Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lily Alexandra. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lily Alexandra. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tyhjiä purkkeja


Dermosilin Dermonature Puhdistusvaahdon kasvoille käytin loppuun käsisaippuana, sillä se oli aivan liian kuivattavaa tavaraa jopa minulle. Lisää pääset lukemaan tästä.

Dermonature Kasvovesi Neroli tuoksui Spritelle. Ihana kasvovesi! Hieman kummastelin tosin sitä, että tämä vaahtosi hiukan. Tässä oli eniten appelsiininkukkavettä. Kun juttelin Sokoksella Melvitan edustajan kanssa, hän suositteli rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle laventelivettä. Hän sai kyllä kiinnostumaan Melvitasta, jota olen pitänyt hieman sekavana sarjana.

The Body Shop Natrulift Softening Facial Wash oli alennusmyynneistä ostettu poistotuote. Tämä kului loppuun reilussa kuukaudessa, tosin pakkauskokokin oli vain 100 milliä. Hellävarainen kypsemmälle iholle suunnattu puhdistusvoide, josta kyllä pidin kovasti.


Mádara Deep Moisture Gel on uudistettu sekä sisällöltään että pakkaukseltaan, markkinoilla ei siis enää ole tällaista purkkia. Ja hyvä niin, oli aikamoinen turhake, sillä tämä sai aikaan kauhean kiristävän tunteen kasvoille. Sain käytettyä loppuun, kun käytin tuon Lily Alexandran seerumin päällä.

Lily Alexandra Kiinteyttävä tehoseerumi oli aivan ihana kosteuttava seerumi, joka korjasi nopeasti tuon Dermosilin putsarin aiheuttamat vahingot. Käytin tätä myös aamuisin, sillä se oli tarpeeksi kevyttä meikkipohjankin alle. Voisin ostaa lisää, ellen olisi näin kokeilunhaluinen :). Tämän myötä innostuin seerumeista.

Louis Widmer Skin Appeal Peeling tuli näytekokoisena LivBoxista. 12 milliä oli kuitenkin melko riittoisa koko, mielestäni sain ihan hyvän käsityksen tästä. Tykkäsin, sillä minusta tuntui, että tämä tehosi todella hyvin epäpuhtauksiin ja finniarvet vaalenivat joka käyttökerran jälkeen lähes silmissä. Ehkäpä tulee ostettua täysikokoinenkin purkki!


Four Reasons Color Mistin sain vihdoin ja viimein kulutettua väkisin loppuun. Tuon pakkauksen spray-systeemi meni jo ajat sitten rikki, ja nyt kun sain siirrettyä loput tuotteesta toimivaan spray-pulloon, tuli se lopulta suihkittua loppuun. Njaa, enpä huomannut mitään erikoista vaikutusta tällä, hiusten selvittelyyn käytin apuna.

Styx Kräutergarten Henna Balsam Redin ostin viime kesänä Virosta. Olenkin tainnut kehua tätä pariin otteeseen, tämä hoitis sai hiukseni upean ilmaviksi! Lisäksi pidin tämän hieman maskuliinisesta, patsulisesta tuoksusta. Ostan ehdottomasti uudestaan, jos tulee jossain vastaan.

Moroccanoil Treatment hoitoöljy 10 millin näytekoossa tuli myöskin LivBoxissa. Moni on tästä kovasti tykännyt, ja kyllähän tämä hoiti omatkin latvani nopeasti paljon parempaan kuntoon. En ostaisi tällä hinnalla, mutta tämä sai kiinnostumaan Biozellin Arganöljy Eliksiiristä, jonka incistä löytyy myöskin silikoneja ja kasviöljyjä.


Bioregena PediRepair -jalkavoiteen sain tädiltäni, joka oli ostanut tämän jostakin luonnonkosmetiikkaa käyttävästä hoitolasta. Hän ei tainnut pitää tästä voimakkaan hajun takia, tässä onkin jalkavoiteille tyypillinen piparminttuinen tuoksu. Voide on melko täyteläistä, mutta kosteutusteho ei silti ollut kovin tehokas, tai ainakaan kovat kantapääni eivät tällä juuri pehmenneet. Tämä sai vähän epäilemään luonnonkosmetiikan jalkavoiteita.. Tiedättekö te jotain tehokasta tuotetta?

Dermosil Primo Saksanpähkinä käsivoiteesta en oikein pitänyt jotenkin keinotekoisen, voimakkaan hajun takia, ja sen käsiin jättämän kalvon takia. Täytyy yrittää muistaa pysyttäytyä luonnonkosmetiikan käsivoiteissa vastaisuudessa.

Urtekram Shea Butter Lip Balm on ihana, superkosteuttava luonnonkosmetiikan huulirasva, ja vielä erittäin edullinenkin. Huomasin muuten, että tämän parasta ennen -päivämäärä oli mennyt jo viime lokakuussa, mutta käytin kuitenkin loppuun, sillä en huomannut tuotteessa mitään muutoksia.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Loppuneita


Jaahas, naputellaanpas tähän väliin taas loppuneista kosmetiikkatuotteista. Aloitellaan kasvojutuista.

L'Oréal Paris Eye & Lip Make-Up Remover Waterproof tuli tarpeeseen, kun aloin talven myötä käyttää säännöllisemmin vedenkestävää ripsiväriä. Nappasin tämän ihan lähimarketista, harvemmin sieltä tuleekaan mitään kosmetiikkaa ostettua. Minulla on melko vähän kokemusta näistä silmämeikinpoistoaineista, edellinen muistamani oli Lumenea, joka kirveli silmänympärysihoa siinä määrin, että turvaudun jatkossa muihin merkkeihin. L'Oréal hoiti hommansa tehokkaasti silmiä tai ohutta ihoa ärsyttämättä. Saatan ostaa jatkossakin, jos tämä ainainen kokeilunhaluni katoaa johonkin tai ellen löydä parempaa. Miksiköhän nämä aineet muuten myydään yleensä näin pienissä pulloissa, tämänkin pakkauskoko on vain 125 ml? Tällainen kuluu kuitenkin suhteellisen nopeasti, muutamassa kuukaudessa.

Flow kosmetiikan Ruusuvesi on hyvin perinteinen kauneudenhoitotuote, tätä ainetta lienee käytetty jo vuosikymmeniä.. Etiketin mukaan ruuvesi sopii erityisesti kuivalle, herkälle, couperoottiselle ja ikääntyvälle iholle. Kyllä minunkin rasvoittuva ihoni tästä tykkäsi, vaikkei mitään ihmeitä tehnytkään. Silti tämän suihkuttelu tuntui rauhoittavalta ja kosteuttavalta ihonpuhdistuksen jälkeen. Ja kuten etiketti lupasi, suloinen tuoksu helli myös mieltä. 100 millin pullo maksaa ainakin merkin omassa verkkokaupassa 16 euroa. Mietin, että saisikohan ruusuvettä esim. etnisistä kaupoista edullisemmin, joissain maissahan sitä käytetään ruoanlaittoon? Flow kosmetiikan eduksi katsottaneen luomulaatuisuus ja ainakin pullottaja on kotimainen yritys. Pullo on suloinen, vaaleanpunaista mattalasia, ja spray on laadukas. Merkiltä löytyy myös muita kukkaisvesiin perustuvia kasvovesiä.

Lily Alexandran Pehmentävää kasvonaamiota en käyttänyt loppuun, vaan ihoni reagoi tähän samalla tavalla kuten Nekullakin, eli naamio aiheutti kuumottavan ja kihelmöivän tunteen, ja huuhdeltuani sen pois, kasvot punoittivat kuin viimeistä päivää! Kaikki kolme muuta kokeilemaani Lily Alexandraa tekivät minuun vaikutuksen, harmillista että tämä naamio nyt sitten teki tällaisen tempun. Seerumista olen maininnut täällä ja silmänympärysvoiteesta & puhdistusgeelistä olen kirjoittanut oman postauksenkin.
INCI on tällainen: Aqua, Glyceryl Stearate SE, Cetyl Alcohol, Glycerin, Stearic Acid, Betain, Bambusa Arundinacea Stem Powder, Caprylic/Capric Triglyceride, Xanthan Gum, Tocopheryl Acetate, Glyceryl Caprylate, Potassium Sorbate, Sodium Phytate 
Incihaku.fin mukaan Potassium Sorbaten (joka on myös elintarvikelisäaine) epäillään aiheuttavan yliherkkyysoireita, mutta toisaalta sitä on myös silmänympärysvoiteessa ja seerumissa, enkä saanut siitä mitään oireita.


Dermosilin Väriä suojaava shampoo 30 millin matkakoossa kului loppuun alta aikayksikön. Koska tämä oli myös muiden käytössä, en ehtinyt tätä montaa kertaa kokeilla, joten en valitettavasti osaa vielä sen perusteella muodostaa mielipidettäni. Meillä on samaa ainetta järkälemäinen 500 millin pullo, joten eiköhän siihenkin tule tilaisuus..

Schwarzkopfin got2b Rockin't Dry Shampoo taisi myös olla ahkerammassa käytössä tuolla paremmalla puoliskolla, itse käytän kuivashampoota melko harvoin. Tästä olen lukenut tyhjenemisongelmista, mutta meidän kappaleemme toimi ihan moitteettomasti. Vertailukohtana minulla on vain Tigin Rockaholic Dirty Secret -kuivashampoo, joka oli ehkä hitusen tehokkaampi, mutta hinnan takia ostaisin mieluummin Schwarzkopfia. Nyt kaapissa tosin on Klippoteketiä.

Nämä Dermosilin 40 milliset mini-vartalovoiteet kuluvat aika nopsaan. Ensin käytin Classic Body Lotionin, joka näytti ihan räältä ja tuoksui muotovaahdolta, hyh. Winter Body Lotionin nimeä ihmettelin, sillä se oli Classic Body Lotionin tavoin melko ohutta lirua. Pakkaukset olivat kivat: näppärä flippikorkki ja söpöt lintukuviot, mutta tuskin hankin näitä uudelleen.

Born to Bio -tuotteista olen kirjoitellut jo aiemmin täällä. Violet Shower Gel oli mukavan tuoksuista, INCIstä katsoin, että tässä on orvokin sijasta douglaskuusta! 300 millin pullo tuntui kestävän ikuisuuden, joten vaikka tästä tykkäsinkin, niin on mukava saada vihdoin jotain vaihtelua. Myös Rose Sauvage Deodorant tuoksui ihanalta, hieman porkkanaiselta ruusulta! Tämä pelitti pitkään todella hyvin, kunnes muiden luonnonkosmetiikkadödöjen tavoin hyytyi loppumetreillä. Silloinkin tämä oli ihan toimiva niinä päivinä, kun ohjelmassa ei ollut mitään ihmeempää liikuntaa tai jänniä tilanteita.


Kuten olen moneen otteeseen maininnut, pidin Beauty Without Crueltyn Mineral Satin Blusherista sävyssä Cranberry todella paljon, aivan ideaali sävy, joka antoi terveen ilmeen ja hohti hillitysti. Poskipuna oli lähes yhtäjaksoisessa käytössä viime syksystä lähtien. Mm. tässä lisää juttua.

Lumene Natural Coden kynsilakka Trouble Maker oli yksi suosikeistani, nyt tämä 4,5 millin minipullo sitten loppui kesken kynsien lakkauksen. Neljään kynteen sain tarpeeksi väriä! Loput kynnet lakkasin hieman samantyyppisellä IsaDoran Oasiksella. Aivan upea sävy, kaksi kerrosta riittää ja lakka oli myös melko kestävä! Pidän myös muista Lumene Natural Coden lakoistani, harmi että merkin sävyvalikoima on melko suppea.

Chanel Mat Lumière -meikkivoiteesta sudin viimeiset rippeet tuossa muutama päivä sitten. Olen kirjoittanut tästä aiemmin oman postauksensa. Hyvän primerin kanssa ja oikean levitystekniikan avulla tämä oli loppujen lopuksi ihan mukiinmenevä meikkivoide, mutta en ostaisi uudestaan.


Benefit Erase Paste sävyssä Medium oli mainio peitevoide silmänalusille. Lohenvärinen, paksu ja vahamainen aine levittyi ja asettui mukavasti sekä tietenkin peitti hyvin.

Rimmel Professional Eyebrow Pencil "Hazel" oli pitkään hukuksissa meikkipakin uumenissa. Sitä oli vain enää pikkupätkä jäljellä, jonka päätin käyttää loppuun. Tämä on melko pehmeä kynä, en ehkä enää ostaisi, sillä kovemmilla kynillä saa luonnollisempaa jälkeä. Sävy on myös ehkä hitusen liian punertava, vaikka hennaankin hiuksiani.

torstai 3. tammikuuta 2013

Joulukuun suosikit


Karkkipäivän Sannin ylistävät Viva la Diva -huulipunapostaukset saivat minut himoitsemaan merkiltä jotakin kaunista arkisävyä. Punat ovat erittäin edullisia, joten lopulta en enää pystynyt vastustamaan kiusausta, vaikka entisiäkin huulimeikkejä on vaikka kuinka paljon siihen nähden, että olen melko laiska huulien meikkaaja. Valitsin lopulta tällaisen "my lips but better" -sävyn nimeltä "Midnight Queen" (Sannikin mainitsi, että jotkut sävyt on nimetty hieman oudosti..). Jälki on hieman läpikuultava, eikä sisällä mitään hohdetta tai helmiäistä. Puna liukuu ihanasti huulille ja tuntuu todella kevyeltä, mutta kosteuttavalta. Tuoksusta ja koostumuksesta tulee suuresti mieleen Lumenen Cranberry Kiss huulipuna, joka minulta löytyy sävyssä "Levoton liekki" (ei näköjään enää valikoimissa ainakaan Lumenen verkkosivujen mukaan). Erittäin hyvä huulipunavalinta joulukuun pakkasilla! Tätä punaa voi lisätä huoletta myös ilman peiliä.


Muita huulituotesuosikkeja oli mm. Urtekramin Shea Butter Lip Balm, joka kosteuttaa todella tehokkaasti! Myös Clarinsin Colour Quench Lip Balm (minulla sävy "3") on mukavan huoleton ja kosteuttava huulivoide/kiilto.


Joulukuussa halusin tuoksuiltani mm. lämpöisyyttä, savuisuutta ja suitsukekiehkuroita. Shalimar EdC:n lisäksi suosikkeja olivat suhteellisen tuore hankintani, katoliselta kirkolta tuoksuva Etron Messe de Minuit ja Comme des Garçons Series 3: Incense Zagorsk, joka puolestaan on saanut inspiraationsa ortodoksisuudesta. Mielestäni sitä dominoi suitsuketta enemmän kotoinen koivu ja mänty sekä suuresti rakastamani porkkanainen iiris. Kumpikin on projektioltaan melko hillittyjä ja  lämpötilaltaan melko koleita, siten minulle arkikelpoisia käyttötuoksuja. Loppuvuonna en ole niin raivokkaasti jaksanut enää nuuhkia uusia tuttavuuksia, vaan pukeutua näihin tuttuihin suosikkeihini.


Dermosilin puhdistusvaahto kasvoillani sai kauheita aikaan, pelastukseksi koituivat Kreikan reissulla ostettu Apivitan Propolis & Citrus Cleansing Gel, joka vaahtoaa kevyesti, puhdistaa ihanan hellävaraisesti, eikä jätä kiristävää tunnetta iholle. Hieman harmittaa, etten tullut ostaneeksi täyttä kokoa. Lily Alexandran Kiinteyttävän tehoseerumin otin myös heti tehokäyttöön, tavoistani poiketen olen käyttänyt sitä aamuin illoin. Se tarjosi välitöntä helpotusta tuon puhdistusvaahdon kuivattamalle ja kiristämälle iholle. Yksi pumppaus seerumia imeytyy heti, kosteuttaa, mutta on silti ihanan kevyttä!


Vasta ostin tämän Wet 'n Wild Wild Shine "Halucinate" -lakan, mutta jo se on ollut kovassa käytössä ja ihastelun kohteena. Minulla ei olekaan ollut glitterlakkoja vuosikausiin, on ollut lapsellisen hauskaa ihastella tämän välkettä ja eri puolia eri väristen lakkojen päällä. Siinä on mm. vihreitä, sinisiä, kuparinvärisiä ja kultaisia hileitä, hyvältä näyttää mm. tummanvihreän, vaaleansinisen, tummanharmaan, persikka-nuden ja siniharmaan kanssa :).

lauantai 8. joulukuuta 2012

Loppuvuonna loppuneita


Loppuvuonna onkin loppunut paljon luonnonkosmetiikkaa, huomaan!

The Body Shopin Almond Oil Daily Hand & Nail Creamista olen täysin samaa mieltä kuin Mustaa Kajalia -blogin HeidiB: tuoksu on ankean keinotekoisen mantelinen, koostumus ohutta ja hitaasti imeytyvää, jättää inhan kalvon käsien pinnalle. Tämä puteli majaili kylppärissä pit-kään, lopulta päätin käyttää pohjat vartalovoiteena, että pääsisin mokomasta mahdollisimman pian eroon. En suosittele.

Pitäisi ymmärtää pysyttäytyä näissä luonnonkosmetiikan käsivoiteissa, joissa tuota kalvo-ongelmaa ei ole, yksi hyvä esimerkki on Santen Family-sarjan Bio-Goji & Olive Handcreme. Pakkaus on napsautettavan korkkinsa ja kokonsa puolesta (100ml) ideaali käsilaukkuun, myös voide on miedon tuoksuista, ohutta ja nopeasti imeytyvää. Näin talvella kaipaan ehkä hieman täyteläisempää voidetta, mutta muina vuodenaikoina oikein suositeltava vaihtoehto.

Lily Alexandran, suomalaisen luonnonkosmetiikkasarjan Suojaavasta puhdistusgeelistä ja Silottavasta silmänympärysvoiteesta kirjoittelinkin juuri viime kuussa. Erittäin hyviä tuotteita nämäkin, erityisesti reilun kokoista sy-voidetta voin suositella lämpimästi. Riittoisa ja ylellinen tuote.

Weleda One-Step Cleanser & Toner on 2 in 1 -tuote kasvojen puhdistukseen, itse käytin meikinpoistoon ennen varsinaista putsaria. Tuote jätti niin inhottavan kirvelevän ja kiristelevän tunteen kasvoilleni, että se oli ehdottomasti huuhdeltava jollain tavoin pois. Silmämeikin puhdistukseen tämä ei todellakaan sovi, eikä valmistaja sitä siihen suosittelekaan.

Mádara Deep Purifying Foam oli muistaakseni miellyttävä, tehokas ja hellävarainen kasvoputsari. Mádarahan on hieman uudistanut tuotteitaan, sekä sisältöä että ulkoasua, joten tämä ei kai ole aivan sama tuote, kuin nykyisellään myynnissä oleva.

Sama koskee Deep Clarifying Toneria. Alkoholi on INCI-listan yläpäässä nykyisessäkin tuotteessa, joten taidan jättää jatkossa väliin.

Rimmelin Glam'Eyes Colour Reveal Eye Brightening Mascara "001 Black Sapphire" -ripsarista pidin todella paljon, erityisesti maskaran kätevästä kumiharjasta, siististä jäljestä, sinimustasta väristä ja pienestä kimalluksesta. Hyvät kokemukset tästä ripsiväristä saavat minut hinkuamaan Max Factorin Eye Brightening Tonal Black Volumisingia testiin. Siihen saattaa mennä aikaa, sillä minulla on edelleen muutama korkkaamaton ripsari jemmassa. Sinisille silmille tarkoitettu on muuten myöskin nimeltään Black Sapphire!

OPI:n Top Coatia on vielä melko runsaastikin pullossa jäljellä, mutta koostumus on jo sen verran jähmeää, että sitä on liian hankala käyttää. Muuten kyllä kehujensa arvoinen tuote, en tosin taida ostaa enää uutta pulloa, kun kerran noin nopeasti jämähtää.

Seche Viteä ei onneksi jäänyt pullon pohjalle suurta määrä, tämäkin kaiken hehkutuksen arvoinen. Uusi pullo on jo kierroksessa.

Hajuvesikin pääsi kulumaan loppuun! Ihan lähitulevaisuudessa tällaista ihmettä ei taitane päästä tapahtumaan. Acorellen Jardin des Thés onkin kevyt ja nopeasti haihtuva tuoksu, joten tätä saikin hölvätä hieman reilummalla kädellä. Tuoksu on aivan ihana, bergamottinen piristysruiske! Käytin colognen tapaan raikastukseen, harmi tosiaan, että tämä luonnonkosmetiikkatuoksu ei juuri tuntia pidempään iholla kestä. Uusi sitrustuoksuehdokas voisi olla Thierry Muglerin Mugler Cologne tai The Different Companyn Bergamote, mutta nyt mieli halajaa pehmeämpiä ja lämpöisempiä tuoksuja, joten nämä hankinnat saavat odottaa kevääseen.


tiistai 20. marraskuuta 2012

Lily Alexandra Suojaava puhdistusgeeli ja Silottava silmänympärysvoide


Ostin viime keväänä Luonnonkaunis-luonnonkosmetiikkamessuilta muutamia Lily Alexandra -tuotteita hyvällä messutarjouksella, muistaakseni 30-40 eurolla sai paketin, jossa oli puhdistusgeeli, silmänympärysvoide, Kiinteyttävä tehoseerumi ja Pehmentävä kasvonaamio. Nyt minulle on kertynyt käyttökokemuksia kahdesta ensin mainitusta, ja varsin hyviä sellaisia ovatkin!

Lily Alexandra Helsinki on suomalainen luonnonkosmetiikkasarja, sertifikaattia ei tosin ole, nehän saattavat olla liian tyyriitä tällaisille pienille merkeille. Sarjaan kuuluu pieni määrä ihonhoitotuotteita, mainitsemieni lisäksi tarjolla on Uudistava 24-tunnin voide, Kosteuttava kasvovesi ja Hellävarainen kuorinta. Tuotteita voi tilata myös suoraan yrityksen nettisivuilta, hinnat vaihtelevat 16 eurosta 45 euroon.

Pakkausten ulkoasu on mielestäni tyylikkään vähäeleinen. Suuret plussat ropisevat minulta tuotteiden tuoksuttomuudesta, minusta hajusteet ovat kasvojen ihonhoitotuotteissa inhottavia ja täysin ylimääräisiä. Ylellisyyden vaikutelmaa voi minusta luoda juurikin pakkauksilla ja tuotteiden koostumuksella.

Suojaava puhdistusgeeli on kirkasta ja kevysti vaahtoavaa geeliä, joka pesee hellävaraisesti mutta tehokkaasti. Silmämeikinkin saan pestyä pois. Iho ei jää sen jäljiltä kiristävän tuntuiseksi. Mukavan simppeli ja toimiva tuote! Pakkauskoko on ehkä hieman turhan pieni, vain 100 ml, se ei tällaista uusia kokemuksia janoavaa kosmetiikkahamsteria haittaa, mutta ehkä olisi ekologisempaakin tehdä hieman suurempia kokoja? INCI-listakin on merkitty selkein, isoin kirjaimin pakkaukseen, ja se näyttää tältä: Aqua, Lauryl Glucoside, Cocamidopropyl Betaine, Decyl Glucoside, Glyserin, Benzyl Alcohol, Dehydroacetic Acid, Xanthan Gum, Olea Europea Oil, Tocopheryl Acetate, Olea Europeae Extract, Sodium Phytate.

Silottava silmänympärysvoide sen sijaan on reilussa 30 millin purnukassa, joka on yleensä koko kasvoille tarkoitettujen kosteusvoiteiden pakkauskoko. Voide on valkoista ja ihanan pehmeästi levittyvää. En kärsi kuivuudesta silmien alueella, mutta tuote vaikuttaa kyllä ihan kosteuttavalta. Pieniä juonteita ei ole enää vähään aikaan näkynyt, hyvällä kosteutuksella ne taitavat pysyä poissa. Ylellisin vähään aikaan käyttämäni sy-voide on tämä siis, myös samaan messutarjoukseen tarttunut 5-kymppinen tätini tykkäsi kovasti tästä riittoisasta tuotteesta. INCI-listalta löytyy mm. vihreää teetä: Aqua, Caprylic/Capric Triglyceride, Stearic Acid, Glycerin, Camellia Sinensis, Leaf Extract, Simmondsia Chinensis Oil, Glyceryl Stearate SE, Cetyl Alcohol, Tocopheryl Acetate, Clyceryl Caprylate, Potassium Sorbate, Sodium Phytate, Citric Acid.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kesäkuun kivoimmat


Kesäkuun kivoimpiin tuotteisiin on luonnollisesti kuuluneet tuoreimpia ostoksiani, esim. Coastal Scentsin 88 Warm Palette. Kuten Coastal Scents -haalintapostauksessani kirjoitinkin, tämä oli haaveilulistallani todella pitkään, enkä joutunut pettymään. Yksi asia, mikä minua tässä erityisesti ilahduttaa, ovat lukuisat paletin sävyjä käyttäen toteutetut You Tube -tutoriaalit. Jos siis itseltä meinaa mielikuvitus loppua, miten noita sävyjä yhdistelisi, niin eikun You Tuben kauneusguruja apinoimaan :). Paletissa on tosiaan todella upeita ja uniikkeja sävyjä, ja koostumuksia löytyy moneen lähtöön. Laadussa on jonkin verran eroja, mutta todella mallikelpoisiakin yksilöitä löytyy. Ajattelin tehdä tästä vielä oman postauksensa, joten palaillaan Warm Paletteen myöhemmin.

Vaikka minulta alkaakin näitä luomivärejä löytyä ihan kiitettävissä määrin, on myös Too Faced Glamour To Go -paletissa ihania uniikkeja sävyjä. Näppärän kokonsa ansiosta se on jo päässyt pikku-viikonloppureissuille mukaan. Siinähän on kahdeksan luomivärin lisäksi myös poskipuna, huulikiilto ja aurinkopuuteri, jotka ovat olleet suht ahkerassa käytössä.

Ihonhoitotuotteista olen hiljattain ottanut käyttööni Luonnonkaunis-messuilta ostamani Lily Alexandran Silottavan silmänympärysvoiteen. Koostumus on ihanan kevyttä, pehmeää ja nopeasti imeytyvää. Tätä on niin miellyttävä käyttää, ettei tämä ihonhoitorutiini ole päässyt unohtumaan purkin avattuani kertaakaan. Purkkikin on mukavan ylellisen näköinen, vaikkei tietysti hygieenisin mahdollinen pakkautapa olekaan. Tuote on tuoksuton, mistä vielä lisäplussat!

Tämän You Tube -videon nähtyäni muistin kaivella jemmoistani talvella ostamani, silloin liian tummaksi osoittautuneen Clarins Everlasting Foundation SPF 15 -purnukan sävyssä "Amber". Ei sävy taida ihan vieläkään aivan nappiin osua, mutta tulipa todettua tuo meikkivoide tuolla Tiffanyn niksillä aivan loistavaksi tällaiselle hyvin rasvoittuvalle iholle. Videolla siis näytetään, miten kosteutetun siveltimen avulla saa paksusta kestomeikkivoiteesta pysyvää, mutta kevyempää jälkeä. Hyvin toimi myös tämän Everlasting Foundationin kanssa! Tämä taitaa olla yksi harvoja meikkivoiteita, joka todella pysyy ja peittää koko päivän. Näppylät pysyvät visusti jemmassa! Kasvot eivät pysy aivan täysin samanlaisina kuin heti meikkivoiteen levityksen jälkeen, mutta mielestäni jälki on juuri sopivaa, kun ihon rasva on hieman sekoittunut tuotteeseen, jälki on silloin kauniin luonnollista. Iltapäivällä on puuteripaperilla painelu paikallaan, mutta suht huoletta mennään senkin jälkeen vielä monta tuntia. Huipputuote, varsinkin tuolla tavalla kevyellä kädellä levitettynä!

Ja vielä viimeiseksi nostaisin esille Goshin Crystal'Eyes Eye Pencilin sävyssä Sparkling Gold. Tätä on ollut tapanani käyttää hieman silmän sisänurkassa alaluomella säihkettä tuomassa. Luomiväriin verrattuna helppo ja nopea käyttää, kynä kun on vielä ihanan pehmeää ja liukuvaa sorttia.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Hangon keksinä :)

Tällä viikolla on ollut mukavaa menoa kosmetiikan merkeissä, olen tavannut muita samoista asioista innostuneista ja saanut tästä hurjasti energiaa ja iloista mieltä :). Blogin suhteen on ollut inspiraatio hieman jäähyllä, mutta eiköhän se tästä pikku hiljaa taas palaile.. Kuvausolosuhteetkin ovat parantuneet lisääntyvän valon takia! Tämän postauksen kuvien laatu tosin on taas taattua Sinistä pintaa -laatua.. En oikein malta näissä tapahtumissa keskittyä valokuvaamiseen, eikä kunnon kuvausvälineitäkään jaksa yleensä raahata mukaan.

Tuoksu-avecit
Nekun muistiinpanot :)

Hurjan aikaansaava ja innostava Gogol on saanut suomalaisiin tuoksujen ystäviin vauhdilla vipinää blogillaan ja perustamallaan Tuoksufoorumilla. Muutkin hajuvesihullut ovat intoutuneet perustamaan uusia ihania blogeja! Tuoksuharrastus on näin saanut ilahduttavan yhteisöllisiä piirteitä näytteidenvaihteluineen ja live-tapaamisineen. Keskiviikkona oli tiedossa hieman juhlaa arjen keskelle, kun tapasimme Gogolin ja PP Perfumesin järjestämillä tuoksutreffeillä huikeissa puitteissa entisillä kotinurkillani Itä-Helsingissä. Olin tapaamisessa hieman ylivirittyneessä tilassa: maisemat 26. kerroksesta olivat päätähuimaavat, seura viehättävää, keskustelut kiinnostavia ja tuoksuttelumahdollisuudet pökerryttävät :). PP Perfumes oli järjestänyt mukavaa ohjelmaa: pääsimme tutustumaan heidän uusiin luomuksiinsa ja sivistämään itseämme raaka-aineiden suhteen. Tarjoiluissakaan ei ollut valittamista. Keskittymiskykyni taisi jännityksen ja innostuksen takia jäädä kotiin: valokuvaamisen kanssa oli vähän niin ja näin, monta kiinnostavaa tuoksua jäi kokeilematta ja kokeillutkin menivät mielessä varmaankin iloisesti sekaisin.

Kiitos siis upeista järjestelyistä, kivoista juttutuokioista ja kotiinviemisistä!


Tuoksutreffien satoa, Gogolin diilaamien näytteiden, lainojen ja vaihtareiden lisäksi saimme mukaamme hieman Hannele-näytteitä ja grasselaista saippuaa. Sain muuten seuraavana päivänä työkaverilta kehuja Hannelesta, mikä ei sekään lannistanut riemukasta olotilaani, harvemmin nimittäin kukaan parfyymiani mitenkään kommentoi.


Tänään sitten läksin tätini kanssa Finlandia-talolle tutkailemaan Pro Luonnonkosmetiikka ry:n järjestämiä Luonnonkaunis 2012 -messuja! Sisäänpääsy maksoi vain vitosen, ja nopeimmille oli tarjolla kangaskassi -50 %:n alennuskupongilla varustettuna. Messut olivat mukavan pienet ja viihtyisät tällaiselle väentungosta kaihtavalle, toki ständeillä oli asiaankuuluvaa kuhinaa, mutta ne pystyi kuitenkin tutkimaan rauhassa ja esittelijöillä oli aikaa kertoa tuotteista. Mukana oli paljon sekä tuttuja, että tuntemattomia merkkejä. Erityisen ilahtunut olin värikosmetiikan tarjonnasta! Muutama esittelijä oli hieman yli-innokas, mutta enimmäkseen tarjontaan sai tutustua ilman tuputtamista. Näytteitä ei kovin auliisti meille irronnut, ainoastaan Mádara-ostosten yhteydessä saimme kylkiäisiä, vaikka lompakko ohenikin messuilla aika tehokkaasti. Hoitojakin olisi ollut tarjolla, mutta itse en ainakaan malta niihin tapahtumien yhteydessä rauhoittua.


Ohjelmaa seurasimme jotenkin ihanan seesteisen Sugar -salonkimuotinäytöksen ja Päivi Kousan Allergiset ja luonnonkosmetiikka -luennon verran. Helsingin Allergia- ja astmayhdistyksen asiantuntijan luento oli ilahduttavaa järkipuhetta allergioista, yliherkkyyksistä, kosmetiikan ainesosista ja markkinoinnista sekä luonnonkosmetiikasta. Kousa antoi hyviä, maanläheisiä vinkkejä allergisille ja yliherkille. Valitettavasti en tehnyt muistiinpanoja, joten en pysty tämän kummempaa tiivistelmää luennon sisällöstä välittämään.

Bongasin messuvieraiden joukosta myös herttaisen Pumpulipupun, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia! Oli mukava juttuhetki, kiva että törmättiin, Pumpulipupu :)!

Messuilta jatkoimme tätini kanssa asiaankuuluvasti lähiruokaa ja luomutuotteita myyvään Sis. Deli+Café'hen Kalevankadulle. Paikka on Kitchin ohella uusia suosikkikahvittelupaikkojani Helsingin keskustassa.


Messujen messevä saalis.. ja minullahan oli muuten keväinen ostolakko meneillään, mutta näitä poikkeuksen poikkeuksia on aina niin mukava keksiä :D, tällä kertaa messutarjoukset oikeuttivat lipsumiseen.

Esittelen tuotteita varmasti käyttökokemusten kartuttua, mutta käydään nyt nämä pikaisesti läpi.

Suomalaisella Lily Alexandralla oli hyvä messutarjous: puhdistusgeeli, tehoseerumi, kasvonaamio ja silmänympärysvoide 45:llä eurolla. Ostopäätökseen johtivat hinta, tuotteiden tuoksuttomuus, kolmen mainitun tuotteen tarve ja ylelliset pakkaukset. Merkillä ei muuten ole sertifikaattia, mutta se kuuluu kyllä Pro Luonnonkosmetiikka ry:hyn.

Nuo sertifikaatit ovat ilmeisesti monesti pienemmille merkeille liian kalliita, joten sen puuttuminen ei välttämättä tarkoita, etteikö kyseessä olisi aito luonnonkosmetiikka. Mutta en tosiaan ole tutustunut vielä Lily Alexandrojen INCEihin, joten niihin en vielä osaa ottaa kantaa.

Mádaralta ostin ihanan marsipaanintuoksuisen, nopeasti imeytyvän käsivoiteen hintaan kuusi euroa. Kaupan päälle myyjä sujautti kasseihimme näytteet shampoosta, hoitoaineesta, sävyttävästä kosteusvoiteesta ja syväkosteuttavasta kasvovoiteesta. Myös Mádaran pakkaukset miellyttävät, ja tuoksut myös. En ole vahvasti hajustetun kosmetiikan fani, mutta luonnonkosmetiikkatuotteiden tuoksut eivät yleensä jää kovin sitkeästi iholle tai hiuksiin leijumaan, ei myöskään tämän käsivoiteen kohdalla.


Värikosmetiikasta ei näillä messuilla ollut tosiaan pulaa, tämän perusteella valikoiman puute ei voi kauaa olla syy vältellä luonnonkosmetiikkaa. Luomivärisävyjäkin löytyi joka lähtöön! Jännä uusi tuttavuus oli australialainen kukkaiskosmetiikkamerkki Zuii Organic, jonka luomivärit vaikuttivat lupaavilta. Nvey Ecolta ostin kaksi pigmenttistä, pehmeää sävyä: pehmeän, lämpimän kultaisen "167":n ja "169":n, joka tuo mieleeni papaijanpalat. Nvey Eco ei ole ihan edullista tavaraa, mutta heilläkin oli hyviä alennuksia, nämä irtosivat kympillä kappale.  
 
Benecos sen sijaan on kukkaroystävällisempi merkki, itse ostin kehutun ripsivärinsä viidellä eurolla (vaikken tosiaan tarvisisi yhtään ripsiväriä..), tätini puolestaan hankki kivan murretun punaisen huulipunan neljällä eurolla. Kiehtovalta Terre d'Ocilta hän osti jännän siniharmaan kajalin. Merkin meikeissä on hauska ripaus eksotiikkaa, sillä ne ovat saaneet inspiraationsa maailman naisten kauneusrituaaleista. Ständin tyypeillä oli vähän homma hukassa, mutta olihan sen sekoilun seuraaminen ihan viihdyttävää :D.

Ylempänä Nvey Eco luomiväri 167, alempana 169

Vielä ennen matkan jatkamista kävin rohmuamassa edullisia, jogurttipurkin näköisiin pakkauksiin pullotettuja Born to Bio -tuotteita. Nämä maksavat normaalisti kahdeksisen euroa, messuilla viisi euroa. Valitsin tuoksultaan miedoimmasta päästä olevan "Violette"-suihkugeelin, kuiville hiuksille tarkoitetun, argan-öljyä sisältävän shampoon ja kolmesta vaihtoehdosta myös miedoimman tuoksuisen "Rose Sauvage"-deodorantin.

Tyylikäs matkalainen!

Vielä loppuun yksi ilonaihe: talven jäljiltä olemme miehen kanssa palailleen geokätköily-harrastuksen pariin, vielä on osa kätköistä lumen alla, mutta etsiminen on kuitenkin huomattavasti helpottunut kevään myötä! Kotikaupunkiin oli vielä tällä välin ilmestynyt liuta mukavan iisejä piiloja, joita oli ilo koluta. Myös moni muu tuntui olevan liikkeillä, purkeilla kävi mukava kuhina, ja tapasimme myös pienimmän geokätköilijän-alun tähän mennessä: pikkuisella oli ikää huimat viisi kuukautta!

Kävittekö muut Luonnonkaunis 20120 -messuilla? Mitä jäi käteen?