Näytetään tekstit, joissa on tunniste mediat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mediat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Allure-lehti


Olen jo pitkään halunnut päästä käsiksi amerikkalaiseen kauneuslehteen nimeltä Allure. Amsterdamista vihdoin bongasin sitä, ostin tarjouksesta toiseksi uusimman numeron (maaliskuu 2012). En ole nähnyt lehteä ainakaan niissä lehtipisteistä Suomessa, mistä olen ulkomaisia naistenlehtiä yrittänyt etsiä, tosin eipä niissä muutenkaan kovin kummoiset valikoimat ole olleet. Laitoin Akateemiselle kirjakaupalle tiedustelu- ja toivomussähköpostin aiheesta. Ainakin Helsingissä on kuulemma saatavilla kirjakaupasta ja tavaratalosta, sekä muihin pisteisiin voidaan myös lehteä toimittaa. Eilen tsekkasin Helsingin keskustan Suomalaisen kirjakaupan - ei ole. Keskustan S-Marketista löytyi, siellä oli muutenkin hyvät valikoimat. Myynnissä oli vielä tämä postauksessa esittelemäni numero hintaan 7,70 €.

Revlon valitettavasti poistui Suomen markkinoilta :(

Yksi viehätys näissä ulkomaisissa lehdissä on minulle ihan jo mainoksetkin, minusta on mielenkiintoista nähdä muiden maiden valikoimaa, mitä ei Suomesta saa. Ja Suomessakin myytävillä merkeillä saattaa olla esim. Yhdysvalloissa hieman eri tuotevalikoima, tässäkin lehdessä mainostettiin esim. Lancômelta ja Maybellinelta tuotteita, joista en ollut aiemmin kuullutkaan. Voi tietysti olla, että tulevat myöhemmin Suomessa myyntiin. Lisäksi mainonnassa ja lehtikuvissa käytetään enemmän etnisiä malleja.


Olen tainnut lukea enemmän eurooppalaisia akkainlehtiä, olin hieman yllättynyt miten eksoottinen lukukokemus Allure paikka paikoin oli, otetaan nyt esimerkiksi tämä "miten pukeudut, jos joudut oikeuteen syytetyn penkille" -artikkeli.


Nostalgikkona minuun kolahti nämä artikkelit: toisessa toimittaja kertoi 30-vuotisen kauneushistoriansa idoleineen, kokeiluineen, mokineen ja onnistumisentunteineen, toisessa mm. "Don't hate me because I'm beautiful" -Pantene-mainoksella historiaan jäänyt entinen malli ja näyttelijä Kelly LeBrock muisteli uraansa.


Tykkäsin paljon myös kauneuden ammattilaisen nostamisesta esille, lehdessä oli mm. meikkaajien ja kampaajien haastatteluja. Ylemmässä kuvassa näette Oscar-gaalan "head make up artistista" tehdyn jutun ja alempana artikkelin tähtien ulkomuodosta vastaavista tekijöistä. Sen hauskinta antia oli kuvataiteesta inspiraationsa ammentavan plastiikkakirurgin haastattelu.


Minusta Allure on kyllä tosissaan tehty kosmetiikkahulluille, esimerkkinä tämä lääkäreiden lanseeraamia ihonhoitosarjoja pitkään ja hartaasti käsittelevä artikkeli.

Lehdessä on myös hyvinvointi- ja terveysjuttuja, mutta onneksi hyvin maltillisesti annosteltuna.


Muotieditoriaaleja on muutama, niissäkin on kuvissa käytetyt meikkisävyt huolellisesti lueteltuina. Maaliskuun numeron meikkieditoriaali on u-pe-aa katseltavaa hehkuvine printtivaatteineen ja eksoottisine kasveineen. Lopussa kerrotaan kuinka tavallinen talliainen saa sovitettua nuo lookit nassuunsa.

Hiustenlaittovinkkejäkin on, mutta yllättävän vähän.


Ja mitäs Alluressa on hajuvesistä? No, varsin kitsasta on tarjonta, ja parfyymimainoksiakin on vain muutamia. Tämä julkkistuoksuja käsittelevä sivu on kyllä hauskasti kirjoitettu! En tiedä miten paljon Alluressa noin yleensä on näitä tuoksujuttuja, toivottavasti enemmän.

Tuliko jo selväksi, että Allure oli positiivinen ylläri?
Onko lehti jo entuudestaan tuttu?

Lehteä voi tilata riistohintaan Lehtiapajan ja Lehtitorin kautta, tai epäselvään hintaan suoraan Alluren sivuilta. Itse en ainakaan löytänyt sivuilta tietoa ulkomaantilauksen hinnasta veroineen ja postikuluineen.

torstai 5. tammikuuta 2012

Nenä kiinni (naisten)lehdessä

Mielessä on ollut jo pidempään kirjoittaa aikakauslehti/naistenlehti -aiheinen postaus, ja nyt kun eteen sattui pari todella innostavaa juttua, niin päätin tämän kirjustaa. Olisi mukava lukea muidenkin kauneusbloggaajien suosikkilehdistä, mieleen ei tule kuin tämä Sonian reilun vuoden vanha naistenlehtikatsaus, Vasilisan postaus hajuvesiartikkeleista ja Charming Nailsin C.C. -lehtimuistelu. Kahden jälkimmäisen kommenttilaatikossa on kivaa keskustelua naistenlehtimieltymyksistä. Itse luen naistenlehtiä todella mielelläni, ja tilaan aika montaa aikakauslehteä, tosin nyt on muutama tilaus katkolla kun lehtien lukuun ei netiltä, kirjoilta, telkkarilta ja muulta tahdo löytyä aikaa. Toisaalta tilauksista on hyvä pitää välillä taukoa, niin niiden kolahtaminen postiluukusta tuntuu taas entistä erityisemmältä. Nämä lehdet kävin ostamassa ihan lehtipisteestä.


Kuluttajaviraston julkaisemaa Kuluttaja-lehteä tilasin aiemmin, mutta päätin tilauksen kun lehdissä oli loppujen lopuksi aika paljon minua kiinnostamatonta sisältöä, kuten elektroniikkavertailuja.


Tämä numero kiinnosti tietenkin luonnonkosmetiikka-aiheen takia, enkä joutunut pettymään, sillä aihetta käsiteltiin suhteellisen kattavasti, kiihkottomasti jalat maassa -asenteella. Lukijaa opastettiin aitojen, sertifioitujen luonnonkosmetiikkatuotteiden löytämisessä viherpestyn normikosmetiikan seasta ja vieläpä erikseen luonnonkosmetiikkamerkkien tuotevalikoimista. 
 

Jutussa haastateltu Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen kosmetiikka-asiantuntija Päivi Kousa valistaa jutussa virheellisistä lupauksista, kosmetiikkatuotteita koskevasta lainsäädännöstä, luonnonkosmetiikkasertifikaattien kriteereistä, ja kommentoi tietyistä raaka-aineista nousseita kohuja. Tykkäsin jutussa erityisesti siitä, että näihin kohuihin suhtauduttiin niin rauhallisesti. Kousa ei esimerkiksi suostunut tekemään "vältä näitä" -listaa, vaan kehotti ennemmin kiinnittämään huomiota käytetyn kosmetiikan määrään ja miettimään mitkä kosmetiikkatuotteet ovat oikeasti tarpeellisia. Kousan mielestä kuitenkin esim. hajusteet ja väriaineet ovat turhia, hän välttelee itse mm. allergisoivimpia väriaineita ja formaldehydin vapauttajia, sekä suosii luonnonkosmetiikkaa ideologisista syistä. Yksi näistä syistä on ekologisuus, sillä vaikka tietyt raaka-aineet olisivat meille vaarattomia, ne eivät häviä käytön jälkeen olemattomiin vaan päätyvät lopulta luontoon. Sertifikaatit edellyttävät yrityksiltä myös ekologisia valmistustapoja ja pakkauksia.


Lehdessä on myös hiuksia nostattava juttu kauneudenhoitolaitteista, joista osa on jutun mukaan tehottomia ja jopa vaarallisia yksityiskäytössä.

Seuraava numero ilmestyy 25.1.2012, joten jos joku haluaa käydä tämän lehden ostamassa, niin siihen saakka löytyy hyvinvarustetuista lehtipisteistä (itse löysin Prismasta).


Gloria ei kuulu naistenlehtisuosikkeihini (Puoli seitsemän -ohjelman Marja Hintikka sanoi entistä päätoimittajaa haastatellessaan hyvin, kun kertoi Glorian lukemisen saavan hänet tuntemaan itsensä köyhäksi keppikerjäläiseksi), mutta tammikuun numeron ostin kivan kosmetiikkatuotteiden pakkausmuotoilua käsittelevän artikkelin takia. Kaupan päälle tuli elokuun numero, ja siitäkin löytyi parin ihan mukavaa hajuvesijuttua (editorial-tyyppinen ja Escadan hajuvesimainosta käsittelevä juttu).


Muotoilua käsittelevässä artikkelissa on haastateltu Aalto-yliopiston professoria Susann Vihmaa, ja käsittelyssä on 4711-kölninveden ja Chanel no. 5 EdP:n pullot, Estée Lauderin kynsilakkapullo, Max Factor Colour Elixir -huulipunahylsy, MSCHIC Kide Ka -aurinkopuuterirasia, Clinique Dramatically Different Moisturizing Lotion -pakkaus ja YSL Touché Éclat -valokynä. 

Kölninvesi kehotetaan laittamaan kotiin esille vitsiksi kavereita varten (!?!).. Lähes muuttumattoman Chanel vitosen pullon arvellaan vetoavan turvallisuushakuisiin. Kynsilakkaa hehkutetaan kauneudestaan, minusta pullo on kerta kaikkiaan liian iso mötikkä, ja jäi alepöydälle, koska en olisi pystynyt raivaamaan sille tilaa lakkaboksistani. Mukavaa, että mukaan on otettu myös markettikosmetiikkaa, huulipunahylsyä kehutaan jopa ylelliseksi sylkimäistä X-kuviota lukuunottamatta. Kide Ka -aurinkopuuteria kehutaan poikkeavasta ylellisyydestään. Cliniquen kosteusvoiteessa Vihmaa puhuttelee vain lämmin väri, ja YSL:n valkokynä on kuulemma taikasauva :).

Samaisessa numerossa on myös sivun juttu Essie-kynsilakkamerkin perustajasta Essie Weingartenista ja primer-vertailu :).


Kosmetiikkapakkausten ulkomuotoa on käsitelty kiitettävän paljon kauneusblogeissa, ja aiheesta on yleensä syntynyt vilkkaita keskusteluita. Minusta tämä oli Glorialta hyvä veto tehdä kosmetiikkajuttunta tästä näkökulmasta, ja hankkia asiantuntijahaastateltava!

Meillä tavallisilla talliaisilla on myös omat mieltymyksemme kosmetiikkapakkausten suhteen, itse mietin artikkelin inspiroimana omia suosikkejani ja äkkiseltään valikoin yllä olevat neljä. Sally Hansenin Complete Salon Manicure on omistamistani ehkä ykkönen, pullo on paitsi todella käytännöllinen kumilla varustetun korkkinsa ja litteän U:n mallisen siveltimensä ansiosta, myös ihanan naisellinen perinteisellä tavalla. Ylellinen myös hopeisen korkin ja jykevän, mutta kauniin muotoisen lasipullon takia. Acorellen Jardin des thés -pullon muotoilussa on vähän samaa henkeä. Läpinäkyvä korkki on kiva, ja se avautuu & sulkeutuu napakasti. Tarra vain on särö kokonaisuudessa ja se on vielä käytössä kulunutkin. Vippaskonstin Aliisa juuri kirjoittikin tällaisesta Goshin huulikiillon pakkauksesta. Minulla on ollut samanlaisessa pakkauksessa oleva Intense Lip Colour jo jonkin aikaa, ja on se vaan hauska! Tykkään pakkauksen simppelistä ulkomuodosta, peili on ideana hauska, vaikka noin pienestä peilistä huuliaan onkin vaikea tihrustaa. Applikaattorin juuressa on vielä lisäksi led-valo! Vuoden turhake -osastoa, mutta jotenkin tosi hilpeä tuote kuitenkin. Goshin luomiväripaleteista löytyi muuten ainakin ostohetkellä myös led-valoja.. NYXin Black Label Lipstick -hylsy on muovia, ja korkki vielä aika ohutta sellaista, mutta siitä huolimatta tykkään tästä. Korkin pitsikuvio on kaunis ja pohjassa näkyvä huulipunan värin kertova "kupla" on ovela.


HS:n Kuukausiliitteen ja Trendin ohella lehtisuosikkeihini kuuluu Naisasialiitto Unionin julkaisema (nyt ehkä Unionin rahaongelmien takia lopetusuhan alla oleva) neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Tulva. Taitto on mieleeni, kuvituksissa on potkua, juttujen aiheet ovat yleensä todella mielenkiintoisia ja huolella tehtyjä. Tulvassa on asennetta ja särmää! Luen lehden usein kertaistumalta kannesta kanteen. Tulvan voi muuten tilata myös ihan yksistään, Unioniin liittymättä.

Imagea olen tilannut vuosia, mutta viime aikoina olen vain vilkaissut sitä, ehkä jokin on sitten elämässäni muuttunut niin, ettei sen tyyli tehdä artikkeleitaan enää oikein nappaa. Me Naiset on mielestäni mukavan jalat maassa, ja siinä on välillä todella yllättäviä ja hauskoja arkisia aiheita. Olivian "vakavista" artikkeleista tykkään myös, mutta jotenkin se jättää hieman kylmäksi. Kauneus ja terveys -lehden tilaukseni loppui jokin aika sitten siitä syystä, ettei lehden terveysosio kerta kaikkiaan jaksanut kiinnostaa, terveysjutut ja sairauskertomukset jätän muutenkin lähes aina väliin. Kauneusosion otteesta pidin kovastikin. Vegaaniliiton Vegaiassa on ainoat minua kiinnostavat ruokajutut. Kodin kuvalehteä sekä vauva- ja perhelehtiä luen joskus tavallaan tirkistelläkseni ihan erilaisia elämäntyylejä ja ongelmia kuin omani. Ehkä täydellinen lehti olisi sekoitus näitä kaikkia edellä mainittuja.

Minkälaisia lehtiä te lukisitte mieluiten?

torstai 1. joulukuuta 2011

Suomalaisjulkkisten meikkilookkeja

Minusta on aina ihanaa, kun joku on löytänyt oman juttunsa, oli sitten kyse ammatista, harrastuksesta, ulkonäöstä tai muista makuasioista. Mukaanlukien meikkilookit, hauskaa kun tietty tapa meikata muodostuu omaksi tavaramerkiksi. En ole oikeastaan koskaan ihaillut pelkästään klassista kauneutta ja hillittyä tyylikkyyttä, vaan minusta on rikkautta kun katukuvassa ja mediassa näkyy erilaisia persoonia. Minua enemmän kuin tympäisee kun tällaisia oman tien kulkijoita arvostellaan tai heille naureskellaan/hymähdellään/irvaillaan, ja yritetään ahtaa johonkin tiettyyn muottiin ja ulkonäköihanteeseen. Eikö olisikin tylsää, jos kaikki olisivat toistensa klooneja? No mutta, omaleimaisuuden kunniaksi muutamia suomalaisia "tavaramerkkimeikkejä".

kuva

Stina Girs

kuva
 Maarit Hurmerinta

kuva  
Sofi Oksanen

kuva
Kirsti Paakkanen

kuva
Maria Lund

kuva
Martina Aitolehti

kuva
Paula Koivuniemi

Itse vain hieman ihmettelen vaihtelunhalun puutetta, mutta toisaalta kun on löytänyt sen lookin, missä viihtyy ja tuntee itsensä kotoisaksi, niin.. en sittenkään ihmettele.

Tuleeko teille muita mieleen (rokkarimiehet jätin tarkoituksella pois, se lookki kun nyt ei niin varioi)?

lauantai 1. lokakuuta 2011

Syyskuun suosikit


Syksyllä on ollut hiljaisempaa päivitysrintamalla harrastuksista, syysflunssasta ja lomailusta johtuen. Ideoita kyllä suhisisi mielessä, kun vain löytäisi aikaa niiden toteutukseen! Syyskuun ykkössuosikkeja oli tietysti Kroatian matka, Tampereen reissu ja Rakkautta ja anarkiaa -festivaali, mutta niistä kirjoitin jo, joten listaan vähän pienempiä lemppareita.


Yllä syksyn suosikkivärejä: MACin lustre-huulipuna sävyssä "Capricious", se on ollut minulla jo jonkin aikaa, hyvä ja aika pysyvä arkihuulipuna, sävy on konsultin minulle valitsema. Ei tee mitään dramaattista muutosta omien huulten sävyyn tosin. Tuntuu melko kuivalta huulilla. Toinen kylmän sävyinen suosikkihuulituotteeni on suomalaisen Valanni Cosmeticsin Natuc-merkin huulikiilto sävyssä "Viettelys". Ihmettelin tämän aiheuttamaa tunnetta kovasti, kun ensi kertaa kokeilin, kunnes luin ainesosalistaa: tässä on piparminttuöljyä. Ilmeisesti samaa on monissa turvottavissa huulikiilloissa, tässä moista tuotelupausta ei ole. Kiva hillitty sävy, ei glitteriä eikä muutakaan säihkettä, mutta kiiltoa kylläkin. En löytänyt enää Valanninkaan sivuilta mitään tietoa Natucista, lieneekö sarja lopetettu? Huulikiillonkin ostin aikoinaan Ruohonjuuren poistomyynnistä. Harmi, sillä ostin samaisesta poistomyynnistä muitakin tuotteita (puuterin, huultenrajauskynän ja mineraaliluomivärin) ja olen ollut niihin tosi tyytyväinen. Tietääkö joku muu paremmin? Aina välillä omista meikkikokoelmista tekee uudelleenlöytöjä, yksi on ollut BeYun kultaisena säikehtivä oliivinvihreä ja kullanvihreä luomiväriduo sävyssä "35". Oliivinvihreää minulta löytyy myös Grimasilta, se on vielä tummempi kuin tämän paletin tummempi sävy, joten välillä yhdistän näitä kaikkia kolmea. Tuo vaaleampi sävy tuo jotenkin luomen kauniin muodon hienosti esiin!

kuva
Naistenlehtien kauneusjutut ja ulkomaiset naistenlehdet, sekä muu kauneusjournalismi. Kotimaisissa blogeissa hehkutetaan paljon kosmetiikkaa, jota ei kotimaasta saa, ja niinpä Urban Decayt, Coastal Scentsit, Milanit, NYXit sekä mineraalimeikkimerkit ovatkin jo monelle blogien lukijoille arkipäivää. Ulkomaisten naistenlehtien kosmetiikkajuttujen kiehtovuus on täysin vieraiden merkkien ihmettelyssä. Ja joskus onkin hauska sitten bongata jokin ulkomaalaisista lehdistä tuttu merkki uutuutena kauppojen hyllyiltä! Muutenkin vieraiden maiden lehdet tuovat mukavaa vaihtelua tuikituttujen akkainlehtien tarjontaan. Olen lukenut jo vuosia Trendiä, MeNaisia, satunnaisesti Oliviaa, Gloriaa, Annaa.. Erityisesti MeNaiset on sellainen, josta on vaikea luopua, mutta hohhoijaa, kyllä sitä joskus kaipaa vaihtelua. Tutkimusmatka ihan lähiruokakaupan hyllylle voi sitä tuodakin. Samalla voi harjoittaa kielitaitoa :). Ennen inhosin näissä lehdissä mainosten mieletöntä määrää, mutta nykyään tutkiskelen niitäkin ihan mielenkiinnolla, varsinkin hajuvesimainoksia, ja ovathan nekin kuitenkin ihan yhtä esteettisiä kuin lehtien editorialit.

Annaa en tosiaan kauhean usein lue, mutta nyt törmäsin viime viikon Annassa uutuustuoksujuttuun, jossa viitattiin keväiseen juttuun toimittajan (Eeva-Helena Laurinsalo) tuoksuhistoriikista. Oli pakko käydä kaivelemassa kyseinen lehti kirjastosta, ja voi kuinka herkullisesti siinä olikaan kirjoitettu eri vuosikymmenten suosikkituoksuista! Taidan tarkkailla jatkossakin Laurinsalon kauneusjuttuja, vaikka muuten Anna onkin mielestäni vähän tylsähkö lehti.

Sitten vielä mainitsisin Uuden mustan ekotuoksutestin, joka on parhaillaan meneillään. Mukana on tuoksuja Laveralta, Acorellelta, Provence & Naturelta, TOUS H2O:lta ja Honoré des Présiltä. Ekotuoksuissa on tosiaan pysyvyysongelmaa, joten on mielenkiintoista lukea, miten on sen laita kyseisten merkkien kohdalla.


kuva
Bronxin ruskeat Herald-kengät, kips kops! Rakastan nauhallisia kenkiä, korollisia ja korottomia ja tuota punaruskeaa väriä myös. Nämä ovat siis matalat, oikein mukavat jalassa. Miinusta kopinasta, minä en haluaisi, että minut huomataan.

kuva
Geokätköilystä olen hössöttänyt aiemminkin, mutta nyt siihen on taas tullut uusi innostus! Välillä into laantui monen perättäisen tylsän kätkön jälkeen, mutta yksi viikonloppu olimme kaveripariskunnan kanssa eräällä mökkipaikkakunnalla mökkeilemässä, ja onnistuimme tartuttamaan tämän sairauden heihinkin, ja siinä sitten saatiin lisää intoa itsekin. Nyt on pitkä ja ehkä kovin luminenkin talvi edessä, joten onkin syytä nauttia kivien alustojen kaivelusta ennen sitä!

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Huhtikuun huiput

Ajattelin listailla blogiin kuun lopussa kuukauden kivoimpia juttuja. Ihan tällaisia suht. aineellisia juttuja, kun en halua kovin henkilökohtaisia asioita käsitellä.
Viime aikoina tehokäytössä ollut veskani. Tämä muodikkaasti ilmaistuna vintagelaukku löytyi mahtavalta vantaalaisen lähiön kirpparilta, jolta olen tehnyt muitakin vintagelöytöjä. Itse en osaa näitä ajoittaa, mutta vanhahtava ja mummomainen ulkoasu laukuissa on aina viehättänyt mua, ja löydän kivoja laukkuja paljon helpommin second handina kuin uusina kaupasta (välillä vähän liiankin helposti, näitä on jo kertynyt..). Se on "swedish designia", konjakinväristä tekonahkaa, ja oikea tilaihme! Erilaisia lokeroita löytyy vaikka kuinka monta. Tuon suljettavan osion lisäksi löytyy kolme muuta isompaa lokeroa. Parasta tässä on että noihin sivulokeroihin mahtuu kohtuullisen kokoinen kirja, ja voin sivistää itseäni työmatkoillakin. Harmi kyllä, ettei ole aitoa nahkaa, esim. hihnat alkavat olla jo aika kärsineet.

Paula Begounin tietojärkäle Don't Go To The Cosmetics Counter Without Me. (Kuvassa myös muutama muu viimeaikoina hiplailemani kirja.) Tilasin tämän AdLibriksestä yhdessä Belinda Hayn Style Me Vintagen lisäksi. Kirjoitan varmaan piakkoin näistä lisää. Begounin tiiliskivi on antanut mahtavia ahaa-elämyksiä ja ajateltavaa. Siinä on siis arvioitu lukuisia eri kosmetiikkasarjoja, mutta se sisältää hurjasti tietoa kosmetiikasta, ihonhoidosta, meikeistä ja kosmetiikkateollisuudesta. Olen aika vihreä näissä asioissa vielä, joten oikein ahmin uutta tietoa. Kyllä luulen että tämä kirja tulee muuttamaan kosmetiikankulutustani, mutta sehän jää nähtäväksi. Begounilla on myös hurjan informatiiviset nettisivut Cosmetics Cop ja Beautypedia. Niihin en ole vielä ennättänyt kovin syvällisesti tutustua, mutta toki kirjasta puuttuvan Lumenen arvostelut piti heti käydä tsekkaamassa, että mitä tämä meikkiguru kotoisista sinisistä purkeistamme sanoo.

Yle Puhe. Kuuntelen Yle Puhetta varsinkin arkisin päivittäin tuntikausia! Radiosta ei oikein tule mua miellyttävää musiikkia, paitsi Radio Helsingistä ajoittain, enkä jaksa kuunnella mitään tyhjää läpinää. Yle Puhetta kuuntelemalla tulee infoa asiasta kuin asiasta, monesta ei välttämättä tulisi niin innolla luettua esim. lehtiartikkeleita. Radiokanavalla uusitaan paljon myös tv:n puheohjelmia, esim. Seitsemäs taivas, A-Talk, aamu-tv:n haastattelut, muiden radiokanavien ohjelmia, ja tietysti omia laadukkaita puheohjelmia, esim. Perheen aika ja Mahdollinen tehtävä. Toimittajat ovat minusta ihania ja sympaattisia, esim. Tiina Lundberg, Heidi Laaksonen, Kati Lahtinen ja Kati Turtola. Pitkä miinus tulee jatkuvasta toistosta, samoja ohjelmia tulee pariinkin kertaan päivässä tai lyhyen ajan sisällä uusintoina. Kanava vaihtuu myös Kansanradion ja Urheilun taustapeilin tullessa. Yle Areenaa tulee käytettyä ahkerasti myös, parhaillaankin kuuntelen radio-ohjelmaa sitä kautta.