Näytetään tekstit, joissa on tunniste Balea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Balea. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. tammikuuta 2016

Joulukuun loppuneet


Vuoden viimeiset loppuneet!

Viime aikoina kasvojen iho on kuivunut, joten kaivelin jemmoista pari kertakäyttönaamiota: kesällä Virosta ostetun Mitomon Hyaluronihappo + Lithospermum -naamion ja Jamelan Lotus*-geelivaippanaamion. Kumpikin oli ihania, kosteuttivat tehokkaasti ja tekivät ihosta mukavan pehmeän ja napakan tuntuisen. Mitomon naamio oli todella kostea ja pussin pohjallekin jäi vielä nestettä. Minulla on vielä toinen tuliais-Mitomo jäljellä, jee!

Mustapäitä yritin irroittaa näillä Balean Soft & Clear Anti-Mitesser Facestripseillä. En ole ennenkään saanut tällaisia toimimaan, en nytkään. Nenään jäi vain liimaa näistä laastareista.. en vaan ilmeisesti osaa.. Balea on saksalaisen DM-kauppaketjun oma merkki, ostin nämä kesällä Münchenistä.

Dr. Hausckan Melissa Päivävoiteesta ja Puhdistusvoiteesta kirjoitin marraskuussa. Kumpikin erittäin toimivia tuotteita ja erityisesti Päivävoide oli suorastaan löytö.

Puhas Looduksen Micellar Water Rukkilill löytyi I love me -messuilta. Tuoksui sekamehulle ja toimi siinä missä muutkin kokeilemani misellivedet.

Eucerin DermatoCLEAN Waterproof Eye Make-up Remover oli kaksifaasinen vedenkestävän silmämeikin poistoaine, joka maksoi Yliopiston apteekissa noin kympin, mikä on mielestäni tästä tai mistä tahansa vastaavasta tuotteesta liikaa. En tiedä miksi ostin :D. Hyvä ja hellävarainen tuote kuitenkin!



Lakkaprojektin lakoista loppui kaksi: Dependin 347 ja OPIn Big Apple Red. Molemmat tosi nättejä sävyjä! Nyt minulla ei enää olekaan tuollaista peruspunaista, mutta käytän sellaista niin harvoin, että enpä taidakaan heti rynnätä ostamaan.

Couvent de Minimes Gardener's Hand Healer oli kosteuttava käsivoide, mutta suht hyvin imeytyvä ja tuoksui todella hyvälle, miedon yrttiselle! Tämäkin oli Münchenin tuliainen, tietääkseni tätä merkkiä ei Suomessa myydä, mutta L'Occitane en Provence on niin sanotusti samaa puljua.

Tämän Chanelin Rouge Coco 78 Peregrinan loppuunkuluttamisen otin oikein asiakseni tänä vuonna. Kyseisen huulipunan koostumus on kuulemma muuttunut, Ostolakossa-Virve siitä kirjoitti.

Juice Beautyn Stem Cellular Repair CC Cream Natural Glow SPF 30 ei jäänyt positiivisesti tai negatiivisesti mieleen. Kovinkaan peittävää tämä ei ollut, joten en ostaisi.


Lovean Sensual Body Wash le Monoïn käytin käsisaippuana, sillä tuoksu oli aika epämiellyttävä. En sitten tiedä oliko tämä luonnonkosmetiikkatuote jo pilaantunut.

RFSU Easy Shavin' Intim Shaving Gel* oli ohutta, melonintuoksuista geeliä. En koe näitä sheivaustuotteita itselleni tarpeellisiksi, koska hoitoaine ajaa saman asian.

Freeman Barefoot Lime + Coconut Butter Cream* oli taivaallisen hyväntuoksuista, paksua jalkavoidetta, jota ostin jo uuden tuubin erituoksuisena (eukalyptus & viikuna). Edullista Freemania voi muuten ostaa suoraan maahantuojan verkkokaupasta, jos merkki kiinnostaa :).

Lushin Baked Alaska -saippua kuului ainakin kahteen viimeisimpään joulukokoelmaan. Minusta nämä Lushin palasaippuat ovat aika natisevan puhtaaksi peseviä ja suhteellisen nopeasti kuluvia, mutta voisin ostaa jatkossakin, jos vastaan tulee erityisen ihania tuoksuja. Baked Alaskassa oli virkistävä sitrustuoksu. Tällä hetkellä nämä joulutuotteet ovat hyvässä alessa ;).

Benecosin Apricot & Elderflower Deo Roll-onista* kirjoitin lokakuussa. Toimi enimmäkseen oikein hyvin, muutaman kerran tämä pääsi pettämään. Ihana, hedelmäinen tuoksu.

Urtekramin Rose*-sarjan tuotteista kirjoitin puolestaan huhtikuussa. Palasaippuan käytin lopulta sivellinsaippuana, nämä kasviöljysaippuat kun toimivat siinä hyvin.

*Saatu blogin kautta.

torstai 11. syyskuuta 2014

Alkusyksyn loppuneita


Kesällä ja alkusyksystä on minulla on tyhjentynyt näitä purkkeja melko verkkaiseen tahtiin. Tähän väliin kuitenkin selvitys näistä elo-syyskuun aikana kuluneista :).

Dermosilin Suihkugeeli Bergamotin ostin aikoja sitten Dermoshopin Outlet-osiosta (lakkautettu tuote siis), ja jemmailin sitä hurjan pitkään. Otettuani suihkugeelin vihdoin käyttöön, hupeni se vikkelästi. Taisi joku muukin tätä siis käytellä ;). Bergamotti kuulostaa ihanalta, ja onkin yleensä sitä, mutta tämä tuoksui lähinnä tiskiaineelta.

Balean minisuihkuvoiteen sain saksalaisen DM-kaupan avajaisista. Itse olen tuohon tuoksuun vähän kyllästynyt, on niin yleinen esim. käsisaippuoissa. Hunajan tuoksusta kyllä pidän, mutta nämä ovat yleensä vähän turhan imeliä.

Nyt minulla ei muuten olekaan yhtään suihkugeeliä! Ehkä jossain vaiheessa ostan jonkun oikein ihanan, Korresia tai jos vaikka Lushin joulutuotteissa olisi joku vastustamattoman tuoksuinen.. 

Klippoteketin Dry Shampoo bonus effect tuntuu jakavan mielipiteitä. Omani asettuu keskitielle. Antaa ihan kivasti tuuheutta, mutta raikastava efekti voisi olla hieman tehokkaampi. Omenan tuoksu kosmetiikkatuotteissa ei ole mikään lempparini, en tosin inhoakaan. Mieluiten käyttäisin hajusteetonta kuivashampoota.

Peter Thomas Rothin Mega-Rich Shampoon sain Beauty Baysta luksus-näytteenä, kun maksoin punnan tai kaksi ekstraa. Tässä oli vihreän teen tuoksu, pesutehot olivat melko miedot, joten likaisempaa tukkaa oli työlästä pestä. Tämä lupasi puhtaita, kiiltäviä ja ravittuja hiuksia. Shampoo-näyte riitti vain muutamaan pesukertaan em. syystä, joten pidempiaikaisista vaikutuksista en osaa sanoa, mutta vaikutti kyllä hoitavalta.


Bionin Moisture Complex on epäpuhtaalle iholle tarkoitettu kasvovoide, joka oli päässyt sen verran vanhaksi, että käytin loppuun vartalon kosteutukseen. Siihen tarkoitukseen tämä oli tietysti melko kevyttä.

Urtekramin Aloe Vera Hand Creamista postaus täällä. Kosteustustehot olivat melko vaatimattomat.

Alverden Calendula Handcreme oli niinikään kosteutustehoiltaan hyvin vaatimaton.

Poshén Super-fast drying Topcoat ei noussut suosikikseni, sillä se kutisti lakkauksia. Käyttelin loppuun esim. tekstuurilakkojen päällä, joissa tuo ei näy niin selkeästi.


Zuiin Pure Cream Make-up Removerista* löytyy myös postaus. Muuten hyvä meikin poistoon, mutta silmämeikin poistossa saa olla varovainen, sillä kirvelee silmiä. Kuluu myös nopeasti, käytin tämän reilussa kuukaudessa. Kapeasta ja korkeasta pullosta huolimatta pakkaus ei onneksi ollut ollenkaan kiikkerä, hyvä-hyvä!

Bernard Cassieren Chocolate Anti-Stress Care on huumaavan ihanan tuoksuinen, mekaaninen kuorinta. Perus-kuorinta, johon plussaa tuo tosiaan tuoksu.

Dermosilin Puhdistusliinojen herkälle iholle näytepakkauksessa oli vain yksi liina, mutta uskaltaisin ostaa kyllä sen perusteella. Ei ärsyttänyt ihoa ja vaikutti muutenkin hyvältä.


E.l.f.:n Tone Correcting Powder (minulla oli se lämpimämpi versio) oli todella miellyttävä, hienojakoinen puuteri! Voisin ostaa uudestaankin. Jotkut tykkäävät tästä erityisesti silmänalusilla peiteaineen kiinnityksessä, itse käytin koko kasvoilla. Ainoa miinus on se, että pakkaukseen ei mahdu vippaa. Peili on koko kannen kokoinen.

Rimmel Stay Matte Liquid Mousse Foundationista on hehkutuspostaus täällä. Ostin jo toisen tuubini, sen verran tyytyväinen tähän olen. Pysyy hyvin ja pitää kiillon hyvin kurissa.

En oikein päässyt jyvälle tästä Artdecon Lash Booster Volumizing Mascara Basesta*. Lopputulos oli hämähäkkimäinen ja valkoinen ripsivärinpohjustaja tuppasi jäämään näkyviin.

Cliniquen Bottom Lash Mascaran ostin alesta, ja tämä kuivahti aika nopeasti, alkoi varista. Ehkäpä tuotteella oli jo ikää. Tämä oli erityisen hyvä, kun halusi saada levitettyä ripsiväriä huolellisesti myös silmän sisänurkkiin. En taida ostaa uudestaan, mutta olihan tätä hauska kokeilla.

Sensai 38° Mascara Volumisingissa* on todella ideaali kaareva, kärkeen kapeneva harja. Tällä sai kivasti tuuheutta, mutta ripset pysyivät kuitenkin kauniin siisteinä. Alaripsetkin on helppo meikata ja tämä pysyy niissä hyvin. Sain ripsivärin myös poistettua suhteellisen helposti Sensain puhdistusliinan avulla.

Natucin malvanvärinen huulikiilto sisälsi muistaakseni piparminttuöljyä, joka tekee huulille kihelmöivän tunteen. Säihkähdin sitä aluksi, kunnes luin INCIn :D. Tykkäsin sävystä, vaikka minulle varmaan sopisivat lämpimät sävyt paremmin. Natuc taitaa valitettavasti olla jo lopettanut suomalainen luonnonkosmetiikkamerkki.

DSH Perfumesin L'Eau d'Iris esiintyi jo toiseksi edellisessä loppuneet-postauksessa, hups..

Pari sivellintäkin joutaa roskiin. Seppälästä ostettu tarkkuussivellin hajosi, tuo metalliosa löystyi ja harjakset "katoavat" sen sisään. Yritin korjaillakin sitä, mutta nyt luovutin. Real Techniquesin kulmaharjasta lähti puolet harjaksista. Onhan siinä tuo ripsikampa, mutta se ei osoittautunut kovin kummoiseksi. Piikit saisivat olla hieman terävämpiä.

Oliko loppuneissa paljon tuttuja tuotteita? Herättikö joku tuote kiinnostuksesi?

*Saatu blogin kautta.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Saksan reissuostokset


Palasin eilen kesälomareissulta Berliinistä mukanani paaaljon ihanaa kosmetiikkaa! Kirjoittelen nyt heti tuoreeltaan näistä itselleni ostamistani matkamuistoista, joista on iloa vielä pitkään. Kosmetiikkashoppailu oli ihanaa vastapainoa museoille sun muille nähtävyyksille.

Katsotaan, jos saisin aikaiseksi muutakin juttua matkasta.. toisaalta aika moni tuolla tuntuu käyvän, joten varmasti tuttua juttua monille!?!

Blogeja seuraamalla pysyy kyllä aika hyvin perillä siitä, mitä kannattaa matkoilla käydä kuikuilemassa, siispä minäkin suuntasin askeleeni oitis Kikon liikkeen suuntaan kun sellaisen bongasin :). Kiko on siis italialainen, edullinen kosmetiikkamerkki, jota myydään ilmeisesti vain omissa liikkeissään. Kynsibloggaajat ovat ihastuneet lakkoihin ja muukin värikosmetiikka on kerännyt kehuja. Minä ostin kolme lakkaa, Konjac-sienen, luomivärisiveltimen, taivuttavan ripsivärin (kuulemma bestseller), kynsinauhaöljyn (ainesosat vaikuttivat erinomaisilta) ja matkapakkauksen kynsilakanpoistolappuja. Nämä kaikki maksoivat muistaakseni 37 euroa. Kynsilakoista oli jokin tarjous meneillään :). Kikollakin oli muuten Brasilia-kokoelma..

Kikoa saa kyllä tilattua Suomeen, mutta postikulut eivät ole ihan halvat (13-17,90 euroa). Tietysti halvemmaksi ne tulevat kuin ulkomaanmatka :D.


Sitten hieman sekalaista seurakuntaa. Kreuzbergissa törmäsin kivaan pieneen luonnonkosmetiikkaliikkeeseen nimeltään Belladonna (sivuilta näkee hyvin valikoimaa, verkkokaupasta pystyy tilaamaan myös Suomeen). Kysyin myyjältä suositusta jostain ihanasta vartalokuorinnasta ja hän myi minulle Sensenan Mangobutter & Papaya -kuorinnan. Tuoksuina oli myös kirsikankukka ja lime. Kyseessä on suolakuorinta, joka sisältää oikeaa mangovoita! Hinta oli noin 13 euroa.

Halvemman hinnan takia ostin varastoon myös aurinkosuojaa kasvoille, Avènen Cleanancen (arvioni täällä) ja saman tyyppiseltä vaikuttavan Eucerinin tuotteen. Nämä olivat siis viitisen euroa halvempia kuin Suomessa. Myös mieheni alkoi käyttämään Cleanancea, joten arvelin, että näitä kuluu.

Lentokentältä ostin vain Clarinsin pienen Hand and Nail Treatment Creamin. Tuoksuu kovin mummolle mutta vaikuttaa erinomaiselta käsilaukkurasvalta, sillä se imeytyy hetkessä, mutta tuntuu olevan silti kosteuttava.


Berliinissä on pökerryttävät valikoimat tuoksufriikin kannalta. En kartoittanut niitä sen systemaattisemmin, mutta silti bongasin upeat valikoimat mm. KaDeWestä, Kurfürstendammin Douglasista (kemikalioketju), jossa oli mm. Guerlainin eksklusiiveja. Samalla kadulla näin Delfi Parfumerie & Kosmetik -liikkeen, joka myös myy lukuisia niche-merkkejä. En muuten uskaltanut astua tuohon liikkeeseen :D. Vähän kyllä harmittaa, etten käynyt nuuhkimassa Caronin tuoksuja..

Ostin taas yhden Jean-Claude Ellenan, nimittäin Voyage d'Hermès'n (vaikka ei pitänyt..) sekä myös spontaanisti yhden Jo Malonen. Earl Grey & Cucumber on tee-aiheisesta kokoelmasta ainut pysyvään valikoimaan jäänyt tuoksu. En ole mikään teenjuoja, mutta pidän kovasti sen tuoksusta :). Jo Malonen ostin siis KaDeWesta.

Your Perfume Guide -blogissa on muuten listattu eri kaupunkien tuoksuostospaikkoja. Ei varmastikaan aina 100% ajan tasalla, mutta silti hyödyllinen.


YouTubessa seuraamallani itävaltalaisella kauneuskanavalla (tosin nykyään sen pitäjä asuu Lontoossa) on hehkutettu paljon Alverden tuotteita, joita saa DM-ketjusta. Ne olivatkin erittäin edullisia, ihan muutamien eurojen hintaisia. Ostin kulmakynän, meikinkiinnityssuihkeen, pikkukoot käsivoiteesta ja lasten aurinkovoiteesta, silmänympärysvoiteen ja mini-vartalovoin. Olisihan näitä voinut hintansa puolesta hamstrata enemmänkin, mutta minulla ei ollut loputtomiin tilaa matkalaukussa.


DM:stä on myös sen oman merkin, Balean entsyyminaamio/kuorinta, ja pikkukoot Weledan vartalovoiteesta ja shampoosta. Catricelta ostin vain kulmageelin ja Waterproof Top Coatin, jota on siis tarkoitus laittaa normiripsarin päälle. Saas nähdä, miten toimii. Essenceltä ei nyt tullut ostettua mitään, mutta sitä saa tilattua helposti kosmetik4lessiltä.


Olimme reissussa juuri jalkapallokisojen finaalin aikaan. Minua ei jalkapallo tai oikeastaan mikään muukaan urheilu liiemmin kiinnosta, mutta eihän kisoja voinut olla huomaamatta. Myös markkinamiehet ottivat niistä kaiken irti. Ja tulos kyllä selvisi, kadulla juhliva kansa piti siitä huolen herättämällä uupuneen lomailijan kesken yöunien :D.

Vähän hävettää, kun tämän tavaramäärän jälkeen minulla on arpoa vain tämä yksi juttu tuliaisena teille, muuten ajattelin kosmetiikkahyllyillä itsekkäästi vain omia tarpeitani. Mutta enihuu, Saksan voiton kunniaksi arvon kiinnostuneiden kesken tämän L'Oréalin kynsilakkasetin, jossa on sävyt 702, 401 ja 910. Näin muuten erään ravintolan terassilla yhdellä naisella näillä tai jollain muilla vastaavilla lakoilla tehdyt kynnet :).

Arvontaan voi osallistua hihkaisemalla kiinnostuksensa kommenteissa maanantaihin 21.7.2014 klo 19:00 asti. Laitathan mukaan sähköpostiosoitteesi. Jos et halua sitä näkyviin kommenttikenttään, lähetä osallistumisesi minulle sähköpostilla osoitteeseen sinistapintaa miumau gmail piste com.

Jos olet kiinnostunut Alverden kulmakynästä sävyssä 01 Blond, niin voin lähettää sen ensimmäiselle kiinnostuneelle. Olen sen pariin kertaan kädelle swatchannut ja taitaa olla itselleni liian viileä sävy. Mutta varmasti monelle suomalaiselle sopiva sävy, se on melko vaalea ja viileä ruskea.

Mitäs te muut Saksan kävijät olette tuoneet mukananne, tai mitä hankkisit, jos sinne matkaisit?
Oliko näissä jokin tuote, josta haluaisit tarkempaa juttua?