Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blackbird Cosmetics. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blackbird Cosmetics. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kokonaan vegaaninen meikki


Käytän usein viikonloppuaamut siihen, että meikkailen rauhassa YouTube-videoita tai YleAreenaa samalla kuunnellen, vaikken olisi menossa koko päivänä mihinkään. Tällöin voi testailla uusia tuotteita ja tekniikoita. Tällä kertaa otin haasteeksi kokonaan vegaanisen meikin tekemisen. Vuoden vegaanina olon jäljiltä kaikki tuotteet (paitsi kulmageeli) onneksi löytyivät vegaanisina.

Mikäli tuotteiden nimissä on linkki, ne vievät tuotetta koskevaan aiempaan blogipostaukseen.

Kasvovoiteeksi laitoin Bio Richin Päivävoidetta, joka ei valitettavasti näin parin ekan kokeilun jälkeen tunnu tarpeeksi kosteuttavalta. 100% Puren Fruit Pigmented Water Foundation sävyssä White Peach sen sijaan on niin kosteuttava, etten laita sen alle yleensä erillistä voidetta. Sitä siis. Meikkivoide on itselleni liian kuulas, joten päälle vielä Bellapierren Mineral Foundationia* sävyssä Ivory kabukisiveltimellä levitettynä ja Everyday Mineralsin Finishing Dustia. Tällainen kerrostaminen ei tietenkään ole tarpeen, pelkkä kosteusvoide ja mineraalipohja olisivat riittäneet hyvin.

Silmänalusille tosin tarvitsen lisäpeittoa, laitoin ZAOn Light Touch Complexionia sävyssä Peach ja Everyday Mineralsin jauhemaista Multitasking Mineral Concealeria. Jälleen kerrostellen, koska silmänaluseni ovat kerta kaikkiaan niin tummat, ettei kumpikaan riitä yksinään.


Varjostukseksi Blackbird Cosmeticsin Sculpting Powderia sävyssä Subtract ja poskipunaksi Blush Délicat'a sävyssä Pumpkin Pie. Jälkimmäinen on todella hohtava, joten en laittanut erillistä korostustuotetta. Blackbirdin nettisivut ovat pystyssä, mutta Facebook-sivun mukaan firma on laittanut pillit pussiin :(. Harmi, sillä tämä indie-merkki on Leaping Bunny -sertifioitu ja kokonaan vegaaninen.

Kulmiin Laveran Eyebrow Pencil sävyssä Blonde. Häivyttely tuli näköjään tehtyä vähän huolimattomasti..

Huulipuna on niinikään Laveralta, Beautiful Lips Colour Intense sävyssä 30 Tender Taupe. Sattui olemaan kyseisen huulipunamallin ainoa vegaaninen sävy! Laveran vegaanisissa tuotteissa on onneksi Vegaanikukka-logo, joten ne on helppo bongata myyntitelineestä.


Silmät pohjustin Milanin Eyeshadow Primerilla. Luomivakoon levitin Concrete Mineralsin Pro Matte Eyeshadow'ta sävyssä Cosmonaut ja liikkuvalle luomelle Mineral Eyeshadow'ta sävyssä Rocked. Alaluomella on Barefaced Beautyn Mineral Eyeshadow sävyssä Peridot. Rajauksena Jordanan Cat Eye Liner sävyssä Envy. Ripsari Beauty Without Crueltyn Waterproof Mascara sävyssä Black.


Kaikki muut merkit, paitsi Lavera ovat Leaping Bunny -sertifioituja. Kokonaan vegaanisia merkkejä näistä ovat Bio Rich, Concrete Minerals, Everyday Minerals ja Beauty Without Cruealty. ZAOlla on myös hyvin paljon vegaanisia meikkejä.

*Saatu blogin kautta.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Blackbird Cosmetics Luxury Eyeshadow Mattes Vol. 2

indie make up vegan make up cruelty free make up

Eläinkokeettomuus-sertifikaatti Leaping Bunnyn saaneita kosmetiikkamerkkejä on kansainvälisellä listalla vaikka kuinka paljon. Hieman niitä tutkailtuani huomasin, että varsinkin pieniä indie-firmoja on paljon, esim. saippuaa valmistavia yrityksiä. Concrete Mineralsin tavoin Blackbird Cosmetics on myös kokonaan vegaaninen meikkifirma. Valikoimissa on enimmäkseen neutraalinsävyisiä, pressattuja luomivärejä, jotka myydään pannuissa ilman pakkausta (tarvitset siis esim. tyhjän magneettisen paletin niitä varten, vaikkapa Z-Paleten). Irtopuuteria, korjaussävyjä, varjostusvärejä ja poskipunia löytyy jauhemaisina. Kaikista voi pyytää tilauksen mukaan ilmaisia näytteitä.

Kosmetiikkaa voi tilata huolehtimatta alveista muistaakseni 22 euron arvosta (summan sisältäen siis postikulut). Sen takia himmailin Blackbird Cosmetics -tilauksen tekemistä, koska tuolla summalla ei hirveästi tuolta saa. Annoin lopulta periksi ja tilasin setin luomivärejä. Summa oli merkitty tarkasti pakettiin, joten jouduinhan minä ne ALVit maksamaan. Hintaahan näille siis tuli ihan mukavasti.. Onneksi ALVien maksaminen onnistui netissä vaivatta.

vegan make up cruelty free make up leaping bunny certified make up

Näytteinä pyysin Magic Trick Super Powderin vihreänä. Kokeilin ja toimi jotenkuten punaisuuden neutralointiin. Translucent-versio oli oikein mainio irtopuuteri, mutta hyviä puutereita saa lähempääkin ;). Skulpting Powder sävyssä Subtract on turhan viileä minulle, joten ei ole tullut kokeiltua. Blush Délicat'a sävyssä Pumpkin Pie olen käyttänyt korostussävynä, sillä se on melko vaalea ja hohtava persikka.

Luomivärinapit oli pakattu pieniin muovipusseihin ja pahvisiin kuoriin, ympärillä vielä aaltopahvia. Paketti tuli pikakirjeenä maksettuani Tullille ALVit.

Luomivärejä voi ostaa yksittäin kahdeksan dollarin hintaan tai setteinä. Ainakin tämä ostamani Mattes Vol. 2 maksaa tällä hetkellä 68 dollaria. Mattes Vol. 3 on tätä kirjoittaessani loppuunmyyty. Postikulut ovat Suomeen 13 dollaria. ALVeja pulitin itse noin 17 euroa.

cruelty free eyeshadow vegan eyeshadow
Ylärivi vasemmalta oikealle: Whisper, Figment, Vintage, Smudge, Atlas
Alarivi: Half Full, Modesty, Juliet, Ruca, Everest

Setti sisältää kymmenen mattaista luomiväriä, yhdessä pannussa on 2 grammaa. Valitsin Vol. 2:sen koska siinä on eniten värejä, joita tiedän käyttäväni paljon. Malvaa, vaalea beige, kellertävä häivytyssävy, ihana tumma punaruskea, kiva khakinvihreä..

Whisper, Figment, Vintage, Smudge, Atlas, Half Full, Modesty, Juliet, Ruca, Everest

Swatchit NARSin luomiväripohjustajan päälle tehtynä. Vasemmalla viileämmät sävyt, oikealla lämpimämmät. Hyviä perussävyjä, etenkin Figmentiä, Vintagea ja Julietia on nyt tullut käytettyä paljon!

Luomivärit pölisevät vain hiukan, kun niitä ottaa siveltimellä. Pigmenttiä riittää, kuten kuvasta näkyy ja sävyt häivyttyvät vaivatta, mutteivät liikaa. Tästä tuli hyvä "apupaletti" ja toki yksinäänkin tulee kivoja meikkejä!

Alla pelkästään näillä luomiväreillä tehtyjä meikkejä, ainoastaan alimmassa on sipaus voidemaista glitterluomiväriä sisänurkassa (toiselta merkiltä).

Indie-merkeistä puheenollen, huomasin tässä hiljattain, että Sugarpill-merkillä on myös Leaping Bunny, ja nettisivuille on selkeästi merkattu vegaaniset tuotteet (tuotekohtaisille sivuille). O-ou..