Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essie. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. toukokuuta 2015

Perennial Chic + Daisy


Kukkaismeininkiä kynsillä siis kahden kevään uutuuslakan myötä.

Lämmin beige on "Perennial Chic" Essien Flowerista-kevätkokoelmasta ja topperina Natural Coden "Daisy". Daisy sisältää pieniä valkoisia mattaglittereitä ja isoja kukkia, sekä sinisiä, vaaleanvihreitä ja beigejä mattaisia hileitä. Ihan täydellinen, hempeä glittertopperi tuomaan mielenkiintoa cremeen nudelakkaan. Sopii minusta parhaiten yhdistettynä vaaleisiin lakkoihin. Kokeilin Daisya tummemman oranssin kanssa, eikä yhdistelmä oikein miellyttänyt silmää.


Daisya on muuten kynsillä yksi kerros. Isot kukkahileet tuppaavat painumaan pullon pohjalle, joten sitä kannattanee säilyttää esim. ylösalaisin.

Perennial Chicin sain goodie bagista, Daisyn ostin itse tarjouksesta kolmella eurolla :).

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kiva Koulu-päivä :)

Kynsitaidetta ikuistamassa

Viime lauantaina Turussa tapasivat muslimien, mopopoikien ja juoksijoiden lisäksi myös "muutama" kosmetiikkabloggaaja toisiaan seurustelun, syömisen ja kivan järjestetyn ohjelman merkeissä. Turun suunnalla asuvat bloggaajat Jonna, Nea ja Päivi olivat pistäneet pystyyn tähän asti suurimman kauneusbloggaajien miitin, suuri kiitos siitä heille! Puitteet olivat upeat, ohjelma kiinnostavaa ja seura mahtavaa! (No tuliko tarpeeksi superlatiiveja :D?)

Hannan Pandalle taiteilemat upeat kynnet

Lähdimme Meikkimonsterin maailman Sonjan kanssa matkaan jo aamuvarhaisella, ja kahvittelemaan piti päästä sekä ennen, että jälkeen bussimatkan. Ennen varsinaista ohjelmaa ehdimme herkutella Aurajoen rannalla Cafe Artissa Sonjan, Pandan, Hannan ja Tarun kanssa. Turussa tuntui olevan vaikka mitä meneillään: Ravintolapäivää, polttareita, juoksutapahtumia, joten ihmeteltävää riitti.


Cafe Artista tie vei Mi Nailsille, jolla siis on kivijalkaliike Turun keskustassa. Sieltähän löytyi "pari" muutakin bloggaajaa. Kassakone taisi kilistä ihan mukavaan tahtiin, itsekin kiikutin kassalle indie-lakkamerkki Dance Legendin Kiwi Smoothien (ks. edellinen postaukseni).


Panimoravintola Koulusta löytyi reilulle viidellekymmenelle osallistujalle tarpeeksi tilaa, siellä olikin aikas upeat puitteet miittailla!


Vaikka Turku ei ole minulle mitenkään läpikotaisin tuttu, jopa minä olin kuullut tästä paikasta. Rakennus on siis oikeasti toiminut kouluna, joksi se on valmistunut 1800-luvun lopussa. Uusrenessanssitalon historia näkyi paitsi ravintolan nimessä, myös rekvisiitassa.

Bellman-saliin mahtui ongelmitta koko porukka
Ohjelmassa oli mm. Essien lakkauspiste, tässä lakataan Sonjan kynsiä kevätkokoelman Garden Variety -lakalla. 

Saimme tutustua IDUN Mineralsin ruotsalaisiin, pohjoismaisesta mytologiasta inspiroituneisiin meikkeihin. Sarjaa myydään apteekeissa ja se on saavuttanut suosiota puhdistetuista raaka-aineista valmistetuilla tuotteillaan. Itse olen tutustunut vasta sisäkajaliin, puuterimaiseen peiteaineeseen ja ripsiväriin, mutta hingun palavasti tekemään lähempää tuttavuutta esim. poskipuniin ja luomiväreihin. Ehkäpä ostan synttärilahjaksi itselleni jotain kivaa (heinäkuussa, siihen saakka olen meikkien ostolakossa).


L'Oréalin viestintäpäällikkö Tarja Kuusela kertoi Essie-kynsilakkamerkin taustoista ja uutisista. Yksi kiinnostava, mieleeni jäänyt anekdootti oli Essien perustajan Essie Weingartenin tapa markkinoida lakkoja merkin alkutaipaleella: rahaa markkinointiin ei ollut paljon, joten hän vei tuotenäytteitä kynsisalonkeihin sekä Las Vegasin kasinoiden työntekijöille, joiden kynsiin asiakkaat kiinnittivät huomiota. He sitten osasivat kysellä näitä kivoja kynsilakkasävyjä kotopuolessa ympäri Yhdysvaltoja. Aika nerokasta.

Jatkossa Essien kynsilakkasävyjä kehittelee muuten muotisuunnittelija Rebecca Minkoff!


Warehousen (mm. Tigin, Fudgen ja Gorgeous Londonin maahantuoja) Mikko Vainio kertoi hiustrendeistä sekä demonstroi rennon lettikampauksen Fantazya-blogin Janetille. Vaikken ole mikään maailman innokkain hiustenlaittaja, sain paljon hyviä vinkkejä! Trendeistä oli myös kiinnostava kuulla, koska itse en niitä juurikaan seuraa. Nyt on in siis 70-luku: glam rock -look, hippikampaukset, pitkät otsatukat..

Minulle on blogin kautta päätynyt niin paljon hiusten muotoilutuotteita, että niitä pitää kyllä nyt ruveta käyttämään oikein urakalla :D. Myös goodie bagissa löytyi suolasuihketta, johon olenkin tässä viime aikoina ihastunut. Siis suolasuihkeeseen ylipäätään, Fudgen Salt Sprayta en ole vielä ehtinyt kokeilemaan.

"Virallisen osuuden" jälkeen jäimme Kouluun jälki-istuntoon muutamien kanssabloggaajien kera, juttujen rönsyillessä maan ja taivaan välillä :). Kaikkien reilun viidenkymmenen kanssa ei tietenkään ehtinyt päivän aikana mitenkään jutella, mutta oli sekin mahtavaa, kun ehti kuitenkin tutustua paremmin muutamiin hienoihin tyyppeihin! Ja erityiskiitos Sonjalle mainiosta matkaseurasta!

Ja kiitos vielä kanssabloggareille ihanasta kosmetiikanhuuruisesta päivästä, niin innostavaa viettää aikaa samanhenkisessä seurassa! Vaikka olin kotona vasta myöhään illalla, jaksoin vielä intoilla miehellenikin tästä kaikesta, ja tosiaan sunnuntaina väsäsin virtaa täynnä blogijuttuja.

Kiitos myös mukana olleille yrityksille/brändeille!

Essie Blossom Dandy & Dance Legend Kiwi Smoothie


Oi että, nyt on mahtava, kosmetiikantäyteinen ihanien bloggaajakollegoiden seurassa vietetty viikonloppu takana! Tapasimme Turussa reilun 50 kollegan kesken! Nyt on taas se sama innostunut fiilis, mikä minut aina valtaa tavattuani muita kosmetiikkafriikkejä! Vielä kerran kiitos järjestäjille, näitte suuren vaivan, jotta meillä olisi ihana päivä yhdessä :).

Vietin suurimman osan sunnuntaista parvekkeella kuvaten goodie bagin antimia ja lakkaillen swatcheja ja omia kynsiäni tietty.

Goodie bagistä löytyi Essien kevätkokoelma, jossa on ihanan voimakkaita sävyjä plus pari neutraalimpaa.


Kiekolla kaikki Turun reissulta kotiin tuomani lakat swatchattuina, vasemmalta oikealle:
Dance Legend "Kiwi Smoothie" (itse ostettu Mi Nailsilta, loput miitin goodie bagista)
Lumene "Clear Day" - Kirkkautta ilmassa
IDUN Minerals "Alexandrit"
Avon Magic Effects Mineral Crush "Rose"
Avon Magic Effcts Matte "Black"
Essie "Petal Pushers"
"Flowerista"
"Perennial Chic"
"Picked Perfect"
"Blossom Dandy", kärjessä DL "Kiwi Smoothie"
"Garden Variety"
Rimmel "Port-A-Loo-Blue"

Ai-ai. Varsinkin tuo savuinen Petal Pushers on niin minua, niin minua. Myös Idunin kynsilakkaa on kiva päästä kokeilemaan!


Tässä vielä lähemmin, miltä Kiwi Smoothie näyttää Blossom Dandyn päällä.

Dance Legend on muuten venäläinen indie-lakkamerkki, jota saa ainakin MiNails.fi -verkkokaupasta ja kivijalkaliikkeestä Turusta.


En tiedä mistä kupliintuminen johtuu, mutta minulla on tässä hoitolakka, aluslakka, kaksi kerrosta essien Blossom Dandya (joka on aika paksua koostumukseltaan), kerros Kiwi Smoothieta ja vielä pikakuivattaja. Että ehkä se on näiden kaikkien kerrosten kombo, joka sen aiheuttaa?


Nättiä on silti, jos minulta kysytään! Kiwi Smoothie on tosiaan hyvin läpikuultava vihreä, joten vaihtelemalla sen alla olevaa lakkaa saa erilaisen lopputuloksen. Täytyy kokeilla seuraavaksi ihan vihreää vihreää :D.

Teen vielä erillisen miittipostauksen, mutta ensin ihasteltiin näitä lakkoja, koska tällainen postaus on nopeampi tehdä. Pitää käyttää välillä päätä tyynyllä ennen arkeen paluuta..

lauantai 2. toukokuuta 2015

Huhtikuun loppuneet


 Huhtikuun loppuneita kertyi tällainen kasa, suht sama määrä kuin aiempina kuukausina tänä vuonna.


Dr. Bronner'sin 18-in-1 Hemp Citrus Orange Pure-Castile Soap tuoksui ihanasti ärtsyn sitruunaiselle ja oli erittäin tehokas puhdistaja käsille ja siveltimille. Tätähän voisi käyttää vaikka mihin, mutta noihin kahteen em. tarkoitukseen käytin itse. Voisin ehdottomasti ostaa uudestaankin, varsinkin koska merkki tarjoaa eläinkokeetonta luonnonkosmetiikkaa :).

Sain näitä Triple Dry -deodorantteja* blogin kautta testiin, joista kaksi meni miehelleni. Hän tykkäsi niistä kovasti, itsekin pidin tätä todella kätevänä, sillä Triple Dry'ta ei laiteta joka päivä. Pystyy lähtemään hyvin vaikka viikonloppureissuun ilman dödöä. Miinuspuoleksi totesin tämän aiheuttaman kutinan, joten en käyttänyt tätä aivan loppuun asti, purkista olisi riittänyt varmaan vielä muutamana käyttökertaan. Miehelle Triple Dry ei aiheuttanut kutinaa, vaikka hänellä on muuten aika herkkä iho.

Urtekramin Rose -sarjasta kirjoittelin aiemmin täällä. Kuten postauksessa sanoin, olen todennut nämä Urtekramin Deo Crystalit* niin toimiviksi, että näitä on tullut käytettyä jo monen monta purkkia. Tästä Rose-tuoksusta en tosin oikein pitänyt, mutta suosittelen esim. Aloe Veraa tai No Perfumea. Urtekramia saa ihan marketeista ja sekin on sertifioitua eläinkokeetonta luonnonkosmetiikkaa.

Alverde on saksalaisen DM-kemppariketjun oma luonnonkosmetiikkamerkki. Eräällä YouTube-kanavalla on kehuttu näitä vartalovoita, joten ostin matkallani viime kesänä minikokoisen macadamia-vartalovoin testiin. Tämä Macadamianuss Karitébutter Körperbutter oli erittäin makeantuoksuinen, täyteläinen ja kosteuttava. Kovin miellyttävä vartalonkosteuttaja siis, tuoksu tosin on minun nenääni hieman turhan ätläkkä, mutta varmasti miellyttää monia muita.


Sain nämä Biothermin kokeilukoot joskus, kun tein isompia ostoksia Sokoksella. Biosource Hydra-Mineral Cleanser Toning Mousse on tiivistä saippuamaista mousseputsaria, joka ei ole lemppariputsarityyppini. Pesee nimittäin ihan natisevan puhtaaksi ja jopa kuivattaa. Biorsource Instant Hydration Toning Lotion sisältää alkoholia, joten en tiedä sitten, miten kosteuttavaa tämä on. Sarja on suunnattu normaalille ja sekaiholle.

Käytin suurimman osan näistä RVB Skinlab/Diego Dalla Palman kokeilukokoisista tuotteista jo maaliskuussa, joten muista voi lukea edellisestä loppuneet-postauksesta. Pidin näistä kovasti, myös tästä Anti Age - Mature Skin Redensifying Creamista*, jossa on suojakerroin 15. Ei ollut liian tuhtia meikin alle, vaikka minulla on rasvoittuva iho. Tuoksut näissä on mukavan pehmeitä ja mietoja.

Clinique Custom-Repair Serumin pitäisi olla jonkinlainen älyseerumi, joka hoitaa juuri sinun ihosi ongelmakohtia, olivat ne sitten mitä tahansa. En oikein osaa sanoa tästä nyt muuta, kuin että kosteutti kyllä ja oli mukavan kevyttä.

Skin Blossom on edullinen luonnonkosmetiikkasarja, Reviving Eye Cream on "keskitäyteläistä" ja minusta kosteutustehot olivat hyvät. Minun silmänaluseni tosin eivät ole kovin kuivat, joten näitä on aina hieman hankala arvioida, mutta voisin ostaa tätä uudestaankin.

Dermalogicalta tuli kokeiltua minikokoinen (4 ml) Total Eye Care SPF 15* -silmänympärysvoide, jossa on hieman myös peittoa, ei tosin kovin mainittavasti. Koostumus on melko täyteläinen, joten en osaa sanoa, turvottaako tämä sille alttiita silmänalusia. Suojakertoimen takia voisin ostaa täysikokoisenkin tuotteen!

Phytocéanen Night Renewal Creamista* olen kirjoitellut aiemmin täällä.


Nail Tek Hydration Therapy IV on hoitolakka "hyvin vaikeille kynsille" :D. Valitettavasti en huomannut tästäkään olevan juuri apua liuskoittuville kynsilleni. Tosin ne kyllä joutuvat töissä erittäin koville.

L'Oreal Infallible -kynsilakka* sävyssä Fuschia For Life on esitelty tarkemmin täällä. Piti tosin ottaa se loppuneet-postaukseen vasta sitten, kun päällyslakkakin on loppunut.. sitä on vielä noin puolet jäljellä.

Essie The Nail Corrector Manicure Corrector Pen eli huopakärkinen kynsilakankorjauskynä oli ihan ok, mutta pystyn kyllä elämään ilman tällaista.

En osta enää myöskään tällä tavalla pakattuja kynsiöljyjä, sillä huopakärkiä ei koskaan ole tarpeeksi mukana, ja ne menevät nopeaksi tosi sottaisen näköisiksi.. Mavalan Mavapen oli myös ihan ok, ei nyt mikään tehokosteuttaja.


Käytin huhtikuussa vain näitä tuoksunäytteitä, sillä halusin nähdä, kuinka monta kuukauden aikana menisi. Kaikki eivät tosin olleet täysiä aloittaessani, mutta vastaus on siis kymmenen. Heeleyn Figuier lentää roskiin, vaikka siinä on vielä jonkun verran, sen verran kamalalta se tuoksuu.

Käytin loppuun siis nämä näytteet, nimet sisältävät linkit tuoksujen Fragrantica-sivuille: Parfum d'Empire: Yuzu Fou, Azemour Les Orangers, PP Perfumes Hannele, Le Labo Neroli 36, Fleur d'Oranger 27, Heeley Figuier, Czech & Speake Neroli, Annick Goutal Mandragore, The Different Company De Bachmakov, Chanel Eau de Cologne, Hermès Eau d'Hermès.


Alverdelta kului loppuun myös meikinkiinnityssuihke, Fixierendes Spray. Sisältää mm. alkoholia ja kofeiinia, muuten vaikutti ainesosalistan perusteella perus luonnonkosmetiikan kasvovedeltä.

Idun Mineralsin Vatn Mascara on siis lämpimällä vedellä poistettava, 38-tyyppinen ripsiväri. Lähtee helposti pois, toisin kuin esim. Sensain ripsivärit. Tämä ei tee kovin näyttävää jälkeä, mutta pidin tästä silti arkiripsarina. Harja on pienehkö, lyhytpiikkinen muoviharja.

Sensain Liquid Eyelinerin nimeen vannoo moni bloggaajakollega, eikä syyttä. Tarkalla siveltimellä rajausten tekeminen on niin helppoa kuin se vaan voi olla. Tähän saa täyttöpatruunoita, eli en heitä hylsyä menemään, jos joskus haluan ostaa siihen täytön. Nyt minulla oli ruskea patruuna, jälki on tosin melkein mustaa.

L'Oréalin True Match The Touche Magique -valokynä oli hyvä kirkastaja kasvoille, nyt käyttämäni Estée Lauder ei ole tätä hirmuisen paljon parempi, vaikka hintaa on rutkasti enemmän. Minulla oli sävy Ivory Beige.

IsaDoran Velvet Touch Compact Powder sävyssä Sheer Transparent puolestaan oli minusta täysi susi puuteriksi. Kovin oli pöllyävää ja karkeajakoista, sekä näkyi kasvoilla turhan selkeästi. Enpä muista, milloin tätä ennen olisi tullut näin huono puuteri vastaan.

Estée Lauderin DayWear Anti-Oxidant Beauty Benefit Creme SPF 35 oli edelleen hyvä, olen tätä käyttänyt ennenkin. Peittää ja pysyy hyvin. Vaatii tosin puuteroinnin, kasvot jäävät muuten öljyisen näköisiksi. Minulle sopii tämä sävy 01 Light.

Luomivärikin pääsi loppumaan, nimittäin Wet n Wildin Brulee! Tämä on monen suosikki. Mattavaalea sävy on osa jokaista silmämeikkiäni kulmaluulla ja häivytyksen apuna. Onneksi Wet n Wildia saa edelleen Pretty.fistä, vaikka Seppälä teki kyllä huonon päätöksen jättäessään merkin pois valikoimistaan.

Minulla on tukku näitä Meow Cosmeticsin mineraalipohjanäytteitä, käytin nyt tämän Pampered: 2-Frisky Mau -sävyn. Tältä indie-meikkifirmalta löytyy siis kymmeniä eri sävyisiä ja koostumuksisia mineraalimeikkipohjia, jokaiselle löytyy varmasti sopiva :D. Itse en varmaan jaksa tilata tuolta täysikokoista, mutta käyttelen nyt tosiaan näitä sopivan sävyisiä pois, sillä hyviähän nämä ovat. Peittävät ja pysyvät oikein hyvin.

Valitettavasti tässäkin kuussa lentää meikkejä roskiin, nämä Shiro Cosmeticsin Miyazaki Tintsit pääsivät homehtumaan. Esittely näistä täällä. Kannattaa siis käyttää nämä nopeasti, sillä säilyvyys ei näköjään ole kovin hyvä.

Huh, jaksoiko joku lukea tänne asti :D ?

*Saatu blogin kautta.

maanantai 5. tammikuuta 2015

piCture pOlish Freya's Cats


Cesar'sille tuli uusi indielakkamerkki, nimittäin piCture pOlish, jonka upeita lakkoja olen ihaillut jo pidempään kynsiblogeissa. Itse kuitenkin tilaan/ostan lakat mieluiten Suomesta tai Pohjoismaista (jotta ei tarvitse miettiä postitusongelmia ja alveja/tulleja), joten olen lähinnä kotimaisten kauppojen varassa. Onneksi ne tuntuvat laajentavan valikoimia koko ajan. Tilasin heti muutaman uutuuden, kun Cesar's otti nämä lakat myyntiin. Valitsin kaksi sinistä piCture pOlishia sekä OPIn Red Fingers & Mistletoesin.


PiCture pOlish tekee paljon yhteistyötä bloggaajien kanssa, Freya's Cats on Nihridan luoma. Huikea sävy ja koostumus tässä, vau!

Nimettömään laitoin Color Clubin Poetic Huesia ja Essien On a Silver Platteria. Päällyslakkana HK Girliä :).

torstai 7. helmikuuta 2013

Helmikuun LivBox


Pahoittelut salaman pahoinpitelemistä kuvista, pääsin availemaan laatikkoa vasta auringonlaskun jälkeen :(

Tällä kertaa LivBoxin availussa ei juuri ollut jännitystä, sillä menin Facebookista kurkkimaan sisällön jo etukäteen. Tämän kuun boksi sai siellä melko paljon kritiikkiä.

Teemana on tietenkin ystävänpäivä 14.2, joka näkyy pinkissä teemavärissä ja tuotteiden valinnassa.

Sokoksella myytävän We Care Icon -merkin vartalovoi on nimeltään Love Story Body Butter, pakkaus on vaaleanpunainen ja itse voikin hennon vaaleanpunaista. Huokaisin helpotuksesta, sillä tuoksu on onneksi melko mieto ja hento. (Pelkäsin ätläkkää karkki- tai kukkaistuoksua.) Voi vaikuttaa melko paksulta jankilta, joten taidan käyttää sen nyt talven kuivattamalle iholle. Pakkauskoko on 200 ml ja mukana tulleen kortin mukaan arvo on 6,90€.

Essien lakkaa salaa hieman toivoinkin, sillä en ole vielä päässyt niitä kokeilemaan. Ne ovat nykyään helposti saatavilla marketeista ja tavarataloista, mutta hintaa niillä on sen verran, ettei niitä tule ihan heräteostoksina hankittua. Vaaleanpunaisen sävyn nimi on teemaan sopiva Lovie Dovie. Väri on hillitympi kuin tuossa kuvassani, tästä pääset tarkastelemaan swatcheja Googlen kautta. Jotkut olivat ilmeisesti saaneet vielä hennomman vaaleanpunaisen sävyn Muchi Muchi. Olen tyytyväinen, että sain Lovie Dovien, sillä tällä hetkellä minulla ei ole tällaista sävyä. En välttämättä ostaisi omilla rahoillani vaaleanpunaista lakkaa, mutta kyllä tämä nyt menettelee. Kortin mukaan tämän 14 millin lakka kustantaa 13,90€.

Olayltä on kolme not for sale -tekstillä varustettua 7 millin näytettä. Olen saanut 3 Point Super Serumista joskus näytteen ilmaiseksi lehden välissä. Lisäksi tuli 3 Point Treatment Cream ja Night Renewal Elixir. Nämä eivät ole rasvoittuvalle iholleni suunnattuja, ehkä annan jollekin vanhemmalle sukulaiselle tai heitän toilettilaukkuun reissukäyttöä varten.

Osa oli saanut tämän John Gallianon 10 millin matkakokoisen Parlez-moi d'Amour -tuoksun sijaan kolme ihan tavallista hajuvesinäytettä, ja ymmärrän erittäin hyvin heidän pettymyksensä. Tuollaisissa näytteissä on yleensä vain noin 1-2 milliä hajuvettä, joten eihän se ole missään suhteessa tuohon 10 millin "purse spray'hin". Parlez-moi d'Amour -niminen tuoksu sopii kyllä erittäin hyvin helmikuun hempeään teemaan, vaikkeivät tämän tyyppiset tuoksut minuun iskekään. Kortissa sitä kuvaillaan näin: "Myskin, hedelmien ja kukkien yhdistelmä tuo tuoksulle odottamatonta vetovoimaa, ja lopputulos on ultranaisellinen.".


Vaikkeivät tuotteet tällä kertaa oikein kolahtaneetkaan, niin tykkäsin siitä, että ne oli valittu niin hyvin teemaa noudattaen, Olayn voiteita lukuunottamatta. En ole pinkin ja hempeän ystävä, mutta moni on :)!

Jatkoin LivBoxin tilausta, joten toivotaan, että jatkossa tämän katon alla kuullaan enemmän riemunkiljahduksia!