Näytetään tekstit, joissa on tunniste EkoPharma Professional. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EkoPharma Professional. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. syyskuuta 2017

Heinä-elokuun loppuneet + minipalettiprojektin finaali


En ole vieläkään oikein varma blogin jatkosta, (kosmetiikkainnostus tuntuu melko lailla kuolleen) mutta koska vegaaniset loppuneet tuotteet tulee edelleen jemmattua vanhasta tottumuksesta, niin päätin näin sairaslomalla naputella postauksen pitkästä aikaa.

Kasvoputsareita loppui kaksin kappalein: jo joitain vuosia sitten Saksasta ostettu Alverde ja Joy of Finlandin 2 in 1 Puhdistusgeeli. Alverdea myydään Keski-Euroopassa DM-ketjussa, edullisia ovat ja vegaanisista tuotteista löytyy Vegaanikukka-logo. Joy of Finlandin tuotteet valmistetaan Naviterin tehtaassa, jonka tuotteilla puolestaan on Leaping Bunny. Puhdistusgeeli itsessään ei ollut kovinkaan kummoinen, puhdistustehot olivat melko vaatimattomat.

Paula's Choicen Skin Perfecting 2 % BHA-liuoksen pitäisi kirkastaa ihoa, vähentää punaisuutta, pienentää ihohuokosia yms, mutta en ole huomannut omalla suurihuokosisella sekaiholla muuta vaikutusta, kuin mustapäiden poissa pysymisen ja hienoisen kuivattavuuden.

Paula's Choicen Resist Super Antioxidant Concentrate Serum oli yllättävän täyteläistä, geelimäistä seerumia. Sen kummempia vaikutuksia en tälläkään huomannut olevan.

Niinikään Resist -sarjan Youth-Extending Daily Mattifying Fluid SPF 50 oli todella ohutta fluidia, eli sopi oikein mainiosti kesäiselle sekaiholle aurinkosuojaksi.

Neal's Yard Remedie'sin Nourishing Orange Flower Toner ei sekään tehnyt sen kummempaa vaikutusta. En ostaisi uudelleen, koska tässä on alkoholia.

EKOPHARMA Helsingin Herukka-sarjan Kasvovesi oli kosteuttavampi ja rauhoittavampi tuote, voisin ostaa uudelleen. Tuoksu on jännän hunajainen, vaikka tämä on kyllä ihan vegaaninen tuote.

Bottega Verden Dual-phase eye make-up remover oli siis kaksifaasinen, öljyinen silmämeikinpoistoaine. Toimi hyvin ja ärsyttämättä vedenkestävän meikin poistoon.


Rabbit Maman Erittäin hoitavan shampoon käytti suurimmaksi osaksi loppuun mieheni. Tosin en minäkään tästä mitään valittamista löytänyt, voisin ostaa jos vastaan tulee.

Bottega Verden Linseed Shampoo oli sekin kelpo shampoo.

L'Erboristica di Athenas'ta myydään Prismoissa, ja olen tykännyt näistä edullisista tuotteista melko voimakkaista tuoksuista huolimatta. Merkki ei vain ole jostain syystä uusinut Leaping Bunny -sertifikaattiaan. Käsivoide oli miedon saippuaisen tuoksuista ja hieman öljyisen täyteläistä. Kesti jonkin aikaa imeytyä.

Beauty Without Cruelty on kokonaan vegaaninen meikkisarja, jota saa esim. Vegekaupasta ja Heluna Shopista. Waterproof Mascarasta löytyy oma arvio täältä. Perushyvä ripsiväri, jossa oli tiimalasinmallinen kuituharja.

Reilun kaupan tähdestä Helsingin Kurvista ostettu Reilun kaupan tuoksusaippua Mango oli kasviöljypohjainen, hyvin pehmeä saippua, jota käytin sivellinten pesemiseen.

Faith In Naturen Chocolate Hand Made Soap ei ollut ihan pehmeimmästä päästä, eikä tämä sisältänytkään kasviöljyjä sellaisenaan. Tuoksu ei ollut ihan niin herkullinen, miltä kuulostaa. Enemmän kaakaoinen, kuin suklainen.

Lisäksi loppui Laveran kulmakynä, jonka unohdin jemmata. Se on kovin pehmeä ja kuluu parissa kuukaudessa, joten ostan jatkossa Bottega Verden koostumukseltaan kovempaa ja siten riittoisampaa kynää.

Epävegaaniset/epävarmat loppuneet heinä-elokuulta:

  • vartalovoide 300 ml
  • silmämeikinpoistoaine 120 ml
  • meikkivoide 30 ml
  • kasvoputsari 20 ml
  • luomiväripaletti 2,2 g
  • värillinen tyvispray 200 ml
  • misellivesi 50 ml
  • hajuvesi 7,5 ml + pari näytettä
  • aluslakka 9 ml

Ai niin, pääsin tämänkin ikuisuusprojektin kanssa finaaliin! Diorin (ei tietenkään eläinkokeeton eikä vegaaninen merkki) vain 2,2 grammaa luomiväriä sisältävä Stylish Move -minipaletti oli todella riittoisa tuote. Varsinkin sen viimeinen, mattainen tumman luumu sävy oli erittäin sitkeä tapaus. Kyllä näillä luomiväreillä selvästi laatueroja on, toiset kuluvat huomattavasti nopeammin kuin toiset, ja olen huomannut, että nämä kalliimmat ovat riittoisampia. Toki näiden kohdalla saa maksaa myös brändistä melkoisen lisän. 

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Joulukuun loppuneet kosmetiikat


Aloitetaan uusi vuosi käymällä läpi joulukuun roskia!

Aubrey Organicsin Blue Chamomile Conditioner oli hoitis juuri makuuni. Hoiti ja kosteutti tarpeeksi, muttei tehnyt hiuksia liian raskaiksi. Aubreyn hoitiksia kehutaan paljon, eikä syyttä. Kiillon osalta ei tehnyt tosin ihmeitä, vaikka sitä lupasikin. Leaping Bunny -sertifioitu & vegaaninen.

L'Erboristican Shower Mousse with argan oilissa oli todella miehekäs tuoksu, siispä suurimman osan tästä käytti mieheni. Ei kyllä ollut mitään moussea, vaan ihan perusgeeliä. Ei sisällä SLS:ää, vaan hellävaraisempia peseviä ainesosia, lisäksi tässä on kosteuttavia ainesosia. Myös sarjan Liquid Soap with sweet almond oilia voisi kuvailla samantapaisesti, tosin oli hieman pesevämpi. Tuoksu oli todella voimakkaan saippuainen, mistä en niin välittänyt. Tätä Leaping Bunny -sertifioitua sarjaa saa hyvin ihan Prismasta ja purkeissa on maininta vegaanisuudesta. 

Vihdoin ja viimein sain käytettyä M&S Essentialsin Aloe Vera & Mint Hand & Body Lotionin. Ei todellakaan tuoksunut mintulle vaan tässä oli voimakas synteettisen oloinen "vesituoksu", jolle hieman nyrpistelen nenääni. Koostumus oli ohut ja kosteutustehot vaisut. Käsivoiteena aika onneton. Tämä on todella edullinen, Leaping Bunny -sertifioitu sarja, jota saa Marks & Spenceriltä ja jossa on paljon vegaanisia tuotteita. Tuoksumaailma ei tosiaan oikein nappaa, joten tuskin kauhean innokkaasti tulen näitä jatkossa hankkineeksi.

Luontaistuotekaupasta monta vuotta sitten hankittu 200 millin manteliöljypullo tuli käytettyä pääasiassa hierontaöljynä. Hankin sen alunperin tosin käsiä ja hiuksia varten. Tämä nimittäin sopii hyvin boostaamaan hoitoainetta. Tuoksu on todella mieto ja öljy imeytyy suht nopeasti. En muista, miten hyvin sopi meikinpoistoon, varmaan tuli siihenkin joskus kokeiltua. Voisin ostaa jatkossakin hierontaöljyksi. Sekaan voi laittaa muutaman tipan jotain eteeristä öljyä, jos haluaa lisää tuoksua. Säilyi kyllä tosi hyvin jääkaapissa!


7th Heavenin pussinaamioita yms. myydään ainakin Citymarketeissa ja Sokoksilla. Sarja on Leaping Bunny -sertifioitu, vegaaniset tuotteet on merkitty tähän listaan. Sarjassa on aika paljon maitopohjaisia ainesosia sisältäviä tuotteita, joten listaa on kyllä syytä syynätä, jos haluaa ostaa vain vegaanista. Hot Spring Sauna Masque kuumenee jännästi, kun sitä pursottaa pussista, mutta jäähtyy aika nopeasti kasvoilla. Tuote sisältää myös kuorivia ainesosia. Ei tehnyt oikein mitään iholleni, mutta oli kosmettisesti ihan miellyttävä käyttää. Charcoal Pore Strips -pakkauksessa on kolme mustapäälaastaria. Minun mustapääni taitavat olla niin "syvällä", ettei tämä oikein purrut niihin.

Sensailta käytin Cellular Performance Hydrachange Eye Essence -silmänympärysseerumin. Ei ole eläinkokeeton merkki, joten tästä ei sen enempää. Jos tiedät jonkun superkosteuttavan vegaanisen, eläinkokeettoman vaihtoehdon, niin hihkaise ihmeessä kommenttilaatikossa!

Ekopharma Helsingin Herukka-sarjan hoitovoiteesta on kaksi vaihtoehtoa: hajusteeton ja tämä appelsiiniöljyllä hajustettu. Tämänkin tuoksu on tosin mieto. Hyvä peruskosteusvoide kasvoille, mutta näin talvella kaipaisin ehkä jopa vielä tuhdimpaa voidetta. Täytyy varmaan kokeilla sarjan anti age -tuotteita :D. Ekopharmalla on Leaping Bunny, kaikki ihonhoitotuotteet ovat vegaanisia (osa hiustuotteista ei). Sarjalla on myös kotimainen Fi-Natura -luonnonkosmetiikkasertiointi. Ekopharma on hoitolamerkki, jälleenmyyjiä voi etsiä yrityksen verkkosivuilta.


Halusin vähän näitä näytteitä pois kaapeista kuleksimasta, joten otin näitä tehokäyttöön. Paula's Choicella on kyllä ainakin kosmeettisesti todella miellyttäviä tuotteita!


Inglot löytyy PETA:n listalta, joka vaatii yrityksilta vain sen oman lupauksen eläinkokeettomuudesta. AMC Under Eye Corrective Illuminator sävyssä 56 oli punertavan sävyinen, outo valokynän ja peiteaineen yhdistelmä, joka kului loppuun aika nopeasti. INCIä en löydä yrityksen sivuilta, joten vegaanisuudesta ei tietoa.

The Balmia ei löydy PETAnkaan listoilta, omien sanojensa mukaan merkki on eläinkokeeton. Tästä löytyy postaus The Balmin vegaanisesta What's Your Type? "Tall, Dark and Handsome" Black Mascarasta. En tiedä ostanko enää The Balmia ollenkaan. Eipä se tosin ole edes Suomesta saatavilla.

MAC vie tuotteitaan Kiinaan, joten eipä tästä Pro Longwear Concealerista sen enempää, kuin että pakkauksessa oli 9 ml peiteainetta.

Ruotsalainen IsaDora on omien sanojensa mukaan eläinkokeeton. Näissä kynsilakkapulloissa on vain 6 ml lakkaa, joten ne on suht nopea kuluttaa loppuun. Sävy oli nimeltään Silk Road, taisi olla kausisävy.

Inm:in eläinkokeettomuudesta en löytänyt äkkiseltään mitään tietoa. Milky Bond Base Coat -pullossa oli 15 ml aluslakkaa, joskaan kaikkea en saanut käytettyä paksuuntumisen takia.

The Body Shopin antiikkisen poskipunan olen ostanut varmaankin joskus teininä. Puuterisissa tuotteissa eivät pöpöt viihdy, eikä koostumus ollut muuttunut, joten käytin huoletta loppuun. Tämän tumman rusehtavan sävyn nimi oli Tea Rose, mikä hieman hymyilytti. Käytin tätä siis aurinkopuuterin tapaan. The Body Shopilla on Leaping Bunny, emoyhtiö on L'Oréal. Vegaaniset tuotteet selviävät esimerkiksi ainesosalistoja tavaamalla. Itse ostan mieluummin muilta kuin L'Oréalin tytäryhtiöiltä ja muutenkin olen aika kyllästynyt The Body Shopiin käytettyäni sen tuotteita niin paljon teini-ikäisestä lähtien. Kokonaan merkki ei kuitenkaan boikotissani ole.


Kuukauden roskissatsi. Pilaantuneita tai sellaisia, joita en tule kuitenkaan käyttäneeksi ja jotka ovat niin huonoja, etten kehtaa eteenpäinkään antaa. Näitä roskiskamoja tulee sen verran usein, että pitäisi ihan oikeasti miettiä joka kerta ostoksia tehdessä todella, tuleeko tuotteelle käyttöä. Lushin tuotteista osassa on lyhyt säilyvyys, joten niitä ei varsinkaan kannata hamstrata. Harmittaa. Yritän petrata tässä asiassa jatkossa.

tiistai 30. elokuuta 2016

Elokuun loppuneet



Elokuun loppuneiden saldo on melko vaatimaton.

Suurimman osan Yes to Carrotsin Hydrating Shower Gelistä* käytteli kuivaihoinen mieheni. Omaan makuuni tuoksu oli tylsähkö, sillä se on lähinnä pehmeän saippuainen. Suihkugeeli vaahtoaa todella runsaasti. Sain suihkarin testiin Eleven.fi:stä eli sieltä tätä ainakin saa.

Vartalolle tarkoitettu konjac-sieni on myös blogin kautta saatu, mutta en yhtään muista, miltä brändiltä tämä on. Jäi melko vähälle käytölle, koska sienen kastelu vaatii hetken, ennen kuin se pehmenee tarpeeksi vartalon jynssäystä varten.

C.Booth on Freemanin kanssa samaa puljua, sitä myy ainakin maahantuojan verkkokauppa. All-Over-Body Sea Salt Scrub tuoksuu tymäkästi eukalyptukselta. Kuorinta oli paksua geeliä, jossa oli isoja rakeita. Tuoksu tai koostumus eivät kumpikaan oikein miellyttäneet. Freemanin tuotteiden vegaanisuudesta ei ota firman verkkosivuilta tolkkuakaan.

Biozellin Color Mask Sävyttävä tyvispray värissä Light Brown on ihan loistotuote, jos kampaaja-ajan varaaminen venähtää.


EkoPharman Vadelma Kuorinta oli todella raapivaa, buu! Muuten tykkäsin tästä Vadelma-sarjan kokeilusetin tuotteista ja olisi mukava tehdä tuttavuutta kotimaisen, Leaping Bunnyn hankkineen EkoPharman kanssa! Heidän kaikki ihonhoitotuotteensa sopivat vegaaneille!

Essencen All Eyes On Me Waterproof Multi-Effect Mascara on ollut jo puolisen vuotta auki, joten vaikka se pelittää edelleen hyvin, niin poistoon menee. Nämä essencen vedenkestävät eivät ole kovin vedenkestäviä, se on tullut syyssateissa todettua..

Tilasin jonkin aikaa sitten indie-tuoksumerkki Tom Daxonilta kokeilusetin, josta tuli käytettyä jo kaksi tuoksua: Sicilian Wood, puinen sitrustuoksu ja Reverie, joka oli mausteinen, mutta raikas tuoksu. Kaikki setin Tom Daxonit ovat tosi laadukkaita ja hyviä, mutta eivät minusta hintansa arvoisia. 50 millin pullo maksaa yli 135 euroa. Kesto ei myöskään ollut kovin kehuttava monissakaan.

Tein tässä tilauksen myös rapakon taakse Blackbird Cosmeticsille, joka tekee vegaanisia, sertifioidusti eläinkokeettomia meikkejä. Käyttelin heti Magic Trick Super Powderin, eli värittömän irtopuuterin. Hyvä oli, mutten tilaisi puuteria ihan noin kaukaa, lähempääkin saa :D.

Käytin myös viime kesänä Virosta ostetun japanilaisen Mitomon Q10 + Lithospermum -kangasnaamion. En huomannut mitään kummempaa efektiä.


Viimeisessä kuvassa roskisosasto, eli näitä en ole ihan loppuun käyttänyt. Four Reasonsin muotovaahto meni jumiin, en saa sieltä mitään millään ulos. ZAOn silmänrajauskynä, Shiro Cosmeticsin ja Lushin huulivärit homehtuivat. Golden Rosen luomiväripaletissa oli valkoinen, vaaleampi ja tummempi harmaa luomiväri. Jäljellä on enää kaksi mustaa, joita en kumminkaan koskaan käytä. L'Orealin blogin kautta vuosia sitten saatua aurinkopuuteria en vaan käytä koskaan, enkä kehtaa näin vanhaa antaakaan enää kellekään.

Postauksen tuotteista Yes To, EkoPharma, Blackbird Cosmetics ja ZAO ovat Leaping Bunny -logollisia merkkejä. Blackbirdia ei myydä Suomessa, tilasin suoraan USA:sta. Varmasti vegaanisiksi tiedän EkoPharman, Blackbirdin ja ZAO tuotteet, muista en ole varma. Freeman/c.Booth on menettänyt Leaping Bunny -merkin :(. 

*Saatu blogin kautta.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kesäkuun loppuneet


Kesäkuussakin oli melko hiljaista loppuneiden pussissa, tosin käyttelin taas paljon näytteitä pois.

Lacto Linen Puhdistusvaahdosta juuri juttelinkin. Poisti hyvin meikit silmiä ärsyttämättä, mutta aiheutti kiristävän tunteen kasvoille. Kokeilisin jatkossa Lh-Beautylta jotain muuta kasvoputsaria. Vegaaninen tuote, kuten kaikki tuotteet tältä firmalta.

Bernard Cassierelta loppui Tribal-sarjan New-Zealand Marvellous Cleanser*, joka oli varsin öljymäinen putsari. Pyyhin pois kasvoilta isolla, kastellulla vanulapulla. Muuten olisin joutunut käyttämään erillistä tuotetta tämän pois pesemiseen. Käytin lähinnä meikinpoistoon. Silmämeikin poistoon tämä ei sovi. Tuoksu on miellyttävä, makea, mutta maanläheinen. Sisältää tamanu-öljyä, jota saadaan oseanialaisesta puusta.

Myös Polynesian Nourishing Serum* sisältää erilaisia kasviöljyjä, mutta myös paljon muita ainesosia. Koostumukseltaan tämä oli kuitenkin perinteinen öljyseerumi. Imeytyi parhaiten, kun sen levitti kasvovedestä kosteille kasvoille. Riitti oikein hyvin ainoaksi kosteuttajaksi minun rasvoittuvalla/sekaihollani. Tuoksu on ehkä hieman heinämäinen.. Bernard Cassieren mukaan sarjan tuotteissa on reilun kaupan ainesosia, mutta mtään sertifikaattia ei pakkauksissa kuitenkaan ole. Vegaanisuudesta tai eläinkokeettomuudesta en löytänyt ainakaan äkkiseltään tietoa.

Environin Revival Masque* on AHA-happonaamio, joka kuorii ihoa kemiallisesti. Tavoitteena on kirkkaampi, pehmeämpi ja nuorekkaampi iho. Itse en ehtinyt tätä 15 millin purkkia käytellessä huomata suurensuuria vaikutuksia. Fyysisesti naamio kyllä tuntui hieman kipristävän ihoa. Aloitin hiljattain BHA-hapon käytön, jonka sanotaan paremmin sopivan rasvoittuvalle iholle. Katsotaan! Environ on etelä-afrikkalainen merkki, jonka historiasta voi käydä lukeamassa täältä. Sarjalta löytyy ennenkaikkea A-vitamiinituotteita, joka taasen ei ole vegaanista.

EkoPharma Professional on Bernard Cassieren ja Environin tavoin hoitolamerkki, mutta kotimainen ja luonnonkosmetiikkaa. Tuotteista löytyy myös selkeä merkintä, mikäli ne ovat vegaanisia. Kosteuttavassa silmänympärysgeelissä oli ihanan täyteläinen geelikoostumus. Tykkäsin!


Eucerin Sun Spray SPF 20* miellytti kovasti tuoksuttomuudellaan, kätevällä pakkauksellaan ja nopealla imeytyvyydellään. Eucerin ei ilmeisesti valitettavasti ole eläinkokeeton merkki :(.

Caronin Farnesiana-tuoksunäytteen totesin loppuunvajuneeksi. Tilasin tämän aikoinaan, koska halusin nuuhkutella mimosa-tuoksuja. Tämä on melkein vaniljaisen pehmeä, eikä siis ihan minun kuppini teetä.

Säästin muutamia näytteitäkin tätä postausta varten. Saksalainen Fair Squared Cosmetics valmistaa tuotteensa reilun kaupan raaka-aineita käyttäen. Kondomeita lukuunottamatta valikoima on vegaaninen. Tykkäsin todella paljon merkin BB-voiteista, ovat tarpeeksi peittäviä ja pitävät ihon kiillottomana. Kosteusvoidetta ei alle tarvinnut, mutta aurinkosuoja tästä puuttuu. Voisin ostaa, ellei noita meikkipohjia olisi jo kertynyt mielin määrin..

Paula's Choicelta testailin läjän näytteitä. Putsarit eivät niin vakuuttaneet, mutta muut tuotteet olivat ihan huippuja! Varsinkin voiteissa on todella toimivat koostumukset. Resist-sarja on suunnattu ikääntyvälle normaalille, seka- ja rasvoittuvalle iholle ja niissä on juuri sopivan kevyet, hyvin imeytyvät mutta silti kosteuttavat koostumukset. Päivävoiteet sisältävät kunnon aurinkosuojan ja pitävät ihon kiillon hyvin kurissa. Super-Light Daily Wrinkle Defense SPF 30 on sävyttävä päivävoide, josta pidin paljon. Tilasin näiden kanssa samalla kertaa myös pienempiä kokeilukokoja BHA-liuoksista ja muistaakseni jonkun seerumin. Innolla kokeilen niitäkin! Täältä löytyy tietoa Paula's Choicen vegaanisista tuotteista. Luulisin heidän myös vastaavan tiedusteluihin mielellään.

edit. Unohdin mainita loppuneista vielä Nurmen Jalkasaippuan, josta ei luonnollisestikaan jäänyt todistusaineistoa :D. Kyseessä oli kuoriva palasaippua, jossa oli maahohkakiveä ja mantelinkuorijauhetta. Yllättävän hyvin muistin tuotetta käyttää ja yhdessä jalkavoiteen kanssa jalat pysyivät pehmoisina.

*Saatu blogin kautta.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Huhtikuun loppuneet


Kylläpäs loppuikin vähän tuotteita taas.

Laveran ihanan, kolantuoksuisen vartalokuorinnan ostin viime vuonna Saksasta, mutta tätä myydään nykyään Suomessakin, englanniksi nimi on Smoothing Body Scrub. Kirjoittelin tästä ja muista kahvia sisältävistä tuotteista oman postauksen.

Bottega Verden Delicate hand wash with Mint and Basil extracts loppui ekana merkiltä tammikuussa tilaamistani tuotteista. Ihan jees, en ole mintun ylin ystävä joten en ehkä ostaisi uudestaan. Nykyään sitä paitsi pihistelen käsisaippuan suhteen ja täyttelen näitä pienempiä pumppupulloja isosta, Tokmannilta ostetusta tönikästä.

Freemanin Barefoot -sarjan Eucalyptus + Fig Butter Cream on tosi tuhtia tavaraa jota saa ihan naama punaisena puristella ulos tuubista. Kelpo jalkavoide, mutta ei ehkä paras kokeilemani. Tuoksuthan näissä on ihania!

Vaseline Intensive Care Healthy Hands Stronger Nails on ohuen ohutta, nopeasti imeytyvää käsivoidetta, jonka pitäisi mukamas vahvistaa kynsiä. Sisältää keratiinia, joka on eläinperäinen raaka-aine.

Terra Naturi on saksalaisen ruokakauppaketjun oma merkki, joten sitä ei myydä Suomessa. Kehäkukka-käsivoide oli perushyvä luonnonkosmetiikan käsivoide. Pidän näistä niiden sisältämien luonnonöljyjen takia enemmän. Taviskäsivoiteet (kuten tuo Vaseline) sisältävät usein mineraaliöljyjä ja silikonia, joiden liukkaasta tunnusta en oikein välitä.


EkoPharma Professionalin Puhdistava Vadelmavaahto puhdisti mielestäni meikit hyvin, kuivattamatta ihoa. Voisin ostaa uudestaan, varsinkin kun tuote on vegaaninen ja kotimainen. Samoin kuin sarjan Vadelma Kasvovesi, joka jätti vähän vaisummat fiilikset, mutta niin kasvovedet yleensäkin. Nämä olivat pienempiä kokoja, jotka tulivat I love me -messuilta ostamassani kokeilupaketissa. Osa tuotteista on vielä käyttämättä, osan annoin eteenpäin.

Melvitan palasaippua oli majaillut jemmoissani niin kauan, että käytin sen kasvojen sijaan siveltimille. Pala kului nopeasti, sillä saippua oli todella pehmeää.

Lumenen Kukkien kieltä* oli muutaman vuoden takainen kausilakka muistaakseni, ei tietysti kovinkaan uniikki sävy. Tämä oli viimeinen viime elokuussa aloittamani kynsilakkaprojektin lakoista, jee! Lakkoja oli siis kymmenen. Nyt pääsin tavoitteeseeni, eli tällä hetkellä värilakkoja on tasan sata. En siis halua omistaa tuon enempää kynsilakkoja. Ajattelin muuten yrittää tehokulutella muutaman IsaDoran lakan, niin tulee tilaa uusille, jos sellaisia tekee mieli jossain vaiheessa ostaa.

Jane Iredalen Just Kissed Lip and Cheek Stain* -näyte oli todella riittoisaa tavaraa. Tuote antaa siis kevyttä sävyä huulille ja on samalla mukavan kosteuttava. Sisältää mehiläisvahaa.

Samoin kuin Himalaya Herbalsin Intensive Moisturizing Cocoa Butter Lip Balm*, jonka hukkasin hiljattain. Pidin sitä yöpöydällä, mutta nyt en löydä sitä mistään. Onneksi ehdin käyttää suurimman osan. Koostumus on ihanan tuhti yöhuulirasvaksi, mutta jatkossa etsisin mehiläisvahattoman korvaajan.

*Saatu blogin kautta.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuun loppuneet


Tammikuussa loppui hieman vähemmän täysikokoisia tuotteita, kun otin asiakseni näiden pussinäytteiden kuluttamisen.


Cliniquen Mild Clarifiying Lotionia meni jo kolmas pullo. Tässä geelimäisessä kasvovedessä on pieni pitoisuus salisyylihappoa, joka kuorii kemiallisesti. Tilasin tilalle Paula's Choicen 2 % BHA-lotionia, sillä se on eläinkokeeton ja toisekseen tehokkaampi. Kunhan se mun paketti joskus vaan löytää perille, ollut matkalla Hollannista jo pari viikkoa.

EkoPharman Vadelma-Keramidi Naamio teki jännän kiristävän, liiankin napakan tunteen kasvoille. En ostaisi.

Dermosilin Nature Eye Cream on siis Dermosilin EcoCert-sertifioitua luonnonkosmetiikkasarjaa. Ihan hyvä oli, paksuudeltaan juuri sopiva.


Crabtree & Evelynin Spiced Ginger Ultra-Moisturising Hand Therapy oli käsilaukkurasvana. Sopi tuoksunsa puolesta joulunaikaan hyvin.

Essencen The Gel Nail Polish jätti jännän mattaisen pinnan. Tarkoitus on kai, että värilakka takertuu siihen paremmin. Pysyvyys riippuu minusta kuitenkin aina enemmän itse värilakasta, joten en osaa sanoa tämän tehokkuudesta.

Värilakoista loppui ihana Orlyn minilakka You're Blushing ja pikakuivattaja Inm Out The Door.


Exuviancen Skin Caring Foundation SPF 15:sta kehuin tässä postauksessa. Ihanan helppo ja luonnollisen pinnan jättävä meikkivoide.

Dermalogican Skinperfect Primer SPF 30*:ntä (unohtui kuvasta) en olisi kyllä tähän vuodenaikaan tarvinnut, mutta tuubi alkoi olla jo aika vanha. Voisin ostaa kesäksi, mutta tykkään toisaalta enemmän rasvaiselle iholle tarkoitetuista varsinaisista aurinkosuojista.

Ripsareita loppui tai poistin käytöstä peräti kolme.

Dermosilin Moist Proof Mascara on 38-tyyppinen, lämpimällä vedellä poistettava vedenkestävä ripsiväri. Jälki ei ollut kovin ihmeellistä ja loppua kohden aika epäsiistiäkin, mutta tämä oli ihanan helppo poistaa. Tähän ehkä sopisi paremmin tiheäpiikkinen kumiharja.

Rimmelin kurkuntuoksuisessa Wake Me Up -ripsarissa oli todella muhkea harja, jolla sotkin luometkin joka kerta, jäi siksi vähälle käytölle. Massa oli todella löysää. Ainoat plussat olivat siis pirtsakka pakkaus ja kurkuntuoksu.

L'Oréal Paris'n Volume Million Lashes Féline* oli muuten kelpo ripsari, mutta pakkaus oli ihan susi. Se "niistäjä" putkilon suulla irtoili koko ajan, kunnes pakkaus hajosi täysin. Olen lukenut muistakin blogeista samaa..


Roskiin heitän nämä:

Dermosilin Nature Deo Roll-on muutaman kokeilun jälkeen. Ei toiminut sitten alkuunkaan :(. Olisi pitänyt uskoa huonoja arvosteluja.

Lumenen Lingonberry Lip Lacquer jäi melkolailla käyttämättä, tämä oli sen verran hirveää liisteriä. Nyt jo liikaa ikää..

The Body Shopin Tea Tree Oil alkaa olla jo aika ikääntynyt. Pullossa on noin puolet jäljellä, kaadan tipan vessanpesuainepulloon, joka sisältää muutenkin teepuuöljyä. Eipä mene sekään sitten hukkaan :D.

Hyvän Olon Maailman Make-up Blenderit* jäivät multa käyttämättä, koska nämä ovat makuuni aivan liian kovia. Alkuperäinen Beauty Blender ja Kicksin kopio ovat paaljon joustavampia ja huokoisampia ja sopivat paremmin mieltymyksiini. Näilläkin tietysti voisi jotain tarkempaa hommaa tehdä, esim. korostuksia tai laittaa peiteainetta, mutta enpä jaksa kikkailla.

*Saatu blogin kautta.

Heille, joita nämä asiat kiinnostavat, kerron, että mainituista merkeistä ainoastaan The Body Shop ja Dermalogica ovat sertifioidusti eläinkokeettomia, eli löytyvät Animalian listalta. Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa puolestaan ovat Dermosilin Nature-sarjan tuotteet, EkoPharma on sertifioimatonta kotimaista luonnonkosmetiikkaa.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kesän loppuneita


Heinäkuussa loppui verkkaisemmin tuotteita mitä yleensä - ollessani poissa kotoa käytin joko näytepussukoita tai kyläpaikan antimia. Nyt elokuun alussa loppui muutama, joten kirjoittelenpa tähän väliin loppuneet-postauksen, niin tulee taas uusille tyhjille tilaa.

Aluksi en lämmennyt Cattier Paris'n Cleansing Micellar Solutionille ollenkaan, mutta koska se toimii hyvin myös silmämeikinpoistoaineena ja koska tajusin ostaa isoja vanulappuja kasvomeikin poistoon, tykästyin tähän sitten kuitenkin. Aika paljon halvempi litrahinta tällä kuin varsinaisilla silmämeikinpoistoaineilla! Tuoksu on makeahko, mutta tarpeeksi hillitty, niin en siihen ehtinyt kyllästyä.

Avènen Cleanance on loistava aurinkosuoja rasvoittuvalle iholle, pitää kiillon kurissa jopa monia primereita paremmin. Ostin jo toisen putelin. Arvio täällä.

EkoPharman Kosteuttava Silmänympärysgeeli on nimensä mukainen tuote. Erittäin miellyttävä, kosteuttava, mutta kevyt koostumus. Miinusta tulee epähygieenisestä pakkausratkaisusta. EkoPharmaa myydään ilmeisesti kauneushoitoloissa, itse ostin tämän kauneusmessuilta.


Gorgeous on kampaamosarja, sainkin tämän Reconstructive Shampoon tikkurilalaisen Bombón -kauneushoitola/kampaamon bloggaajaillasta. Tämä voimakkaan sitruksisen tuoksuinen shampoo on hellävarainen pesutehoiltaan, jätti tyven hieman takkuiseksi ja hieman saippuaisen klähmäisen tunnun hiuksiin. Toimi kyllä ihan ok, mutta ei noussut suureksi suosikikseni.

Aubrey Organicsin GPB Glycogen Protein Balancing Conditioner 59 millin pikkukoossa riitti käytössäni todella pitkään! Tämä paksu, suitsukkeilta tuoksuva hoitis oli erittäin kosteuttavan oloinen, jätti hiukset silti ihanan ilmaviksi. Aubreyn Suomi-sivujen mukaan tämä on Aubreyn suosituin hoitoaine :).

Em. bloggaajaillasta sain näytteen myös Keunen Care Line Vital Nutrition shampoosta ja hoitoaineesta. Tämä se vasta erikoinen kaksikko olikin. Hiukset jäivät oudon öljyisen tuntuisiksi, mutta silti paksuiksi ja ilmaviksi. Nämä onkin tarkoitettu kuiville, huokoisille ja vaurioituneille hiuksille. En oikein tiedä pidinkö tuosta fiiliksestä, minkä nämä hiuksiin jättivät. En välttämättä haluaisi käyttää näitä pitkään ja jatkuvasti, mutta ehkä hoitis sopisi tehohoidoksi?


Sain Le Petit Olivier Blackberry Violet Shower Creamin merkkiä Suomeen maahantuovalta Rosalis-verkkokaupalta. Suihkis oli erittäin riittoisa, mutta en päässyt kyllästymään tämän marjaisan kukkaiseen tuoksuun missään vaiheessa. Tuoksu on sopivan mieto ja miellyttävä. En ole orvokin tuoksun ylin ystävä, mutta silti pidin tästä kovasti. Sarjassa on kyllä vaikka mitä muitakin ihania tuoksuja. Myytäisiinpä merkkiä Suomenkin marketeissa, olisi kiva, tervetullut vaihtoehto Niveoille ja Palmoliveille.

Ehkä yksi ihanimmista tuoksuelämyksistä ja vartalokuorinnoista on Flow Kosmetiikan Kookos & Sitruuna Himalajansuolakuorinta. Arvio täällä.

Saksasta ostin minikoon Nivean Stress Protect -antiperspirantista, tämä lupaa ekstrasuojaa stressitilanteissa ja myös kovassa kuumuudessa. Minä ainakin tunnen käsitteen stressihiki, ja minusta se haisee erilaiselta kuin fyysisen rasituksen tuoma hiki. Jotkut dödöt kestävät minulla kovaakin liikuntahikoilua, mutta ei stressihikeä (esim. mineraalikivi, luonnonkosmetiikan deodorantit). Taidan ostaa tätä toisen purkin varastoon ihan erityistilanteita varten. Nyt heinäkuussa tosin ei vastaani tullut stressitilanteita, mutta kovaa kuumuutta kylläkin, ja siksi tämä minikoko tuli nyt käytettyä äkkiä loppuun. Sprayn vaihtoehtona on muuten myös roll-on.


Käytimme miehen kanssa loppuun viime vuodelta jääneen Dermosilin Sun Protection Creamin suojakertoimella 20. Tänä vuonna Dermolla on uudet aurinkorasvat valikoimissaan, joten ei tästä sen enempää. Paitsi että tykkään tästä vanhasta pakkauksesta paljon enemmän.

Urtekramin No Perfume Hand Cream putoaa sarjaan ihan ok. Enemmän tarinointia tästä hajusteettomasta luonnonkosmetiikan markettikäsivoiteesta täällä.

Make Up Storen Volume Mascaran sain blogimiitin goodie bagista. Arvio löytyy täältä. Hyvä volyymimascara, harjalla vain on hieman hankala ulottua sisänurkan ripsiin. Muuten ei mitään valittamista :).

Natucin (merkki ilmeisesti lopetettu) huultenrajauskynän huomasin homehtuneen :(.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Loppuneita


Ai että, tämä kuunvaihde on mukavaa aikaa, jos pitää loppuneet-postauksista :). Itse ainakin tykkään kovasti lukea niitä muista kosmetiikkablogeista.

Tässäpä omat roskani.

I love me -messuilta löytyneen kotimaisen luonnonkosmetiikkamerkin, EkoPharman Suklaa-Appelsiini hierontavoide käsille oli ihan jees käsivoide. Tämän ei kai olekaan tarkoitus imeytyä ihan heti, vaan kädet jäävät hetkeksi aikaa hieman öljyisen tuntuisiksi. Säilytinkin pulloa yöpöydällä ja laitoin tätä yötä vasten. Hyvä kosteuttaja, joskaan ei mikään super-tehokas sellainen. Tuoksu on mieto, kaakao tässä ehkä eniten tuoksuu. Pumppu toimi hyvin, pohjalle ei jäänyt paljoakaan voidetta, kuten kuvasta näkyy.

Logonan Grapefruit Handcreamin INCissä on alkoholi toisena, ehkäpä tämä ei siksi juuri tuntunut käsien kuivuutta paljon helpottavan. Nimestä huolimatta tämä ei tuoksunut kirpeälle greipille vaan miedosti pehmeän makealle. Koostumus oli ohuehko ja nopeasti imeytyvä.

En ole ennenkään ollut oikein vakuuttunut Dermosilin käsivoiteista, eipä tämä koostumukseltaan hyvin kevyt Azalea Käsivoidekaan vaikutusta tehnyt. Koska tämä oli käsille käytettynä ihan yhtä tyhjän kanssa, käytin tämän 40 millin tuubin sitten vartalovoiteena, joksi se soveltui paremmin. Nämä kukkakäsivoiteet olivat kai joulun kausituotteita, mutta kyllä näitä vielä löytyy vielä Dermoshopista.


Herbinan Tuuheuttava kuivashampoo tuli muistaakseni joskus LivBoxista. Tämä on kokeilemistani kuivashampoista keskikastia, en ostaisi uudelleen. Käytän näitä ensisijaisesti freesaamaan hiuksia, tästä  hommasta Herbina suoriutui vähän vaisusti, mutta jotenkuten kuitenkin. Tuuheutta tuli ihan mukavasti.

LV Roll-On Antiperspirant tulee usein napattua marketista, jos pitää häthätää joku dödö ostaa. Eipä ole tainnut juuri pettää, ei ärsytä kainaloita, eikä ole mikään paha tahraajakaan. Hajustamattomuuden takia valitsen mielelläni tämän, vaikka saman firman (Berner) Herbinatkin ovat toimineet hyvin (Biohajoavaa lukuunottamatta).

The Body Shopin Rainforest Radiance Shampoo for coloured hair ei sisällä sulfaatteja ja sen kyllä huomaa mietona pesutehona. Vähänkin rasvaisemmat hiukset olivat tälle shampoolle iso haaste. Ei tämä huono kuitenkaan ollut, ei vaan herättänyt mitään sen kummempia tunteita suuntaan tai toiseen. Tuoksu oli marjaisa.


Pulpe de vien Frimousse Fruity Face Cleanser Foamista* eli puhdistusvaahdosta löytyy arvostelu täältä. Ihana, greipintuoksuinen luonnonkosmetiikan putsari :).

Saman sarjan yövoiteesta, Love Me Tonightista* löytyy taasen postausta täältä. Pidin tästäkin.

Dr. Spillerin Vitamin C-Plus Creme Light* 5 millin pikkupurkissa oli miellyttävä kasvovoide, 5 milliä kului tosi nopeaan, mutta ihan positiivinen kuva tästä jäi. Paksuhkoa, mutta ei hirmuisen rasvaista tai täyteläistä, imeytyi hyvin rasvoittuvalle iholleni.

essencen Sun Club Oil Control Paper -pakkauksessa oli 50 kappaletta kiillonpoistopapereita. Pakkaus oli tosi kätevä, se vedettiin auki ja paperi ilmestyi "tyrkylle". Nämä maksavat Kosmetik4Lessillä alle 2 euroa, joten jos sinne teen tilausta, niin varmasti ostan näitä toistekin ihan tuon pakkauksen takia. Myös e.l.f.:llä on hyvin edullisia papereita.


Loppuun vielä muutama näyte.

Shiro Cosmeticsin Finishing Powder: Fatality on väritöntä irtopuuteria, joka sisältää riisipuuteria, kaoliinia eli savea ja silicaa. Muuten oikein passeli puuteri, mutta jokin noista ainesosista oli turhan suurikokoisina partikkeleina, joten levittäessä sai olla erityisen huolellinen. En siis ostaisi täysikokoista tuotetta.

Clinique Superdefence SPF 20 Age Defence Eye Cream* oli koostumukseltaan paksuhkoa, mutta hyvin levittyvää ja nopeasti imeytyvää. Voisin ostaa täysikokoisena! Sy-ihoni ei tosin ole mitenkään ärtynyt tällä hetkellä käyttämästäni kasvoille tarkoitetusta aurinkosuojavoiteesta (Avène Cleanance), joten tällä hetkellä ostokselle ei ole tarvetta.

Kulutin taas loppuun kolme tuoksunäytettä. Narciso Rodriguezin Essenceä suosittelen teille, jotka olette ihastuneet esim. Cleanin tuoksuihin, tämä tuoksuu puhtoisen myskin lisäksi hieman kukkaiselle ja puuteriselle. Voyage d'Hermès on ihana, tässä tuoksuu sitruunan ja kardemumman pirteä yhdistelmä, tuoksu on todella piristävä ja virkistävä. Profumi di Pantellerian Maestrale on täydellinen kesätuoksu, tuoksun nimi "mistraali-tuuli" on niin nappiin kuin olla ja voi. Tämä miehille suunnattu tuoksu on kirpeän aromaattinen, herätys-efekti on voimakas. Raparperi tekee tästä myös ihanan herkullisen. Harmi, että tuoksua myydään vain 100 millin pullossa n. 120 euron hintaan. En ole varma, olenko valmis satsaamaan ihan noin paljon, mutta voisin ostaa tästä dekantin tai uuden näytteen, hmm..

*saatu blogin kautta

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

I love me -messusaalis


Odotin innolla tämän vuoden kauneusmessuja, jotka siis olivat osa I love me -messuja (lisäksi oli muotia, koruja, kelloja, terveysjuttuja..). Olen käynyt messuilla parina aikaisempana vuotena, tänä vuonna viihdyin ehdottomasti parhaiten! En jännittänyt turhia, tapasin muita bloggareita ja yllättäen myös tuoksututtavan töissä messuilla. Muidenkin näytteilleasettajien kanssa oli mukava jutustella. Kiersin messut aluksi yksin, käväisin blogimiitissä, kiersin messut uudelleen tätini kanssa, ja lopuksi kävimme katsomassa bodypaintingin SM-kisojen palkintojenjaon.

Tuttujen ja tuntemattomien lisäksi messuissa on ehdottomasti parasta se, kun pääsee livenä hypistelemään hankalasti saatavien merkkien tuotteita! Kuten muille bloggaajille juttelinkin, olen esimerkiksi tosi laiska tilaamaan kulttilakkoja netistä.

Luonnonkosmetiikkaa oli tarjolla ilahduttavan paljon, myös muutamia minulle ennestään tuntemattomia merkkejä. EkoPharma Professional on ilmeisesti hoitoloissa myytäväksi tarkoitettu, suomalainen luonnonkosmetiikkamerkki. Sertifikaattia ei tosin ainakaan ostamistani tuotteista löydy. Heillä oli messutarjouksia, ja myyjä taisi vielä pyöristää hintoja alaspäin. Ostin merkiltä Suklaa-appelsiini hierontavoiteen käsille (eli käsivoiteen), se on koostumukseltaan ohutta, mutta ihanan öljyisen tuntuista. Tuoksu ei ole onneksi liian hyökkäävä. Myös Kosteuttavassa silmänympärysgeelissä on jännä, kevyt mutta erittäin kosteuttavan oloinen koostumus. Pakkausten ulkoasuun merkki voisi tosin panostaa hieman enemmän..

Amerikkalaiselta Aubrey Organicsilta minulla olikin muutama tuote ihan ostoslistalla: NuStyle Organic Hair Smoothing Serum ja rasvaiselle/akne-iholle tarkoitettu Clarifying Therapy Toner -kasvovesi, jossa on 1% salisyylihappoa.

Joy Natural on uusi, suomalainen luonnonkosmetiikkamerkki, jolla on ihanan raikas visuaalinen ilme. He aikovat kuulemma avata myöhemmin kivijalkakaupan Helsinkiin :). Ostin kympillä Body Melt -vartalovoin, jonka INCI on yksinkertaisuudessaan tällainen: kaakaovoi, sheavoi, mehiläisvaha ja manteliöljy.


Vanhoilta tutuilta luonnonkosmetiikkamerkeiltä, messujen vakkareilta löytyi tällaisia ihanuuksia: jo pitkään ostoslistallani ollut Flow Kosmetiikan Kookos & Sitruuna Himalajansuolakuorinta ja Laveralta huippuhalvalla (4 €!) Eyebrow Styling Gel sävyssä Hazel Blonde sekä uutuus Organic Mango & Organic Avocado Colour & Shine Intense Treatment -tehohoitoaine hiuksille. Olisin tarvinnut myös tavallisen hoitiksen, mutta se nyt sitten unohtui ostaa..


Duroyn pisteellä iski runsaudenpula. Minun piti ostaa Hämeenlinnan blogimiitissä esitelty ripsikampa ja poskipunasivellin (kuvia esim. Karoliinan blogissa), mutta en sitten jotenkin löytänyt niitä, enkä tullut kysyneeksi apuakaan. Oli vähän kiire sinne bodypaintingin SM-kisojen palkintojenjakoon. Päädyin sitten ostamaan Häivytyssivellin-nimellä kulkevan siveltimen, jota aion kyllä käyttää luomivärin levittämiseen liikkuvalle luomelle, sekä pienehkön, synteettisen häivytyssiveltimen. Käytin molempia jo tänään, ovat unelmanpehmeitä ja toimivat loistavasti!


Zoyaa oli jälleen NailCityn pisteellä hurja valikoima, minun silmiini pomppasi PixieDust-lakka nimeltä Nyx. A England -lakkoja on myös kovasti hehkutettu blogeissa, nyt kun näin sävyt swatchattuina, niin en kauheasti kuitenkaan innostunut. Ainoa, mikä tuntui omalta sävyltä, oli tämä likaisenkultainen Princess Sabra.

Messuilla tuntui olevan paljon virolaisia yrityksiä, yksi oli Mereneid Sari. Merkki on tuttu ennestään, ostin kalsium-lakan kerran Pärnusta manikyyrin yhteydessä. Hinnat olivat erittäin edulliset, joten ostin kokeiluun Top It All Topcoatin ja Calcium Rich Curing Lacquerin. Taisivat maksaa reilut pari euroa kappale!


Nämä ovat ilmaistavaraa, Konadin BB:n sain Cesars Shopin kassalla ostokseni kylkiäisenä, Avonin punan sävyssä Ripe Papaya sain vaihdossa vanhaan, katkenneeseen Viva La Divan huulipunaani, Moroccanoilin näytteitä oli yleisessä jaossa ja Osmantuksen ständiltä sain Robert Piguet -uutuustuoksujen näytteitä :).


Mies sai tuliaisiksi Ziaja Bubble Cola Kids Shampoon, koska tämä tuoksuu ihan colalle! Hän on tuon kasviuutejuoman suuri ystävä :). Tarjolla olisi ollut myös samantuoksuinen suihkugeeli, mutta hänen atooppiselle iholleen sopii paremmin suihkuöljy, onneksi siis oli tämä shampoo!