Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. lokakuuta 2015

Kynnet #lukuhaasteen henkeen


..vähän kauempaa otettu kuva, kynsinauhani kun eivät kestä lähempää tarkastelua :D.

Sain viime viikonloppuna vihdoin aikaiseksi kokeilla sanomalehtimanikyyriä, jossa sanomalehdenpalaset kastellaan alkoholiin ja painetaan kynttä vasten, jotta painomuste siirtyy kynsiin. Lopputulos oli vähän sinnepäin, mutta sen verran helppo koristelutyyli, että tulee varmasti kokeiltua toistekin. Päälle vielä teemaan sopivia tarroja.

Marraskuussa starttaa toista kertaa kirjailija Karo Hämäläisen toimesta #lukuhaaste, jossa luetaan vähintään 30 sivua kirjallisuutta joka päivä.

"Joka päivä luetaan. Seuraavan päivän annosta ei voi lukea ennalta, eikä seuraavana päivänä paikata edellistä. Luettavan on oltava kaunokirjallisuutta tai kertovaa tietokirjallisuutta - opaskirjat, töihin liittyvät raportit ja oppikirjat on luettava lukuhaasteen sivumäärän päälle.

Sivut saa lukea useassa erässä. Enemmän saa lukea ja muutakin saa lukea, kunhan kolmekymmentä sivua kirjallisuutta päivässä tulee täyteen. Himolukijat voivat tehdä haasteesta progressiivisen: sivujen määrää lisätään kymmenellä päivittäin, jolloin marraskuun viimeisenä päivänä päiväannos on reilut kolmesataa sivua.

On suositeltavaa lukea kirjaa tai erityistä lukulaitetta. Painetun kirjan lukeminen on tutkitusti erilaista kuin vaikkapa tietokoneen ruudulta lukeminen. Painettua kirjaa luetaan, ei selailla. Kun lukee laitetta, jossa ei ole nettiyhteyttä, lukemisesta tulee yhtäjaksoista sen sijaan, että välillä pomppisi tarkistamaan meilejä ja kurkkaamaan Facebookista uusimmat huumorivideot."

Jos haluaa haasteen suorittamisesta hieman yhteisöllisempää, kannattaa liittyä Facebook-tapahtumasivulle, jossa jaetaan lukuvinkkejä, vapaaehtoisia lisähaasteita ja kysellään esim. kirjailijoilta, miten lukuhaaste etenee. Karo Hämäläinen lupailee myös kirja-arvontoja. Tällä hetkellä osallistujia on jo 1800, joten ryhmä lienee varsin aktiivinen!

Minä olen lukenut viime aikoina todella minimaalisesti, joten tämä haaste on todellakin paikallaan! Olen erityisesti tietokirjallisuuden ystävä, mutta enköhän ota mukaan kaunokirjallisuuttakin.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Helmikuun suosikit


Arvatkaa, mikä on ollut helmikuun suosikkiväri? Diorin Stylish Moveen palaamisesta se lähti, oikean alanurkan keskitumma luumu on kertakaikkisen upea yhden sävyn silmämeikissä. Muutenkin paletti on täysi kymppi, sillä luomivärit sulautuvat toisiinsa lähes maagisella tavalla. Wet 'n Wildin Petal Pusherissakin on upeita, uniikkeja sävyjä, eniten pidän toisen rivin kanervaisista sävyistä. Sololuomiväri Kittenissä on jännä, metallinen hohde.

MIYOn Mysticissä on siinäkin ovela metallinen hohde ja kaunis luumunsävy, harmi vain, että laadultaan lakka on melko onneton. Paksua ja painajaismaista levittää, kuluu nopeasti kynsien kärjistä.


MACin Mineralize Skinfinish Naturalit on kehuttu maista taivaisiin, eikä syyttä, kuten sain todeta! Enpä ole tainnut omistaa näin unelmanpehmeää ja luonnollista jälkeä tekevää puuteria aiemmin. Kiinnostuin tuotteesta, kun Kamicha kirjoitteli joskus Tuoksufoorumilla tämän sopivan myös yksinään kevyeksi meikkipohjaksi. Tuhannet kiitokset vinkistä siis! Tokihan tällaisen monitoimituotteen hankkiminen oli siis oikeutettua, vaikka entisistäkin puutereista olisi riittänyt vielä moneen käyttökertaan. Myyjä valitsi minulle sävyn Medium.


Luen melko paljon tietokirjoja, mutta nyt on tehnyt mieli harjoittaa hieman todellisuuspakoa ja tartuin siis kotimaiseen fantasiaan. Jenny Kangasvuon Sudenveri on ihmissusitarina, joka on kerännyt paljon kehuja kirjablogeissa ja lehtiarvosteluissa, sitä on jopa verrattu Aino Kallaksen Sudenmorsiameen. Tarina lumosi minut täysin, tässä oli niin monta elementtiä, jotka vetosivat minuun! En lue kovin paljon fantasiaa, mutta silloin kun siihen tartun, olen hirmuisen utelias kirjailijan luoman maailman ja sen lainalaisuuksien suhteen. Tässä romaanissa elettiin tämän päivän Suomessa ja hieman myös lähihistoriassa, sillä kyseessä on osittain myös sukutarina. Tällä kertaa ahmin tietoa Jenny Kangasvuon ihmissusien biologiasta: muutoksesta, lisääntymisestä, ikääntymisestä, laumakäyttäytymisestä jne. Kirjassa on kolme minä-kertojaa, joten välillä päästään aistimaan suomalaista luontoa sudennahoissa, melkoisen harvinainen lukukokemus siis sekin!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Miten voi säilyttää nuoruutensa


HelMetin asiasanahaun avulla löytyi tällainen pieni helmi: kauneudenhoito-opas vuodelta 1919! Kirjasta ei selviä alkuperäisteoksen nimi, mutta tekstistä paljastuu, että kyseessä on käännös, ehkäpä brittiläisestä teoksesta?


Minusta näitä vanhoja kauneuskirjoja ja muutenkin menneiden aikojen kauneudenhoitomenetelmistä lukiessa on kiinnostavaa vertailla ajan tuomia muutoksia tekniikoihin ja asenteisiin. Esimerkiksi tässä kirjassa painotetaan osittain aivan samoja asioita kuin tämän päivän meikkioppaissa ja naistenlehdissä: riittävää unta, liikuntaa, raitista ilmaa, terveellistä ruokavaliota ja vedenjuonnin tarpeellisuutta.

"Meidän rauhattomana aikanamme on unettomuus hyvin laajalle levinnyt ja yleinen sairaus, eikä mikään ole ajanpitkään ulkomuodolle sen vahingollisempaa. Iho menettää raikkautensa, silmät loisteensa ja koko hermosto kärsii siitä."

"Kun hermot rasittuvat, katoaa silmien kirkkaus ja huulien ja poskien kukoistava väri, mitä monenlaiset keinot kyllä voivat jonkunverran peittää, mutta eivät koskaan korvata. Nuorekas ulkomuoto vanhemmallakin iällä on terveitten elämäntapojen suoma palkinto. Raitis ilma huoneissa yöllä ja päivällä, päivittäiset kylvyt tai pyyhkeet, kohtuullisuus ruuassa ja juomassa, sopiva ruumiin liikunto ja, kuten sanottu, tarpeellinen uni ovat aivan välttämättömät."

Ennen kuin tarttuu meikkisuteihin, kannattaa siis huolehtia siitä, että perusasiat ovat kunnossa!

"Ennen kuin naiset turvautuvat kaunistuskeinoihin peittääkseen ihonsa puutteita, pitäisi heidän koettaa parantaa niiden syvempi ja varsinainen syy. Niinkauan kun se on olemassa, hyödyttää varsin vähän hieroa punaa poskiin tai peittää sairaaloista ihoa puuterilla tai juoksevalla maalilla."


Tietenkin myös kaunis ja viehkeä käytös ovat olennainen osa yleisvaikutelmaa! Kirjassa annetaan reseptejä myös mm. kuivien ja nihkeiden, hikoilevien käsien hoitoon ja kynsipuuterin valmistukseen, mutta ensin korostetaan tietenkin kauniiden kädenliikkeiden merkitystä.


Tämän päivän välillä hysteerisiksikin yltyvät alumiini-, parabeeni- ja hiusvärikeskustelut mielessä on jännä lukea kirjan varoituksia kauppojen vaarallisesta kosmetiikasta. Kirjassa neuvotaankin sekoittamaan kauneudenhoitoaineet itse, esimerkiksi hiusväriohjeita on lukuisia. Toisaalta itsekin sekoittelen hiusvärini nykyään keittiössä mm. kirjassakin mainitusta hennasta.


Myös salisyylihappo mainitaan taistelussa ihomatoja vastaan! Manteliöljykin löytyy omasta jääkaapistani ihan pelkästään ihonhoitoa varten :).

"Ihovoidetta, joka sisältää vahaa tai valaskalanrasvaa on vältettävä, sillä animaliset rasva-aineet tukkeavat ja laajentavat huokosia. Kasviöljyt kuten manteliöljy j. n. e. ovat parempia. Makeaa maitoa tai kermaa voi myöskin käyttää hyvällä menestyksellä. Erittäin vaikeissa tapauksissa on vaikuttava keino hieroa taudinalaisia paikkoja hyvin sotketulla ja vatkatulla seoksella, mikä sisältää salisyylihappoa 25 gr ja valkoista vaseliinia 25 gr."

Harmi, ettei INCI-tietouteni ole kovinkaan kummoista, olisi ollut mielenkiintoista arvioida kirjan reseptien vaikuttavuutta. Nykyäänkin toki julkaistaan erilaisia kotikosmetiikan valmistusoppaita, täytyykin tutustua johonkin sellaiseen :).


Erilaisten itsevalmistettujen seosten lisäksi kirjassa ehdotetaan hierontaa useankin kosmeettisen murheen ratkaisukeinoksi, eikä se tietenkään nykyäänkään ole mitenkään passé. 



Hajuvedet, kuten eau de cologne sisältyvät useisiin kirjan resepteihin, mutta niille omistetaan tietenkin myös ihan oma lukunsa ja tunnustetaan niiden valta.

"Oman mielihajuveden valitseminen ja käyttäminen osoittaa hienostunutta persoonallisuutta. Kuten tiedämme, ei mikään ole niin omiaan herättämään eloon muistoja, iloisia tai surumielisiä, kuin vanha tuttu tuoksu."

Meikkipussi taisi olla 1910-luvulla melko pieni, ehostuksesta on kirjassa vain muutamia mainintoja. Silmämeikki on kirjoittajan mielestä ok, huulien maalaaminen sen sijaan hyvän maun vastaista.

"Silmäripsien ja kulmakarvojen mustaaminen kiinalaisella tuschilla, pienen pensselin avulla, on vaaraton kaunistuskeino. Kulmakarvojen kasvua edistää pienellä harjalla harjaaminen aamuin ja illoin sekä pienellä vaseliinihiukkasella hierominen illoin."

"Huulien värjäämisen tuomitsee hyvä maku ja terve mieli kokonaan, sillä kalpeat ja verettömätkin huulet näyttävät paremmilta kuin keinotekoisesti maalatut."

Ulkoasuunsa voi jokainen vaikuttaa lähtökohdista huolimatta silti merkittävästi:

"Kenenkään naisen ei tarvitse nykyaikana olla ruman. Hyvällä vartalolla, hienolla hipiällä, hyvin hoidetuilla hiuksilla, käsillä ja hampailla ja maukkaalla puvulla voi sellainenkin, jota luonto on kohdellut enimmän äitipuolen tavoin, tehdä miellyttävän vaikutuksen".

tiistai 11. syyskuuta 2012

Äkkilähtö etelään

Saaren pääkaupunki Zakinthos Bohali-kukkulan linnoituksesta kuvattuna

Tein tuossa virvet ja läksin loppukesän lomallani äkkilähdöllä Kreikkaan Zakinthoksen saarelle lomailemaan. Minulla on matkoillani huono tapa juosta itseni näännyksiin, joten valitsin matkakohteen sillä perusteella, ettei siellä ollut tietojeni mukaan aivan loputtomiin nähtävää. Tarkoitus oli ennemminkin lekotella. 

Kalamakin ranta

Siihen Zakinthos tarjosikin huikeat puitteet, saari on ehkä kaunein Kreikan saarista, jossa olen käynyt. Upeita rantoja, luolia, vehreää vuoristoa, kirkasta, turkoosia vettä..

Kreikan kuvatuin ranta, "Laivahylkyranta"

Saari on tunnettu myös suojelluista valekarettikilpikonnista

..ja "Sinisistä luolista"
Lämpöä riitti, ja nähtävääkin sopivassa määrin, kuten voitte kuvista nähdä. Erityisesti turistien ja kilpikonnien yhteiselo oli mielenkiintoista. Rannoilla päivysti paikallinen suojelujärjestö, joka valisti turisteja, siivosi rantaa, merkkasi kilpikonnanpesiä ja tilastoi munia, poikasia yms. 

Lämpöä oli kuitenkin sen verran, ettei edes jaksanut oikein tehdä mitään :D. Vaikka turisin ahkerasti muiden matkalaisten kanssa, tuli tällaisella laiskottelulomalla kuitenkin kova ikävä avomiestä. Totesin, että parempi vaihtoehto olisi ollut kaupunkiloma, jos aikoo lähteä yksin matkaan. Kaupungissä riittää niin paljon katseltavaa ja kierreltävää, ettei välttämättä ehdi kaivatakaan seuraa. Ainakin itse kiertelen museoita, kauppoja ja katuja mieluummin omaan tahtiini.


Jonkin verran jakselin saaren pientä pääkaupunkiakin katsoa. Ostosmahdollisuudet olivat aika rajalliset, ehkä hyväkin niin. Pääostoskadulla näin muutaman parfymerian, ketjuliike Hondos Center oli niistä toinen. Perinteinen, iso kosmetiikkaliike tunnettuine selektiivisine merkkeineen. Hajuvesien suhteen valikoima oli mielestäni hieman parempi kuin Suomessa, monelta merkiltä oli enemmän klassikoita myynnissä. Yläkerrassa oli päivittäiskosmetiikkaa, tarvikkeita ja halpis-meikkisarjoja, joiden koluamiseen voimani eivät riittäneet. Liikkeessä oli parhaillaan -25 prosentin alennus tuoksuista, joten päädyin ostamaan miehelleni CK One Shock for himin, johon hän tykästyi näytteen perusteella. 


Apteekit olivat mukavia kosmetiikan ostospaikkoja, niissä oli myynnissä tietenkin Korresia, ja toista vastaavanoloista merkkiä, Apivitaa. Korresia oli niissä apteekeissa, joissa itse kävin, todella laaja valikoima värikosmetiikkaa myöden. Hinnat olivat joidenkin tuotteiden kohdalla paljonkin edullisemmat, joidenkin kohdalla vain muutamia euroja halvemmat. Valikoimaa sai tutkia pitkäänkin aivan rauhassa, sillä apteekeissa oli joka kerta sen verran paljon reseptiasiakkaita, että pitivät henkilökunnan kiireisenä.


Tulihan niitä kosmetiikkatuliaisiakin raahattua oliiviöljyn, viinin ja erilaisten ihanien makeiden herkkujen lisäksi (rakastan baklavaa).

Oliiviöljypuristamolta ostin "anopille" tuliaiseksi oliivisaippuan, jota paikalliset käyttävät kuulemma hiustenkin pesuun. Korresilta valitsin vain käsivoiteen, vielä lentokentälläkin oli pieni valikoima sarjaa myynnissä. Moisturising hand cream with organic Almond oil & Calendula on näppärässä 75 millin tuubissa, joka on juuri passeli käsilaukkuun.


Apivitalta valitsin tuollaisen punaviininaamion äidilleni, noita pussinaamioita oli hurja valikoima erilaisia. Itselleni ostin alkupäivinä 75 millin matkakoot putsarista ja kasvovedestä, oli mukava päästä kokeilemaan sarjaa tällä tavoin. Propolis & Citrus Cleansing gel on rasvaiselle ja sekaiholle suunnattu, mutta koska tälle ihotyypille suunnatussa kasvovedessä oli INCI-listan alkupäässä alkoholia, valitsin mieluummin normaalin ja kuivan ihon Honey & Orange Tonic lotionin. Käytin tuotteita matkalla, vaikuttivat hellävaraisilta. Apteekissa, jossa asioin, ei ollut kunnolla hintoja esillä, mutta nämä maksoivat yhteensä 10 euroa. Minusta Apivita vaikutti hintaluokaltaan suht. samanlaiselta kuin Korres.


Lentokentältä bongasin vielä uuden sarjan: kreetalaisen Olive's Secretin. Tältä edulliselta merkiltä ostin kuiville hiuksille suunnatun oliiviöljy & kamomilla -shampoon (4,80 euroa), luomuoliiviöljy & viinirypäle -hiusnaamion (6,90 e) ja luomuoliiviöljy-silmänympärysvoiteen (8,10 e), jälkimmäisen äidilleni tuliaiseksi. 

edit. Kävin juuri ostamassa uuden Seche Vite -pikakuivattajan uhkaavasti loppumassa olevan tilalle, ja nyt voi taas ostolakko alkaa vähäksi aikaa, sopiva hetki laittaa kukkaronnyörejä tiukemmalle.


Minulla oli muuten hyvin mielenkiintoista matkaluettavaa. Susan Stewartin Cosmetics & Perfumes In The Roman Word -teokseen törmäsin joskus etsiessäni hajuvesi-aiheisia kirjoja Amazonista. Se jäi mieleeni, ja tilasin sen sitten lopulta. Kirja perustuu tekijän graduun, ja sen kyllä huomaa, eikä tämä kirja ole yhtä vetävää luettavaa kuin tällaiset kirjat yleensä. Aihe jaksoi kuitenkin kiinnostaa niin paljon, että kirja piti otteessaan. Erityisesti minua kiehtoi yhteneväisyydet nykypäivään, sekä muodissa ja asenteissa, että ihan kosmetiikkatuotteiden raaka-aineissa. Tarkoitus olisi saada aikaiseksi oma postaus kirjasta, joten palaillaan aiheeseen myöhemmin.

Nykykreikkalaista kirjallisuutta etsiskellessäni törmäsin Alki Zein nuortenkirjoihin Villikissa katsoo lasin takaa ja Tämä on sotaa, Petros. Ensinmainittu sijoittuu nimeltämainitsemattomalle saarelle 30-luvulle diktaattori Metaxasin valtaannousun aikaan ja jälkimmäinen toisen maailmansodan aikaiseen Ateenaan. Kummassakin kuvataan yhteiskunnallisia oloja lapsen näkökulmasta, esim. aikuisten käytöksen muutosta kummastellen, ja kummassakin on esillä vastarintaliike. Todella kiinnostavaa ja jännittävääkin luettavaa siis!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Heinäkuun suosikit


Kesällä ei malttaisi millään istahtaa tietokonepöydän ääreen (meillä ei tällä hetkellä ole ehjää läppäriä) hiomaan blogipostauksia ja muokkaamaan kuvia, anteeksi siis hiljaisuus. Kännykällä kyllä luen ahkerasti muiden blogeja.

Yllä oleva Fisherman's Friend -rasia on kulkenut käsilaukussani jo pidempään, sisältäen raikkaita hajuvesinäytteitä niitä aamuja varten kun ei edes hajukaapilla ehdi käydä. Tai niitä iltapäiviä, jolloin päivän tuoksu on jo haihtunut pois. Pääasiassa raikkaita ja virkistäviä siksi, koska todennäköisesti nuo aamut ovat aikasen unenpöpperöisiä, asettelen siis toiveita, josko tuoksu auttaisi yhtään heräämään. Tällä hetkellä rasiasta löytyy Heeleyn Figuier, Sel Marin ja Verveine, Chanelin 28 La Pausa, Eau de Cologne, 31 Rue Cambon ja Sycomore, Czech & Speaken Rose, Annick Goutalin Ninfeo Mio, Honoré des Présin Sexy Angelic ja Parfum d'Empiren Eau de Gloire. Lisäksi veskassani lymyilee yksi Hannele ja Acqua di Parma Colonia.


Heinäkuun käytetyimpiä tuoksuja olivat Acorellen Jardin des Thés ja Hermèsin Un Jardin après la mousson. Teepuutarhaa käytän kölninveden tapaan, sillä se on todella haihtuvainen luonnonkosmetiikkatuoksu. Sääli, sillä rakastan sen pehmeää bergamottisuutta. Olen nyt testaillut The Different Companyn Bergamotea tuoksutapaamisissa muutaman kerran, luulen, että hankin sen jossain vaiheessa tämän korvaajaksi. Un Jardin après la mousson on uudemmista tuoksuistani ainoa, jonka pinta on vajunut edes hieman (tosin osa siitä on siirtynyt tuoksututtavalle näyteputkilossa)! Se on mielettömän hauska ja piristävä tapaus, huumorintajuisin tuoksuni. Sopii raikkaan viileän mausteisuutensa takia kesään, mutta kyllä se lunastaa paikkansa myös ankeassa loskasäässä.


Inglotin Cream Blush "84" voidemainen poskipuna on ollut nyt käytössä oikeastaan joka kerta, kun olen meikannut. Koen, että tämä pysyy hikoillessa paremmin kuin puuterimainen puna, jota tosin lisään joskus vielä tämän päälle. Sävy on mukavan neutraali, yleensä laitan jotain persikkaista sävyä tämän kaveriksi. Tämä on ihanan nopea levittää, ensin laitan sormella täplän keskelle poskea, ja alan häivyttää etusormen syrjällä.


Luin pitkästä aikaa dekkarin! Luin niitä jossain vaiheessa enemmänkin, erityisesti Anne Holtia, Sujata Masseyta, Donna Leonia ja Unni Lindelliä. Pidin etenkin Anne Holtin kirjojen yhteiskunnallisesta otteesta, mutta kyllähän nuo alkavat sarjoissaan toistaa itseään aika nopeasti. Nykyään luen eniten asiaproosaa: popularisoitua tiedettä, elämäkertoja, muistelmia, pamfletteja yms. Nekin ovat usein erittäin ahmittavia opuksia, ja usein tuntuu että totuus on tosiaan tarua ihmeellisempää.

Marja-Liisa Heinon uudehko romaani Niemisen tyttövainaan tapaus kiinnitti huomioni viime talvena siksi, koska siinä on paljon minua kiinnostavia aiheita: Tampere tapahtumapaikkana, Jatkosodan aika, kotirintaman kuvaus, lotat, vuoden 1918 sota taustalla, käpykaartilaiset, kommunistisen vastarintaliikkeen aktivistit ja heitä jahtaava Valpo, sotavankileirit. Mukaan on mahtunut vielä romantiikkaakin. Melkoinen paketti tämä noin 200-sivuinen romaani. Tampereen murteella käyty dialogi oli kirjan herkullisinta antia, antoi jännän kontrastin synkille aiheille. Itse asiassa hörähtelin useasti ääneen tätä lukiessa, romaanin loppupuolella sitten vakavoiduttiin. 


Luin myös hajuvesikirjan! Gogol ei tälle paljon pisteitä antanut, minkä kyllä ymmärsin kirjaa lukiessani. Chandler Burrin (New York Timesin hajuvesikriitikko) teksti on välillä suorastaan raivostuttavan yksityiskohtaista palaveripullia myöten, mutta kirjassa oli myös erittäin kiinnostavia ja mukaansatempaavia jaksoja. The Perfect Scent kertoo kahden hajuveden kehitysprosessista ja samalla tulee selväksi amerikkalaisen ja eurooppalaisen hajuvesiteollisuuden erot. Sarah Jessica Parkerin debyyttituoksun Lovelyn syntymistä seurataan tämän Sinkkuelämää-tähden näkökulmasta, Hermèsin Jardin sur le Nil -tuoksun matkaa ideasta valmiiksi tuoksuksi taasen tuolloin Hermèsillä in-house parfymöörinä aloittaneen Jean Claude Ellenan vinkkelistä. Kirjassa oli paljon minulle uutta asiaa hajuvesistä ja parfyymiteollisuudesta, mm. se, miten pienessä roolissa itse parfymööri on joidenkin tuoksujen kehittelyssä. Muutenkin kirja avasi kiinnostavasti tämän bisneksen toimintatapoja. Minusta Burr vaikutti aika suorapuheiselta, ja tuli tunne, että lukija saa tässä nyt tietää isojakin sisäpiirin salaisuuksia. Tiedä sitten :). Ehkäpä maailmasta löytyy paremminkin kirjoitettuja opuksia näitä tietoja tarjoamaan, mutta kyllä minä viihdyin The Perfect Scentin parissa paikoin erittäinkin hyvin.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Janina Drostel: Laventeli, kaneli ja ruusupuu - Aistillisten tuoksujen maailma

kuva

Kirjaston kulttuurihistoriaosastoa silmäillessäni bongasin tämän Janina Drostellin (liepeen mukaan saksalainen perinnetieteen tutkija) Laventeli, kaneli ja ruusupuu -kirjan, joka on lyhyt ja runsaasti kuvitettu kiva pieni opus tuoksuista. Saatuani hajuveden synttärilahjaksi poikaystävältäni, jotenkin innostuin taas tuoksuista ja myös ottamaan hieman selvää niistä. Varasin myös kattavamman englanninkielisen kirjan aiheesta, mutta sitä odotellessa lukaisin tämän, ja vieläpä ulkona "appivanhempien" ihanassa puutarhassa, missä pääsi sopivasti heti tuoksuttelemaan kirjassa mainittuja yrttejä.

Kirjassa kerrotaan tuoksuista lyhyesti useasta eri näkökulmasta: tuoksujen ja tuoksuaineiden merkityksestä ja käytöstä eri aikoina ja eri kansoille, kuvin ja runonpätkin, tuoksujen valmistusmenetelmistä ja niiden historiasta, parfymööreistä, parfyymipulloista, hajuaistin toiminnasta, aromaterapiasta jne. Mukaan on ujutettu myös pieniä kotikosmetiikan valmistusohjeita. Kuvitus on upeaa, enimmäkseen vanhoja kasvitieteellisiä piirroksia, mutta myös upeita valokuvia. Kirjassa on lukuisasti ihania pieniä tarinoita ja anekdootteja :).

Suosittelisin tätä kirjaa siis nyt varsinkin kesälukemiseksi, mielellään jossain inspiroivassa ympäristössä, esim. kasvitieteellisessä puutarhassa tai omien yrttiviljelmien äärellä. Luettavaa ei ole valtavan paljon, joten tämä on sopiva "hajupala" vaikka kesäiseksi iltapäiväksi.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Eeva Kilpi: Talvisodan aika

"Muisti sallii pienen tuokion omakohtaista kokemusta, ulkonaisesti aivan liikkumattoman hetken. Me seisomme isän kanssa pihamaalla ja kuulostelemme. Jostakin kaukaa kuin taivaanrannan takaa kuuluu jatkuva kumu. Minun mielestäni se tuntuu myös jalkapohjissani, olen tuntevinani että maa vapisee, mutta liekö se mahdollista. Isä sanoi: - Se kuuluu Kannakselta. Ne ovat tykit.
  Kun ajattelen asiaa nyt, minusta tuntuu, että kuulemamme jylinä on saattanut olla myös Viipurin pommitus. Tapahtumien järjestys on siinä määrin hämärtynyt. Tai sitten se oli minun lapsuuteni sortuminen.  
  Osa minusta seisoo yhä siinä isän rinnalla omalla pihamaalla ja kuuntelee. Minä olen vielä hetken pikkutyttö, minulla on lapsuus, koti ja vanhemmat enkä minä ole vielä tajunnut, että Jumala ei kuullutkaan rukouksiani. 

Se hetki jatkuu eikä mikään mitä sen lisäksi tapahtuu ota sitä pois."

Enpä ole pitkään aikaan nauttinut tai liikuttunut kirjan lukemisesta näin paljon kuin lukiessani Eeva Kilven (1928-) muistelmateosta talvisodan ajalta, jolloin hän siis oli 11-vuotias!

Yleensä en pidä ollenkaan ainakaan fiktiivisistä lapsuuskuvauksista, ehkä koska ovat usein aika ankeita ja/tai niitä lukiessa muistuu liian hyvin mieleen omat kipeät kokemukset niiltä vuosilta. Mutta tätä lukiessani ei ollut tietoakaan sellaisesta, vaikka niin voisi luulla. Toki kirja oli siis hyvin koskettava, varsinkin koska Kilpi kuvasi kokemuksiaan, tunteitaan, muistojaan niin kauniisti ja eläväisesti, mutta ahdistava se ei ollut. Eeva Kilven perhe asui Hiitolassa Karjalassa, ja pian talvisodan syttymisen jälkeen perhe pakeni pommituksia lännemmäksi, ja sodan päätyttyä oli juurruttava uuteen kotiin. Evakossa elettiin tiiviisti sukulaisnaisten- ja lasten kanssa, ja niissä oloissa ihmisten väliset jännitteet ja paineet tuntuivat korostuvan erityisesti. Aikuisten välillä kummallisessakin suhtautumisessa lapsiin ja lasten juttuihin oli minullekin niin paljon tuttua.

Tykästyin tässä myös siihen, että muistikuvia kuvailtiin niin rehellisesti, kerrottiin kuinka hataria, epäselviä ja vääristyneitäkin ne välillä olivat. Enpä ole nimittäin muistelmissa tällaiseen muistojen kuvailutapaan törmännyt. Muistojen tukena Kilpi on käyttänyt alueen sotapäiväkirjaa, jossa kuvaillaan vihollistoimintaa ja säätä.

Kirjailija tuo mielestäni hienosti esiin sukulaistensa ja tuttaviensa persoonat, oli ihana lukea räiskyvästä nuoresta tädistä, haastavanluonteisesta äidistä, optimistisesta adventistitädistä, itsenäisestä mummista, läheiseltä tuntuvasta isästä, ja pienten sisarusten sekä serkusten pienistä konflikteista. Lapsi aisti myös aikuisten sukulaisten väliset skismat varmaan paremmin kuin nämä arvasivatkaan. 

Olen ollut jo jonkin aikaa jälleen hirmuisen kiinnostunut näistä ajoista, etenkin naisten ja lasten näkökulmasta. Tällaisista kuvauksista vain saa niin paljon paremmin kiinni sen ajan tunnelmista kuin perinteisemmästä sotahistoriasta. Tosin viime aikoina minua on alkanut kiinnostaa sekin, sehän se kaiken taustalla tietenkin oli. Itseänikin on hieman ihmetyttänyt tämä kiinnostus, mutta ehkä siinä on kyse siitä, kun on niin vaikea käsittää, että omillekin sukulaisille on tapahtunut jotain niin poikkeavaa. Itse kun on saanut kasvaa niin vakaassa yhteiskunnassa. Soditaanhan tänäkin päivänä, mutta tuhansien kilometrien päässä olevat tapahtumat eivät vaan kosketa samalla tavalla.

Eeva Kilpi on onnekseni kirjoittanut myös muita muistelmateoksia näistä ajoista, ja käsitellyt aihetta muussakin tuotannossaan, tartun niihin varmasti jatkossa :).


"Toinen tytär kulkee osan päivää huivi pässä, välillä taas hänenpunainen tukkansa on kammattu ihmeen hienoille kiiltäville rullille. Miten hän ne saa aikaan?
   - Paperilla, hän vastaa.
  Ja kun ei kukaan ota tajutakseen, miten rullat oikein syntyvät, hän näyttäytyy yhtenä päivänä paperirullat päässä. Hän on leikellyt kokonaisen sanomalehden kapeiksi suikaleiksi, kiertänyt ne pitkulaisiksi pötköiksi, suikertanut hiuksena niiden ympärille ja solminut ne päistään umpisolmuun. Siellä ovat sotauutiset, joita olisin niin mielelläni tutkinut, hänen hiustensa kihartimina. Sopii vain aavistella, mitä maailmaa mullistavia uutisia hänen päässään lukee. VIHOLLISEN HYÖKKÄYKSET PYSÄYTETTY VIIPURIN ETEEN. - - - Eräänä päivänä hänen päässään oli varmaan myös se uutinen, jossa sanottiin: NEUVOSTOLIITON RAUHANEHDOT JÄTETTY SUOMEN HALLITUKSELLE."

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Tiina Kaitaniemi: Luonnollinen lapsuus

Kuva
Kuulin jokin aika sitten Yle Puheelta Tiina Kaitaniemen haastattelun otsikolla "Vaadimmeko vauvalta liikaa?" (tms., valitettavasti haastattelua ei enää löydy Areenasta, tällaisen videon kuitenkin löysin), ja kiinnostuin sen myötä tästä kirjasta.

Itselläni ei siis ole lapsia, enkä jaksa uskoa että tulee olemaankaan (joo joo, never say never, kuultu on, kertaa x..), mutta olen siinä iässä, että tuttavapiiriini vauvoja putkahtelee, ja itsekin varmaan olen juuri siinä vauvanhankkimisiässä. Joten ehkä minulla sitten on alitajuinen tarve käsitellä asiaa tietoa hankkimalla, olen lukenut suurella mielenkiinnolla kasoittain Vauva-, Kaksplus- ja Meidän perhe -lehtiä ja keskustellut aiheesta yhtä innolla. Tutustuttuani lähemmin eri-ikäisiin lapsiin olen alkanut viihtyä heidän seurassaan tiettyyn rajaan asti, eli en siis mitenkään vihaa lapsia tms., enkä kummeksu vanhemmiksi haluavia tai sellaisina viihtyviä. Elelen eräänlaisessa uusioperheessä, joten lapsia tosiaan kuuluu elämääni läheisestikin.

Kirjailijatar on siis evoluutio- ja käyttäytymisekologiaan erikoistunut ekologi ja kahden pojan äiti. Kirja on mielestäni kannanotto länsimaisiin lapsenkasvatustapoihin, eräänlainen kasvatusopas vanhemmuuden alkutaipaleelle, ja ihan perusasioita luonnonvalinnasta. Hyvin mielenkiintoista oli lukea esim. muiden kädellisten pariutumis-, lisääntymis- ja poikasenhoitotavoista, sekä esimerkeiksi nostettujen eri puolillla maapalloa elävien heimojen tavoista. Tällä kirjalla on paljon annettavaa myös vapaaehtoisesti lapsettomalle, se auttaa ymmärtämään tietenkin sukulaisia ja tuttavia, sukulaisuussuhteita, parinvalintaa, seksuaalisuutta, parisuhdetta, ihmisyyttä. Siis sitä millaisiksi luonnonvalinta on meidät aikojen saatossa muovannut, ja miksi toimimme niinkuin toimimme.

Kirjassa kerrotaan hyvin laajasti, miten lapsi saa ominaisuutensa, kirjan sanoin, miten "laadukas" jälkeläisestä tulee ja miten esim. ympäristötekijät tai hormonit vaikuttavat toimintaamme. Tätä opusta kannattaakin lukea jäät hatussa, jos ei ole tottunut - kuten esim. allekirjoittanut - lukemaan evoluutiobiologiaa, faktat ovat aika karuja. Teksti saattaa tuntua hyvin hyvin syyllistävältä, jos on itse vanhempi, mutta tieteellistä faktaahan kirja pelkästään sisältää. Kirjan kritiikki länsimaisia lastenhoitotapoja ja "-ongelmia" kohtaan perustellaan sillä, että ne ovat yksinkertaisesti luonnottomia. Kritiikin kohteiksi joutuvat mm. nykyiset tapamme synnyttää, imettää, kuljettaa ja nukuttaa lasta. Kaitaniemellä onkin johdannossa hyvä pointti: hänen mielestään tietoa ei tule jättää kertomatta siksi, että joku voi pahoittaa mielensä.

Loppuun jälleen muutama mielenkiintoinen anekdootti. Kirjassa kerrottiin että kosmetiikka on ollut naisten keinona kumppanista kilpailussa jo ammoisista ajoista saakka: "vanhin löydetty huulipuna on 70 000-130 000 vuotta vanha, ja se on varhaisimpia löydettyjä ihmisen tekemiä esineitä". Luin mielenkiinnolla myös sopivasta lastenhankkimisiästä.. kirjailijan mukaan 28 vuotta, joka on Suomessa keskimääräinen ensimmäisen lapsen saamisikä, "on pieneen perheeseen ja lasten laatuun tähtäävälle naiselle aivan sopiva ikä". Naisilla laatuun panostaminen korostuu, koska "kustannustehokkuus" on pienempi kuin miehellä. Lapsen laatuun taas vaikuttavat äidin resurssit ja asema. Siispä: "Jokainen nainen, jolle annetaan vaihtoehdoksi lisääntyä nyt tai parantaa asemiaan, parantaa asemiaan - ainakin niin kauan kuin lisääntyminen myöhemmin on vielä mahdollista. Siten nykyaikainen nainen, joka käy koulut loppuun ja hankkii uran ennen lapsia, toimii luonnonvalinnan aikoinaan suosimalla tavalla." Kirjassa myös kerrottiin moneen otteeseen, että vanhempi äiti panostaa enemmän lapsen hoitoon kuin nuorempi, koska hänellä ei ole enää niin paljon aikaa eikä varaa siirtää resursseja tuleviin lisääntymisiin. Teiniäitejä on kuulemma esiintynyt vasta, kun ravitsemustilanne on ollut riittävän hyvä, eli eipä juuri vielä pleistoseenikaudella. Nämä olivat siis siinä mielessä kiinnostavia tietoja, että olen kuullut monesti itkettävän juuri sitä, että lastenhankintaa lykätään "liian vanhoiksi".

perjantai 13. toukokuuta 2011

Matti Kurjensaari: Loistava Olavi Paavolainen

Kuva
Takakannesta: "Olavi Paavolainen oli rikas ja värikäs henkilö, jonka vaikutus ulottui laajalti yli kirjallisuuden rajojen. Hän oli Tulenkantajien - itsenäisyydenajan ensimmäisen kirjallisen liikkeen - luojia ja johtajia, sen todellinen vaikuttajahahmo, mainosmies, aatteiden antaja. Hän oli näkijä ja profeetta, monessa asiassa aikaansa edellä.

Matti Kurjensaaren teos ystävästään Olavi Paavolaisesta on mittava henkilö- ja ajankuva. Se on vauhdikas ja loistava analyysi miehestä, jonka koko henkilö oli taideteos, ja joka halusi vaikuttaa kirjailijan tavoin - suoraan ihmiseen."


Olen viime aikoina lukenut ja lainaillut paljon tietokirjoja, olen aika utelias aiheesta kuin aiheesta, ja luen mielelläni sujuvaa ja helpohkoa tekstiä sisältäviä tietokirjoja ihan viihteenä. Vähän kuin aikakauslehtien artikkeleita (harmi, että olen niin hidas lukija, mielenkiintoisten kirjojen ja lehtien pinot vain kasvavat, kun tahkoan jotakin teosta läpi, tämänkin parissa meni varmaan kuukausi). Elämäkertojen anti minulle on ennen kaikkea ajan (ja paikan) kuvassa, jonkin henkilön elämän kautta saa jonkinlaisen käsityksen eri aikakausien tunnelmasta ja lisätietoa historiastakin.

Tämä "Loistava Olavi Paavolainen" oli kirjastossa tyrkyllä, josta sen nappasin. Jotakin olin kuullut tästä hahmosta, esim. talvi- ja jatkosotia käsittelevissä kirjoissa on ollut viittauksia Paavolaisen Synkkä Yksinpuhelu -kirjaan. Pokkari näytti ohuudessan ja keveydessään harmittomalta, mutta eipä se sitä sitten ollutkaan, ainakaan minulle. Ilman kummoisia taustatietoja Olavi Paavolaisesta (1903-1964), tai hänen aikansa kirjallisuudesta tätä oli todella hankala lukea. Elämäkertana tämä ei ollut mitenkään kattava, eikä selkeälukuinen, vaan sisältää tietenkin paljon minulle vieraita nimiä, teoksia ja kiemuraisia analyyseja esim. kirjallisuuden tilasta, ajan hengestä jne. Paavolainen vaikuttaa tämän kirjan perusteella todella erikoislaatuiselta persoonalta, jota en oikein pystynyt hahmottamaan tosiaan ilman mitään taustatietoja, tai lukematta yhtään hänen kirjoittamaansa kirjaa. Tosin kirja onnistui herättämään minussa mielenkiinnon lukea mainittuja kirjailijoita, ja uteliaisuuden moneen henkilöön. Ensimmäisenä tulee mieleen Helvi Hämäläinen ja Säädytön murhenäytelmä, jossa on henkilöhahmona karikatyyri Olavi Paavolaisesta. Ja kyllähän tästä välittyi esim. Paavolaisen nuoruuden 20-luvun tunnelma hyvin, siitä olikin ehkä mukavin lukea, samoin iso-isoäidin ja isoäidin aikaisesta Helsingistä.

Olavi Paavolaiselle oli muuten oma ja muiden, myös naistensa ulkonäkö tarkkaa, ja kirjan mukaan hän vaikutti jokaisen seurustelukumppaninsa ulkoiseen olemukseen. Nuorempana häntä kiinnosti myös muotipiirtäjän ammatti, ja sitä lähelle hän pääsi työskennellessään Turussa mainostoimistossa, jonka palveluksessa järjesti muotinäytöksiä ja -kuvauksia, olipa itsekin mallina. Toisena anekdoottina kirjasta täytyy blogini muihin aiheisiin liittyen mainita, etten ollut tiennyt, että natsit suhtautuivat kielteisesti naisten kauneudenhoitoon ja meikkaamiseen, kieltoa jopa valvottiin poliisivoimin, kunnes resurssit suunnattiin muualle.


Kirjan loppu oli Paavolaisen elämän lopun tavoin synkkä, tämä pätkä ehkä kertoo hyvin sen, millaisen kuvan hänestä tämän kirjan perusteella sain:
"Oliko hän sittenkin luonnonlahjakkuus, joka sisäisistä syistä ei pystynyt kehittämään itseään - päävoimanaan loitsunomainen, profeettamainen näkemisen kyky. Ja joka oli tuomittu putoamaan veneestä, kun aika muuttui. Ja kun ei enää saanut kosketusta aikaan, ei tiennyt mitä Suomessa ja maailmalla todella tapahtui, hän jäi tahallisesti ja tahattomasti syrjään. Ja kun ei enää ollut etulinjanmies, avantgardisti, hän ei halunnut olla mitään. Hän halusi kuolla."