Näytetään tekstit, joissa on tunniste Biotherm. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Biotherm. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. toukokuuta 2015

Huhtikuun loppuneet


 Huhtikuun loppuneita kertyi tällainen kasa, suht sama määrä kuin aiempina kuukausina tänä vuonna.


Dr. Bronner'sin 18-in-1 Hemp Citrus Orange Pure-Castile Soap tuoksui ihanasti ärtsyn sitruunaiselle ja oli erittäin tehokas puhdistaja käsille ja siveltimille. Tätähän voisi käyttää vaikka mihin, mutta noihin kahteen em. tarkoitukseen käytin itse. Voisin ehdottomasti ostaa uudestaankin, varsinkin koska merkki tarjoaa eläinkokeetonta luonnonkosmetiikkaa :).

Sain näitä Triple Dry -deodorantteja* blogin kautta testiin, joista kaksi meni miehelleni. Hän tykkäsi niistä kovasti, itsekin pidin tätä todella kätevänä, sillä Triple Dry'ta ei laiteta joka päivä. Pystyy lähtemään hyvin vaikka viikonloppureissuun ilman dödöä. Miinuspuoleksi totesin tämän aiheuttaman kutinan, joten en käyttänyt tätä aivan loppuun asti, purkista olisi riittänyt varmaan vielä muutamana käyttökertaan. Miehelle Triple Dry ei aiheuttanut kutinaa, vaikka hänellä on muuten aika herkkä iho.

Urtekramin Rose -sarjasta kirjoittelin aiemmin täällä. Kuten postauksessa sanoin, olen todennut nämä Urtekramin Deo Crystalit* niin toimiviksi, että näitä on tullut käytettyä jo monen monta purkkia. Tästä Rose-tuoksusta en tosin oikein pitänyt, mutta suosittelen esim. Aloe Veraa tai No Perfumea. Urtekramia saa ihan marketeista ja sekin on sertifioitua eläinkokeetonta luonnonkosmetiikkaa.

Alverde on saksalaisen DM-kemppariketjun oma luonnonkosmetiikkamerkki. Eräällä YouTube-kanavalla on kehuttu näitä vartalovoita, joten ostin matkallani viime kesänä minikokoisen macadamia-vartalovoin testiin. Tämä Macadamianuss Karitébutter Körperbutter oli erittäin makeantuoksuinen, täyteläinen ja kosteuttava. Kovin miellyttävä vartalonkosteuttaja siis, tuoksu tosin on minun nenääni hieman turhan ätläkkä, mutta varmasti miellyttää monia muita.


Sain nämä Biothermin kokeilukoot joskus, kun tein isompia ostoksia Sokoksella. Biosource Hydra-Mineral Cleanser Toning Mousse on tiivistä saippuamaista mousseputsaria, joka ei ole lemppariputsarityyppini. Pesee nimittäin ihan natisevan puhtaaksi ja jopa kuivattaa. Biorsource Instant Hydration Toning Lotion sisältää alkoholia, joten en tiedä sitten, miten kosteuttavaa tämä on. Sarja on suunnattu normaalille ja sekaiholle.

Käytin suurimman osan näistä RVB Skinlab/Diego Dalla Palman kokeilukokoisista tuotteista jo maaliskuussa, joten muista voi lukea edellisestä loppuneet-postauksesta. Pidin näistä kovasti, myös tästä Anti Age - Mature Skin Redensifying Creamista*, jossa on suojakerroin 15. Ei ollut liian tuhtia meikin alle, vaikka minulla on rasvoittuva iho. Tuoksut näissä on mukavan pehmeitä ja mietoja.

Clinique Custom-Repair Serumin pitäisi olla jonkinlainen älyseerumi, joka hoitaa juuri sinun ihosi ongelmakohtia, olivat ne sitten mitä tahansa. En oikein osaa sanoa tästä nyt muuta, kuin että kosteutti kyllä ja oli mukavan kevyttä.

Skin Blossom on edullinen luonnonkosmetiikkasarja, Reviving Eye Cream on "keskitäyteläistä" ja minusta kosteutustehot olivat hyvät. Minun silmänaluseni tosin eivät ole kovin kuivat, joten näitä on aina hieman hankala arvioida, mutta voisin ostaa tätä uudestaankin.

Dermalogicalta tuli kokeiltua minikokoinen (4 ml) Total Eye Care SPF 15* -silmänympärysvoide, jossa on hieman myös peittoa, ei tosin kovin mainittavasti. Koostumus on melko täyteläinen, joten en osaa sanoa, turvottaako tämä sille alttiita silmänalusia. Suojakertoimen takia voisin ostaa täysikokoisenkin tuotteen!

Phytocéanen Night Renewal Creamista* olen kirjoitellut aiemmin täällä.


Nail Tek Hydration Therapy IV on hoitolakka "hyvin vaikeille kynsille" :D. Valitettavasti en huomannut tästäkään olevan juuri apua liuskoittuville kynsilleni. Tosin ne kyllä joutuvat töissä erittäin koville.

L'Oreal Infallible -kynsilakka* sävyssä Fuschia For Life on esitelty tarkemmin täällä. Piti tosin ottaa se loppuneet-postaukseen vasta sitten, kun päällyslakkakin on loppunut.. sitä on vielä noin puolet jäljellä.

Essie The Nail Corrector Manicure Corrector Pen eli huopakärkinen kynsilakankorjauskynä oli ihan ok, mutta pystyn kyllä elämään ilman tällaista.

En osta enää myöskään tällä tavalla pakattuja kynsiöljyjä, sillä huopakärkiä ei koskaan ole tarpeeksi mukana, ja ne menevät nopeaksi tosi sottaisen näköisiksi.. Mavalan Mavapen oli myös ihan ok, ei nyt mikään tehokosteuttaja.


Käytin huhtikuussa vain näitä tuoksunäytteitä, sillä halusin nähdä, kuinka monta kuukauden aikana menisi. Kaikki eivät tosin olleet täysiä aloittaessani, mutta vastaus on siis kymmenen. Heeleyn Figuier lentää roskiin, vaikka siinä on vielä jonkun verran, sen verran kamalalta se tuoksuu.

Käytin loppuun siis nämä näytteet, nimet sisältävät linkit tuoksujen Fragrantica-sivuille: Parfum d'Empire: Yuzu Fou, Azemour Les Orangers, PP Perfumes Hannele, Le Labo Neroli 36, Fleur d'Oranger 27, Heeley Figuier, Czech & Speake Neroli, Annick Goutal Mandragore, The Different Company De Bachmakov, Chanel Eau de Cologne, Hermès Eau d'Hermès.


Alverdelta kului loppuun myös meikinkiinnityssuihke, Fixierendes Spray. Sisältää mm. alkoholia ja kofeiinia, muuten vaikutti ainesosalistan perusteella perus luonnonkosmetiikan kasvovedeltä.

Idun Mineralsin Vatn Mascara on siis lämpimällä vedellä poistettava, 38-tyyppinen ripsiväri. Lähtee helposti pois, toisin kuin esim. Sensain ripsivärit. Tämä ei tee kovin näyttävää jälkeä, mutta pidin tästä silti arkiripsarina. Harja on pienehkö, lyhytpiikkinen muoviharja.

Sensain Liquid Eyelinerin nimeen vannoo moni bloggaajakollega, eikä syyttä. Tarkalla siveltimellä rajausten tekeminen on niin helppoa kuin se vaan voi olla. Tähän saa täyttöpatruunoita, eli en heitä hylsyä menemään, jos joskus haluan ostaa siihen täytön. Nyt minulla oli ruskea patruuna, jälki on tosin melkein mustaa.

L'Oréalin True Match The Touche Magique -valokynä oli hyvä kirkastaja kasvoille, nyt käyttämäni Estée Lauder ei ole tätä hirmuisen paljon parempi, vaikka hintaa on rutkasti enemmän. Minulla oli sävy Ivory Beige.

IsaDoran Velvet Touch Compact Powder sävyssä Sheer Transparent puolestaan oli minusta täysi susi puuteriksi. Kovin oli pöllyävää ja karkeajakoista, sekä näkyi kasvoilla turhan selkeästi. Enpä muista, milloin tätä ennen olisi tullut näin huono puuteri vastaan.

Estée Lauderin DayWear Anti-Oxidant Beauty Benefit Creme SPF 35 oli edelleen hyvä, olen tätä käyttänyt ennenkin. Peittää ja pysyy hyvin. Vaatii tosin puuteroinnin, kasvot jäävät muuten öljyisen näköisiksi. Minulle sopii tämä sävy 01 Light.

Luomivärikin pääsi loppumaan, nimittäin Wet n Wildin Brulee! Tämä on monen suosikki. Mattavaalea sävy on osa jokaista silmämeikkiäni kulmaluulla ja häivytyksen apuna. Onneksi Wet n Wildia saa edelleen Pretty.fistä, vaikka Seppälä teki kyllä huonon päätöksen jättäessään merkin pois valikoimistaan.

Minulla on tukku näitä Meow Cosmeticsin mineraalipohjanäytteitä, käytin nyt tämän Pampered: 2-Frisky Mau -sävyn. Tältä indie-meikkifirmalta löytyy siis kymmeniä eri sävyisiä ja koostumuksisia mineraalimeikkipohjia, jokaiselle löytyy varmasti sopiva :D. Itse en varmaan jaksa tilata tuolta täysikokoista, mutta käyttelen nyt tosiaan näitä sopivan sävyisiä pois, sillä hyviähän nämä ovat. Peittävät ja pysyvät oikein hyvin.

Valitettavasti tässäkin kuussa lentää meikkejä roskiin, nämä Shiro Cosmeticsin Miyazaki Tintsit pääsivät homehtumaan. Esittely näistä täällä. Kannattaa siis käyttää nämä nopeasti, sillä säilyvyys ei näköjään ole kovin hyvä.

Huh, jaksoiko joku lukea tänne asti :D ?

*Saatu blogin kautta.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Loppuneita sun muita


Aika naputella taas loppuneista tuotteista..

Urtekramin Nordic Birch Cleansing Lotion oli hyvä kasvoputsari talveksi, sillä tämä voidemainen tuote oli tosi hellävarainen. Meikit poistin erillisellä tuotteella, mutta kyllä nekin tällä lähtevät, varsinkin jos tuplapesee. INCI-listan alkupäässä on mm. glyseriiniä ja kasviöljyjä. Urtekramia saa ihan Prismastakin, tämä 245 millin puteli maksoi helmikuussa 9,20 €.

Deep Steepeistä kirjoitin maaliskuussa. Olen Lavender - Chamomile Dry Oil Body Spritzeristä edelleen muuten samaa mieltä, mutta valitettavasti huomasin sitten jonkun aikaa käytettyäni, että tämä sai jalkani kutisemaan pahemman kerran. Hampaat irvessä käytin kuitenkin loppuun ja olin helpottunut, kun suihkin viimeiset pisarat.

The Body Shopin Wild Cherry Shower Gel on majaillut kaapeissani jo useamman vuoden, sain tämän jo monta joulua sitten lahjaksi sellaisen kirsikka-setin mukana. Kirsikka ei oikein ole suosikkituoksujani, ja siksi tämä meinasi jäädä käyttämättä. Tämän suihkarinkin tyhjentelyssä meni useampi kuukausi.


Lancômen Effet Miraclesta kirjoittelin viime vuoden helmikuussa. Tämän vuoden alussa otin asiakseni tämän 15 millin purkin tyhjentämisen ja nyt jokin aikaa sitten saavutin vihdoin tavoitteeni. Ei ollut omalla rasvoittuvalla ihollani mikään toimivin tuote, eikä esim. estänyt meikkivoiteiden vajoamista ihohuokosiin.

Clarinsin Colour Quench Lip Balmia sävyssä "3" en onnistunut tyhjentämään, sillä sen haju muuttui aika pahaksi jokin aikaa sitten. Ja sehän on merkki pilaantuneesta tuotteesta. Kuskailin tätä mainiota huulikiillon ja -rasvan yhdistelmää koko talven käsilaukussani, joten ehkäpä lämpötilavaihtelut saivat tuon pilalle menemisen aikaan. Nykyäänhän tämä tuote näyttää hieman erilaiselta, ehkä sävytkin ovat uudistuneet?

Oriflamen vesiliukoinen Wonder Lash Mascara on yksi parhaimpia kokeilemiani ripsareita, joka erottelee ja pidentää juuri makuni mukaan, mutta tästä vedenkestävästä versiosta ei voi sanoa samaa. Jälki oli ihan siistiä, mutta vähän turhan vaatimatonta. Kolmen kuukauden käytön jälkeen koostumus muuttui kauheaksi jankiksi.

Maybellinen pikkusisarmerkki MNY näyttää kadonneen Tarjoustaloista jokin aika sitten. Ostin merkiltä pari kynsilakkaa, tämän ruskean my PENCILin sävyssä "010", pari luomiväriä ja huulikiillon. Tässä oli mukavasti pigmenttiä ja pehmeyttä, mutta ei liikaa. Tykkäsin, ja oli ahkerassa käytössä. Tilalle ostin Logonaa.

Lancôme Le Crayon Sourcils Pro sävyssä "Brun Cuivré" oli kaksipäinen, eli siinä oli puolet kulmavahaa ja puolet perinteistä kulmakynää. Vahapuoli kului tosi nopeasti. Sävy oli erittäin hyvä, ja tykkäsin, kun kynä oli hieman kova. Tilalle ostin MACin automaattikynän sävyssä Lingering, josta olen myös pitänyt. Automaattikynän hyvä puoli on se, että ei tarvitse teroittaa eikä nysväillä tuollaisten pikkupätkien kanssa, mutta toisaalta koska MACiä ei voi kiertää takaisin sisään, tuotteesta ei yhtään näe, milloin se on loppumassa.


Seche Viteä kului toinen pullo loppuun. En varma osta enää uutta, kun tämä kutistaa varsinkin cremelakat tosi rumasti :(.

Inglotin Gro Max -aluslakkaa sen sijaan ostin jo hyvän aikaa sitten uuden pullon. Tämän lisäksi käytän kalsiumlakkaa. Kynteni joutuvat töissä kovalle koetukselle, joten ne lohkeilevat melko helposti, mutta kasvavat onneksi melko nopeasti. Tiedä sitten, onko se tämän Gro Maxin ansiota, mutta muuten tykkään tämän aluslakan koostumuksesta (ei liian lirua, muttei liian paksuakaan), niin mitäpä sitä vaihtamaan.

Tilasin Meow Cosmeticsilta jo ajat sitten näytteitä heidän mineraalipohjistaan ja vasta nyt sain kaiveltua ne esiin ja kokeiltua. Frisky Manx on sopiva sävy, mutta tämä Pampered-koostumus ei ole minulle tarpeeksi peittävä. Valikoimissa on kyllä vielä peittävämpi Flawless-koostumus. Muuten Pampered näyttää iholla kauniilta ja luonnolliselta, ja pitää kiillonkin poissa tavallista paremmin. Siksipäs näyte tuli kulutettua kokonaan loppuun, siitä riitti ehkä noin 4-5:een käyttökertaan? Hauskaa, että nuo sävyt on nimetty eri kissarotujen mukaan :).

Sain Emotionista näytteen Biothermin Aquasource BB-Creamista, joka ei myöskään peittänyt eikä tasoittanut juuri nimeksikään, hyväihoisten tuote siis tämä.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kesän loppuneita


Taas on päässyt purtiloita tyhjenemään.. Tuntuu, että nyt näitä olisi kulunut vähemmän, mutta teinhän minä edellisen loppuneet-postauksen viimeksi alkukesästä.

Herbina Hellävarainen puhdistusvaahto on kulkenut pitkään mukanani matkaputsarina, tämä 75 millin pikkupullo on näppärä kanniskella. Pieni koko hämää, tämä on oikeastaan aika riittoisaa tavaraa, neste kun tosiaan muuttuu vaahdoksi. Puhdistusteho ei ole tehokkain mahdollinen, olenkin tehnyt tuplapuhdistuksen tällä. Silmämeikitkään eivät oikein tällä lähde. Ihan peruskiva putsari siis, ei jää hirmuisesti ainakaan kiristämään rasvoittuvaa ihoani. Voisin ostaa toistekin matkaputsariksi. Tuoksu on erittäin mieto ja miellyttävä.

Clarins Toning Lotion oli hurjassa 400 millin pönikässä, tämä kului minulla hitaasti. Ostin tämän jo muutama vuosi sitten alesta, mutta paremmat tuotteet ovat usein syrjäyttäneet tämän vakikäytöstäni. Hellävaraisen tuntuinen tuote rasvoittuvalla ja sekaiholle, mutta eniten tässä tökki voimakas, vanhanaikainen tuoksu. Alkoholia ei onneksi INCI-listasta löydy.

Biotherm Aquasource Oligo-Thermal Gel paljastui positiiviseksi ylläriksi. Kevyt, mádaramaisen vihreäntuoksuinen geeli oli erittäin miellyttävä ja virkistävä käyttää.


Sante Shampooing Shampoo Jojoba Care ei ollut lirumaisen koostumuksensa takia kovin riittoisaa 2-3 -henkisessä huushollissamme, mutta tämä luonnonkosmetiikkashampoo yllätti vaahtoavuudellaan ja pesevyydellään. Tuoksu oli erittäin mieto, lähes olematon. Valitettavasti INCI-listasta löytyy alkoholi lähes kärjestä. Olen nähnyt tätä ihan Anttilassakin, joten hyvin saatavilla oleva perushyvä shampoo on kyseessä.

Rainbow Aurinkovoide SPF 25 kului vihdoin loppuun. Vihdoin siksi, että tässä oli aika epämiellyttävä haju, joka onneksi tuntui nenässä vain levityksen ajan. Iho tuoksui miedon kukkaiselle, siitäkään en anna plussaa, sillä se ei ole kovin unisex-tuoksu. Koostumus oli paksuhkoa ja helppoa levittää.

Mádara Deep Moisture Hand Creamin ostin keväällä Luonnonkaunis messuilta. Ihastuin marsipaanimaiseen tuoksuun, joka kuitenkin onneksi haihtuu nopeasti käsistä. Tämä kulki käsilaukussani näppärän ja kauniin pakkauksensa takia. Koostumus on miellyttävä, ei ihan lirua, muttei jankkiakaan. Hetkeksi käsiin jää öljyinen tunne, mutta imeytyy kuitenkin kohtuu ajassa. Kosteutustehot ovat keskitasoa, eli ihan riittävät näin kesällä. Jos en olisi näin kokeilunhaluinen, ostaisin ehdottomasti käsilaukkuun uudestaankin!


Clarins Gentle Care Roll-On Deodorantista onkin ollut kauneusblogeissa paljon juttua, lähes pelkästään positiivista sellaista. Ostin tämän lentokentältä, kun Niveani petti lähtöjännityksessä. Tähän kaveriin voikin sitten todella luottaa, kainalot pysyvät kuivina ja hajuttomina. Tuoksu on mieto, eikä häiritse minua ollenkaan. En ostaisi välttämättä kalliin hinnan takia uudestaan, muistaakseni tämä maksoi lentokentälläkin noin 17 euroa. Halvemmallakin saa toimivan antiperspirantin. Pakkauskin on aika ankea.

OPI RapiDry Top Coat kuivahti nopeasti, kuten kuvasta näkyy. En huomannut, että tämä olisi toiminut mitenkään erityisen hyvin pikakuivattajana, ja pikkupullon siveltimellä tätä oli todella hankala levittää. Taidan pysyttäytyä Seche Vitessä..

torstai 31. toukokuuta 2012

Toukokuun tykättyjä ja haaste


Olen kevään ajan viihtynyt paremmin uuden menopelini selässä geokätköltä toiselle viilettäessä, ja malttia koneen ääressä istumiseen on ollut vähemmän. Joten kuten olen onnistunut pysymään kärryillä selailemalla nettiä puhelimella lähijunan penkkejä kuluttaessani.

Mutta tässäpä muutama viime aikojen meikkituotesuosikki. Luomilleni on päätynyt lähinnä Wet 'n Wildia, ahkerassa käytössä ovat olleet erityisesti Comfort Zone ja Vanity. Comfort Zonesta löysin uuden suosikkisävyni: hohtavan ruskean, joka löytyy paletin vasemmasta palkista kolmantena ylhäältä. Helppo ja hienostunut sävy, joka sopii hyvin tällaiseen yhden sävyn silmämeikkiin! Myös sen yläpuolella oleva punertava helmiäissävy toimii samaan tapaan hyvin. Vanity toimii hyvin yksinäänkin, tykkään todella paljon sen mattavaaleasta ja mattahelmiäisestä häivytyssävynä. Käytän Vanitya kuitenkin ennenkaikkea "apupalettina". Häivytyksiin, rajauksiin, varjostuksiin yms.


Huulimeikkisuosikkini on ollut helppo, hieman kuultava arkisävy MACilta: Capricious, joka on lustre-laatua. Toimii meikin kuin meikin kanssa. Mieleni niin tekisi mennä kartoittamaan MACin huulipunatarjontaa, mutta yritetäänpä nyt kuitenkin kuluttaa tätä nykyistä, jo meikkipussista löytyvää valikoimaa ensin.


Otin tämän Biotherm Aquasource Non Stop Oligo-Thermal Gelin vähän sillä asenteella käyttöön, että "kulutetaan nyt tämäkin loppuun". Nyt se on pian lopussa, mutta olenkin tykännyt tästä kovasti. Tuoksu on madáramaisen kasvinvehreä, koostumus on kevyttä geeliä, ja tämä kosteuttaa rasvoittuvaa ihoani kasvopesun jälkeen juuri sopivasti :).

Sitten Minnalta saamaani haasteeseen!

Säännöt:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle.

Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).
  
Tässä kymmenen minulle hyvää mieltä tuovaa asiaa:

1. Parhaillaan meneillään oleva kesälomanpuolikkaani, tämä viikko menee kotosalla ja fillarin selässä. Tiedossa on vielä reissu Suomenlahden toiselle puolen sekä Itä-Suomeen sukuloimaan. Tällä viikolla olen käynyt lähimaisemissa paikoissa, jotka olen pitkään halunnut käydä katsomassa. Ja tietysti nautin todella paljon kiireettömistä aamuista pitkine aamiaisine ja suihkuineen, ah!
 
2. Kevään ja alkukesän luonto, kasvit ja sen tuoksut. Esimerkiksi junalle kipittäessäni nuuhkaisen aina matkan varrella olevia syreenipensaita. Ja se, että parvekkeella tarkenee nyt istuskella!
 
3. Hajuvedet; niiden testailu, käyttäminen, niistä lukeminen, keskusteleminen ja haaveileminen. Tällä hetkellä tuoksut ovat sekä hyvin intiimi ja yksityinen, että sosiaalinen ja yhteisöllinen asia (Tuoksufoorumin aktiivisen porukan ansiosta).
 
4. Ihana höpsöliinini, jonka kanssa olemme kuin paita ja peppu nykyään. Mikä löytö!
 
5. Historia, totuus on usein tarua ihmeellisempää! Muutenkin olen lueskellut viime aikoina enemmän faktaa kuin fiktiota.
 
6. Maaseutupainotteinen, ystävällinen, turhaan dissattu kotikaupunkini. Rakastan näitä hiekkateitä ja maalaismaisemia, mettiä ja kallioita. Autotkin päästävät suojatien yli with no question!
 
7. Muistojen bulevardi ja muut Yleisradion laatuohjelmat.
 
8. Laadukas kosmetiikka ja väreillä leikkiminen, uusien tuotteiden testailu.
 
9. Ihmisten tarkkailu. Tosin joskus ärsyynnyn muodista: esim. viime aikoina katukuva on näyttänyt lähinnä trenssiarmeijalta (eivät trenssit sinänsä kiukuta) :(. Mutta kuitenkin, on kiva bongailla kekseliäästi ja kauniisti pukeutuneita ihmisiä ja persoonallisia piirteitä.
 
10. Eläimet, en halua omia lemmikkejä, mutta ilahdun kovasti kohtaamisista tuttavien luona. Ja toki luonnoneläinten tarkkailusta :). Viimeksi kävin kokeilemassa, miltä lapsuuden ja teini-iän harrastukseni ratsastus tuntuu.
Haastan tällä kertaa seuraavat bloggaajat:
ja Lucyn

lauantai 1. lokakuuta 2011

Biotherm Aquasource Aquatrio + Iseree Eye Contour Cream


Sain heinäkuussa synttärilahjaksi Biothermin Aquasource Aquatrio-setin, jossa oli puhdistusvaahto, kasvovesi ja kosteusgeeli normaalille ja sekaiholle. Muutaman kuukauden käytön jälkeen mousse ja kasvovesi alkavat olla lopuillaan, joten ajattelin, että on aika kirjoittaa näistä, varsinkin kun kyseistä settiä myydään ilmeisesti Stockan Hulluilla päivillä muistaakseni ensi keskiviikkona. Samaan syssyyn voisin sanoa pari sanaa silmänympärysvoiteestani, joka on muutamalla eurolla Lidlistä ostettu.

Biosource Hydra-Mineral Cleanser - Toning Mousse on koostumukseltaan aika jännää: kämmenelle tulee puristaa pieni herneenkokoinen pallero sekä tilkka vettä, jolloin tuotteesta vasta saa vaahtomaista. Ilman vettä koostumus on vähän kuin savinaamioissa. Silmämeikinpuhdistukseen tämä ei oikein sovi, lähtevät jotenkuten, mutta kirvelee julmetusti. Miinusta siitä, laiskana ihmisenä soisin, että putsarilla saisi koko kasvot puhtaaksi. Olin tästä puhdistusvaahdosta kuitenkin positiivisesti yllättynyt: tuoksu on lähes olematon, koostumus todella miellyttävä (vaahdot ja geelit ovat lemppareitani), mutta vaahto ei ole liian tujua tavaraa, eikä kasvoja jää kiristämän tämän jäljiltä.

Biosource Hydra-Mineral Lotion - Toning Water on ihan hyvä kasvovesi, sisältää alkoholia inci-listan alkupäässä, muttei tunnu siitä huolimatta mitenkään liian kuivattavalta tai rankalta. Laiskuuksissani käytän aamuisin pelkästään tätä, ainakin tuntuu, että puhdasta tulee. Tämäkin on lähes tuoksuton, siitä jälleen plussaa!

Aquasource Oligo-Thermal Gel Intense Moisturization on raikkaan oloista kosteusgeeliä, tuoksu on mieto, virkistävä ja raikas, todella miellyttävää käyttää. Nyt kesällä ja syksyllä ihoni ei ole hirveästi kosteutta kaivannut, joten en osaa sanoa, miten tämä talven hilseilyyn tehoaisi. Sen jälkeen kun luin Paula Begounin kyseenalaistavan kosteusvoiteen käytön rasvaiselle iholle, intoni rasvailuun on laantunut huomattavasti, ja käytän kasvovoiteita nykyään lähinnä satunnaisesti. Niinpä tätäkin tuotetta on reippaasti enemmän jäljellä kuin muita. Monesti vain levitän ylimääräiset silmänympärysvoiteen rippeet ongelmallisimmille alueille, enkä käytä erillistä kosteutusta ollenkaan.

Biothermin käytön jäljiltä ihoni on ihan hyvässä kunnossa! Valkopäitä tulee silloin tällöin varsinkin herkuttelun jälkeen, mutta muuten iho on suhteellisen freesi ja tasainen. Naamioita ja kuorintoja en ole muistanut viime aikoina juuri käyttää. Mutta koska olen aina utelias kokeilemaan uusia tuotteita, en varmaankaan osta näitä uudestaan, vaan seuraavaksi testiin lähtee pitkästä aikaa luonnonkosmetiikkaa! Katsoin, että Stockan Hullareiden lisäksi näitä myydään myös Sokoksen verkkokaupassa kahdesssa eri koossa, joten jos kaipaat vaikka matkakokoisia tuotteita, voisivat nämä olla yksi vaihtoehto. Pienempien kokojen mukana tulee kosmetiikkalaukkukin.

Lidlissä myytävä Iseree Eye Contour Cream taitaa olla elämäni ensimmäinen silmänympärysvoide! Niistäkin Begoun kirjoitti, että ovat lähinnä samaa kamaa kuin muutkin kasvovoiteet, tuntuvammalla litrahinnalla vain. Periaatteessa voisi siis vain ostaa täyteläisen kasvovoiteen tähän tarkoitukseen, olisi riittoisampaa ja edullisempaa. Isereellä onkin oikein kivoja kasvovoiteita, olen äidin luona niitä testaillut, mutta en tykkää avopurkkiin pakatuista tuotteista niiden epähygieenisyyden ja epäkäytännöllisyyden takia. Pitäisi aina olla jokin apuväline voiteen kaapimiseen, muistaa pestä sitä ja säilyttää puhtaassa paikassa. Nääh, liian vaivalloista tuubeihin verrattuna. Tässä blogeissakin ja keskustelupalstoilla hehkutetussa Isereen sy-voiteessa se litrahinta on kuitenkin niin pieni, ja tuote riittoisa, että se passaa minulle oikein hyvin. Silmänalusetkaan minulla eivät ole mitenkään erityisen kuivat, ainoa vaade ja toivomus minulla oli voiteelle se, että se tehoaisi pieniin siristelyjuonteisiin. Lienevätkö sitten iän (vajaa 30) vai aurinkolasittomuuden aikaansaannoksia? Kun vain jaksaa rasvailla, juonteet pysyvät onneksi poissa! Tämä on myös hajusteeton, ja muutenkin olemukseltaan kaikinpuolin tylsä tuote, mutta koska sy-voide ei ole kiinnostuslistani yläpäässä, ei noilla seikoilla ole minulle suurestikaan väliä.

muoks. Anteeksi, härväsin tämän häviksiin eilen illalla..

torstai 14. heinäkuuta 2011

Synttärihemmottelua ja tuoksujuttelua

Lahjatoiveita kysyttiin, ja minä niitä toki esitin, mutta olin silti ihastuksissani miten nappiin ne menivät.


Kuvasta unohtui ajankohtainen ja hyödyllinen puteli, eli Garnierin aurinkorasva. Samassa paketissa oli Malu Wilzin Young Care Fresh Cleansing Gel ja Cleansing Jojoba Peeling. Biothermin Aquasource Aquatrio -pakkaus sisälsi Hydra-Mineral Cleanser - Toning Moussen, Hydra-Mineral Lotion - Toning Waterin ja Oligo-Thermal Gel Intense Moisturizationin. Huh, mitä nimihirviöitä, suomeksi siis: vaahtoputsari, kasvovesi ja kosteusgeeli. Tykkään tuollaisista kokeilupakkauksista, kiva päästä kokeilemaan erilaisia tuotteita. Mieluista voi sitten ostaa lisää ja jos tuote ei toimikaan, kaappeihin ei jää isoa putelia pyörimään. Näitä en ole ehtinyt vielä kokeilla. 

kuva


Tuoksua toivoin, koska lahjaksi saatu on yleensä sellainen, mitä ei itse valitsisi. Monesti saattaa mieltyä sellaiseenkin hajuveteen, jonka ensivaikutelma ei ole niin täysosuma, tämän olen huomannut esim. lehtien tuoksunäytteiden ansiosta. Jonkun verran kyllä kuvailin minkälaisista pidän, mutta oli tämä L'eau par Kenzo Wild Edition for Women silti ylläri!

Katsokaapa pahvipakkauksen kuvaa, mielestäni se kuvittaa tämän tuoksun hyvin. Ensituoksu on raikas ja pirteä, kukkainen ja hedelmäinen, sitten se muuttuu vesimäiseksi. Pohjatuoksu on aika raskaskin, ainakin omaan makuuni. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin en ole vesituoksujen kiihkein fani, minusta ne ovat yleensä hyvin samanlaisia keskenään. Tämän ensituoksusta tykkään todella paljon, ja on hauska totutella tähän hiljalleen. Hirmuisen kauaa tuoksu ei iholla pysy, tai sitten nenä ehtii niin tottua ettei sitä enää tovin kuluttua haista.

Fragrantica.comin mukaan tämä kuuluu kukkais-hedelmäiseen ryhmään ja ensituoksussa on siis mandariinia, vihreää (?) syreeniä, villiminttua ja järviruokoa. Sydäntuoksussa puolestaan jasmiinia, amaryllistä, lootusta, maustepippuria ja persikkaa. Pohjatuoksut eivät tule yllätyksenä nekään: vaniljaa, myskiä ja seetripuuta.

Fragranticaan muuten jää pahasti koukkuun, onpa hauska seikkailla siellä, tutkiskella mahdollisia uusia tuttavuuksia, järjestellä elämänsä tuoksuja virtuaaliselle tuoksuhyllylle ja muistella jo loppuneita tuoksuja & niihin liittyviä muistoja. Parasta tuolla sivustolla on se, että kun avaat jonkin tuoksun sivun, vasemmalle tulee lista muista tuoksuista, joista kyseiseen tuoksuun tykästyneet ovat myös pitäneet. Ja täytyy sanoa, että osa on aiheuttanut pään nyökyttelyä, jotkin haaveilemani tuoksut ovat keikkuneet siellä useampaan kertaan. Myös Perfumed Courtissa olen käynyt nyt useampaan kertaan haaveilemassa..


Minulla ei ollut hirmuista määrää tuoksuja ennestään, joten kaipasinkin jo uusia vaihtoehtoja! Acorellen Jardin des Thés on tuoksultaan täysin makuuni, ihana raikas teetuoksu, valitettavasti pysyvyys on todella surkea, jopa vaatteissa ja hiuksissa. Luulen että tälle löytyy vielä jossain vaiheessa hyvä vaihtoehto :). The Body Shopin Rougeberrystä pidän melkein yhtä paljon, siinä ei töki mikään. Pullon väri ja nimi kuvaavat tätäkin tuoksua hyvin. Talvituoksuksi sen miellän. Miss Elite on varmaankin jokin markettituoksu, olen saanut sen lahjaksi. Ensisuihkaisu on todella ätläkkä ja karkkinen, mutta nyt olen sitä muutaman kerran käyttänyt lapsekkaissa yhteyksissä, eikä se tunnu ollenkaan hullummalta asetuttuaan iholle. Gucci Eau de parfum II on jäänyt lähes käyttämättä vaikka se minulla jo useamman vuoden on pyörinytkin. Fragranticassa tätä kuvaillaan tyttömäiseksi yms., mutta minulle tulee tätä käyttäessä jotenkin liian aikuinen olo. En ole ihan näin naisellinen ehkä sitten kuitenkaan. Pidän siis itse tuoksusta kovasti, mutta silti se ei ole ihan minua. Eroon en aio siitä hankkiutua, iltatuoksuna ja muissa tilaisuuksissa voisin tätä jatkossakin käyttää.

Vartalovoiteet löytyy tosiaan Escadan Taj Sunsetista ja Cleanin Fresh Laundrystä. Escada on alkanut todella jo tökkiä, ja joskus tuoksu jää pitkäksikin aikaa makuuhuoneeseen leijailemaan tartuttuaan lakanoihin. Onneksi sitä ei ole enää paljon jäljellä. Ehkä varsinainen tuoksu on hitusen raikkaampi? Se vaikuttaa todella suositulta, mutta tähän mennessä vain kerran on Taj Sunset leijaillut nenuuni tuolla julkisilla paikoilla. Clean sitten on todella saippuainen tuoksu, mikäs siinä..