Näytetään tekstit, joissa on tunniste Himalaya Herbals. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Himalaya Herbals. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. toukokuuta 2016

Huhtikuun loppuneet


Kylläpäs loppuikin vähän tuotteita taas.

Laveran ihanan, kolantuoksuisen vartalokuorinnan ostin viime vuonna Saksasta, mutta tätä myydään nykyään Suomessakin, englanniksi nimi on Smoothing Body Scrub. Kirjoittelin tästä ja muista kahvia sisältävistä tuotteista oman postauksen.

Bottega Verden Delicate hand wash with Mint and Basil extracts loppui ekana merkiltä tammikuussa tilaamistani tuotteista. Ihan jees, en ole mintun ylin ystävä joten en ehkä ostaisi uudestaan. Nykyään sitä paitsi pihistelen käsisaippuan suhteen ja täyttelen näitä pienempiä pumppupulloja isosta, Tokmannilta ostetusta tönikästä.

Freemanin Barefoot -sarjan Eucalyptus + Fig Butter Cream on tosi tuhtia tavaraa jota saa ihan naama punaisena puristella ulos tuubista. Kelpo jalkavoide, mutta ei ehkä paras kokeilemani. Tuoksuthan näissä on ihania!

Vaseline Intensive Care Healthy Hands Stronger Nails on ohuen ohutta, nopeasti imeytyvää käsivoidetta, jonka pitäisi mukamas vahvistaa kynsiä. Sisältää keratiinia, joka on eläinperäinen raaka-aine.

Terra Naturi on saksalaisen ruokakauppaketjun oma merkki, joten sitä ei myydä Suomessa. Kehäkukka-käsivoide oli perushyvä luonnonkosmetiikan käsivoide. Pidän näistä niiden sisältämien luonnonöljyjen takia enemmän. Taviskäsivoiteet (kuten tuo Vaseline) sisältävät usein mineraaliöljyjä ja silikonia, joiden liukkaasta tunnusta en oikein välitä.


EkoPharma Professionalin Puhdistava Vadelmavaahto puhdisti mielestäni meikit hyvin, kuivattamatta ihoa. Voisin ostaa uudestaan, varsinkin kun tuote on vegaaninen ja kotimainen. Samoin kuin sarjan Vadelma Kasvovesi, joka jätti vähän vaisummat fiilikset, mutta niin kasvovedet yleensäkin. Nämä olivat pienempiä kokoja, jotka tulivat I love me -messuilta ostamassani kokeilupaketissa. Osa tuotteista on vielä käyttämättä, osan annoin eteenpäin.

Melvitan palasaippua oli majaillut jemmoissani niin kauan, että käytin sen kasvojen sijaan siveltimille. Pala kului nopeasti, sillä saippua oli todella pehmeää.

Lumenen Kukkien kieltä* oli muutaman vuoden takainen kausilakka muistaakseni, ei tietysti kovinkaan uniikki sävy. Tämä oli viimeinen viime elokuussa aloittamani kynsilakkaprojektin lakoista, jee! Lakkoja oli siis kymmenen. Nyt pääsin tavoitteeseeni, eli tällä hetkellä värilakkoja on tasan sata. En siis halua omistaa tuon enempää kynsilakkoja. Ajattelin muuten yrittää tehokulutella muutaman IsaDoran lakan, niin tulee tilaa uusille, jos sellaisia tekee mieli jossain vaiheessa ostaa.

Jane Iredalen Just Kissed Lip and Cheek Stain* -näyte oli todella riittoisaa tavaraa. Tuote antaa siis kevyttä sävyä huulille ja on samalla mukavan kosteuttava. Sisältää mehiläisvahaa.

Samoin kuin Himalaya Herbalsin Intensive Moisturizing Cocoa Butter Lip Balm*, jonka hukkasin hiljattain. Pidin sitä yöpöydällä, mutta nyt en löydä sitä mistään. Onneksi ehdin käyttää suurimman osan. Koostumus on ihanan tuhti yöhuulirasvaksi, mutta jatkossa etsisin mehiläisvahattoman korvaajan.

*Saatu blogin kautta.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kevään loppuneita


Naputellaanpas taas hieman loppuneista tuotteista..

LivBoxista tuli viime kesänä Sebamed After Sun Soothing Balm, joka on tuoksuton ohut kosteusvoide, pakkauksen mukaan tämän pitäisi olla myös viilentävä, mutta sellaista efektiä en itse havainnut. Käytin tämän ihan tavallisena vartalovoiteena. En ole superinnostunut apteekkikosmetiikasta, ja tämäkin oli minusta melkoisen tylsä tuote pakkausta myöden. Ihan hyvin tämä kuitenkin kosteutti, vaikka koostumus oli kovinkin ohut. Haluaisin kyllä tästä narinastani huolimatta joskus kokeilla Sebamedin kasvoputsaria.

Suihkin loppuun Estée Lauderin Sensuous Nude -tuoksun, tuo oli 15 millin pikkukoko. Tuoksu on melko kevyt, joten kun otin sen päivittäiseen käyttöön, kului tuoksu loppuun kuukaudessa parissa. Enemmän tarinointia Sensuous Nudesta täällä.

Sain goodie bagista Himalaya Herbalsin Nourishing Skin Creamin, tämä 50 millin kokoinen voide on tarkoitettu koko vartalolle, siis myös kasvoille. Itse käytin sen vartalon kosteutukseen. Sarja on saapunut muutamia kuukausia sitten Prismoihin ja suurimpiin S-marketteihin. Hintaluokka on todella edullinen, tämäkin maksaa vain 2,50 euroa. Hyvä kosteuttaja oli, omaan makuuni tämä oli vain vähän turhan voimakkaasti hajustettu.

Yves Rocherin Jardins du Monde -suihkugeelisarjassa on vaikka minkä tuoksuisia edullisia ihanuuksia, minä olen ihastunut tähän Californian Almond Shower Creamiin. Myös kahvintuoksuinen on ihana.


Aubrey Organicsin EveryDay Basics -sarjan Cleansing Gelin sain blogin kautta testiin. Kirjoittelin siitä postauksen viime syksynä. Olen tässä käytellyt muitakin putsareita välissä, mutta voin silti todeta, että tuo 100 millin pakkaus oli riittoisa, sillä yksi pieni pumppaus riittää yhteen käyttökertaan. 

Vichyn Pureté Thermale Purifying Foaming Water -vaahtoputsaristakin on olemassa helmikuussa kirjoitettu postaus täällä. Pidin tästäkin :). Vichy, ACO ja Louis Widmer ovat minusta vähiten tylsiiä apteekkikosmetiikkamerkkejä, pakkausdesignilla kun on minulle niin iso merkitys.

Peppy Galoren Diva Toner for Sensitive Skin koostuu pääosin ruusuvedestä, kovasti tykkään näistä kukkaisvesistä kasvovetenä, vaikken olekaan huomannut niiden tekevän mitään suurempia taikoja. Pakkaus on tosi symppis :).

Sain Exuviancen kokeilusetin myös goodie bagista. Exuviance on amerikkalainen hoitolasarja. Gentle Cleansing Cream oli hyvin hellävarainen voidemainen putsari. Onneksi sain suunnilleen samaan aikaan Sensain puhdistusliinan, joka helpotti tämän kanssa toimimista. Liinasta kun näkee, lähteekö ihosta vielä meikkiä. Soothing Toning Lotion oli ihan jees kasvovesi, ei herättänyt sen kummempia tunteita. Exuviancen tuoksumaailma tuntuu olevan pehmeän hedelmäinen, se ei ihan kolahtanut, mutta voisin kuvitella, että moni muu tykkää. Evening Restorative Complex oli mukava yövoide, ei liian tuhti rasvoittuvalle iholleni.


Clinique High Lengths Mascaran sai hakea Stockalta loppuvuodesta kanta-asiakaspostin mukana tulleella setelillä. Minulla kesti tovin päästä tämän kanssa sinuiksi, tässä kun on todella erikoinen, kampamainen ja lyhytpiikkinen harja. Mutta kun vihdoin opin oikean tekniikan, olin kyllä vaikuttunut tämän tekemästä jäljestä. En tiedä oliko tämä nyt varsinaisesti pidentävä, mutta ehdottomasti tuuheuttava ja taivuttava (ainakin omilla jo valmiiksi hieman kaartuvilla ripsilläni).

Clarins Be Long Mascarassa on pieni kuminen harja, joka oli todella kätevä. Jälki oli ihan ok, todella siistiä ja erottelevaa, mutta jotain jäin silti kaipaamaan. Ihan  hyvä arkiripsari kyllä kuitenkin. Tämä pieni, mutta riittoisa näyte tuli goodie bagin mukana.

The Body Shopin Brow Definer oli hyvä löytö, en ole tällaiseen hieman vahamaiseen, helposti työstettävään koostumukseen aiemmin törmännyt. Väriä ei tule pehmeähköstä koostumuksesta huolimatta silti liikaa. Sävy Blonde/Auburn on minulle juuri passeli. Onneksi hinta on todella kohtuullinen (12 euroa), sillä tämä kynä kuluu melko nopeasti. Ostin jo uuden kappaleen.

Estée Lauderin AeroMatte Ultralucent Pressed Powder on loistava puuteri. Koostumus on hyvin hienojakoista ja kevyttä, se häivyttää tehokkaasti ihohuokosia sekä pitää ihon kiillon pitkään kurissa. Voisin ehdottomasti ostaa uudestaankin! Estée Lauderilla on mainioita meikkituotteita, mutta täytyy sanoa, että noista pakkauksista en kauheasti pidä, niiden ulkonäköön voisi ehkä tehdä hieman freesausta.

Käydessäni läpi meikkipakin sisältöä, huomasin kahden huulituotteen homehtuneen :(. Toinen on Lushin Chilli Tingle Lip Tint ja toinen ajoittain hyvin ahkerasti käyttämäni MACin Capricious (lustre-koostumusta). Onneksi minulla on vastaavia sävyjä jo valmiiksi. Mutta täytyypä tästä ahkeroitua käyttämään noita huulituotteita, ettei näin pääsisi käymään kauhean monelle tuotteelle.


Dependin Myrrh Oil eli kynsinauhaöljy tuli pikkuruisessa 5 millin pullossa, mutta se oli todella riittoisaa. Miedon ja hyvän tuoksuinen öljy oli näppärä ja nopea levittää siveltimellä.

OPIn minilakoista taas yksi kuivahti, tämän sävyn nimi oli You Don't Know Jacques.

Inm Out The Door on ensimmäinen kokeilemani pikakuivattaja, joka ei kutista lakkauksia, siksi ostin jo toisen tällaisen. Ilahduttavasti tämä ei jämähtänyt kauhean pahasti loppua kohden, hieman toki paksuuntui. Holy Grail -kamaa!

Etron Lemon Sorbet -tuoksu ei varmastikaan pääse oikeuksiinsa tällaisesta tikku-näytepullosta kokeiltuna, luulen, että tästä saisi enemmän irti suihkautettuna. Kuitenkin totesin pitäväni tästä kovasti, tämä on siis unisex-sitrustuoksu, jossa tuoksuu sitruunan lisäksi mm. rosmariini ja laventeli. En rakastunut ihan niin paljon tähän, että satsaisin noin 80 euroa maksavaan 50 millin pulloon.