Näytetään tekstit, joissa on tunniste Avéne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Avéne. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Avène Cleanance - aurinkovoide rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle


Mieleeni jäi hyvin tämä Sannin viime syksynä vinkkaama Avènen Cleanance, aurinkovoide epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle, vinkki on itse asiassa peräisin Sannin matkallaan kohtaamalta kreikattarelta :). Keväällä kävin sitten apteekissa tutkailemassa aurinkovoidetarjontaa. Tämän lisäksi oli kyllä muutama muukin vaihtoehto, joka lupasi pitää kasvot mattana, mm. Eucerinilta ja La Roche-Posaylta. Päädyin sitten kuitenkin Cleananceen, kun siitä olin kerran hyvää kuullut.

Pakkaus on mukavan pirtsakka, kuten aurinkotuotteet usein ovat. Pumppupullolla varustettu tuubi on ilmaton, eli "rutistuu" litteämmäksi käytön myötä.

Koostumukseltaan tämä on yllättävän paksua. Ei mitään jankkia, mutta ei ohuen ohutta fluidiakaan. Tuoksu on miedohko, aika aurinkorasvamainen, hivenen kukkainen myös. Herkkänenäisimmille tuoksu voi kuitenkin olla liikaa.

Olen levittänyt tätä kasvoille ja kaulalle 3-4 pumppausta, vaikka pakkausohjeen mukaan tätä kuuluisi levittää 7 pumppausta. Plussaa kyllä mukana tulleista levitysohjeista, niissä kerrotaan tarkasti kuinka paljon tuotetta kuuluisi levittää kullekin ihoalueelle.

Cleanancen luvataan olevan vettä hylkivä ja jättävän kuivan pinnan. 

Minun ei oikein ole tehnyt mieli levittää Cleanancen päälle enää primeria, sillä se on sen verran tuhtia tavaraa. Onneksi ihohuokoset häivyttyvät hitusen Cleanancellakin. En nyt sanoisi, että iho tuntuisi tämän jäljiltä aivan kuivalta, ennemminkin kosteutetuilta. Iho pysyy lupausten mukaisesti pitkään mattana, suoritus on mielestäni paljon parempi kuin useimmilla kokeilemillani primereilla. Noin 8-10 tunnin jälkeen ihoni on rasvaisen kiiltelevän sijaan kuulas.

Ihoni ei ole kiukutellut pahasti tämän käytön aloittamisen jälkeen, valkopäitä on kyllä ollut hieman normaalia enemmän, mutta toisaalta olen syönyt viime aikoina erityisen huonosti. 100 % varmasti en tietysti voi sanoa, mistä nuo valkopäät johtuvat. Paukamafinnejä ei ole näkynyt.

Pakkauskoko on 50 milliä ja hinta on noin 20 euroa.

INCI: Avene Aqua, Octocrylene, C 12-15 Alkyl Benzoate, Butylene Glycol, Dimethicone, Diisopropyl Adipate, Methylene Bis-Benzotriazolyl Tetramethylbutylphenol, Cyclomethicone, Aqua, Bisethylhexyloxyphenol Methoxyphenyl Triazine, Butyl Methoxydibenzoylimethane, Titanium Dioxide, Glyceryl Stearate, PEG-100 Stearate , Potassium Cetyl Phosphate, PVP / Eicosene Copolymer, Caprylic / Capric Triglyceride, Caprylyl Glycol, Cucurbita Pepo, Decyl Glucoside, Dimethiconol, Disodium EDTA, Parfum, Glyceryl Behenate, Glyceryl Dibehenate, Hydroxyethyl Acrylate/Sodium Acryloyldimethyl Taurate Copolymer, Isohexadecane Polysorbate 60, Propylene Glycol, Silica, Sorbic Acid, Sorbitan Isostearate, Stearyl Alcohol, Tocopheryl Glucoside, Tribehenin, Xanthan Gum, Zinc Gluconate.

Nyt tekee kyllä mieli kokeilla noita muidenkin merkkien vastaavan kuuloisia tuotteita!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kevään ja kesän loppuneita


Nämä loppuneet ovat jo pidemmältä ajalta, loppukevään ja tämän kesän aikana näitä on tyhjentynyt vähän verkkaisempaan tahtiin.

Bio Richin Meikinpoistovaahto esimerkiksi loppui jo toukokuussa. Suomalaisen Lifehair Oy:n Bio Rich -brändin tuotteet ovat erittäin edullisia, tämäkin maksoi Tarjoustalossa vain muutaman euron. Toimiva tuote, joka ei kuitenkaan herättänyt sen suurempia tunteita suuntaan tai toiseen.

Blogin kautta saamastani BIO2YOU Organic Eye Contour Seabuckthorn Creamista olen kirjoittanut oman arvionsa täällä. Tykkäsin, mutta pumppu lakkasi toimimasta, kun putelissa oli vielä reilut pohjat jäljellä. Kaavin loput sitten topsipuikoilla.

Melvita Narcissus Extraordinary Water on kirkastava hoitoseerumi tai -vesi, joka on pikkuisen tavallista kasvovettä paksumpaa, muttei kuitenkaan geelimäistä. En huomannut mitään heleyttävää tai kirkastavaa vaikutusta, mutta tämä voisi olla ihan kiva tuote niille, jotka kaipaavat erittäin kevyttä kosteutusta esim. meikkipohjan alle.

LivBoxista tullut Ziaja Goat's Milk Day Cream oli kosmeettisesti ihan miellyttävä tuote, sain sen onneksi vihdoin käytettyä, vaikka vietän meikittömiä päiviä melko harvoin. Meikin alle en siis kosteuttavia voiteita kaipaa, ja rasvoittuvan ihon omaavana minun on vaikea arvioida tämän tuotteen toimivuutta. Ainakaan tämä ei tuntunut liian tuhdilta, vaikkei kovin kevyt olekaan. Tässä on aurinkosuoja, mutta kuinka korkea, sitä ei mainita.

Mádaran Deep Replenishing Creamin ostin silmänympärysvoiteeksi, mutta käytin sen kuitenkin yövoiteena. Silloin tällöin sekoitin voiteeseen öljyjä. Mádara on hieman uudistunut jo jonkin aikaa sitten, joten tätä täysin samaa tuotetta ei taida enää olla kauppojen hyllyillä.

Avène Thermal Spring Water tuli myöskin LivBoxista. Tämän pullon koko oli 50 ml, joka ei kovin kauaa riittänyt. Käytin tätä siis meikin kiinnittämiseen tai liian puuteroitujen kasvojen freesaamiseen. Suihke oli ihanan "sumumaista", mutta en ostaisi tällaista itse, vaan käytän tavallista itse vedellä täytettyä suihkepulloa.


Ja taas loppui vaihteeksi yksi pullo Dependin vihreää Kynsilakanpoistoainetta. Tämä on yksi harvoista tuotteista, jonka suhteen en ole kokeilunhaluinen, vaan ostan mieluummin tuttua ja turvallista.

Deep Steepin Tangerine Melon Hand Cream oli herrrkullisen tuoksuinen toimiva käsivoide, tykkäsin. Olen tehnyt kokeilemistani Deep Steepeistä aiemmin oman postauksensa.

Kulutin sisulla loppuun kaksi Dependin minilakkaa. Sävynumerot ovat jo kuluneet pois, mutta tuo vedenvihreä oli ikävän raidoittuva. Tumma sinivioletti oli tosi kaunis, mutta tämä oli ehtinyt jo paksuuntua melko lailla. Näiden perusteella en taida enää näitä Dependin lakkoja ostaa, laatu ei oikein vakuuta.

Pidin todella paljon Ecotoolsin kulmaharjasta, se oli juuri sopivan napakka, muttei kuitenkaan liian kova ja raapiva. Ikävä kyllä tämä halkesi ensin pitkittäin ja sitten poikittain, tylsää!

Pidin myös MACin Lingering -kulmakynästä, joka on sävynsä puolesta oikein passeli. Samoin "kovuusasteeltaan", ei ollut liian pehmeä ja pigmenttinen, joka on hieman hankala ominaisuus kulmakynässä. Tämän pakkauskoko on kyllä melko pikkuinen, kynää on vain 0,09 grammaa. Voisin silti ostaa tällaisen uudestaan, vaikka hintakaan ei ole sieltä halvimmasta päästä.


Nämä eivät ole loppuneita, vaan päätin lopulta heittää ne roskiin, kun ei tule kumminkaan käytettyä. Bionin Follicle Clearing Lotion on näppyjen karkoitukseen tarkoitettu tuote. Ei tee muuta kuin kirvelyä. Loput ovat meikkejä: keltakultainen, vanha Wettiksen silmänrajauskynä, Oriflamen musta silmänrajaustussi Eyeliner Stylo, LivBoxista tullut Laveran musta Liquid Eyeliner, Palladion Shadow & Liner sävyssä Champagne, Minersin valkoinen Shimmer Eyes Pure Pearl Eye Definer -luomiväri, MNY:n sininen huulikiilto 690 ja Nivean punainen huulipuna "Rouge Scarlet".

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Huhtikuun LivBox


Tämän kuun LivBox alkoi olla jo näin keskiviikkoon mennessä aika odotettu, sillä LivBoxin Facebook-sivuilla ilmoitettiin, että boksit on lähetetty torstaina ja perjantaina. Samoilla sivuilla vihjailtiin muuten jo hyvissä ajoin, että tämän kuun teema olisi silmät. Sepäs kuulosti omasta mielestäni hyvältä, ja toivoin mielessäni että yksi tuotteista olisi esim. näytekokoinen ripsiväri.

Teemaväri on tällä kertaa tummansininen.


Tällä kertaa tuotteita oli neljä, joista yksi näytekokoinen. 


Tällaiselta näytti sisältö!

Ja mikäs se sieltä sitten löytyikään, ripsivärinäyte! Aika hyvin ounasteltu, ja mieletön säkä kävi siinä mielessä, että jotkut ovat saaneet ripsivärin sijasta Cliniquen All About Eyes Rich -silmänympärysvoiteen minikoon. Kumpikin olisi kelvannut minulle, mutta olin kyllä todella tyytyväinen, että omasta laatikosta löytyi tämä High Impact Mascara. High Lengthsiä olen halunnut jo jonkin aikaa kokeilla, kun siinä on aika vekkuli harja, mutta on kyllä ihan mukava testailla pitkästä aikaa myös tuollaista volyymimascaraa, vaikka olenkin enemmän pidentävien ja erottelevien ystävä. Tämä näytekoko on 3,5 ml, täysikokoinen olisi 8 ml ja ovh sillä on 27€.

Myös apteekkikosmetiikka on tällä kertaa edustettuna Avénen Eau Thermalilla, joka on suihkutettavaa lähdevettä.. Vettä saa hanasta ja silleen.. Mutta kyllä minulla tulee tälle käyttöä, sillä käytän päivittäin kraanavettä suihkepullosta juuri puuteroitujen kasvojen freesaamiseen. 50 millin puteli vettä maksaa 6,80€.

Simplen silmämeikinpuhdistustyynypakkaus on siis myös täysikokoinen, tässä on 30 kappaletta ja ovh on 5,50€. Näitä on ollut kosmetiikkabloggaajilla testissä, eivätkä ole muistaakseni keränneet kauheasti kehuja, mutta sujautan nämä kuitenkin viikonloppupussukkaani. Jos nämä eivät toimi, niin turvaudun sitten jatkossakin äidin tai anopin keittiökaapin antimiin.

Luomivärivarastotkin kasvavat tämän kuun Livboxin myötä, trio on puolalaisen Paesen Retro Style. Pakkauksessa on 5 grammaa luomiväriä, hinta on 7,95€. Nämäkin ovat ilmeisesti hieman vaihdelleet jonkin verran. Swatchit on tehty ilman pohjustajaa, pigmenttisyydeltään ovat siis ihan mukiinmeneviä. Vastaavia harmaita sävyjä minulta löytyy jo ennestään, mutta en ole ihan varma, onko minulla juuri tuon sävyistä liilaa. En halua kuitenkaan laittaa tätä eteenpäin, sillä kokeilen ihan uteliaisuudella, miten tämä toimii luomilla.  

Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen, ilahduin niin kovin tuosta Cliniquen ripsarista :). Muitakin tuotteita kokeilen mielenkiinnolla ja kaikille tulee käyttöä.

Livboxin hinta muuten nousee kahdella eurolla 15.5. alkaen, mutta jos tilausta ei katkaise, niin hinta pysyy sitä ennen tehdyillä tilauksilla 13,90 eurossa/kk. Itse luultavasti jatkan tilausta, on niin mukava saada kosmetiikkapostia :).

Oliko teillä erilainen sisältö ja mitä tykkäsitte?