Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiustuotteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiustuotteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

100% Pure Yuzu & Pomelo Glossing Shampoo


100% Pure on yhdysvaltalainen kosmetiikkayritys, jolla on valikoimissaan niin ihonhoitoa, hiustuotteita kuin värikosmetiikkaakin. Merkiltä löytyy Leaping Bunny -sertifikaatti, vegaaniset tuotteet on merkitty tuotesivuille selkästi. Nimi tulee siitä, etteivät tuotteet sisällä synteettisiä kemikaaleja, kemiallisia säilöntäaineita, keinotekoisia tuoksuja, keinotekoisia väriaineita, kovia pesuaineita.

Ilmeisesti mitään luonnonkosmetiikkasertifikaattia ei ole, mutta ainakin tämän shampoon INCI on sitä luokkaa, että minäkin sen ymmärrän. Suurin osa on kasvien latinankielisiä nimiä, jotka on käännetty INCIssä myös englanniksi, lisäksi löytyy esim. kookospohjainen pinta-aktiivinen aine, kasviperäinen glyseriini, E-vitamiini ja panthenoli.

Olen käyttänyt hiustenhoidossa jo useamman vuoden pääasiassa luonnonkosmetiikkaa, ihan kosmeettisista syistä, vaikka "normikosmetiikan" shampoot ja hoitikset saattavatkin olla nopeampia ja helpompia käyttää. Itse vain olen mieltynyt luonnonkosmetiikan koostumuksiin ja tuoksuihin. Se kun ei sisällä synteettisiä hajusteita (jotka eivät siis yleensä miellytä nenääni yhtään), eikä omaan makuuni liiallisen liukkauden tuovia mineraaliöljyjä tai silikoneja. Onhan luonnonkosmetiikka tietysti myös ympäristön kannalta parempi valinta, etenkin tällaisissa viemäristä alas huuhtoutuvissa tuotteissa.

100% Puren Yuzu & Pomelo Glossing Shampoossa on mieto, pirteän sitruksinen tuoksu ja yllättävän paksu koostumus. Tuubi ei ole ihan halvimmasta päästä shampoita, mutta toisaalta tätä ei tarvitse lotrata, vaan pienehkö määrä riittää koko kuontalon pesuun. Tämä irrottaa muotoilutuotteet ja rasvan vaivatta! Yleensä varsinkin kovin likainen tai muotoilutuotteilla kyllästetty tukka on pieni haaste luonnonkosmetiikan shampoille, mutta ei tälle! Ei takuta juurikaan, mutta jättää hiukset ihanan ilmaviksi ja tuuhean tuntuisiksi. Hiustyyppini on normaali. Lisäkiiltoa ei tämän myötä juuri ole tullut, ehkäpä hoitoainepari sen tekisikin. Hoitoaine on myös vegaaninen.

100% Purella on myös kaksi muuta vegaanista shampoota: Burdock & Neem Healthy Scalp Shampoo ja Kelp & Mint Volumizing Shampoo. Ostin Yuzu & Pomelo Glossing Shampoon eleven.fistä. Tällä hetkellä tarjoushinta siellä on shampoille 14,80 €, normaalihinta 17,80€. Tuubin koko on 236 ml. 100% Purea myy Suomessa ainakin myös maahantuojan oma verkkokauppa sekä Koreina.com, mutta tätä shampoota ei ole niiden valikoimissa ainakaan tällä hetkellä.

100% Purelta löytyy muuten vegaanisia huulipunia! Niissähän on nimittäin usein joko mehiläisvahaa tai karmiinia, tai molempia.. Myös meikkipohjia, peiteaineita ja luomivärejä löytyy vegaanisina. Rabbit Glow -blogissa merkin tuotteita on testailtu laajemminkin, klikkaile sinne jos kiinnostuit (minä ainakin innostuin tämän shampoon perusteella!).

maanantai 26. joulukuuta 2016

TwistBen vegaanisen joulukalenterin luukut 23. ja 24.


Kahdesta viimeisestä luukusta tuli kummastakin Olivia Kleinin tuotteet. Olivia Klein on suomalainen yritys, mutta tuotteet valmistetaan Yhdysvalloissa ja pakataan Englannissa. Yritys ilmeisesti vastustaa valmiiden tuotteiden sertifikaatteja sanoen niiden olevan rahastusta, joten niitä ei siis merkiltä löydy. Ymmärrän periaatteen ja sen, etteivät sertifikaatit varmasti ole täydellisiä, mutta tällöin kuluttajalle kyllä sysätään aikamoinen vastuu. Ei kaikilla ole aikaa opetella raaka-ainetietoutta tai lähetellä sähköpostia jokaiselle tarvitsemansa kosmetiikkatuotteen valmistajalle eläinkokeisiin liittyen. Ja tällöinkin kuluttajan on vain luotettava yrityksen omaan sanaan.. Muutenkin yrityksen sivuja lukiessa alkoi niillä oleva pelottelu ottaa päähän. Plussaa kuitenkin erittäin informatiivisista verkkosivuista, raaka-aineista (ja näin vegaanina: niiden lähteistä!) ja ihonhoidosta löytyy hyvin tietoa.

Hydra Lotion on vedetön, tehokosteuttava hoitoemulsio, sopii TwistBen verkkosivujen mukaan erityisesti pintakuivalle iholle. Sisältää salisyylihappoa, joka auttaa, jos kärsii epäpuhtauksista. Mielenkiinnolla kokeilen! Minulla ei enää ole juurikaan epäpuhtauksia muutamia mustapäitä lukuunottamatta, mutta katsotaan, saavatko ne tämän myötä kyytiä. Hinta on kohtuullinen, normaalisti 12 € / 50 ml, tällä hetkellä TwistBessä tarjoushinta 10,20 €.

Hair Masque tuli jouluaaton luukusta. Se lupaa ties mitä: lisää kiiltoa, kosteutusta, pehmennystä, rauhoittavuutta hiuspohjalle, "edesauttaa hiusten rakenteen luonnollista palautumista", helpottaa kammattavuutta. Onneksi pullo on pienehkö, sillä tällaisen hiusten hoitotuotteet kuluvat minulla hiiiitaaasti. 100 ml maksaa normaalisti 8 €.

Tulipas marmatusta :D. Tuotteet voivat silti kyllä tietysti olla mainioita, se jää nähtäväksi! Hintaluokka on näissä myöskin mukavan matala!

Kaikenkaikkiaan olin tyytyväinen TwistBen kalenteriin sitä hunajamokaa lukuunottamatta. Kovin montaa pettymys-luukkua ei ollut, päällimmäisenä jäi ehkä mieleen Lauren Brooken hieman susi luomiväri. Nyt kun kosmetiikkavarastoni ovat kohtuullisemmat, monesta luukusta tuli oikeasti tarpeellista tavaraa, joita vastaavat tuotteet olisi pitänyt kuitenkin jossain vaiheessa hankkia.

edit. Muokkasin tekstistä pari asiavirhettä. Täältä löytyy lisää tietoa sertifiointiasioista Olivia Kleiniin liittyen. Raaka-aineet ovat siis sertifioituja, niistä kerrotaan näin: "Olivia Klein -tuotteet valmistetaan USDA National Organic Program mukaisesti akkreditoidussa ja tarkkaan valvotussa eco-yrityksessä USA:ssa. Yrityksen kautta myös tuotetaan kaikki Olivia Klein -tuotteiden sertifioidut raaka-ainehankinnat, jotka ostetaan luotettavilta ja valvotuilta [Organic Agriculture] sopimusviljeliöiltä. Valvonta tarkoittaa myös sitä, että kaikki käyttämämme raaka-aineet voidaan jäljittää aina alkuperäiseen viljelijään saakka." Valmiilla tuotteilla ei sen sijaan ole esim. luonnonkosmetiikkasertifikaattia tai eläinkokeettomuudesta kertovaa Leaping Bunnya.

torstai 26. marraskuuta 2015

Suosikkituotteita


Viimeksi olen väsännyt tällaisen suosikkipostauksen keväällä, joten katsellaanpa pitkästä aikaa kosmetiikkasuosikkeja.

XZ Muumi Niiskuneiti Selvityssuihketta* ovat monet ylistäneet, eikä suotta. Tämä edullinen (esim. Cittarissa 4,29 € / 150 ml), marketista saatava tuote on oiva takkujen setvijä ja hiusten sähköisyyden taltuttaja. Takuista en kauhean usein kärsi (useimmiten lähinnä pesevämpien shampoiden jäljiltä vain), mutta näin talvella sähköisyydestä kylläkin, joten tälle on ollut kyllä kovasti tarvetta viime aikoina.

LV Kasvoseerumi herkkäihoisille on toinen tuote, jonka kaivelin esiin ilmojen viilennyttyä niin, että iho alkoi reagoida kuivumalla ja kiristelemällä. Käytän tätä päivävoiteen ja meikin alla kuivimmilla ihoalueilla ja tämä on kyllä tuonut avun heikentämättä meikin kestoa! Seerumeidenhan koostumus on yleensä hyvin ohut, fluidimainen ja niin tämänkin. Imeytyy todella nopeasti, joten päivävoide on levittynyt päälle ongelmitta. Yksinään Kasvoseerumi ei valitettavasti minulle riitä, mutta on oikein hyvä lisäapu. 30 millin tuubin hinta liikkunee jossain kuuden euron paikkeilla ja myös LV on markettimerkki.

Exuviancen CoverBlend Skin Caring Foundation SPF 15 sävyssä Warm Beige osoittautui sekin hyväksi juuri tähän vuodenaikaan. Vaikka en löydäkään INCIstä yhtään kasviöljyä, on tämän koostumus jotenkin öljyisen tuntuinen, melko ohut ja helposti levittyvä. Levitysvälineenä olen käyttänyt todella löysää skunkkisivellintä. Peittävyys on ollut riittävä ainakin noihin pieniin punoituksiin, mitä ihollani yleensä on (ks. alla oleva kuva), eli en ole joutunut ylenmäärin kerrostelemaan meikkivoidetta. Lopputulos on luonnollinen ja tuntuu iholla kevyeltä. Ainakin tällä hetkellä, kun ihoni on kuivempi, on kestävyyskin ollut oikein hyvä. Olen tarvinnut kiillonpoistopaperia muutaman kerran päivässä, mutta puuterirasiaa en ole joutunut kaivelemaan kovinkaan usein esiin. Exuviance on hoitolamerkki, jonka jälleenmyyjiä voi kysellä täältä. Esim. Bangerheadilla meikkivoiteen hinta on 44,50 €.

Dermosilin Moist Proof Mascaraa olen kehunut ennenkin, mutta nostanpa sen nyt vielä uudestaan esiin. Pidän kohtuullisen kokoisesta, kartionmallisesta harjasta, joka minimoi sotkuja. Tosin ehkä tähän sopisi paremmin kampamaisempi tai muuten tiheämpi harja, sillä tämä ripsari ei tee kovinkaan eroteltua jälkeä. En siis kuvailisi tätä loistavaksi ripsiväriksi jälkensä puolesta, mutta pidän tästä vedenkestävyyden ja helpon poistettavuuden takia. Jotkut näistä 38-mascaroista on tosi hankalia poistaa, mutta tämä lähtee ripsistä vaivatta lämpimällä vedellä. Plussaa myös edullisesta hinnasta (8,90 €). Käytän Moist Proof Mascaraa sadepäivinä ja muina päivinä sitten alaripsissä, joissa en voi käyttää vesiliukoista ripsiväriä.

Ja pakko nostaa tähän postaukseen nuo L'Occitanen pussinäytteet Repairing Shampoosta ja Conditionerista, sen verran hyviä ne olivat. Käytin niitä siis kaksi pussillista kumpaakin. Varsinkin shampoo teki vaikutuksen: pesi tosi rasvaisenkin tukan vaivatta, mutta hellävaraisen oloisesti. Hoitoaine saattaisi olla jatkuvassa käytössä liian hoitavaa hiuksilleni, mutta sekin ihastutti pussinäytteiden perusteella. 300 millin pullo shampoota maksaa 19 euroa ja 250 millin puteli hoitoainetta 18,50 €. Shampoosta on saatavilla myös 500 millin täyttöpussi 24 eurolla.

Seerumi ja meikkivoide saatu vaihtareina toiselta bloggaajalta, suuret kiitokset Jonnalle näistä helmistä!

*Saatu blogin kautta.

Iholla Exuviance Skin Caring Foundation SPF 15 "Warm Beige"

torstai 20. marraskuuta 2014

Cattier Bamboo extract Shampoo & Farfalla Wildrose Conditioner


Minulla on parhaillaan käytössäni tällainen tukanpesukaksikko, kumpikin luonnonkosmetiikkaa.

Cattier Paris on edullinen ranskalainen Ecocert-sertifioitu merkki (jälleenmyyjät).

Bamboo extract Shampoo* on tarkoitettu kuiville hiuksille ja se onkin hyvin hellävarainen shampoo. Jos hiukseni ovat päässeet hiukankin rasvaisemmiksi, olen tavannut vaahdottaa ne tällä kahdesti. Tällöin olen huomannut shampoon hieman takuttavan, muttei mitenkään häiritsevästi. Joillekin voi varmaan jäädä epäluuloinen fiilis siitä, tuliko hiuksista nyt oikeasti puhtaat, mutta kyllä näin on ollut ainakin omalla kohdallani. Eivätkä ne ole myöskään rasvoittuneet yhtään nopeammin kuin aiemmin. Shampoo on koostumukseltaan melko ohutta, mutta toisin kuin takavuosien luonnonkosmetiikkashampoot, tämä vaahtoaa ihan hyvin. Tuoksu on mieto, mutta hyvin luonnonkosmetiikkamainen.

Nämä Cattierin 250 millin shampoot maksavat esim. maahantuojan omassa verkkokaupassa 9,90 €.

INCI: Aqua, Ammonium Lauryl Sulfate, Sodium Cocoamphoacetate, Cocamidopropyl Betaine, Aloe Barbadensis Leaf Extract, Phospholipids, Glycolipids, Glycine Soja Oil, Glycine Soja Sterols, Acetum, Glycerin, Lavandula Angustifolia Extract, Rosmarinus Officinalis Leaf Extract, Salvia Officinalis Leaf Extract, Thymus Vulgaris Extract, Yogurt Extract, Xanthan Gum, Hydrolyzed Wheat Protein, Sodium Benzoate, Sodium Chloride, Phytic Acid, Benzyl Alcohol, Potassium Sorbate, Lactic Acid, Parfum, Limonene, Linalool

Farfalla puolestaan tulee Sveitsistä ja sillä on BDIH-sertifikaatti. Tutustuin merkkiin ekokampaajalla :). Jälleenmyyjät ovat pääosin kampaamoita ja hoitoloita, mutta verkon kautta merkkiä saa esim. maahantuojalta ja ApteekkiShop.fistä

Wildrose Conditioner tuntuu jo poispestessä hyvin ravitsevalta ja hoitavalta, ja on selvää, että tämä sisältää kasviöljyjä. Cattierin shampoolle hyvän kaverin tästä tekee selvittävyys. Voisin kuvitella, että ohuimmille liinatukille tämä hoitis voipi olla hoitavuudessaan jopa liikaa. 

Olen käyttänyt tätä comboa nyt jo jonkin aikaa, lähes joka pesun jälkeen myös Farfallan Conditioning Moussea, ja fleda on pysynyt mielestäni oikein hyvinvoivana ja kiiltävänä. 

Koostumukseltaan Wildrose Conditioner on melko paksua ja minun hartioille ulottuviin hiuksiini riittää hyvin pieni määrä. Tuoksu on muistakin Farfallan tuotteista tuttu hieman makea ja kukkainen, ja sarja onkin mielestäni tuoksumaailmaltaan yksi miellyttävimmistä luonnonkosmetiikkamerkkien joukossa. 

Maahantuojan verkkokaupassa tämän 200 millin pullon hinta on 18,20 €. 

INCI: Aqua, Glycine Soja Oil*, Cetearyl Alcohol, Olea Europaea Leaf Extract*, Glyceryl Citrate/Lactate/Linoleate/Oleate, Sodium Cocoyl Glutamate, Disodium Cocoyl Glutamate, AlcoholGlycerin, Macadamia Ternifolia Seed Oil*, Simmondsia Chinensis Seed Oil*, Olea Europaea Fruit Oil*, PCA Glyceryl Oleate, Brassica Oleracea Italica Seed Oil*, Hydrogenated Lecithin, Sodium Hyaluronate, Parfum, Tocopherol, Ascorbyl Palmitate, Benzyl Benazoate**, Citral**, Citronellol**, Limonene**, Geraniol**, Linalool**. *sertifioitua luomuoa, **öljyjen sisältämiä hajusteita

Shampoon sain maahantuojalta blogia varten, hoitiksen ostin kampaajalta.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Viimeaikaisia suosikkeja


Nyt seuraa liuta lyhyempi- ja pidempiaikaisia suosikkeja, jotka ovat olleet viime aikoina ahkerassa käytössä ja hyviksi havaittuja. En ole enää pitkiin aikoihin tehnyt kuukausittaisia suosikit-postauksia, koska usein suosikit pysyvät samoina kuukaudesta toiseen, jolloin niihin tulisi turhaa toistoa. Ehkä kvartaalettain olisi parempi vaihtoehto minulle :D ?

Sain maahantuojalta blogia varten Acorellen ruusuvettä ja aluna-kristallia sisältävän deodorantin. Tätä ennen käytin pitkän tovin tavallisia deodorantteja, kun en jaksanut kikkailla rikkoutuneen deodoranttikiveni kanssa. Olin siis jo aiemmin todennut mineraalikivideodorantin itselleni toimivaksi, se pitää, vaikka harrastaisin kuinka hikistä liikuntaa. Sen ainoat heikkoudet ovat tosiaan riski sen hajoamisesta säpäleiksi kylppärin lattialla ja joskus pito kovissa stressitilanteissa. Antiperspirantti se ei myöskään ole, kainaloni kostuvat yleensä aamulla, jolloin tulee joskus fiilis, onko dödö pettänyt. Minua kainaloiden kostuminen ei haittaa, mutta kerrottakoon nyt tämä seikka, joka saattaa olla monille oleellinen. Acorellen lisäksi tiedän ainakin Urtekramin ja Santen myyvän alunakristallia sisältävää deodoranttia. Alumiinia vältteleville nämä tuotteet eivät käy, sillä ne sisältävät myös alumiiniyhdisteitä. (Tietolähteeni on tämä Kemikaalikimara-blogin postaus).

Acorellen ruusudödössä on pehmeä ruusuntuoksu. Urtekramiin ja Santeen verrattuna joillekin (eli helposti asioita pudotteleville) voi olla plussapuolena sen muovipakkaus. Saatavilla on myös mesiangervon tuoksuinen deodorantti. Acorellelta löytyy myös deodorantti, jonka luvataan hillitsevän ihokarvojen kasvua.

Ruusudödön INCI: Rosa Damascena distillate, Potassium alum, Cetyl alcohol, Stearyl alcohol, Boric acid, Hydrogenated castor oil, * Aloe Barbadensis leaf extract, Pelargonium graveolens oil, Aqua, Glycerin, Sorbitan oleate, Parfum, Citric acid, Sodium benzoate, Tetrasodium glutamate diacetate, Potassium sorbate, Citronellol, Limonene, Linalool


Berliinistä ostamani Catricen Waterproof Top Coat on osoittautunut huippuostokseksi! Tämä todellakin saa tavallisenkin ripsivärin pysymään ripsillä sadepäivinä, sekä estää hieman jo ehtoopuolella olevan, kuivahkon ripsivärin rapisemista silmänalusille. Nyt minun ei tarvitse myöskään käyttää erillistä vedenkestävää mascaraa alaripsille, jee! Monen ykköskysymys on tässä vaiheessa: pitääkö se taivutukset? No, minähän en käytä ripsientaivuttajaa, koska omistan kaarevat ripset, mutta testasin tätä asiaa kertaalleen. En tiedä onko tästä tiedosta suoraripsisille mitään hyötyä, koska oma ripsilaatuni on niin erilainen, mutta taivutukset tosiaan pysyivät kuosissaan koko päivän.

Waterpfoop Top Coatin voi levittää joko suoraan ripsivärin jälkeen tai jo sen hieman kuivuttua. Harjakset ovat niin pehmeät, että kumpikin onnistuu hyvin. Top Coat ei näy mitenkään. Tämän poistaminen on lähes yhtä helppoa kuin vesiliukoisen.

Haastetta tulee tämän korvaamisessa sitten aikanaan, täytyy katsoa, onko jollakin Suomesta saatavalla merkillä vastaava tai saisiko Suomeen tilattua jostain tällaisen. 


Ostin Real Techniquesin Miracle Complexion Spongen koska Juille's-blogissa vinkattiin sen sopivan hyvin Laveran meikkivoiteen levittämiseen (luonnonkosmetiikan meikkivoiteissa työstöaika voi olla lyhyempi ja itsekin huomasin murustumista, kun yritin levittää sitä siveltimellä). Sienellä saa varsinkin vedellä kostutettuna hyvin luonnollista ja kevyttä jälkeä aikaiseksi! Muotoilun ansiosta meikkipohja on helppo levittää esim. nenänpieliin ja silmänalusille. Terävällä kärjellä voi levittää tai häivyttää peiteaineen.

Tilasin sienen iHerbistä, jossa se maksaa kuusi dollaria.


Postasin viime syksynä Cliniquen Age Defense BB Creamista, jolloin kerroin sen olevan peittävä ja suhteellisen mattainen. Puuteroimaan jouduin tuolloin noin neljän tunnin kuluttua. Mitä lie tapahtunut, onko ihoni rasvoittuminen tässä vuodessa rauhoittunut näin paljon, mutta nykyään siis tällä tehty pohja pysyy siistinä koko työpäivän ajan. Arkiaamuisin on ihanaa, kun peiteaineen kanssa kikkailuun ei mene paljoa aikaa Cliniquen BB-voiteen peittävyyden ansiosta. Toki tällä voi myös saada vahingossa turhankin paksua jälkeä aikaiseksi, joten levityksessä kannattaa ottaa iisisti. Itse levitän tämän joko sormin tai Duroyn Unelma-siveltimellä. Löysällä skunkillakin tulee kivaa jälkeä.


MACin Mineralize Skinfinish Naturalini loppui, joka suretti minua hieman kun en voinut hyvillä mielin rynnätä ostamaan uutta, koska omistan sen verran monta puuteria. Onneksi Cliniquen Stay-Matte Sheer Pressed Powder on myös aivan erinomainen puuteri, joskin erilaisilla ominaisuuksilla. Tämä ei ole niin peittävää kuin MAC, mutta toisaalta jälkikin on kevyempää ja tämä blurraa huokoset ihanan tehokkaasti. Tuo pakkauksen mukana tullut sieni ei ole mielestäni paras valinta tämän levittämiseen, sillä se vie ihon rasvat turhan tehokkaasti puuteriin, jolloin se paakkuuntuu. Itse käytän korjauspuuterointiin mieluiten poskipunapakkauksessa tullutta minisivellintä. Aiempi postaus täällä.


Yksi syksyn suurimmista kynsilakkasuosikeistani on ollut goodie bagista saamani Orlyn Fired Up-kokoelman Flicker. Aivan upea, leiskuva punainen! Yritin kuvata tätä monta kertaa kynsillä, mutta se näyttäytyi liian punaisena, eivätkä nuo oranssisemmat/kuparisemman vivahteet tulleet tarpeeksi esiin. Valitettavasti tätä tarvitsee levittää ainakin kolme kerrosta, mutta silti olen jaksanut lakkailla Flickerillä jo monta kertaa tänä syksynä. Ainakin Kosmetik4Lessillä tätä vielä näyttäisi olevan. Goodie bagiin tämän lahjoitti Mimax, josta löytyy kyllä vielä muita Fired Up-kokoelman lakkoja.


Hiustuotesuosikkini on ollut Farfallan Conditioning Mousse, joka on muotovaahdon ja hiuksiin jätettävän hoitoaineen yhdistelmä. Tuuheutta tulee kohtuullisesti, kuten kuvasta näkyy, ei kuitenkaan ihan yhtä paljon kuin synteettisen kosmetiikan versioilla. Se miksi olen tähän niin tykästynyt, on sen antama kiilto ja eloisuus! Kokeilin kerran levittää Conditioning Moussea vain toiselle puolen päätä, ja ero oli huomattava!

Farfalla on sveitsiläinen luonnonkosmetiikkasarja, jota maahantuo Auringosta Itään, Kuusta länteen. Liike sijaitsee Helsingissä Viiskulmassa, verkkokauppa löytyy myös, jälleenmyyjistä moni on ekokampaamoita ja -hoitoloita. Itsekin tutustuin sarjaan ekokampaajalla.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Hiushöhlä kokeilee ja kompastuu: John Frieda Frizz Ease Go Curlier Heat-Activated Spray



Ilonan tuparimiitissä meillä oli jälleen "saa jättää & ottaa" -tavaranvaihtopöytä, josta itse löysin John Friedan muotoilutuotteen nimeltään Heat-Activated Spray. En ollut tällaiseen tuotteeseen aiemmin törmännytkään, joten lähdin innolla testailemaan.

Pakkaus lupaa luoda ja tiivistää kiharoita saaden aikaan kimmoisat ja kiiltävät, kuin kampaamossa tehdyt kiharat 48 tunniksi. Tuotetta neuvotaan käyttämään märkiin tai kosteisiin, ei kuiviin hiuksiin 10-16 suihkausta ja föönaamaan diffuuserin avulla (valmistajan video). Parhaan tuloksen saavuttamiseksi neuvotaan käyttämään kiharrinta.

No, näin tein, kokeillen tuotetta useampiakin kertoja (4-5 muistaakseni), lopputulos oli suht samanlainen kuin muotovaahdon tai lämpösuojan sekä diffuuserin kanssa, alla olevan kuvan mukainen. Minulla on taipuisat hiukset, jotka asettuvat laineille/kihartuvat suhteellisen helposti. 48 tunnin laineita en tämän tuotteen + lakan kanssa saanut aikaan. Varsinkaan yön yli kampaus ei pysynyt.

Tätä postausta varten surffaillessani minulle selvisi, että tuote onkin tarkoitettu luonnonkiharoille hiuksille, siis oikeasti pörröisyydestä kärsiville säkkäräpäille luomaan kiiltävät ja kauniit kiharat. No, ilmankos.. Ainoa tähän viittaava ilmaus pakkauksessa (ainakin tällaisen hiushöhlän mielestä) on tuo Frizz Ease, josta varsinainen kohderyhmä olisi pitänyt tajuta.

Onko teille sattunut vastaavia kömmähdyksiä pakkaustekstejä tulkitessanne?

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Remington Silk Waving Wand CI96Z1


Pandan synttärimiitissä järjestettiin arvonta, jossa muistaakseni jokainen voitti jotain pr-firmojen tai maahantuojien miittiin tarjoamaa. Minulla kävi ihan mieletön säkä kun voitin Remingtonin Silk Waving Wandin, joka sai hymyilemään kuin hangonkeksi, sillä a) en omistanut ennestään kuin suoristusraudan, joka hädin tuskin toimii, b) olin harkinnut jonkin muotoiluraudan hankintaa.

En ole siis juurikaan käyttänyt mitään muotoilulaitteita, joten olin ihan super-innoissani päästessäni tätä kokeilemaan ja yllätyin iloisesti siitä, kuinka helppokäyttöiseksi Silk Waving Wand osoittautui!

Tämä postaus on vähän luokkaa "sokea taluttaa sokeaa" (tai näkevää, taidoistasi riippuen), mutta jos hiustumpelon väsäämä laitearvostelu kiinnostaa, niin jatka ihmeessä lukemista :)

Silk-sarjassa on useampia erilaisia tuotteita, mm. suoristusrauta, kiharruspuikko ja fööni. Tällä ellipsinmuotoisella muotoiluraudalla saa aikaiseksi loivia lainekiharoita. Itse en ollut edes tiennyt tämän tyyppisten rautojen olemassaolosta, olin siis harkinnut sellaisen puikon hankkimista.


Aloitetaan teknisillä tiedoilla, jotka noukin ihan Remingtonin sivuilta. Itselleni nämä eivät sanoneet oikein mitään, mutta ehkä näistä on edistyneemmille hiusten muotoilijoille apua :).

Rautaosan koko on 16 x 26 mm, ja siinä on Remingtonin mukaan aitoa silkkiä sisältävä Silk Ceramic -pinnoite. Kärkiosa ei kuumennu. Varressa on tuollainen tuki, jonka ansiosta laite on kätevä laskea jollekin tasolle, ilman että kuuma rauta tärvelee sitä. 3-metrinen johto on kiinni pyörivässä osassa.

Mukana tulee lämmönkestävä musta säilytyspussi ja oikeaan käteen sopiva hansikas. Laitteessa on automaattinen jännitteenvaihto, käyttöohjeen mukaan käytettäessä 120 V -jännitteellä kuumennusajat ja lämpötilat saattavat vaihdella.

Takuuaika on viisi vuotta.

Hinta on esim. Gigantissa 54,90 €. Kannattaa muuten hakea tuotetta verkkokaupoista tuolla tuotenumerolla CI96Z1, niin löytyy paremmin.


Käyttöohjeet ovat lyhyet ja käyttöönotto nopeaa, sillä tätä on melko yksinkertaista käyttää. Virtanapista laitetaan päälle. Laite kuumenee käyttövalmiiksi 30 sekunnissa, digitaalinen näyttö lopettaa vilkkumisen, kun laite on valmis käyttöön.  + ja - painikkeilla säädetään lämpötila (120-220 ºC), haluttu lämpötila lukitaan - painiketta 2 sekunnin ajan painamalla. Näyttöön ilmestyy lukko-symboli, kun lämpötila on lukittuna. Lämpötila vapautetaan uudelleen - painiketta painamalla jälleen 2 sekuntia. Laite sammutetaan virtanapista, jonka jälkeen irroitetaan pistoke pistorasiasta.

Silk Waving Wandissa on automaattinen turvakatkaisu, vekotin sammuu, jos sitä ei käytetä tuntiin.

Käyttöohjeessa on suosituslämpötilat eri hiustyypeille, korkeimpia lämpötiloja suositellaan vain kokeneille muotoilijoille. Itse olen käyttänyt 180 asteen lämpötilaa ja pitänyt hiusosiota ohjeen mukaan sauvan ympärillä 10 sekuntia.

Aloitan kihartamisen alimmista hiusosioista, kiinnitän muut hiukset klipsillä. Etenen systemaattisesti alhaalta ylöspäin. Hiusosion koosta riippuu, minkälaista jälkeä tulee. Tykkään tästä kihartimesta, koska muotoillessa ei tarvitse olla turhantarkka tai super-systemaattinen ja silti lopputulos on ollut joka kerta hyvä. Kiharat kestävät hiuksissani seuraavaan pesuun saakka.

You Tubesta muuten löytyy Remingtonin sinne laittama havainnollinen ohjevideo, jonka katsomisesta oli ainakin minulle suurta hyötyä :)


Tässä näkyy ensimmäisen kokeiluni lopputulos. Hiukseni olivat pidemmät kuin nykyään. En malttanut käyttää hansikasta, kun se tuntui vähän kömpelöltä, ja siksi latvat ovat jääneet osittain suoremmiksi, mutta minusta aika hyvää jälkeä silti!

Jos tekee kiharapohjaa esim. nutturaa varten, niin sittenhän noilla latvoilla ei ole mitään väliä. Kiinnittämällä tällaiset laineet pinneillä niskaan saa todella helposti näyttävän juhlakampauksen, varsinkin jos siihen lisää vielä vaikka jonkin hiuskoristeen!


Tässä on juuri värjätty ja leikattu tukka. Vähän siistimpi lopputulos, itse tosin pidän enemmän huolettomamman näköisistä kampauksista.


Tätä kampausta tehdessä pyöritin kihartimen ympärille isompia hiusosioita ja kampasin ne auki. Käytin vahingossa liikaa muotoilutuotteita ja tukasta tuli tönkön lähmäinen, joten tukka tuli sitten lopulta kiinnitettyä niskaan, etuhiukset jätin kehystämään kasvoja.

Luulen pärjäileväni pitkälle hiustenkuivaajalla ja tällä lainekihartimella, sekä pinneillä ja muotoilutuotteilla, sillä tällä saa tehtyä juuri sellaisia kiharoita/laineita, kuin yleensä tavoittelenkin. Iso kiitos siis Pandalle ja Remingtonille!

Mitäs piditte Silk Waving Wandin tekemistä laineista?

Minkäslaisia muotoilulaitteita teiltä löytyy, ovatko olleet ahkerassa käytössä?

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Helmikuun suosikit

Cutrin ja Kevin Murphy saatu blogin kautta

Helmikuussa tuli vastaan monta mukavaa juttua, osasta olen jo kirjoittanutkin, kuten Helsingin Kaupunginmuseon Hakasalmen huvilan Rasvaletti-näyttelystä ja sen 50-luvun kampaamosta ja positiivisesti yllättäneestä meikkivoideuutuudesta, Max Factorin Whipped Creme Foundationista.

Noin yleisesti ottaen olen ollut viime aikoina melko innostunut hiustenlaitosta, se taisi lähteä siitä, kun voitin Pandan synttärimiitin arvonnasta muotoiluraudan. Samaisessa miitissä kuuntelin haavi auki Kaisulin hiustenlaittorutiineja ja siitä toettuani tartuin itsekin muotovaahtoon ja fööniin. Tähän asti en ole siis ollut kovin ahkera hiustenlaittaja ja monet "itsestäänselvyydet" ovat olleet minulle hämärän peitossa. Olen lähinnä tehnyt pinnikiharoita silloin tällöin, yleensä vain annan hiusten kuivua itsekseen, harjaan ja laitan tukan ponnarille.. Hiustuotteista, varsinkaan muotoilutuotteista, en ole ollut kovin innostunut. Edelleenkin monen tuotteen funktio on minulle epäselvä..

Tällaista jälkeä sain aikaiseksi Cutrinin Chooz Styling Moussella ja föönillä, jee!

Mutta mikäs sen hauskempaa kuin ottaa selvää ja kokeilla! Enimmäkseen helmikuu kului noita muotovaahtoja vertaillessa. Tulin sitten ostaneeksi yhden uudenkin, tai tuo Farfallan on kai hoitovaahto. Parhaiten volyymiä sai kyllä ehdottomasti Cutrinilla, tosin olen kokeillut sitä vielä vasta kerran.


Invisibobble-"puhelinjohtoponnarit" eivät varmaan ole menneet ohi moneltakaan blogeja lukevalta. Itse nappasin tuollaisen paketin heräteostoksena Anttilasta. Hyväksi on tullut nämä havaittua. Pysyvät hyvin paikallaan, eivätkä valu kuten tavallinen hiuslenkki. Lenksu ei myöskään revi pois otettaessa hiuksen hiusta, eikä hiuksiin niin selvää jälkeä ponnarin paikasta. Kolmen kappaleen paketti taisi maksaa jotain 5-6 euron väliltä? Onneksi valittavana oli kirkkaiden värien lisäksi näitä neutraalimpia, omani ovat tummanruskeita.


Sensaisti-Marin järjestämän miitin goodie bagista löytyi selektiivisiä ihanuuksia, mm. Cliniquen suojakertoimellinen silmänympärysvoide, Age Defence Eye Cream Superdefence SPF 20. Otin sen heti käyttöön ja ihastuin. Koostumus on ihanan kermainen, sellainen keskitäyteläinen, todella miellyttävä levittää. Suojakerroin ohuelle silmänympärysiholle onkin erittäin paikallaan! Mukava oli myös huomata, että kun skarppasin silmänympärysten ja samalla myös poskipäiden kosteutuksessa, miliumeista hävisi osa ja osa pieneni huomattavasti. Jee!

Saraseeeni vinkkasi kommenttiboksissa minulle Helosanista, kun valittelin rutikuivia kätösiäni. Olen vähän nyrpistellyt nenää näille apteekin perusrasvoille, kun monen INCI on pullollaan mineraaliöljyjä, enkä pidä niiden jättämästä kalvon tunteesta iholla. Tämäkin siis varmaan itsestäänselvyys monelle, mutta minä olen Saraseeenille kiitollinen, sillä tämä jelppaa oikeasti paljon paremmin kuin mikään käytössäni oleva käsivoide. Raikas eukalyptuksen tuoksu oli myös positiivinen ylläri. Onneksi pakkaset taitavat olla jo takana päin ja sen myötä ihon kuivuusongelmat.

Tuoksuistani olen tarttunut eniten Estée Lauderin Sensuous Nudeen, josta olen aiemmin kirjoittanut syksyllä 2012. Pumpulipupu kirjoitti kuinka hän on löytänyt trooppiset tuoksut piristykseksi talven keskelle. Siitä inspiroituneena kaivelin tuoksukaapista lähinnä trooppista olevan Sensuous Nuden, jossa siis tuoksuu hiljaisen pehmeästi mm. santeli, kookos, vanilja, hunaja ja myski. Alussa tulee pippurinen sitruspurskahdus. Aivan loistava arkituoksu, sillä tämä on täyteläisen kuuloisesta nuottilistastaan huolimatta todella hillitty ja kevyt. Valitettavasti myös kestoltaan aika köykäinen, mutta kaikkea ei voi kai saada. Minä en siis voi käyttää kovin raskaita tuoksuja ilman, että tulee tukahtunut ja ahdistunut olo.

Kaivelin meikkipakistani uudelleen esiin MACin Mineralize Skinfinish Naturalin, sillä se on hyvä pari aiemmin mainitulle Max Factorin meikkivoiteelle. Whipped Creme on peittävyydeltään kevyehkö, joten saan MACin puuterista lisäpeittoa. Sitähän voi käyttää myös yksinään meikkipohjana, ja niin joskus teenkin. Eri käyttötarkoituksissa käytän vain eri levitystapaa. Peittävyydestä huolimatta sillä ei saa aikaiseksi ruman puuterista naamaa, vaan jälki on nätin luonnollista.

Ostin jo toisen kappaleen loistavaa kulmakynää, The Body Shopin Brow Defineria. Sen huono puoli on suhteellisen nopea kuluminen, kynä pitää teroittaa noin joka kolmannen käyttökerran jälkeen. Tykkään kuitenkin sen koostumuksesta sen verran paljon, että tuli ostettua uusi loppuneen tilalle. Koostumus on hieman vahamainen, juuri sopivan pehmeä, mutta jälki ei ole kuitenkaan liian vahvaa. Ehdottomasti suosikkikoostumukseni tähän mennessä kokeilemistani kulmakynistä! Hinta on ihan kohtuullinen, 12 euroa.


Sensaistin miitin goodie bagista löytyi tietenkin Sensaita, otin heti käyttöön paljon hehkutusta keränneen puhdistusliinan, Sponge Chiefin. Todella mainio apuri meikinpuhdistuksessa! Parhaillaan käytössä on puhdistusvoide, jonka meikinpoistotehot ovat hieman vajavaiset, joten Sponge Chiefistä on iso apu. Valkoisesta liinasta näkee kätevästi, jääkö siihen vielä kasvoilta meikkiä. Sieni on supersileä, joten se ei hankaa ja raavi ihoa yhtään. Liinalla tulee käytyä läpi myös hiusraja, joka voi joskus lavuaarin ääressä kasvoja huuhdellessa tulla pestyksi hieman huolimattomammin.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Lavera Mango Milk Shampoo



Luin jo aaaikoja sitten Karkkipäivä-blogista kehuja Lavera Mango Milk -shampoosta ja hoitoaineesta, jotka ovat siis värjätyille hiuksille suunnattuja tuotteita, eli Karkkipäivän mukaan Laveran hiustuotesarjoista hoitavimpia. Lavera on saksalainen luonnonkosmetiikkamerkki, mutta kaikilla sen hiustuotteilla ei ole mitään sertifikaattia, tarkempaa tietoa syistä voit käydä lukemassa Sannin blogista. Lyhyesti sanottuna: Lavera on halunnut käyttää esim. synteettisiä, sähköisyyttä poistavia ainesosia, jotka estävät sertifioinnin.

(Ehdoton suosikkini luonnonkosmetiikkashampoista on muuten Logona Color Care Hazelnut, jolla on kyllä BDIH-sertifiointi, eikä se jätä hiuksiani mitenkään sähköisiksi tai vaikeasti kammattaviksi. Toisaalta värjäytän hiukseni kasviväreillä, eikä minulla ole esim. permanenttiä.)

Lavera Mango Milk yllätti todella positiivisesti, vaikka odotukset olivatkin melko korkealla!

Koostumus on paksu, geelimäinen ja tuoksu todella mehevän hedelmäinen. Shampoo vaahtoaa helposti jopa melko rasvaisissa hiuksissa. Yhtä riittoisaa tavaraa se ei ole kuin Logona, mutta ei sitä tarvitse myöskään lotrata samalla tavalla kuin keskiverto luonnonkosmetiikkashampoita. Jo heti huuhtelun jälkeen hiukset tuntuvat ihanan sileiltä ja ilmavilta, sikäli kun ne nyt märkinä voivat siltä tuntua! Kuivuttuaan hiukset ovat uskomattoman pehmoiset ja silkkiset, mutta ilmavat. Tuoksu ei ole onneksi niin voimakas, että jäisi hiuksiin (hajustan itseäni mieluummin ihan hajuvedellä).

Tämän perusteella kiinnostaisi kovasti kokeilla myös saman sarjan hoitoainetta ja tehohoitoa.

250 millin pullo maksoi paikallisessa luontaistuotekaupassa 15 euroa, mutta luulen että se on muutaman euron verran edullisempaa esim. tavarataloissa.

INCI Laveran sivuilta:
Water (Aqua), Sodium Coco Sulphate, Lauryl Glucoside, Cocamidopropyl Betaine, Lauroyl Sarcosine, Coco Glucoside, Glycerin, Mangifera Indica (Mango) Fruit Extract*, Theobroma Cacao (Cocoa) Seed Butter*, Butyrospermum Parkii (Shea Butter)*, Camelia Oleifera Leaf Extract*, Oryza Sativa (Rice) Extract*, Panthenol, Panthenyl Ethyl Ether, Hydrolyzed Wheat Protein, Sodium Hyaluronate, Lactic Acid, Citric Acid, Tartaric Acid, Hydroxypropyl Guar Hydroxypropytrimonium Chloride, Hydrogenated Lecithin, Glycol Distrearate, Alcohol*, Fragrance (Parfum)**, Linalool**

* ingredients from certified organic agriculture
** natural essential oils

torstai 11. heinäkuuta 2013

Heinäkuun LivBoxin hyvä ajoitus


Meikäläinen vanheni tänään taas vähäsen lisää, ja mies huomioi synttärini mukavasti. Hän tuli kotiin lahjaksi toivomani Fjällrävenin Kånken-repun kanssa, jonka sisällä oli vielä usempi mukava ylläri :).

En ole ollenkaan reppuihmisiä, mutta tämä katukuvasta hyvinkin tuttu reppumalli miellyttää. Tällä on hyvä raahata kirjoja ees taas tai pakkailla vaihtovaatteet viikonloppua varten. Värivalinta oli oikein onnistunut, mies taitaa tuntea minut :D.

Repussa oli hieman makeaa syötävää, kuplivaa ja heinäkuun LivBox!

(Itse itselleni hankkimat lahjat tulevat sitten pikku hiljaa postipojan kuskaamina, kröhöm..)


Heinäkuun teemaa raotettiin etukäteen LivBoxin Facebook-sivuilla, joka on siis tällä kertaa hiukset. Kävin muuten tänään myös kampaajalla, joten sepäs sattui!

Hiustuotteet eivät ole se kosmetiikan osa-alue, joka minua eniten innostaa, joten odotukseni eivät olleet kovin korkealla. Jälleen kävin kurkkimassa boksin sisällön etukäteen netistä, tällä kertaa kaikille taisi tulla samat tuotteet, joten boksin availu ei tapahtunut mitenkään suuren jännityksen vallassa.

Laatikostahan sitten paljastui Glitterin toukokuussa järjestämistä hiusasusteiltamista tuttu kampausopas, nutturavalkki ja "dimangeilla" koristetut hiuspinnit. Nämä menevät varmaan kokeiluun, mutta en ole vielä oikein varma, miten tuollainen valkkinuttura minulle sopii, vai tuleeko lookista liian kirjastontätimäinen. Hiushärpäkkeiden arvo on 9,90 €.

Carmexilta on täysikokoinen eli 7,5 gramman purkki Cherry Lipbalmia, jossa on suojakerroin 15. Arvo on 3,95 €. En olisi tarvinnut uutta huulirasvaa, mutta haluan kyllä kokeilla tätäkin itse, vaikka käytänkin mieluiten luonnonkosmetiikan huulivoiteita.

Schwarzkopfilta on Bonacure Fibre Force -tehohoito, purnukan koko on 30 ml. Täysikokoinen 150 ml kustantaisi 18,70 €. Hiustenhoidossakin suosin luonnonkosmetiikkaa, mutta testiin menee tämäkin. 

Markettimerkki Sunsilkiltä on valikoitunut Pro Heat lämpösuoja- ja kiiltosuihke, joka on täysikokoinen 150 ml (arvo 4,90 €). Minulla on lämpösuojalle käyttöä melko harvoin, mutta katsellaan, josko tästä irtoaisi vaikka sitten sitä kiiltoa.

Mieluiten lähden kokeilemaan Herbinan Tuuheuttavaa kuivashampoota. Minulla on kokemusta ennestään vain kahdesta kuivashampoosta (Tigi Rockaholic ja Klippoteket), joten on ihan mielenkiintoista nähdä, minkälainen tämä Herbinan on! Tästäkin oli boksissa täysikokoinen 200 millinen, jonka ovh on 4,95 €.

Teemansa takia siis ehkä vähiten kiinnostava LivBox tähän mennessä, mutta kuten sanottua, kaikki menee kuitenkin omaan käyttöön. Tyhjentymään nämä tuskin pääsevät ihan lähiaikoina..

Olispas elokuun boksissa vastapainoksi jotain superihanaa..

maanantai 20. toukokuuta 2013

Logona Color Care Shampoo Hazelnut


Ekokampaajani myi minulle toissa kerralla aivan loistoshampoon, nimittäin Logonan Color Care Shampoo Hazelnutin, joka on tarkoitettu ruskeille ja mustille hiuksille. Pyysin hiuksiini väriä, joka olisi jostain hennan ja oman maantienruskean välimaastosta, ja olin sävyyn erittäin tyytyväinen. Nyt toisella värjäyskerralla väri oli vielä enemmän sitä, mitä tarkoitin.

Tätä värishampoota hän suositteli siksi, että sen sisältämät indigo ja hasselpähkinä auttavat ylläpitämään väriä. Tämä on tarkoitettu myös luonnostaan ruskeille tai mustille hiuksille. Väriltään tämä melko ohut litku on todella tummanruskeaa, lähes mustaa. Tuoksu on minun nenääni melko mieto, ei mitenkään erityisen yrttinen tai leimallisesti luonnonkosmetiikkamainen. Kampaaja neuvoi pitämään shampoota päässä noin minuutin ennen pois huuhtelua.

Color Care Shampoo Hazelnut on kyllä ehdottomasti paras kokeilemani luonnonkosmetiikkashampoo, sillä se vaahtoaa hieman, poiketen monista muista testaamistani luonnonkosmetiikan shampoista. Tiedän, että vaahto ei ole pesutehon kannalta oleellinen asia, mutta se tekee kyllä shampoon käytön huomattavasti helpommaksi. Olen huomannut, että tämä shampoo on helpoin käyttää siten, että vie ainetta takaraivolle vaahdottamatta sitä ensin käsissä ja lähtee sitten levittämään sitä hiuspohjaan. Lopuksi vedän syntyneen vaahdon hiusten läpi. Jos olen käyttänyt oikein paljon muotoilutuotteita, niin pesen kahdesti. Puhdas tukka tulee kyllä yleensä yhdelläkin kerralla, vaikka hiukset olisivat melko rasvaisetkin tai jos hiuksissa on maltillinen määrä muotoilutuotteita.

(Myös Santen Lava Power Shampoo oli melko miellyttävä käyttää.)

Tykkään luonnonkosmetiikan shampoista ja hoitsikoista niin paljon niiden jättämän ilmavan ja tuuhean tunteen takia! En ole juuri perehtynyt hiustuotteissa käytettäviin ainesosiin, mutta olisikohan syy esim. silikonien poissaololla? Miinuspuolena on luonnonkosmetiikassa yleisesti säilöntäaineena käytetty kuivattava alkoholi, joka usein löytyy INCI-listan alkupäästä. Onneksi löytyy myös tuotteita ilman alkoholia, esim. suomalaiselta AM Luonnontuotteet-merkiltä.

Mitä tämän shampoon väriä ylläpitäviin ominaisuuksiin tulee, niin vertailukohtaa minulla ei valitettavasti ole, koska aloin käyttää tätä heti, kun aloin käydä tuolla ekokampaajalla. Sitä aiemmin olen värjäillyt ihan perus-hennalla. Ylipäätään pidän kasviväreistä mm. siksi, että ne haalistuvat minusta nätimmin, eivätkä kulahda yhtä rumasti kuin esim. kaupan punaiset hiusvärit. Värjäysväli on noin kaksi kuukautta.


Logonalla on BDIH- ja NATRUE-luonnonkosmetiikkasertifikaatit.

Logonan shampoiden hinta on pyörinyt siinä 10-16 euron välillä, mitä minä olen bongaillut. Pakkauskoko on 250 milliä. Color Care -sarjassa on myös kamomilla-shampoo vaaleille ja henna-shampoo punaisille hiuksille, mutta Logonalla on myös monia muita shampoita eri tarpeisiin. Jälleenmyyjiä pääsee kurkkimaan tästä.

INCI: Aqua (Water), Coco Glucoside, Alcohol*, Glycerin, Disodium Cocoyl Glutamate, Sodium Cocoyl Glutamate, Sodium PCA, Glyceryl Oleate, Calendula Officinalis Flower Extract*, Betula Alba Leaf Extract*, Juglans Regia (Walnut) Shell Extract*, Indigofera Argentea Leaf Extract, Indigofera Tinctoria Leaf Extract, Caramel, Hydrolyzed Silk, Triticum Vulgare (Wheat) Bran Extract, Xanthan Gum, Parfum (Essential Oils), Linalool, Limonene, Citric Acid, Phytic Acid.
* = luomu



Loppuun vielä pari Glitter-hiusillan ja Lilith Moonin YouTube-videoiden inspiroimaa kuvaa. Tämä "pikasotkukampaus" oli oikeasti niin helppo tehdä kun tällä videolla näyttääkin. Pinnit olisin voinut asetella vähän huomaamattomammin..

Tykkään tällaisistä huolettomista kampauksista :).


 Hiusväri ei siis ole oikeasti noin hehkuvan punainen, syytämme salamaa..

perjantai 17. toukokuuta 2013

Tukkajuttuja


Pääsin viime lauantaina osallistumaan mukavaan bloggaajatapahtumaan Glitterillä, aiheena oli Glitterin uusi kampausopas ja hiusasusteiden avulla loihdittavat kampaukset.


Ohjelmassa oli hieman napostelua, rentoa jutustelua muiden bloggaajien kanssa ja tietenkin tutustumista kaikenlaisiin ihaniin hiushärpäkkeisiin ja niiden käyttöön.


Osallistuin innolla, sillä olen todella laiska ja mielikuvitukseton hiustenlaittaja, mutta tarvitsin kyllä inspiraatiota arkeen ja juhlaan. Ja sitä tästä tapahtumasta todellakin irtosi!


En ollut tainnut käydä yhdessäkään Glitterin liikkeessä ennen tätä tapahtumaa, joten ketjun konsepti ja tuotteet olivat minulle täysin uusi juttu. Korjasin toki asian heti tämän viikon alussa ;). Iltamissa sain ketjusta sen käsityksen, että asiakaspalveluun panostetaan ja sainkin sitten ihailla Malmin liikkeen myyjän luontevaa ja ystävällistä tapaa palvella asiakkaita.


Iltamissa näytettiin miten koristeiden lisäksi erilaisia tarvikkeita käytetään apuna kampausten teossa, tarjolla oli vaikka minkälaisia vaihtoehtoja, sellaisiakin, joista en ollut koskaan kuullutkaan!

Tässä loihditaan pantakampausta Lebenille

Illan aikana yksi suosituimmista oli tämä "dimangihiuspanta", jonka avulla saa todella helposti ja nopeasti tällaisen kampauksen, jossa on mielestäni sekä rentoutta ja huolettomuutta että ripaus nostalgiaa. Kaunis! Lisäksi pannan avulla voi tehdä kauniit, loivat kiharat, kun nukkuu se päässä. Saimme tietty mukaamme kampauksiimme käytetyt tuotteet, mutta lisäksi kävin ostamassa itselleni vaalein kangasruusukkein koristellun pannan, joka sopii myös kesän juhliin :).

Valitettavasti en saanut kampaaja-aikaa ennen tätä tapahtumaa, nyt on uudet kasvivärit onneksi jo päässä :)

Myös tämä Pumpulipupulle nutturavalkin avulla tehty näyttävä kampaus syntyi hämmästyttävän helposti ja nopeasti! Glitterin sivuilla on muutamia kampausvideoita, mielestäni Pumpulipupun kampaus syntyi tähän tapaan. (Korjatkaa jos olen väärässä.)


Hiuskoristeilla samaan kampaukseen saa erilaisen fiiliksen :). Yllä Tyttö ilman helmikorvakorua -blogin Sonia.


Tällainen tyttömäinen lettikampaus vaatisi jo sitten ainakin itseltäni melkoista ähräämistä peilin ääressä, mutta on varmasti esim. kesähelteellä todella miellyttävä. Keltaisen kukkakoristeen ansiosta tästä Dixi-blogin Helenan kampauksesta tuli ihanan keväinen :).


Miten niin liikaa? -blogin Elisalle loihdittiin aivan mielettömän upea toispuoleinen lettikampaus, letin sekaan laitettiin hieman fasaaninsulkaa muistuttava hiuslisäke ja vapaaksi jääneitä hiuksia kiharrettiin lopuksi suoristusraudan avulla. Voin sanoa, että kamerat räpsyivät sekä kampauksen teon aikana, että sen valmistuttua :D.

Oli muuten hauska tavata/nähdä nyt livenä bloggaajia, joiden meikkikuvia on tuijotellut jo pidemmän aikaa ja nähdä millaisia persoonia eri kauneusblogien takaa löytyykään :). Mukavaa, että ilta oli niin vapaamuotoinen, että jutustelulle oli hyvin aikaa!


Illasta saimme muistoksi tietenkin uuden kampausoppaan, Cutrinin muotovaahdon ja hiuslakan, sekä tuollaisia pieniä koristautumiseen tarkoitettuja aarteita :). Glitterin hintataso on onneksi edullinen, joten kovin pahasti en köyhtynyt, vaikka kävin hakemassa liikkeestä vielä hieman lisää aarteita..