Näytetään tekstit, joissa on tunniste HM. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HM. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. helmikuuta 2015

Teemaviikko: Mukavuusalueen ulkopuolella - vastavärit & tummat huulet


Keltainen ei ole minulle värinä vaikea, blogissakin on silloin tällöin nähty keltaisia meikkejä, mutta kokonaisuutena tällainen kevyen silmämeikin ja tummien yhdistelmä sen sijaan on, samoin vastavärien yhdistäminen. Keltaiseen tartuin pitkästä aikaa in this part of town -blogin Liisan postauksen innoittamana.

Tätä meikkiä kävin näyttämässä vain metsän pikkulinnuille, vaikka ei tuo huulimeikki nyt niin pelottavalta näyttänytkään, mitä ajattelin.


IDUN Mineralsin "38-mascara" Vatn on toisinaan hiukan haastava kerrostettava..


Usein, kun en tiedä, minkä poskipunan valitsisin, laitan vain aurinkopuuteria. Tällä kertaa sipaisin kevyesti kuitenkin myös persikkaa poskille, joka tosin ei juuri näy. Highlighter on kellertävä Fyrinnaen In the Spotlight.

Huulimeikki osoittautui mm. kahvittelun ja rahkavälipalan kestäväksi, se on NYXin Long Pencil Lip sävyssä Prune, pohjustuksena Sensain Lip Base.


Silmät
NARS Pro-Prime Smudge Proof Eyeshadow Base
Wet n Wild ColorIcon Single Eyeshadow "Brulee"
Fyrinnae Powder Highlighter "In the Spotlight"
Shiro Cosmetics "No Men Like Me"
H&M Eyeshadow "Yellow"
Wet n Wild ColorIcon Eyeshadow Palette "Vanity"
Sante Kajal Eyeliner "No. 08"
IDUN Minerals Mascara Vatn

Posket
Fyrinnae Powder Highlighter "In the Spotlight"
essence Brilliant Eyeshadow "From Russia With Love"
Make Up Store Wonder Powder "Gobi"

Huulet
Sensai Lip Base
NYX Long Pencil Lip "Prune"

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Keltainen silmämeikki


Olen tehnyt tämän Makeup Geekin tutoriaalista sisäistämäni meikin nyt jo useita kertoja, sen verran paljon tähän tykästyin. Ajattelin jakaa sen teillekin, vaikka idea ei siis ole omani. Tästä pääsee tiirailemaan tuota Marlenan tutoriaalia.

Minulla on muutama keltainen luomivärinappi, jotka ovat olleet todella vähällä käytöllä, mutta nyt niille tosiaan tuli käyttöä tämän meikin myötä! Tämä on lisäksi melko nopea meikki tehdä, sillä vaikka levitän keltaisen luomivärin kynäsiveltimellä, ei se vaaleutensa takia vaadi hurjasti häivyttelyä.


Marlena neuvoi siis laittamaan keltaista luomivakoon, ulkonurkkaan hieman oranssia, liikkuvalle luomelle vaaleaa hohtavaa luomiväriä ja ruskean tai mustan kissarajauksen. Itse olen varioinut tätä välillä laittamalla vaaleanpunaista liikkuvalle luomelle sekä vaihdellut rajauksen väriä ja paksuutta. Tässä meikissä on liikkuvalla luomella hohtavaa, vaaleaa persikkaista sävyä ja rajauksena ohuelti Sensain ruskeaa Liquid Eyelineria. Oranssia luomiväriä en omista, mutta olen käyttänyt Malu Wilzin 84:ää, joka on ehkä.. tumma persikkainen sävy?

Pohjustus: MAC Paint Pot "Soft Ochre"

Käytetyt luomivärit: Wet n Wild "Brulee"
Wet n Wild Vanity -paletin keltakultainen
Eye Shadow by H & M "Yellow"
Malu Wilz "84"
Lumene "Hyvästit kesälle"
Gosh Waterproof Eye Shadow "Love That Champagne!"

Rajaus: Sensai Liquid Eyeliner "Brown"

Ripsivärit: ACO Volume Mascara "Black"
Sleek Magnitude Mascara "Black Waterproof"

torstai 27. maaliskuuta 2014

Meikkipussiin mätsätyt kynnet


H&M:llä haahuillessani törmäsin tällaiseen pirtsakkaan, läpinäkyvään meikkilaukkuun, tai en tiedä mihin käyttöön se on alunperin tarkoitettu. Oma aiempi käsilaukussa kulkenut meikkipussukkani on ollut jo pitkän aikaa rikki. Onhan minulla meikkilaukkuja, mutta käsveskakäytössä läpinäkyvyys on aika iso plussa. Keväisen pirteät värit kolahtivat!


Enpäs sitten lakkaillutkaan uusilla China Glaze -lakoilla, vaan päätin etsiä lakkalaatikosta uuteen meikkipussiin mätsäävät sävyt ja kokeilla pilkkumania. Persikkainen peittävä nude-lakka on Models Own Bare Beauty ja vihreä on Artdeco 506.


Olen pilkutusta joskus aiemminkin kokeillut, mutta se meni silloin ihan plörinäksi. Nyt onnistui paremmin, vaikka pilkut hitusen levähtivätkin päällyslakkaa levittäessäni. Käytin dotting toolina hiuspinniä :).


Olen jo pitkään halunnut käyttää joskus Adeninasta ostamiani pupu-aiheisia siirtokuvia, tämä lakkaus oli niille juuri sopiva tausta! Pupuja jäi vielä toinen satsi, taidan käyttää ne lähempänä pääsiäistä!

torstai 9. helmikuuta 2012

H&M Eyeshadow Yellow ja Lush Chilli Tingle Lip Tint eli hieman väri-iloittelua


Viimeaikaisia pikku ostoksia ja niillä tehdyn meikin esittelen tänään. Ensiksi minut vajaasta kahdesta eurosta erottanut H&M:n keltainen sololuomiväri nappi "Yellow". Keltaista olen kaipaillut jo kauan, on pitänyt hankkia Coastal Scentsin paletti, joka luonnollisesti sisältäisi kymmenien muiden räikeiden ja hankalien värien lisäksi myös pikkuruisen keltaisen napin, mutta enpä ole sitä vieläkään saanut aikaiseksi. Ja tietysti olin utelias myös näiden laadun suhteen. Kyllä tällä minusta saa aikas hyvää vastinetta rahoilleen. Yllä swatch primerin päällä, omiin tarpeisiini aivan tarpeeksi hyvä pigmentti on tässä kevätauringossa :).


Lushilla kävin nuuhkimassa Vasilisan innoittamana Jumalan hönkäystä, ja tein pari heräteostosta. Toinen oli tämä Chilli Tingle Lip Tint, joka oli jonkinmoisessa alennuksessa. Joo. En olisi tarvinnut enää yhtään huulihärpäkettä, mutta tällainen nyt kuitenkin omistukseeni siirtyi. Oranssinpunaista sävyä tämä tarjoaa huulille mukavasti, tuoksu on samantapainen kuin chilisuklaissa, makua tai kihelmöintiä en havaitse. Kosteutustehot ovat kepeät, mutta jotain helpotusta on kuitenkin tarjolla. Näitä oli tarjolla monessa eri sävyssä. Tuossa uudessa Helsingin Rautatieaseman Asematunnelin liikkeessä taisi olla parempi ilmastointi kuin edellisessä, asiointikokemus oli ihan miellyttävä niiltä osin. Myyjätär oli taas minun makuuni ystävällinen mutta liian tungetteleva.

(Breath of God, "viiden tähden tuoksu", oli minusta aika hämmentävä. Aika sekava, tuoksui vahvasti "lushille". Kokeilin sekä perinteistä suihkittavaa tuoksua, että kiinteätä parfyymiä, edellisessä havaitsin selkeämmin melonin, jälkimmäinen oli enemmän hippimäinen, miehekäs, voimakas itämainen tuoksu. Lushissa en havainnut niitä paperiliuskoja ollenkaan, joten muut tuoksut jäi testaamatta.)


Alla sitten keltainen ja chili tositoimissa.
  • Sisänurkassa ja alaluomella Lumenen "Jäähyväiset kesälle" -duon vaaleaa persikkaa, liikkuvalla luomella "Yellow", luomivaossa Malu Wilzin luomiväri "84", ulkonurkassa ja Sensain tussirajauksen päällä kumpaakin ruskeaa Wet 'n Wild "Vanitystä", häivyttelyssa samaisen paletin vaaleita.
  • Ripsiväri Lancôme Hypnôse Doll Eyes.
  • Poskipuna Inglot AMC Cream Blush "84".
  • ja huulilla tosiaan Chilli Tingle ilman rajauksia tms. Taisin kuvaa varten levittää sen siveltimellä.


Tein meikin ihan blogia varten sunnuntaipäivän ratokseni, mutta itseasiassa tämä keltainen silmämeikki ei oikeastaan ollutkaan käytännössä niin hurja miltä kuulostaa. Olisin lähtenytkin nämä nassussa sukulaisperheen luo vaalivalvojaisiin (=mässäjäisiin), ellei tuo meikkipohja olisi ollut niin paksu ja pakkelimainen.


Minkälaisia heräteostoksia te olette tehneet viime aikoina?

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Joka-aamuiset ystäväni

Vippaskonstin innoittamana väsäilin tällaisen postauksen..
Näitä minä sudin nassuuni lähes joka aamu, ja nämä lähtevät myös reissuille mukaan. Käsveskassa kulkee myös huulimeikkipussi, joka sisältää myös kuvassa olevan puuterin ja kasvopaperit. Aikaa menee 15-20 minuuttia, syön ja juon tosin samalla. Kovin mielelläni en ovesta ulos lähde ainakaan ilman meikkivoidetta, kulmaväriä ja ripsaria. Ehtisin periaatteessa meikata junassakin ja ehkä kehtaisinkin, koska siellä on siihen aikaan vain hyvin vähän porukkaa, mutta tykkään syventyä mieluummin johonkin kirjaan tai lukea blogeja kännykällä.

Käytän tällä hetkellä MACin Studio Stick Foundationia SPF 15, joka vaatii alleen primerin (Lumenen Beauty Base Matifying Primer). Nestemäisten meikkivoiteiden kanssa en ole primeria aina käyttänyt, mutta tuo puikkomeikkivoide levittyy vaan niin paljon nopeammin ja siistimmin pohjustuksen päälle. Silmänalusille Benefitin Erase Pastea, muille peitettäville kohdille Estée Lauderin Double Wear Stay-in-Place Concealer SPF 10. Jos ehdin, niin sipaisen Smashboxin O-Glow'ta poskille. Mahtava tuote, tällä on vaikea saada poskipunaövereitä aikaan. Aine on sähäkän fuksianväristä, mutta muuttuu iholla luonnolliseksi punaksi. Jos taas ehdin, ikivanhaa The Body Shopin ruskeaa poskipunaa varjostukseksi. T-alueelle Lumene Natural Coden Skin Perfector Shine & Redness Eliminatoria. Päivän mittaan korjailen meikkiä The Body Shopin Tea Tree -kasvopapereilla, jotka siis imevät rasvaa iholta, ja Estée Lauderin AeroMatte Ultralucent Pressed Powderilla.

Kulmat laitan kuosiin Rimmelin Professional Eyebrow Pencilin sävyllä "Hazel" ja Lumenen kulmien muotoiluvahalla. Luomen pohjustukseksi Urban Decayn Primer Potion, silmien sisänurkkiin Palladion Shadow&Liner Herbal Crayonin sävyä "Champagne", ylärajauksiksi Rimmelin Soft Kohl Kajal Eye Pencilin sävyä "064 Stormy Grey", alarajauksiksi The Body Shopin valkoista kajalia. Luomivärejä toki vaihtelen, mutta usein käytän Make Up Storen "Muffinia" kulmaluulle ja sisänurkkaan, ja joskus jos en muuta ehdi, niin myös koko luomelle. Ripsivärinä tällä hetkellä Oriflamen musta Wonder Lash Mascara.

Huulimeikitkin vaihtelee, mutta eniten olen käyttänyt Cliniquen Long Last Glosswearin SPF 15 sävyä "Guava Gold" ja Clarinsin Colour Quench Lip Balmin sävyä "03". Oikeastaan suht saman värisiä ovat, mutta Clinique on pitkäkestoisempi ja Clarins hoitavampi.

Näitä tulee käytettyä eniten: The Body Shopin poskipunasuti, Ecotoolsin meikkivoidesivellin, TBS:n napakka luomivärisivellin, Seppälästä ostettu Bodytalk-merkkinen tuuhea ja pehmeä luomivärisivellin, samanlainen H&M:ltä, pieni sivellin MSCHIC by Seppälä, kynänmuotoinen Goshin sivellin, H&M:n kabuki ja jotkut random-ripsentaivuttimet. Body Shopin sudit ovat muuten yli kymmenen vuotta vanhoja, saas nähdä kestävätkö nuo halvemmat yhtä kauan. Ecotoolsin sivellin on ihana, suosittelen! Tarkoitus olisi jossain vaiheessa hankkia Ecotoolsia lisää.