Näytetään tekstit, joissa on tunniste paistavat pannut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paistavat pannut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. toukokuuta 2017

Minipalettiprojekti sen kun jatkuu

26.5.2017

Kevään myötä on taasen innostanut enemmän pyöräily ja ulkona istuskelu, kuin bloggaaminen ja meikkaaminen. Siksi on sekä blogi että pannuprojekti ovat jääneet vähän hunningolle. Edistystä on tapahtunut, mutta hyvin vähän.

20.4.2017

torstai 20. huhtikuuta 2017

Jaksaa jaksaa..

20.4.2017
Huhtikuun päivitys minipalettiprojektista. Viimeinen luumunvärinen luomiväri tästä Diorin minipaletista sen kuin riittää ja riittää..

16.3.2017
Alla "halo-eye" -tyylinen silmämeikki, jollaisia olen tehnyt melko usein. 

torstai 16. maaliskuuta 2017

Vieläkään ei valmista

16.3.2017
Pannutus sen kun jatkuu.. jo reilusti yli vuosihan tämän sitkeän minipaletin kanssa onkin jo puljattu. Mutta tästä sen näkee - selektiivisessä kosmetiikassa todella saa vastinetta rahoilleen. Diorin jo lopetettu Stylish Move -minipaletti on siis kyseessä. Käytän viimeistä sävyä lähes päivittäin, silti tämä kestää ja kestää. Noo, eiköhän tämä ennen kesää ole selätetty!

18.2.2017

maanantai 20. helmikuuta 2017

Pannuprojektien eteneminen

18.2.2017
Helmikuun pannuprojektipäivitystä..

Tästä on siis kasvotuoteprojektissa kyse: "Haaveilen Lunatick Cosmetics Labsin messevästä varjostuspaletista, mutta arvatenkaan en todellakaan tarvitse sellaista. Paletti sisältää siis varjostussävyjä, korostusvärejä ja poskipunia. Ajattelin tehdä niin, että kulutan tietyn määrän kasvomeikkejä loppuun ja ehkä sen jälkeen pistän tilaten." 

Nämä tuotteet otin mukaan:

  1. Dermosil iDeal puuteri (8 g).
  2. KIKO Colour Correction Concealer Wheel (4 ml)
  3. Shiseido Refining Makeup Primer (10 ml)
  4. Lumene Natural Code Tasapainottava BB-voide*(40 ml) 
  5. The Body Shopin ikivanha poskipuna 
  6. e.l.f. All Over Color Stick "Spotlight"
  7. Inglot Cream Blush "84" (5,5 g) - loppui itse asiassa eilen, kuvan otin lauantaina
  8. Youngblood Mineral Foundation Sample "Toffee" (0,7 g)  - loppui edellisen päivityksen jälkeen, tätä käytellessäni tykästyin aurinkopuuterin käyttöön, aiemmin en ole ollut niin ahkera aurinkopuuteroija!
  9. Fyrinnae Finishing Powder: Sunkissed -näyte 
  10. Fyrinnae Highlighter: Center Stage -näyte - tämä enää jäljellä!
  11. Estée Lauder Double Wear Brush On Glow BB Highlighter
Hyvin menee, mutta menköön!

Minipalettiprojektissa työn alla on Diorin miniviisikko (2,2 grammaa) Stylish Move, josta enää yksi sävy jäljellä. Yllä olevassa kuvassa nykyinen tilanne, alempana kuukauden takainen tilanne. Hiljaa hyvä tulee..

20.1.2017
20.1.2017
Alla olevassa meikissä Diorin violettia ulkonurkassa ja luomivaossa, Fyrinnaen Center Stage Highlighteria silmän sisänurkassa.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Tammikuun pannuprojektipäivitys

20.1.2017

No niin, tässä tulee vihdoin tämä tammikuun pannuprojektipostaus!

Tästä on siis tässä ensimmäisessä projektissa kyse: "Haaveilen Lunatick Cosmetics Labsin messevästä varjostuspaletista, mutta arvatenkaan en todellakaan tarvitse sellaista. Paletti sisältää siis varjostussävyjä, korostusvärejä ja poskipunia. Ajattelin tehdä niin, että kulutan tietyn määrän kasvomeikkejä loppuun ja ehkä sen jälkeen pistän tilaten." Viimeiseen kommenttina, en enää hinkua kyseistä palettia laskeskeltuani poskipunani :D.

Nämä tuotteet otin mukaan:
  1. Dermosil iDeal puuteri (8 g).
  2. KIKO Colour Correction Concealer Wheel (4 ml)
  3. Shiseido Refining Makeup Primer (10 ml)
  4. Lumene Natural Code Tasapainottava BB-voide*(40 ml) 
  5. The Body Shopin ikivanha poskipuna 
  6. e.l.f. All Over Color Stick "Spotlight"
  7. Inglot Cream Blush "84" (5,5 g) - Loppunee lähiaikoina, vihdoin! Tosin vuoroon pääsee sitten jokin toinen voidemainen poskipuna, minulla on pari..
  8. Youngblood Mineral Foundation Sample "Toffee" (0,7 g) - Aurinkopuuterina käytellyt, loppuu myöskin pian.
  9. Fyrinnae Finishing Powder: Sunkissed -näyte - loppui viime päivityksen jälkeen
  10. Fyrinnae Highlighter: Center Stage -näyte - käytän sekä highlighterina, että luomivärinä, tämä on niin ihana!
  11. Estée Lauder Double Wear Brush On Glow BB Highlighter
15.12.2016

20.1.2017

Diorin Stylish Move -viisikko on ollut työn alla jo viime helmikuun puolestavälistä. Viimeinen violetti on hyvin sitkeä tapaus. En juuri tee smoky-meikkejä, ja rajauksena/varjostuksena tätä ei niin paljoa kerralla kulu.

15.12.2016
Alla jälleen meikki, jossa käytetty sitkeää violettia. Onneksi viihdyn näissä sävyissä, vaikka voihan tuota tietysti yhdistää myös esim. kupariin tai vihreään.


torstai 15. joulukuuta 2016

Joulukuun pannuprojektipäivitys

15.12.2016
Minulla on meneillään pari tehokulutusprojektia, sillä meikkikokoelmani on päässyt paisumaan, ja haluan pienentää sitä käyttämällä tuotteita pois. Näitä kutsutaan esimerkiksi YouTuben kauneuskanavilla "pannuprojekteiksi".

Sitku-projektissa on taasen kyse tästä: "Haaveilen Lunatick Cosmetics Labsin messevästä varjostuspaletista, mutta arvatenkaan en todellakaan tarvitse sellaista. Paletti sisältää siis varjostussävyjä, korostusvärejä ja poskipunia. Ajattelin tehdä niin, että kulutan tietyn määrän kasvomeikkejä loppuun ja ehkä sen jälkeen pistän tilaten."

Nämä tuotteet otin mukaan:
  1. Dermosil iDeal puuteri (8 g).
  2. KIKO Colour Correction Concealer Wheel (4 ml)
  3. Shiseido Refining Makeup Primer* (10 ml)
  4. Lumene Natural Code Tasapainottava BB-voide* (40 ml) 
  5. The Body Shopin ikivanha poskipuna - loppuu ihan just! 
  6. e.l.f. All Over Color Stick "Spotlight"* 
  7. Inglot Cream Blush "84" (5,5 g) - tästä riittää vielä joksikin aikaa
  8. Youngblood Mineral Foundation Sample "Toffee" (0,7 g) - on ollut vähällä käytöllä, mutta pääsee nyt tehokäyttöön, kun tuo poskipuna loppuu (aurinkopuuterina siis aion käyttää)
  9. Fyrinnae Finishing Powder: Sunkissed -näyte - olen yrittänyt silloin tällöin käytellä
  10. Fyrinnae Highlighter: Center Stage -näyte - tämä on niiin ihana luomivärinä!
  11. Estée Lauder Double Wear Brush On Glow BB Highlighter
Nyt minusta alkaa tuntua siltä, etten ehkä tilaakaan tuota varjostuspalettia, mutta ehkä Lunatickilta voisi jotain muuta katsoa..

15.11.2016
15.12.2016
Diorin Stylish Move -miniviisikkoa (2,2 grammaa) olen kulutellut viime helmikuun puolestavälistä asti. Nyt on enää jäljellä yksi nappi, joka onkin sitkeää laatua. Mutta kyllä tämä homma etenee silti, kuten kuvasta näkyy.

15.11.2016
Alla vielä meikki, jossa olen käyttänyt tuota Diorin luomiväriä varjostuksissa. 

tiistai 15. marraskuuta 2016

Pannuprojektipäivitys

15.11.2016
Päivitellään taas! Aloitin minipalettiprojektini Diorin Stylish Moven parissa helmikuun puolessavälissä ja tilanne nyt on nähtävillä yllä olevassa kuvassa. Paletissa oli alunperin 2,2 grammaa luomiväriä. Viimeinen violetti on sitkeä, paletin muut sävyt olivat koostumukseltaankin nopeammin kuluvia. Pannu alkoi silti tässä taannoin pilkistää!

Ehkä tämä sitkeä tehokulutus kuulostaa monesta tylsältä, mutta minua ei kyllästytä ainakaan tällä hetkellä. Ostan kyllä meikkejä reilusti enemmän kuin niitä kuluu, mutta en silti hamstraa. Ainakaan omasta mielestäni :D.

18.10.2016

15.11.2016
Sitku-projektissa on taasen kyse tästä: "Haaveilen Lunatick Cosmetics Labsin messevästä varjostuspaletista, mutta arvatenkaan en todellakaan tarvitse sellaista. Paletti sisältää siis varjostussävyjä, korostusvärejä ja poskipunia. Ajattelin tehdä niin, että kulutan tietyn määrän kasvomeikkejä loppuun ja ehkä sen jälkeen pistän tilaten. Ties vaikka viimeinen tuote loppuisi sopivasti joulun alla ;)."

Nämä tuotteet otin mukaan:
  1. Dermosil iDeal puuteri (8 g).
  2. KIKO Colour Correction Concealer Wheel (4 ml) Meni ja loppui! Käytin siis vain peiteaineet ja vihreän korjausvärin, liilaa korjausväriä en tarvitse ja korostusväri on liian hileinen. Peiteaineista kyllä tykkäsin. 
  3. Shiseido Refining Makeup Primer* (10 ml)
  4. Lumene Natural Code Tasapainottava BB-voide* (40 ml) 
  5. The Body Shopin ikivanha poskipuna on hyvällä mallilla, pian ollaan varmasti finaalissa. 
  6. e.l.f. All Over Color Stick "Spotlight"* 
  7. Inglot Cream Blush "84" (5,5 g)
  8. Youngblood Mineral Foundation Sample "Toffee" (0,7 g) Tätä on tullut käytettyä harvakseltaan varjostusvärinä ja kerran myös luomivärinä. 
  9. Fyrinnae Finishing Powder: Sunkissed -näyte Tätä en ole montaa kertaa käyttänyt.
  10. Fyrinnae Highlighter: Center Stage -näyte on ahkerassa käytössä highlighterina ja luomivärinä. 
  11. Estée Lauder Double Wear Brush On Glow BB Highlighter
18.10.2016

tiistai 18. lokakuuta 2016

Mitä kuuluu pannuprojekteille?

18.10.2016

Minipalettiprojektille (Diorin miniviisikko Stylish Move, 2,2 grammaa) ei kuulu kovin hyvää, vaikka lähes päivittäin edelleen käytän. Noo, ehkä se tästä. Kyllä tuo violetti kuopalla on, vaikkei kuvassa näykään.

Projekti alkoi siis helmikuun puolivälissä. Vähän toivoin, että saisin paletin finaaliin vuoden loppuun mennessä, mutta voipi olla, että menee helmikuuhun 2017.

14.9.2016


Sitku-projekti sen sijaan sujuu hyvin! Näin kerroin sitkuttelun motiiveista aloituspostauksessa: "Haaveilen Lunatick Cosmetics Labsin messevästä varjostuspaletista, mutta arvatenkaan en todellakaan tarvitse sellaista. Paletti sisältää siis varjostussävyjä, korostusvärejä ja poskipunia. Ajattelin tehdä niin, että kulutan tietyn määrän kasvomeikkejä loppuun ja ehkä sen jälkeen pistän tilaten. Ties vaikka viimeinen tuote loppuisi sopivasti joulun alla ;)."

Nämä tuotteet otin mukaan:
  1. Dermosil iDeal puuteri (8 g). Tämä kului aika nopeasti loppuun, mikä on hyvä, sillä puutereita on tullut hamstrattua.
  2. KIKO Colour Correction Concealer Wheel (4 ml), tästä käytän vain nuo loput peiteaineet loppuun. Käyttelin peiteainenäytettä tässä välillä, joten tämä on kulunut maltilla.
  3. Shiseido Refining Makeup Primer* (10 ml). Päivittäin käytettynä kului nopeahkosti loppuun, ja hyvä niin, sillä tämä oli aika turhake.
  4. Lumene Natural Code Tasapainottava BB-voide* (40 ml) on jo loppusuoralla. Loppui tänä aamuna, jee! Mukava saada pienennettyä meikkivoidejemmoja.
  5. The Body Shopin ikivanha poskipuna, olen jo kertaalleen uudelleenpressannut tämän. Pientä kulumista havaittavissa.
  6. e.l.f. All Over Color Stick "Spotlight"* loppunee sekin lähiaikoina. Kuten tekikin.
  7. Inglot Cream Blush "84" (5,5 g). Tässä voi mennä vielä hetki..
  8. Youngblood Mineral Foundation Sample "Toffee" (0,7 g), tämän käytän varjostukseen, on niin tumma. En ole käyttänyt kertaakaan..
  9. Fyrinnae Finishing Powder: Sunkissed -näyte. Olen käyttänyt vasta kerran. Tätä voi käyttää koko kasvoille, joten kulunee nopeasti.
  10. Fyrinnae Highlighter: Center Stage -näyte. Tätä taisin käyttää kerran luomille. Aivan ihana tuote!
  11. Estée Lauder Double Wear Brush On Glow BB Highlighterista ei tietenkään näe, paljonko on jäljellä. Joten tämä loppuikin ykskaks yllättäen! Otin Inglotin vastaavan tilalle.
Mukavaa saada etenkin noita voidemaisia tuotteita käytettyä, ennen kuin menevät pilalle. 

*Saatu blogin kautta.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Sitku-projekti


Haaveilen Lunatick Cosmetics Labsin messevästä varjostuspaletista, mutta arvatenkaan en todellakaan tarvitse sellaista. Paletti sisältää siis varjostussävyjä, korostusvärejä ja poskipunia.  Ajattelin tehdä niin, että kulutan tietyn määrän kasvomeikkejä loppuun ja ehkä sen jälkeen pistän tilaten. Ties vaikka viimeinen tuote loppuisi sopivasti joulun alla ;).

Olen aloittanut projektin jo jonkun aikaa sitten, ja osa tuotteista on jo hyvällä mallilla.

Mukana on:

  1. Dermosil iDeal puuteri (8 g).
  2. KIKO Colour Correction Concealer Wheel (4 ml), tästä käytän vain nuo loput peiteaineet loppuun.
  3. Shiseido Refining Makeup Primer* (10 ml).
  4. Lumene Natural Code Tasapainottava BB-voide* (40 ml) on jo loppusuoralla.
  5. The Body Shopin ikivanha poskipuna, olen jo kertaalleen uudelleenpressannut tämän. 
  6. e.l.f. All Over Color Stick "Spotlight"* loppunee sekin lähiaikoina.
  7. Inglot Cream Blush "84" (5,5 g).
  8. Youngblood Mineral Foundation Sample "Toffee" (0,7 g), tämän käytän varjostukseen, on niin tumma.
  9. Fyrinnae Finishing Powder: Sunkissed -näyte.
  10. Fyrinnae Highlighter: Center Stage -näyte.
  11. Estée Lauder Double Wear Brush On Glow BB Highlighterista ei tietenkään näe, paljonko on jäljellä.

Näistä varmasti vegaanisia ovat e.l.f. ja Fyrinnaet, Leaping Bunnya niillä ei ole, kuten ei vegaanisella Lunatick Cosmetics Labsillakaan. 

*Saatu blogin akutta.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Minipalettiprojekti - 6. päivitys

14.9.2016

Päivitän teille kerran kuussa näihin aikoihin, miten tämä minipalettiprojektini etenee. Aloitin tämän Diorin Stylish Move -miniviisikon (2,2 grammaa) "pannuttamisen" eli tehokuluttamisen helmikuun puolivälissä. Uusia meikkejä tulee kyllä edelleen osteltua, mutta suosittelen kyllä näitä pannuprojekteja muillekin, sillä nämä osoittavat, kuinka kauan kestää kuluttaa meikkituote loppuun. Katsokaa nyt, miten riittoisa tämäkin pikkupaletti on! Tummasta violetista ei paista edes pohja vielä!

Seuraavaan päivitykseen mennessä myös vaaleanpunainen on loppu, jee! Toivotaan, että saan violetinkin loppuun tämän vuoden puolella. Täytyy varmaan alkaa tehdä enemmän smokyja ;).

14.8.2016

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Minipalettiprojekti - 5. päivitys

14.8.2016
Taas on aika kertoa, missä mennään minipalettiprojektini kanssa. Kyseessä on siis pikkuinen (2,2 g) Diorin Stylish Move -viisikko. Tämä tuli joskus ripsarin kylkiäisenä, eikä Stylish Move ole muutenkaan enää valikoimissa.

Keskimmäinen nappi kului tällä välin loppuun ja yläoikea vaaleanpunainen edistyy. Alaoikea tumma violetti pitää pintansa, niinköhän saan sitä koko loppuvuoden käytellä.. Laitan tätä kyllä lähes joka kerta ulkonurkkaan, teen sillä rajauksia jne. mutta edistystä ei silti juuri näy.

Olen alkanut nyt käyttää myös kanteen kiinnittämääni Estée Lauderin luomiväriä luomivaossa. Kyseiset kaksi nappia ovat viimeiset jäljellä isosta matkapaletista, voisin yrittää käyttää nekin loppuun tänä vuonna niin saadaan sekin paletti finaaliin :).

14.7.2016

torstai 14. heinäkuuta 2016

Minipalettiprojekti - 4. päivitys

14.7.2016

Jee, nyt tuntuu rojekti edistyvän. Kuukaudessa on yksi nappi lähes loppunut, toinenkin on ihan lähellä loppumista ja kolmanteen on ilmestynyt pieni pilkahdus pannua.

Diorin miniviisikossa (Stylish Move, poistunut jo valikoimista) on vain 2,2 grammaa luomiväriä, mutta silti se on uskomattoman riittoisa. Nämä pannuprojektit ovat ehdottomasti vaikuttaneet ostokäyttäytymiseeni. Luomivärien hamstraaminen ei tunnu enää mielekkäältä, kun tässä näkee, miten riittoisia ne ovat. Tietysti eri merkeillä on laatueroja, veikkaisin, että Wet n Wild esimerkiksi kuluu paljon nopeammin kuin nämä selektiiviset merkit.

14.6.2016
Alla meikki, jossa käytin Stylish Moven lisäksi Too Facedin Glamour to Go -palettia.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Minipalettiprojekti - 3. päivitys

14.6.2016
Tällä välillä lomailin ensimmäisen kesälomapätkän, enkä käyttänyt meikkiä kuin muutamana päivänä loman aikana. Siksi minipalettiprojekti edistyi kuukauden aikana vain vähän. Selvimmin kului keskimmäinen nappi ja alaoikealla oleva kanerva. Kohta varmaan alkaa pannu paistaa myös yläoikeasta, vaaleanpunaisesta napista. Violettiakin olen kyllä käyttänyt, mutta edistystä ei juuri vielä näy.

Meikkasin muuten tänään poikkeuksellisesti ihan eri väreillä ja kylläpä peilikuva näytti oudolta :D.

Kulutuksen alla on siis Diorin Stylish Moven miniversio, 2,2 grammaa. Stylish Move on jo poistunut Diorin valikoimista.

15.5.2016

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Minipalettiprojekti - 2. päivitys

15.5.2016
Säät ovat olleet viime aikoina loistavat ja olen viihtynytkin paremmin ulkona kuin koneen äärellä..

Pyöräilen nykyään töihin useimpina aamuina ja joudun varaamaan siihen hieman enemmän aikaa, joten luomiväriä en ole ehtinyt aina laittaa. Tällä viikolla taidettiin mennä pelkällä rajauksella suurin osa päivistä. Minipalettiprojekti on kuitenkin edistynyt edes jonkin verran!

Taupe väri loppui ja keskimmäisestä haalean vaaleanpunaisesta (kyllä, näyttää napissa valkoiselta mutta iholla hennon vaaleanpunaiselta) alkoi pannu paistaa. Kanervankin pannu on laajentunut.

Kyseinen paletti on siis Diorin Stylish Move 2,2 gramman miniversiona, joka tuli joskus ripsarin kylkiäisenä. Stylish Move ei ole enää valikoimissa.

14.4.2016