Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bioregena. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bioregena. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tyhjiä purkkeja


Dermosilin Dermonature Puhdistusvaahdon kasvoille käytin loppuun käsisaippuana, sillä se oli aivan liian kuivattavaa tavaraa jopa minulle. Lisää pääset lukemaan tästä.

Dermonature Kasvovesi Neroli tuoksui Spritelle. Ihana kasvovesi! Hieman kummastelin tosin sitä, että tämä vaahtosi hiukan. Tässä oli eniten appelsiininkukkavettä. Kun juttelin Sokoksella Melvitan edustajan kanssa, hän suositteli rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle laventelivettä. Hän sai kyllä kiinnostumaan Melvitasta, jota olen pitänyt hieman sekavana sarjana.

The Body Shop Natrulift Softening Facial Wash oli alennusmyynneistä ostettu poistotuote. Tämä kului loppuun reilussa kuukaudessa, tosin pakkauskokokin oli vain 100 milliä. Hellävarainen kypsemmälle iholle suunnattu puhdistusvoide, josta kyllä pidin kovasti.


Mádara Deep Moisture Gel on uudistettu sekä sisällöltään että pakkaukseltaan, markkinoilla ei siis enää ole tällaista purkkia. Ja hyvä niin, oli aikamoinen turhake, sillä tämä sai aikaan kauhean kiristävän tunteen kasvoille. Sain käytettyä loppuun, kun käytin tuon Lily Alexandran seerumin päällä.

Lily Alexandra Kiinteyttävä tehoseerumi oli aivan ihana kosteuttava seerumi, joka korjasi nopeasti tuon Dermosilin putsarin aiheuttamat vahingot. Käytin tätä myös aamuisin, sillä se oli tarpeeksi kevyttä meikkipohjankin alle. Voisin ostaa lisää, ellen olisi näin kokeilunhaluinen :). Tämän myötä innostuin seerumeista.

Louis Widmer Skin Appeal Peeling tuli näytekokoisena LivBoxista. 12 milliä oli kuitenkin melko riittoisa koko, mielestäni sain ihan hyvän käsityksen tästä. Tykkäsin, sillä minusta tuntui, että tämä tehosi todella hyvin epäpuhtauksiin ja finniarvet vaalenivat joka käyttökerran jälkeen lähes silmissä. Ehkäpä tulee ostettua täysikokoinenkin purkki!


Four Reasons Color Mistin sain vihdoin ja viimein kulutettua väkisin loppuun. Tuon pakkauksen spray-systeemi meni jo ajat sitten rikki, ja nyt kun sain siirrettyä loput tuotteesta toimivaan spray-pulloon, tuli se lopulta suihkittua loppuun. Njaa, enpä huomannut mitään erikoista vaikutusta tällä, hiusten selvittelyyn käytin apuna.

Styx Kräutergarten Henna Balsam Redin ostin viime kesänä Virosta. Olenkin tainnut kehua tätä pariin otteeseen, tämä hoitis sai hiukseni upean ilmaviksi! Lisäksi pidin tämän hieman maskuliinisesta, patsulisesta tuoksusta. Ostan ehdottomasti uudestaan, jos tulee jossain vastaan.

Moroccanoil Treatment hoitoöljy 10 millin näytekoossa tuli myöskin LivBoxissa. Moni on tästä kovasti tykännyt, ja kyllähän tämä hoiti omatkin latvani nopeasti paljon parempaan kuntoon. En ostaisi tällä hinnalla, mutta tämä sai kiinnostumaan Biozellin Arganöljy Eliksiiristä, jonka incistä löytyy myöskin silikoneja ja kasviöljyjä.


Bioregena PediRepair -jalkavoiteen sain tädiltäni, joka oli ostanut tämän jostakin luonnonkosmetiikkaa käyttävästä hoitolasta. Hän ei tainnut pitää tästä voimakkaan hajun takia, tässä onkin jalkavoiteille tyypillinen piparminttuinen tuoksu. Voide on melko täyteläistä, mutta kosteutusteho ei silti ollut kovin tehokas, tai ainakaan kovat kantapääni eivät tällä juuri pehmenneet. Tämä sai vähän epäilemään luonnonkosmetiikan jalkavoiteita.. Tiedättekö te jotain tehokasta tuotetta?

Dermosil Primo Saksanpähkinä käsivoiteesta en oikein pitänyt jotenkin keinotekoisen, voimakkaan hajun takia, ja sen käsiin jättämän kalvon takia. Täytyy yrittää muistaa pysyttäytyä luonnonkosmetiikan käsivoiteissa vastaisuudessa.

Urtekram Shea Butter Lip Balm on ihana, superkosteuttava luonnonkosmetiikan huulirasva, ja vielä erittäin edullinenkin. Huomasin muuten, että tämän parasta ennen -päivämäärä oli mennyt jo viime lokakuussa, mutta käytin kuitenkin loppuun, sillä en huomannut tuotteessa mitään muutoksia.