Näytetään tekstit, joissa on tunniste museot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste museot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. toukokuuta 2015

Ihana(n kallis) lomapäivä :)


Olen tällä viikolla lomaillut varsin leppoisissa merkeissä, kävin mm. Hämeenlinnassa moikkaamassa vanhempiani.

Eilen oli superkiva lomapäivä, tosin melko kallis sellainen :D. Onneksi arkeni ei ole tällaista, en nimittäin yleensä edes juuri jaksa ravata kaupoilla.


Aamusella lähdin sairaslomalla olevan mieheni mukaan, kun hän kävi lääkärissä. Miestä odotellessa kävi pieni tapaturma, josta yllä oleva kuva todisteena. Olen varmaan jo muutaman vuoden halunnut kokeilla Sensain silmänympärysseerumia (Cellular Performance Hydrachange Eye Essence), ja nyt kun menin Emotioniin tappamaan aikaa (virhe!), niin huomasin, että se oli kanta-asiakastarjouksessa. Viime kuussa ostolakkoillessa sentään tajusin pysyä poissa mokomista liikkeistä.. Kyllähän tuolla seerumilla silti hintaa oli, vaikka hintalappu ei sentään kolminumeroinen ollut. Ostin myös alennuksessa olleita kiillonpoistopapereita Malu Wilzilta. Sain näytteen uudesta Lady Gaga -tuoksusta, joka ei tosin miellyttänyt nenukkiani.

Loma - mikä ihana tekosyy..


Vaatteiden - ja varsinkin housujen ostaminen on minulle vähän vähemmän mieluista puuhaa, mutta nyt oli pakkorako, kun lähes kaikki alkavat olla niin kulahtaneita tai risoja, ettei niitä kehtaa ihmisten ilmoilla pitää. SPR:n Kontista löytyi tällaiset ihan hyvät, pikkuisen nämä ovat isot, mutta eipähän ainakaan kiristä :D. Nauratti kyllä tämä second hand -pöksyjen ja ökyseerumin kontrasti.

Suosittelen muuten Konttia kaikille teille, jotka ette jaksa peruskirpparien sotkuisuutta, tuolla kaikki on yhtä jämptisti ojossa kuin missä tahansa tavaratalossa. Ainoastaan kokomerkinnät voisivat olla paremmin esillä. Hinnat ovat silti erittäin kohtuulliset verrattuna esim. UFFiin. Konttiin voi myös viedä kodintavaraa ja vaatteita lahjoitukseen. Huonekaluille järjestyy kotiinkuljetus lisämaksusta.


Kävin vihdoin ja viimein myös Cesar's Shopin Vuorikadulle Helsinkiin jokin aika sitten avautuneessa kivijalkaliikkeessä, joka todellakin on kynsilakkataivas! Hieman siellä iski runsaudenpula, enkä onneksi riehaantunut aivan holtittomasti.

Ostin ihan tarpeeseen aluslakan ja pikakuivattajan (Inm Out The Door on suosikkini), muutaman water decal -arkin sekä ei-nyt-niin-välttämättömän glitter topperin. Rimmelin Pop Art Top Coat (ks. lakkaus tällä) kuluu uhkaavaa vauhtia, joten halusin sille korvaajan. Dollish Polishin Sugar Rush (ihana nimi!) ei ole sille dupe, mutta hyvin samanhenkinen. Cesar's Shopin Satu on kyllä ihailtavan asiakaspalveluhenkinen, hän esim. etsi minulle swatchin tästä lakasta netistä ja edellisetkin asiakkaat saivat aivan loistavaa palvelua!

Kuvasin lakat Kaisaniemen Kasvitieteellisen puutarhan penkillä, tässä paikassa kyllä sielu lepää!


Jos vain ilmat sallivat ja kaipaat hengähdystaukoa Helsingin ytimessä, niin käypä täällä rauhoittumassa! Ehdottomasti yksi suosikkipaikkojani pääkaupungissa :). Puutarhaan pääsee ilmaiseksi, kasvihuoneisiin on sisäänpääsymaksu.

Puutarhassa on myös ihanassa empiretyylisessä puutalossa sijaitseva kahvila Viola, jossa voi käydä nauttimassa vaikka lounaan, sisällä tai ulkona istuskellen. Eilen tarjolla oli mm. herkullista mustajuurikeittoa.


Päätin käydä etsimässä vielä toiset housut, nyt kun tosiaan kerran olin (levänneenä) kauppojen lähettyvillä. Hikistä hommaa tuo farkkujen sovittelu, mutta lopulta Nudgesta löytyi eettisesti valmistetut Kings of Indigon Christina-malliset pökät. Nudgessa ei ole koskaan siellä käydessäni ollut mitenkään tuputtavaa palvelua, mutta sain kyllä apua farkkujen etsintään, kun sitä pyysin. Nyt on tuumakokokin blogissa esillä, voin vaikka älypuhelimella kaivella sen omasta blogista :D. Ostan nimittäin farkkuja niin harvoin, että nuo tuumakoot ovat minulle ihan hepreaa.

Nudgessa toimii useampi eri yritys osuuskuntaperiaatteella, vaatteita ja luonnonkosmetiikkaa myy Yalo, jolla on myös verkkokauppa.


Samalla kadulla on Amos Andersonin taidemuseo, jossa on vielä muutaman päivän (11.5. asti) kiinalaista nykytaidetta. Ostin normaalin pääsylipun sijaan uuden, vastalanseeratun Museokortin, joka maksoi 54 euroa.

Kortti on voimassa vuoden (alkaa ensimmäisestä museokäynnistä), ja sillä pääsee melkein 200 eri museoon ja käyntikohteeseen. "Museokortti-museoissa voi poiketa kuinka monta kertaa tahansa: samaan kohteeseen pääsee yhdellä kortilla kerran päivässä, mutta vaikka joka päivä uudelleen." todetaan Museokortin sivuilla. Tämä on minusta aivan loistava keksintö, nyt voin vaikka vain piipahtaa ihailemassa jotain tiettyä teosta, tai uskaltautua johonkin vähän oudompiin museoihin, mihin en muuten raaskisi maksaa esim. kahdeksan euron pääsymaksua. Ja joskus näyttelyt ovat niin laajoja, ettei niitä oikein jaksa kerralla edes katsoa, nyt voin huoletta katsoa vain osan ja mennä joku toinen päivä katsomaan loput. 

Jos kortti alkoi kiinnostaa, niin kannattaa käydä lukemassa lisätietoa heidän sivuiltaan, josta löytyy myös lista kaikista museoista ja käyntikohteista, joihin kortti käy.


Keskustasta suuntasin muiden bloggaajien kanssa Malminkartanoon Estelina Oy:n tiloihin, jossa oli tiedossa mukava ilta Jane Iredalen meikkien ja Environin ihonhoidon parissa. Viime kerrasta jäi kaikille niin positiiviset fiilikset, että Estelinan Oy:n omistaja halusi kutsua meidät uudelleen kylään :).


Tällä kertaa paikalla oli myös Environin edustaja, joka piti perinpohjaisen esitelmän tämän eteläafrikkalaisen, A-vitamiiniin perustuvan ihonhoitosarjan periaatteista. Ihan hurjan mielenkiintoinen filosofia tällä sarjalla, kerron tarkemmin, kunhan olen tutustunut goodie bagissa saamiimme tuotteisiin.


Illan yllätys oli se, että juhlistimme myös Keyword: Love -blogin Jonnan synttäreitä! Onneksi olkoon vielä Jonnalle!


Oli muuten melko kosmetiikantäyteinen päivä, sillä illalla kotiin tullessani pöydällä odotti myös Kauneus & Terveys -lehden kylkiäisinä tulleet Dr. Hauschkan Puhdistusvoide ja Melissa Päivävoide :D. Olen kuullut kummastakin tuotteesta paljon hyvää, joten innolla testailen näitäkin!

Pakko kysyä sama kysymys kuin vastikään loppuneet-postauksessani: jaksoiko joku lukea tänne asti :D?

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Historiaa, kosmetiikkaa ja kosmetiikan historiaa


Eilen vietimme miehen kanssa mukavan päivän Helsingissä, käytiin katsomassa muutama näyttely, jotka olemme halunneet nähdä jo pitkään. Samalla kävin vihdoin Candy Shopissa, joka on ollut to do -listalla jo vaikka kuinka kauan.


Ensimmäinen kohde oli Hakasalmen huvila, ja sen Rasvaletti-niminen näyttely, jossa muistellaan 50-luvun Helsinkiä. Itselleni näyttelyn ehdoton kohokohta oli tämä 50-luvun kampaamoksi sisustettu huone, jossa oli autenttisia kalusteita, julisteita ja mikä parasta - kosmetiikkaa!


Osa tuotemerkeistä ja valmistajista näytti hyvinkin tutuilta :D.


Meikkejä!


Hajuvesiä!


Upeita mainoksia!


Tarjoilu on ilmeisesti pelannut myös 50-luvun kampaamoissa..


Kampaamossa ei tarvinnut tyytyä vain katselemaan, kampaajan tuoliin olisi saanut myös istahtaa ja kokeilla tarvikkeita. Brylcreemiä oli tarjolla myös museokaupassa.


Minä tiirailin erityisella hartaudella läpi nämä kaikki vanhat kosmetiikkapakkaukset..


..erityisesti hajuvedet.


Hurmaavia nämä vanhat mainokset, joissa aina teititellään. Pitäisikin tutkia kirppareilla vanhoja aikakauslehtiä, ja katsoa, milloin tämä teitittely oikein loppui?

Rasvaletti oli näyttelylle ehkä hieman harhaanjohtava nimi, teemoittain sijoitellut valokuvat kertoivat minusta enimmäkseen ihan arjesta, nuorisokulttuuria käsiteltiin vain muutamassa huoneessa. Arkinenkin näkökulma oli minusta ilahduttava, elämä ei ollut silloin vain rokkia ja glamouria, vaan esim. elintaso oli vielä kaukana nykyisestä. Lähiöasukkina ilahduin yläkerran kuvista, joissa näkyi esim. Herttoniemeä, Maunulaa ja Pohjois-Haagaa.

Hakasalmen huvilan näyttelyt ovat yleensä ilahduttavan pitkään esillä, tämän voi käydä katsomassa 30.11.2014 saakka, ti–su klo 11–17, to klo 11–19. Näyttelyyn on vapaa pääsy. 

Sunnuntaina 9.3. ja 23.3. on Muistaksä? -slangiopastus ja 13.4. sekä 27.4. 1950-luvun muotikatsaus -teemaopastus. 


Siirryimme tien toiselle puolelle Kansallismuseoon, jossa puolestaan voi ihalla 16.3.2014 saakka Heikki Ahon ja Björn Soldanin auto-aiheisia Helsinki-kuvia 1920-1950 -luvuilta. Näyttely käsittelee myös muutenkin autoilun historiaa, esillä on mm. T-Ford 4 D vuodelta 1926. Kuvat olivat todella näyttäviä ja tunnelmallisia, suosittelen autojen ystävien lisäksi myös valokuvataiteesta kiinnostuneille.

Autot & Helsinki -näyttelyn lähettyvillä oli Suomi Finland 1900 -näyttely 1900-luvun Suomesta ja suomalaisista. Se kuuluu Kansallismuseon perusnäyttelyyn.

Aulassa kyseltiin kävijöiden suosikkiesineitä. Mies vastasi T-Fordin, 1966-vuoden kuplavolkkarin ja 1977-vuoden Pappa-Tunturin, minun suosikkini näette näistä suttuisista kamerakännykkäkuvista!

Yllä 1920-1930-lukujen kosmetiikkaa, Mirame-yleisvoide sekä Mouson Jasmin -setti.


Näitä 20-30 -lukujen tuoksupulloja kuolasin vaikka kuinka kauan! Huomatkaa vanha Chanel no 5 -parfyymipullo.. Ihanaa, miten ajatonta Chanelin pakkaussuunnittelu on, omat Chanel-tuoksuni tulivat lähes samanlaisissa pakkauksissa!


Manikyyrivälineitä 20-30 -luvuilta.


Huulipunia 50-luvulta. "Kampaamossa" olikin muuten Sans Egal -mainos!


Ja vielä vähän lisää 50-luvun kosmetiikkaa :D.

Minusta olisi hauska, jos kosmetiikkamerkit intoutuisivat retroilemaan hieman useammin, Guerlainilta onneksi löytyykin ihan vakivalikoimista melko nostalgisia pakkauksia.


No, mutta siirrytäänpäs sitten tähän päivään ja Lönnrotinkatu 9:n ihanaan Candy Shop -kosmetiikkakioskiin! Olen saanut tästä yrityksestä verkon kautta todella sympaattisen kuvan ja odotukseni kyllä täyttyivät, omistaja-Heidi oli juuri niin mukava kuin hänestä syntynyt mielikuvanikin!


Kivijalkakauppa on nimetty Kosmetiikkakioskiksi sen pikkuruisuuden takia, siitä huolimatta hyllyt notkuvat vaikka mitä herkkuja! Yrityksen ideana on siis myydä pieniä (kultti)merkkejä, jota kosmetiikkafriikit ovat joutuneet aiemmin raahaamaan ulkomailta. Candy Shop aloitti verkkokauppana, viime kesänä aukesi siis tämä liike, jossa kävin.


Mukavaa, kun ostoshetkeen sisältyi tosiaan pieni, leppoisa jutusteluhetki, Heidi kertoi esim. Dr. Bronner'sin tarinan. Merkin perustaja on "saippuasuvussa" kasvanut saksanjuutalainen Emanuel Bronner, joka pakeni 30-luvun vainoja Amerikkaan. Siellä hänen valmistamastaan luomusaippuasta tuli hitti 1960-luvulla. Bronner oli ilmeisesti melko eksentrinen hahmo, kehitti oman filosofiansa, jonka mukaisia julistuksia on painettu noihin tekstintäyteisiin pakkauksiin nykyäänkin. Hänestä on muuten näköjään tehty dokumenttifilmikin, Dr. Bronner's Magic Soapbox. Merkin sivut ovat hurjan informatiiviset, täytyy tutustua niihin ajan kanssa!


Dr. Bronner käyttää ilmeisesti GMO-vapaita reilun kaupan ainesosia, tuotteilla on luonnonkosmetiikkasertifikaatti (USDA) ja merkki löytyy Animalian kosmetiikkalistalta. Hinnat ovat ilahduttavan kohtuulliset, vaikka merkki on vaikka keiden superstarojen suosiossa!


Muita Candy Shopin valikoimassa olevia merkkejä ovat tällä hetkellä Móa The Green Balm, ihonhoitomerkit Pai Skincare, Burt's Bees, Eko.Kid, Mama Mio, poistuva kynsilakkamerkki Butter London, uusi on Rococo Nails. Rahua ja Percy & Reed ovat hiustuotemerkkejä. Jemma Kidd on brittiläinen meikkimerkki.

Heidi vinkkasi, että viikonloppuna Candy Shopissa juhlitaan 2-vuotissynttäreitä tarjousten ja viereisen Maker-meikkikoulun oppilaiden tekemien meikkausten merkeissä.


Lopuksi käväisin vielä Yrjönkadulla Nudgessa, joka on useita erilaisia yrityksiä sisältävä osuuskunta. Olen käynyt siellä joskus aiemminkin, mutta kauppa oli rymsteerattu sen jälkeen uuteen uskoon, valikoimassakin oli tapahtunut muutoksia. Kosmetiikkatarjonta sisältää nykyään maahantuoja Bio Naturen Eco Chic -konseptin alla seuraavat (luonnon)kosmetiikkamerkit: KureBazaar (kynsilakkoja), L'Atelier des Delices (ihonhoitoa), 66°30 (miesten ihonhoitoa), Alpaderm (erityisesti herkän ihon hoitotuotteita), Couleur Caramel (värikosmetiikkaa), Charme d'Orient (ihonhoitotuotteita), Honoré des Prés (tuoksuja), Velea (pesusieniä) sekä Less Is More (hiustenhoitoa). Jos muuten kiinnostuit näistä merkeistä, niin muut jälleenmyyjät löytyvät täältä

Nudgessa tehdään muuten nyt parhaillaan minimanikyyrejä hintaan 25 €. Manikyyri sisältää käsihieronnan, kynsien siistimisen sekä värilakkauksen. Hoidon hinta hyvitetään saman päivän aikana tehdyistä käsienhoitotuote- ja kynsilakkaostoksista (minimiostos 25 €).15.2. asti klo 12-18. Minä jätin manikyyrin tällä kertaa väliin, seuralaisen kärsivällisyys olisi varmaan muuten ollut koetuksella..

Joo.. tarkoitus olisi vähentää tätä kosmetiikan ostelua, mutta olisi varmaan sitten pitänyt jättää nämä putiikkireissut kokonaan väliin. Candy Shopista poistuin Dr. Bronner'sin Lavender Organic Hand & Body Shikakai Soapin, Butter Londonin Bossy Boots -kynsilakan ja minikokoisen Móa The Green Balmin kanssa. Nudgesta ostin Less is More -merkin kokeilukokoiset Lindengloss hoitiksen ja shampoon, nämä tulevat luultavasti osaksi arvontapalkintoa tulevaisuudessa, vaikka olisihan näitä itsekin hauska kokeilla. Loma, mikä ihana tekosyy..

(Kuka kumma jaksoi lukea tänne asti :D?)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Keväinen pyrähdys Amsterdamiin

Kuvat saa klikkaamalla isommiksi
Vietin talvilomaani tällä viikolla kaverini kanssa Amsterdamissa, jossa kevät on jo paaljon pidemmällä. Kaverini oli varannut matkansa jo aikoja sitten, itselleni oli aika pitkään vielä epäselvää mihin lomani käyttäisin, ja kun asia tuli puheeksi niin hän kehoitti lähtemään mukaan! Niinpä sitten varasin viiden päivän matkan :). En mahtunut enää samaan hotelliin kuin kaverini, mutta majoituin lähettyville.


Hotelli oli nimeltään Quentin England, se sijaitsi Museumpleinilla lähellä monia nähtävyyksiä ja isoa puistoa Vondelparkia. Alue oli aika porvarillisen oloista, siistiä ja rauhallista. Lähellä oli luksusmerkkien kauppoja, kalliita ravintoloita jne. Kulkuyhteydet olivat aika hyvät, itse tosin käytin lähinnä apostolinkyytiä. Lentokenttäbussilla pääsi ihan lähelle. Hotelli oli edullinen, yö taisi maksaa n. 20-30 euroa aamiaisella. Se oli ihan viehättävä ulkoapäin katsottuna, aamiaishuone samoin. Huone.. no, sanotaan että hinta-laatusuhde oli ihan ok. Hotellista annettujen palautteiden peruseella tosin odotin paljon pahempaa (noita nettiarviointeja taitavat kirjoittaa vain kovasti pettyneet, minulle on käynyt ennenkin näin, että olen yllättynyt positiivisesti). Minäkin sain tuplabuukkausten tms. takia kahden hengen huoneen yhden hengen huoneen sijasta, mitä en tietenkään pannut pahakseni. Huone tosin oli pohjakerroksessa, joten yöunet eivät olleet kovin kummoisia, varsinkin kun ovi oli aika pahvia. Palvelu oli ihan ystävällistä. Aamiainen oli suht vaatimaton, mutta ihan riittävä. Muissa vieraissa oli yllättäen iäkästäkin porukkaa nuorten lisäksi.

Indonesialainen kahvi, "kupruk" muistaakseni. Tämän jälkeen ei paljon nukuttanut :D

Omat odotukseni loman suhteen olivat vain keväisen, kauniin Amsterdamin fiilistely katukahviloista, ehkä muutama nähtävyys ja ehkä muutama parfymeria :D. Olimme sopineet kaverini kanssa, että voimme välillä viettää aikaa omilla teillämme omien intressiemme mukaan, ne kun poikkesivat hieman toisistaan. Kyseessä ei ole kauhean läheinen kaveri, mutta hyvin tämä ensimmäinen yhteinen reissumme meni tällä metodilla! Kiittelen mielessäni kaveriani siitä, ettei hän ole museoihminen, joten minäkään en näännyttänyt itseäni juoksemalla läpi Amsterdamin lukuisia museoita, niitä nimittäin riittää! Ehdin toki niissäkin käydä itsekseni, mutta enemmän keskityimme yleiseen pällistelyyn, shoppailuun ja kahvitteluun :). Kaverini halusi nähdä paikallisia markkinoita ja toreja, niitä tuli jonkun verran katseltua.

Rijksmuseum
Van Gogh Museum
Laukkumuseo
 Aika hyvin mielestäni ehdin myös niitä nähtävyyksiä kierrellä, tosin tietysti vain murto-osan kaikesta mitä olisi ollut tarjolla. En ole koskaan haaveillut Amsterdamin-matkasta, joten minulla ei juuri ollut mitään must see -kohteita, mutta kävin muutamassa suositussa museossa. Ensimmäinen oli tietysti Anne Frankin talo. Luin päiväkirjan suhteellisen nuorena. Kaupungissa tuntui olevan suhteellisen paljon luokkaretkeläisiä, niin tässäkin museossa, meluavat ja kimpoilevat kymmenvuotiaat kevensivät käyntikokemusta juuri sopivasti. Valtava Rijksmuseum oli remontissa, mutta jos näyttely oli sen takia rajallinen, niin hyvä (..). Museosta sai mukavasti tietoa myös Hollannin historiasta (joka oli/on itselleni aika hämärän peitossa). Täältä löytyy sitä Rembrantia ja muita mestareita. Lähellä on myös modernia taidetta esittelevä Stedelijk Museum, joka oli remontin takia kiinni sekin. Valtavaan Van Gogh Museumiin kannatti jonottaa, siellä on kronologisen Van Gogh -kokoelman lisäksi myös paljon muiden taiteilijoiden töitä, ja ilmeisesti vaihtuvia näyttelyitä. Tällä hetkellä oli mm. symbolismi-näyttely, jonka missaaminen otti kovasti päähän (kaverini jätti kännykkänsä kotiin, ja olin sopinut hänen kanssaan treffit optimistisen aikaisin). Amsterdamissa on hauskojen erikoiskauppojen lisäksi myös vinkeitä erikoismuseoita, itse kävin Laukkumuseossa ihastelemassa naisten veskojen historiaa. Museo on lisäksi upeassa pormestarille kuuluneessa 1600-luvun kanaalitalossa (jotka eivät muuten ole heikkojalkaisille helpoimpia..). Suosittelen kaikille naisten ja muodin historian ystäville! Kaverini kävi kanssani tasan yhdessä museossa, nimittäin Seksimuseossa, joita muuten löytyy oikeastaan kaksi. Ei siveydensipuleille, oli aika suorasukaista kuvastoa..


Yksi mieleenpainuvimpia juttuja reissulla oli Hortus Botanicus -kasvitieteellinen puutarha, jonne päätin mennä ihan kun satuin olemaan nurkilla. Amsterdamin ihmisvilinä oli välillä tällaiselle nukkulähiössä asustelevalle aikamoinen shokki, ja tämä puutarhakäynti teki niin hyvää hulinassa nääntyneelle. Tykkään muutenkin näistä puutarhoista ja kasvihuoneista, ja tämä oli vielä hurjan laaja ja monipuolinen. Yhdessä kasvihuoneessa liihotteli vielä perhosia (tuon oranssisiipisen lajin nimi muuten on suomeksi "lentävä hollantilainen" :D)! De Hortuksen historia ulottuu myöskin 1600-luvulle, ja se on erikoistunut Etelä-Amerikan kasveihin. Keväthän on lisäksi oikein ideaali aika käydä tällaisessa paikassa. En ole mikään viherpeukalo tai kasvitieteilijä, joten keskityin lähinnä fiilistelyyn täälläkin, tosin noita kuvissakin näkyviä hyötykasveja tiirailin tietysti innolla. Puutarhassa oli myös kohtuuhintainen kahvila, jonka terassille istahdin heti alkajaisiksi nautiskelemaan keväästä :). Ihanasta museomyymälästä ostin lempituoksujani sisältäviä tuoksupusseja.

Retrohenkisiä vaatteita myyvä belgialaisen Who's That Girl -merkin rättikauppa Nine Little Streets -alueella

Vielä muutamia fiiliskuvia. Viihdyin siis erittäin hyvin Amsterdamissa, tunnelma oli mukavan rento, turistina olo oli helppoa ja leppoisaa. Silmänruokaa riitti joka puolella. Ihmisetkin olivat hyvinpukeutuneita, hyvännäköisiä ja -tuoksuisia :). Palvelu oli enimmäkseen todella ystävällistä ja paikalliset puhuivat häkellyttävän hyvin kieliä. Haluan ehdottomasti palata uudestaan, mieluiten mieheni kanssa. Fillarifriikkinä ja herkkusuuna hän nauttisi kaupungista varmasti! Ensi kerralla tahdon kyllä pyöräretkelle ja kanaaliristeilylle! Yöelämä ja brown cafétkin jäivät tällä lomalla yhtä kuppilaa lukuunottamatta näkemättä. Tämä keväinen ajankohta vaikutti oikein hyvältä, kaupunki on niin suosittu matkakohde, että nytkin nähtävyyksiin oli välillä melkoiset jonot.. syksykin voisi olla hyvä vaihtoehto.

Teen vielä erillisen kosmetiikka/tuoksupostauksen lomastani, materiaalia on ;).