Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulmaväri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulmaväri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. elokuuta 2016

Huteja e.l.f.iltä


e.l.f. on edullinen meikkimerkki, jonka kaikki meikit ovat vegaanisia, siveltimistä jotkut sisältävät eläinkarvaa. Siispä tuotteita on helppo ostaa, kun ei tarvitse tihrustaa INCI-listoja ja kaivella vegaanisten tuotteiden listoja ties mistä. Leaping Bunnya merkillä ei ole, mutta se löytyy PETA:n listalta. Maahantuoja on Carpelan Cosmetics, jolta löytyy myös verkkokauppa. Lisäksi e.l.f.iä voi löytää esim. apteekeista ja niiden verkkokaupoista. Itse tilasin tällä kertaa Pretty.fistä. Edullisemmat hinnat löytyvät iHerbista, mutta sitten täytyy ottaa huomioon 22 euron "ALV-raja". Hinnat tosin ovat niin matalat, että se ei välttämättä ole ongelma tämän merkin kohdalla :D.

Innostuin tällä kertaa tilaamaan vähän e.l.f.iä, kun suosittu YouTubettaja emilynoel83 teki videon merkin parhaimmista ja huonoimmista tuotteista. Yksi tilaukseni tuotteista löytyi Emilyn suosikkilistalta, ja ihastuin siihen itsekin, mutta nämä hudit eivät esiintyneet ko videolla.

Kärsin edelleen ihon punoituksesta ja päätin kokeilla sitä neutralisoivaa, vihreää primeria, Tone Adjusting Face Primeria sävyssä Neutralizing Green. Tuote ei ole sävyltään ihan niin ärtsyn vihreää kuin verkkokauppojen kuvissa. Koostumukseltaan pohjustaja on perinteistä silikonimössöä, joten se toimii samalla tasoittavana primerina. Valitettavasti vihreä väri tasoittuu sen verran paljon kasvoille levitettäessä, että punoitusta tämä ei juuri peitä. Onneksi ostos ei ole ihan täysi huti, kun voin sitä kuitenkin käyttää tavallisena primerina.


Kulmakyniä minulla kuluu melko paljon, joten päätin kokeilla kaksipäistä jumbokynää, jonka toisessa päässä on kulmakynä ja toisessa korostuskynä kulmaluuta varten. Valitsin Eyebrow Lifter & Fillerin sävyssä Ivory/Light.

Kulmavärin sävy osui nappiin, sillä väri on tarpeeksi vaalea, eikä liian punertava tai viileä. Koostumukseltaan kulmakynä on erittäin vahamainen ja pehmeä, ja sillä on melko vaikea "piirtää kulmat paikalleen". Omat kulmakarvani ovat hyvin vaaleat, mutta tämä voisi sopia paremmin, jos pikemminkin vahvistat tai täytät omien tummien kulmakarvojesi koloja. Sain kynän toimimaan levittämällä sen siveltimellä. Erillistä kulmageeliä tai -vahaa ei välttämättä tarvita, kun väri itsessään on jo niin vahamainen.

Korostuskynän sävy on melko punertava, mutta yllättävän tumma. Valitettavasti levittyvyys on melko huono, sormilla en oikein sitä saa häivytettyä. Jämäkällä synteettisellä siveltimellä hiukan paremmin.

Minkälaisia hittejä tai huteja te olette löytäneet e.l.f.iltä?

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Avon Perfect Eyebrow Kit ja sunnuntain värikäs meikkikokeilu


Olin jokin aika sitten Avonin PR-tilaisuudessa, jossa jokainen osallistuja sai pikameikkauksen ja meikkivinkkejä kahdelta meikkaajalta, Riia Koivistolta ja Laura Anderssonilta. Minä istahdin ensin mainitun penkkiin ja pyysin häntä meikkaamaan kulmani ja neuvomaan, mihin korostustuotetta laitetaan. Hän sitten valitsi muutaman tuotteen, jotka sain perästä postissa.

Yksi oli tämä Perfect Eyebrow Kit sävyssä Soft Brown, jossa on vaha ja puuterimainen kulmaväri. Kulmiin laitetaan ensin vahaa, ja sitten siveltimellä kulmaväriä. Riia Koivisto neuvoi värittämään kulmat lyhyin viivoin luonnollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.


Soft Brownin napin väri on paljon viileämpi kuin tällä hetkellä käyttämäni Lumenen kulmakynä sävyssä Vaaleanruskea. Käytin tämän levittämiseen Dermosilin viistomaista sivellintä. Jälki on tosiaan melko luonnollista. Olen kovin tottunut kynällä tekemääni piirretympään jälkeen, mutta meikkilookista riippuen tällainenkin on hyvä vaihtoehto. Avonin kulmavärinapissa ei ole hurjanhurja pigmentti, mutta silti kulmat sai tehtyä suhteellisen nopeasti. Vaha ei tee kulmakarvoista kovia ja rapsakoita. Tietysti koska olen tottuneempi kulmakynän käyttäjä, vaatii tämä kulmapuuterin käyttö vielä totuttelua.


Sunnuntain ratoksi kokeilin samalla hieman värikkäämpää, mutta silti melko hillittyä meikkiä. Rajasin silmät ensin tummanruskealla, ja päälle laitoin Shiro Cosmeticsin metsänvihreää Beyond the Fence -luomiväriä kostealla eyeliner-siveltimellä. Ripsiin sudin L'Oréalin Miss Manga* -ripsiväriä sävyssä Indigo. Sisänurkissa on GOSHin Crystal'Eyes Eye Penciliä sävyssä Sparkling Gold.

Poskilla ja poskipäillä Avonin Blush Duo sävyssä Positively Ethereal, sen sain goodie bagistä. Myös Guerlainin Meteoriitit kimaltelevat iholla tässä salamalla otetussa kuvassa, minulla on sävy Doré.

Huulilla jo lopetettu Shiro Cosmeticsin Nyan Cat -sävyinen huuliväri ja huulikiiltoa Lancômen Tendre Voyage -paletista.

Miten te meikkaatte kulmat, mikä on teille luontevin tapa?

*Saatu blogin kautta.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Ensivaikutelmia Dermosilin Trio Kulmaväristä ja Kulma- ja ripsigeelistä


Olin näiden edullisten tuotteiden suhteen hieman skeptinen, sillä joskus kylkiäiseksi saamani Dermosilin poskipuna oli hyvin jauhoinen. Onneksi epäilyni osoittautuivat vääriksi, ainakin näin ensivaikutelman perusteella. Teen tällaisen ensivaikutelmia-postauksen, koska nämä tuotteet eivät jää vakivalikoimaan.

Trio Kulmavärin vaalein sävy on siis tarkoitettu kulmaluun korostukseen. Se on hyvin pehmeä, pigmentti on tarkoitukseen riittävä. Hohdetta on melko paljon. Väri sopii toki myös silmän sisänurkan korostukseen, johon sitä olenkin jo ehtinyt käyttelemään. Nappi tuntuu kuluvan suht reilusti joka käyttökerralla, joten se ei varmaankaan ole kovin riittoisa.

Kulmavärit puolestaan ovat kuivia, mutta pigmenttiä on kulmien meikkaamiseen mielestäni ihan riittävästi. Punertavampi sävy on pikkuisen pigmenttisempi ja pehmeämpi. Se on minulle näistä kahdesta ehdottomasti sopivampi sävy, tietysti näitä voi tarvittaessa sekoitella. Harmaanruskeaa olen käyttänyt muutaman kerran luomivärinä, se näyttää luomilla oikeastaan pelkästään harmaalta.

Levitin kulmavärin Dermosilin viistosiveltimellä (jonka toisessa päässä on ihan hyvä kulmaharja ja ripsikampa). Tämä oli ensikosketukseni puuterimaisiin kulmaväreihin, ja hyvä sellainen! Kulmaväri on helppo levittää ja jälki on mielestäni mukavan pehmeää ja luonnollista. Aikaahan saan ainakin näin alkuun tähän hommaan kulumaan, mutta ehkä se siitä lähtee tottumuksen myötä sujumaan nopeammin.

Luomiväreinä nuo kulmavärit ovat haastavia häivytellä tahmean pohjustajan päälle, mutta taasen MACin matan Paint Potin (omani on sävy Soft Ochre) päälle ne levittyivät mainiosti.


Kulmageelissä on ohuet muoviharjakset, jotka ovat onneksi joustavat eivätkä raavi ollenkaan. Kirkas geeli antaa kulmille melko kevyttä pitoa, joten kovin itsepäisten kulmakarvojen taltuttamiseen siitä tuskin on. Ripsivärin pohjustukseen en ole sitä kokeillut.

Kulmapaletin hinta on 6,90 € ja geelin 3,90 €.