täyskokoisia pulloja murulta löytyy kaksi: joululahja viime vuodelta, huippusuosittu Giorgio Armanin Acqua di Giò ja Angel Schlesser Essential for men, jonka hän tilasi netistä kaverilta saadun samplen johdosta. Acqua di Giò on itse asiassa minun valitsemani, taitaisin tänään valita ehkä jotain uniikimpaa, mutta toisaalta tämä oli ihan onnistunut lahja, sillä olen haistanut tämän miehen yltä melkoisen usein. Itsekin itse asiassa haluan välillä varsinkin arkisin laittaa vain jotain yleisesti ottaen "hyvältä tuoksuvaa" ilman sen kummempaa twistiä tai persoonaa, ehkä tämäkin on murulle sellainen freesaustuoksu?

Angel Schlesser sen sijaan taitaa olla erityisten tilanteiden valinta, itsekin jo yhdistän tämän tuoksuun avon suitumman ja juhlavamman olemuksen. Hän on aikamoinen herkkusuu, ja tämä tuoksu se vasta huumaavan herkullinen onkin! Alkuun se on sitruksisen puinen, mutta perusolemukseltaan paksu, tumma ja kitkerä, aavistus makeutta siinä on myös. Sitä kitkerää kulmaa tuovat varmaankin nuottilistassa mainitut kahvi ja seetri. Muita nuotteja ovat Fragrantican mukaan alussa omena ja siis bergamotti, sydämessä kaneli, orvokinlehti, pohjalla nahkaa, tonkapapua, myskiä. Tämä tuoksu menisi mielestäni oikein hyvin myös karismaattiselle naiselle, varsinkin tummanpuhuvan olemuksen ympärille.

Oletteko te shoppailleet parfyymiosaston miesten puolella? Mikä miestentuoksu vie jalat alta?